LAKIALOITE 108/2010
vp
LA 108/2010
vp - Bjarne Kallis /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Jatkosodan jälkeen tuomittiin sotaan syyllisinä kahdeksan
kansamme johtajaa eripituisiin vankeusrangaistuksiin. Tuomitut olivat
jatkosodan aikana toimineet presidentti Risto Ryti, pääministeri
J. W. Rangell, pääministeri Edwin Linkomies, ministeri
Väinö Tanner, lähettiläs T.
M. Kivimäki, ministeri Henrik Ramsay, ministeri Antti Kukkonen
ja ministeri Tyko Reinikka.
Tähän päivään mennessä on
sekä kansan että poliitikkojen keskuudessa kritisoitu
näiden tuomioiden epäoikeudenmukaisuutta. Ministeri Brax
on todennut, että ko. oikeudenkäynti oli oikeusvaltion
periaatteiden vastainen. Brax toteaa kuitenkin myös,
että tuomitut ovat jo kärsineet annetut rangaistukset
eikä jatkotoimenpiteitä tarvita. Kiistatonta on,
että sotasyyllisyystuomiot olivat Suomen perustuslain vastaisia.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan
2 artiklan määräyksen mukaan rikoksesta
tuomitulla on oikeus saada syyllisyyskysymys tai tuomittu rangaistus
ainakin yhden kerran tutkittavaksi ylemmässä tuomioistuimessa. Näin
ei kuitenkaan ole tapahtunut, joten lainsäädäntöä tulee
tältä osin muuttaa niin, että syyllisyyskysymys
olisi mahdollista ottaa käsittelyyn uudestaan.
KKO totesi kaksi vuotta sitten (H2007/266, 20.10.2008),
ettei sillä olisi toimivaltaa toimia sotasyyllisyystuomioistuimen
(perustuslain vastainen erityinen tuomioistuin) muutosinstanssina.
Asiaan liittyvä tarvittava muutos olisi kuitenkin yksinkertainen,
ja siihen tarvittaisiin ainoastaan yhden momentin muuttaminen
yhdessä laissa. Ihmisten oikeustajun mukaista on se, että poikkeustilan
aikana tehdyt rikokset ja vääryydet korjataan
normaalioloissa mahdollisimman pian.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään oikeudenkäymiskaaren
31 luvun 8 §:ään, sellaisena
kuin se on laissa 109/1960, uusi 5 kohta
seuraavasti:
31 luku
Ylimääräisestä muutoksenhausta
8 §
Lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan syytetyn
eduksi purkaa:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
5) jos poikkeuslain perusteella on rikosasiassa annettu ilmeisesti
väärä tuomio.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 16 päivänä marraskuuta
2010
- Bjarne Kallis /kd
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Tarja Tallqvist /kd
- Sari Palm /kd
- Kari Kärkkäinen /kd
- Päivi Räsänen /kd
- Raija Vahasalo /kok
- Raimo Vistbacka /ps
- Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
- Olli Nepponen /kok
- Petri Salo /kok
- Lyly Rajala /kok
- Pekka Vilkuna /kesk
- Pietari Jääskeläinen /ps
- Pertti Virtanen /ps
- Timo Juurikkala /vihr