LAKIALOITE 122/2010 vp

LA 122/2010 vp - Mirja Vehkaperä /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Laki julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 2 momentin kumoamisesta

Eduskunnalle

Työ- ja elinkeinoministeriö julkisti viime keväänä Sanssi-kortin, jolla pyritään edistämään nuorten, alle 30-vuotiaiden vastavalmistuneiden työllistymistä erityisesti yrityksiin viime vuoden ja tämän vuoden aikana. Sanssi-kortilla työllistyvän työnantaja voi yritysten lisäksi olla kunta, yhdistys, säätiö tai sosiaalinen yritys, mutta ei valtio. Nuorten, varsinkin alle 25-vuotiaiden, työttömyys on hälyttävän korkealla, ja taantuma pahensi tilannetta. Nämä syyt olivat Sanssi-kortin ideoimisen taustalla. Viime vuoden marraskuussa työttömiä 15—24-vuotiaita oli 44 000. Nuorten työttömyys on siis edelleen suuri ongelma, vaikka taantuman jälkeen muutosta parempaan onkin tapahtunut.

Sanssi-kortti on tarkoitettu erityisesti niille alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille työttömille, joilla on ammatillinen tutkinto suoritettuna. Lukiosta valmistuneita ohjataan jatko-opintoihin. Sanssi-korttiin oikeutettu työnhakija todistaa kortilla työnantajalle, että hänen palkkauskustannuksiinsa myönnetään palkkatukea, joka on korkeintaan 550 euroa kuukaudessa. Tukea voi saada enintään 10 kuukauden ajalta. Sanssi-kortilla on ollut erittäin myönteinen vaikutus nuorten työllistymiseen. Viime vuoden joulukuun puoliväliin mennessä kortin oli saanut noin 18 500 alle 30-vuotiasta vastavalmistunutta työtöntä. Tämä osoittaa, että kiinnostus korttiin on suurta. Kortin saaneista noin 3 200 eli lähes joka kuudes on työllistynyt. Kortin avulla juuri valmistuneen nuoren on helpompi saada jalkansa oven väliin esimerkiksi yritykseen heti valmistuttuaan, ja työnantajan kynnys palkata vastavalmistunut laskee palkkatuen avulla.

Sanssi-kortin voi saada alle 25-vuotias oltuaan kolme kuukautta työttömänä. Sen sijaan 25—29-vuotias on oikeutettu korttiin vasta kuuden kuukauden työttömyyden jälkeen. Kuitenkin akateemisen tutkinnon suorittanut nuori on yleensä jo 25—30-vuotias, ja korkeasti koulutettujen työttömyys on kasvussa. Kuuden kuukauden työttömyysaikavaatimus on liian pitkä. Kaikkien vastavalmistuneiden pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti kiinni työelämään. Mitä pidempi työttömyysaika on, sitä vaikeammaksi työllistyminen yleensä käy. Lisäksi pitkittynyt työttömyysaika on haitaksi myös terveydelle. Nopealla työllistymisellä pystymme ehkäisemään muun muassa nuorten lisääntyviä mielenterveysongelmia. Työttömyysaikavaatimus tulisi olla kaikille korttiin oikeutetuille sama.

Sanssi-korttikokeilu kestää tämän vuoden loppuun saakka. Kokemukset kortista ovat niin positiivisia, että kortin käyttöä tulee jatkaa pidemmälle kuin tähän vuoteen. Kaikki nuorten työllisyyttä tehokkaasti edistävät toimet on hyödynnettävä, jotta erittäin vakavasti otettava nuorisotyöttömyysongelma saadaan ratkaistua.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 2 momentin kumoamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Tällä lailla kumotaan julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain (312/2010) voimaantulosäännöksen 2 momentti.

2 §

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2011. Tätä lakia sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2011.

_______________

Helsingissä 1 päivänä helmikuuta 2011

  • Mirja Vehkaperä /kesk