LAKIALOITE 118/2008
vp
LA 118/2008
vp - Tarja Filatov /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki toimeentulotuesta annetun lain 9 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Vaikka toimeentulotuen tulisi olla viimesijainen toimeentuloturvan
muoto, joutuvat käytännössä monet
perheet turvautumaan toimeentulotukeen säännöllisenä tukena.
Koska hallituksen talousarvioesityksessä ei ole luvassa
riittävän suuria korotuksia niiden ensisijaisten
etuuksien tasoon, jotka vähentäisivät
lapsiperheköyhyyttä, on välttämätöntä puuttua
toimeentulotuen perusteisiin nostamalla lapsen perusosan tasoa toimeentulotuessa.
Ensisijaisten sosiaaliturvaetuuksien tasoa tulee parantaa. Hallituksen
toimet lapsiperheiden tukemiseksi eivät kuitenkaan ole
riittäviä. Monilapsisten lapsiperheiden lapsilisän
korottamisella jätetään korotuksen ulkopuolelle
noin 80 prosenttia perheistä. Hallitus on myös äskettäin nostanut
esimerkiksi terveydenhuollon asiakasmaksuja, mikä saattaa
entisestään lisätä perheiden
köyhyysriskiä.
Toimeentulotukea saavat lapsiperheet jäävät lapsilisän
korotusten ulkopuolelle, sillä korotukset pienentävät
myönnettävän toimeentulotuen määrää.
Toimeentulotuen varassa elävät perheet joutuvat
elämään hyvin niukoilla tuloilla etenkin
nyt, kun elinkustannukset ovat nousseet. Pitkään
jatkuva köyhyydessä ja toimeentulotuen varassa
eläminen syrjäyttää lapsia ja
lapsiperheitä.
Sosialidemokraatit haluavat jatkaa viime vaalikaudella toteutettuja
täsmätoimia kaikkein pienituloisimpien aseman
kohentamiseksi. Siksi ehdotamme toimeentulotuessa olevan lapsen
perusosan tason nostamista 30 eurolla kuukaudessa. Olemme tehneet
myös asiaa koskevan talousarvioaloitteen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
toimeentulotuesta annetun lain 9 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 30 päivänä joulukuuta
1997 toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997)
9 §:n 1 momentin 4 ja 5 kohta seuraavasti:
9 §
Perusosan suuruus
Toimeentulotuen perusosa kuukautta kohti on:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
4) 10—17-vuotiaalla lapsella 78 prosenttia 1 kohdassa
tarkoitetusta perusosasta; sekä
5) alle 10-vuotiaalla lapsella 71 prosenttia 1 kohdassa
tarkoitetusta perusosasta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 14 päivänä marraskuuta
2008
- Tarja Filatov /sd
- Jukka Gustafsson /sd
- Tuula Väätäinen /sd
- Reijo Laitinen /sd
- Kari Rajamäki /sd
- Anneli Kiljunen /sd
- Eero Heinäluoma /sd
- Marko Asell /sd
- Merja Kuusisto /sd
- Maarit Feldt-Ranta /sd
- Johanna Ojala-Niemelä /sd
- Tuula Peltonen /sd
- Tommy Tabermann /sd
- Pauliina Viitamies /sd
- Antti Vuolanne /sd
- Johannes Koskinen /sd
- Sinikka Hurskainen /sd
- Maria Guzenina-Richardson /sd
- Ilkka Kantola /sd
- Jutta Urpilainen /sd
- Pia Viitanen /sd
- Jouko Skinnari /sd
- Antti Kalliomäki /sd
- Liisa Jaakonsaari /sd
- Heli Paasio /sd
- Matti Ahde /sd
- Tero Rönni /sd
- Krista Kiuru /sd
- Katja Taimela /sd