Alueellinen kokeilu
Valtaosa uusista työpaikoista syntyy pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Moni pien- ja yksinyrittäjä toimii tilanteessa, jossa lisätyövoiman palkkaaminen voisi edistää liiketoiminnan kehitystä. Pienelle yritykselle kynnys ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän palkkaamiseen voi kuitenkin olla huomattavan korkea. Palkkaaminen tarkoittaa pienelle yritykselle tyypillisesti merkittävää taloudellista riskiä sekä lisää hallinnollista työtä ja kuluja. Tässä tilanteessa työllistämisen edellytyksiä ja kannusteita on perusteltua lainsäädännössä pyrkiä parantamaan.
Aloitteessa esitetään alueellista kokeilua, joka toteutettaisiin kolmen vuoden aikana Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien alueella. Kokeilun piirissä olevissa maakunnissa yritykselle ja elinkeinonharjoittajalle myönnettäisiin oikeus enintään 20 000 euron suuruiseen ylimääräiseen vähennykseen verotuksessa, kun yritys tai elinkeinonharjoittaja palkkaa ensimmäisen työntekijän. Vähennys voitaisiin kohdistaa kyseisen verovuoden sekä sitä seuraavan verovuoden elinkeinotoiminnan tulokseen, ja se olisi määrältään sidottu työntekijälle näiden verovuosien aikana maksettuihin palkkoihin. Lisävähennysoikeudella pyrittäisiin vähentämään rekrytoinnin taloudellista riskiä työnantajalle ja näin kannustamaan pienyrityksiä ja elinkeinonharjoittajia palkkaamaan työntekijöitä.
Uusyrityskeskukset ja TE-keskukset seuraisivat kokeilun tuloksia. Kokeilun tulosten perusteella päätettäisiin mahdollisesti käytännön laajentamisesta valtakunnalliseksi.
Lisävähennysoikeus
Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968), jäljempänä elinkeinoverolaki, 7 §:n mukaan vähennyskelpoisia ovat elinkeinotoiminnassa tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot ja menetykset. Elinkeinoverolain 8 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan vähennyskelpoisia menoja ovat elinkeinotoiminnassa työskennelleiden henkilöiden palkat, heidän ja heidän omaistensa eläkkeet ja työsuhteeseen perustuvat avustukset sekä eräät muut kohdassa mainitut vakuutusmaksut ja korvaukset.
Aloitteessa esitettävä veronhuojennuksen muoto olisi verovelvollisen elinkeinotoiminnan tulosta tehtävä laskennallinen lisävähennys. Se tehdään elinkeinoverolaissa ja muualla lainsäädännössä tehtävien vähennysten päälle. Käytännössä se siis tarkoittaisi mahdollisuutta vähentää ensimmäisen työntekijän palkkauskuluja verotuksessa kahteen kertaan tässä laissa asetettavin reunaehdoin.
Veronhuojennukseen olisi oikeutettu elinkeinotoimintaa harjoittava kaupparekisteriin merkitty osakeyhtiö, osuuskunta, kommandiittiyhtiö, avoin yhtiö tai rekisteröity elinkeinonharjoittaja, joka on harjoittamastaan toiminnasta Suomessa verovelvollinen ja jonka rekisteriin merkitty kotipaikka sijaitsee kokeilun piirissä olevassa kunnassa.
Lisävähennyksen laskentaperuste olisi ensimmäiselle yritykseen palkatulle työntekijälle maksettujen palkkojen määrä niiltä verovuosilta, joihin vähennysoikeus kohdistuu. Lisävähennykseen oikeuttaisi sellaisen työntekijän palkkaaminen, joka tekee työtä työsopimuslain (55/2001) 1 §:n mukaisessa työsopimussuhteessa olematta työttömyysturvalain (1290/2002) 6 §:n tarkoittamalla tavalla yrittäjäksi tai hänen perheenjäsenekseen katsottava hänet palkanneessa yrityksessä.
Työntekijä katsottaisiin lisävähennykseen tarkoittavalla tavalla ensimmäiseksi yrityksen tai elinkeinonharjoittajan palkkaamaksi työntekijäksi, mikäli yrityksen tai elinkeinonharjoittajan palveluksessa ei ole ollut työsopimuslain tarkoittamassa työsopimussuhteessa työntekijöitä edeltävän kahden vuoden aikana laskettuna työntekijän työsopimuksen tekemisestä. Lisävähennykseen oikeuttaisi vain sellainen yrityksen tai elinkeinonharjoittajan elinkeinotoimintaan kohdistuva palkka, joka on elinkeinoverolain 8 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan vähennyskelpoinen elinkeinotulosta.
Yritys tai elinkeinonharjoittaja olisi oikeutettu lisävähennykseen siltä verovuodelta, jolloin vähennyksen perusteena olevan työntekijän työsuhde alkoi, sekä tätä seuraavalta verovuodelta. Lisävähennyksen suuruus olisi 100 prosenttia lain tarkoittamista ensimmäiselle työntekijälle maksetuista palkoista näiltä verovuosilta. Enintään lisävähennyksen määrä voisi kuitenkin olla yhteensä 20 000 euroa. Hallinnollisen taakan keventämiseksi vähennystä ei myönnettäisi sellaiselta verovuodelta, jonka ajalta sen määrä olisi alle 500 euroa.
Lisävähennysoikeuden kohdistaminen verotuksessa toteutettaisiin samoin kuin elinkeinoverolain 8 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettujen kulujen vähennys elinkeinotulon verotuksessa. Vähennys tehtäisiin elinkeinotoiminnan tulosta, joka ei sisällä tuloksi luettavaa konserniavustusta. Lisävähennys käsiteltäisiin verotuksessa osana elinkeinotoiminnan tulosta tappion tasausta koskevia säännöksiä sovellettaessa. Sääntely poikkeaisi tältä osin tuloverolain 119 §:n 2 momentissa säädetystä elinkeinotoiminnan tappion määritelmästä sisällyttäen siihen myös nyt ehdotetussa laissa säädettävän lisävähennyksen. Lisävähennys siirtyisi osana verovuoden tappiota vähennettäväksi tulevina verovuosina tuloverolain tappion tasausta koskevan sääntelyn mukaisesti.
Lisävähennys rajoittuisi siihen elinkeinotoiminnan tuloksen määrään, joka perustuu vähennystä vaativan verovelvollisen itse harjoittamaan elinkeinotoimintaan. Lisävähennystä ei siten saisi tehdä elinkeinotoiminnan tulosta, joka muodostuu konserniavustuksesta.