LAKIALOITE 107/2002
vp
LA 107/2002
vp - Ulla Anttila /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista
ja tukitoimista annetun lain 3 ja 9 §:n ja sairausvakuutuslain
muuttamisesta
Eduskunnalle
Vammaistyöryhmä ’96 on selvittänyt
muistiossaan vammaisten sosiaaliturvaa. Työryhmän mukaan
vammaisten sosiaaliturvaa olisi ajanmukaistettava ja voimavarat
kohdennettava niin, että ne kannustavat vammaisia henkilöitä aktiivisuuteen,
kuten opiskeluun, työssäkäyntiin tai kuntoutukseen.
Vaikka Vammaistyöryhmä ’96:n ehdotusten
toteuttaminen sisältyy nykyisen hallituksen ohjelmaan,
on päätöksenteko kompastunut hallituksen
sisäisiin ristiriitoihin. Tämä on erittäin
valitettavaa, sillä erityisesti vaikeavammaisten henkilöiden
asema vaatisi parantamista.
Hallitusohjelman tavoite siitä, että ihmisten omaehtoista
ponnistelua hyvinvointinsa edistämiseksi kannustetaan,
ei vammaisten henkilöiden osalta voi toteutua ilman välttämättömiä avustaja-
ja tulkkipalveluja. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä onkin
muistiossaan Henkilökohtaisen avustajajärjestelmän
kehittäminen (2002:9) esittänyt, että avustajajärjestelmää kehitettäisiin
kustannusten tasoitusjärjestelmän avulla. Työryhmä esittää,
että avustajatuntien kustannuksista korvataan kunnille
20 tuntia ylittävältä osin 70 prosenttia.
Tässä lakialoitteessa esitetään,
että vammaistyöryhmän ehdotusten toimeenpano
tulisi aloittaa muuttamalla henkilökohtaisen avustajan
järjestelmää laajemmaksi subjektiiviseksi
oikeudeksi vaikeavammaisille henkilöille. Tämän
lisäksi tulisi avustajapalvelujen rahoitus kokonaisuudessaan
siirtää Kansaneläkelaitoksen alaisuuteen,
jolloin avustajapalvelujen saatavuus ei olisi riippuvainen vain
asuinkunnan vammaismyönteisyydestä. Laki esitetään
tulevaksi voimaan 1 päivänä syyskuuta
2003.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavat lakiehdotukset:
1.
Laki
vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista
ja tukitoimista annetun lain 3 ja 9 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista
ja tukitoimista 3 päivänä huhtikuuta
1987 annetun lain (380/1987) 9 §:n
1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 101/1995,
sekä
lisätään 3 §:ään
uusi 2 ja 3 momentti seuraavasti:
3 §
Vastuu palvelujen ja tukitoimien järjestämisestä
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kunnan on edistettävä vammaisten henkilöiden
itsenäistä elämää,
työllistymistä ja työssä selviytymistä turvaamalla
heille mahdollisuus käyttää henkilökohtaista
avustajaa. Vaikeavammaista henkilöä on tarvittaessa
ohjattava ja avustettava henkilökohtaisen avustajan palkkaamisessa
ja työnantajalle säädettyjen velvoitteiden
täyttämisessä.
Henkilökohtaisen avustajan palkkauksesta aiheutuvat
lakisääteiset työnantajan kustannukset
korvaa vaikeavammaiselle henkilölle kansaneläkelaitos
siten kuin sairausvakuutuslaissa (364/1963)
säädetään.
9 §
Taloudelliset tukitoimet
Vammaiselle henkilölle korvataan ylimääräiset
kustannukset, jotka aiheutuvat vamman tai sairauden edellyttämän
tarpeellisen vaatetuksen ja erityisravinnon hankkimisesta. Päivittäisistä toiminnoista
suoriutumisessa tarvittavien välineiden, koneiden ja laitteiden
hankkimisesta aiheutuvat kustannukset korvataan siten
kuin asetuksessa tarkemmin säädetään.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 2003.
_______________
2.
Laki
sairausvakuutuslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään 4 päivänä heinäkuuta
1963 annettuun sairausvakuutuslakiin (364/1963)
uusi 13 a § ja sen edelle uusi väliotsikko
seuraavasti:
Avustajakorvaus
13 a §
Vaikeavammaiselle henkilölle, jolle kunta vammaisuuden
perusteella järjestettävistä palveluista
ja tukitoimista annetun lain (380/1987)
perusteella tarjoaa avustajapalveluja, korvataan henkilökohtaisen
avustajan palkkauksesta aiheutuvat lakisääteiset
työnantajan kustannukset tarpeen mukaan. Korvausta on oikeus
saada silloin, kun vaikeavammainen henkilö tarvitsee runsaasti
toisen henkilön apua kotona jokapäiväiseen
elämään liittyvissä asioissa
tai kodin ulkopuolella asioiden hoitamisessa, opiskelussa, harrastuksissa
ja muussa yhteiskunnallisessa osallistumisessa.
Lisäksi sellaiselle vaikeavammaiselle henkilölle,
joka tarvitsee henkilökohtaista avustajaa työssä selviytymistään
varten, korvataan henkilökohtaisen avustajan palkkauksesta
aiheutuvat lakisääteiset työnantajan
kustannukset tarpeen mukaan enintään 40 tunnin
työskentelyajalta viikossa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 2003.
_______________
Helsingissä 27 päivänä syyskuuta
2002
- Ulla Anttila /vihr
- Bjarne Kallis /kd
- Liisa Hyssälä /kesk
- Eero Akaan-Penttilä /kok
- Sirpa Pietikäinen /kok
- Raimo Vistbacka /ps
- Irina Krohn /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Osmo Soininvaara /vihr
- Anni Sinnemäki /vihr
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Lauri Oinonen /kesk
- Tuija Brax /vihr
- Janina Andersson /vihr
- Merikukka Forsius /vihr
- Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
- Marjatta Stenius-Kaukonen /vas
- Pirjo-Riitta Antvuori /kok
- Satu Hassi /vihr
- Virpa Puisto /sd
- Tarja Kautto /sd
- Rakel Hiltunen /sd
- Markku Laukkanen /kesk
- Suvi Lindén /kok
- Raija Vahasalo /kok
- Inkeri Kerola /kesk
- Pentti Tiusanen /vas
- Pehr Löv /r