LAKIALOITE 130/2003
vp
LA 130/2003
vp - Virpa Puisto /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki lapsilisälain 7 §:n ja toimeentulotuesta
annetun lain 11 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoite on rinnakkaislakialoite hallituksen esitykselle HE 71/2003 vp.
Aloitteen tavoitteena on turvata se, että ensimmäisen
lapsen lapsilisän 10 euron korotuksesta hyötyvät
kaikki lapsiperheet käteen jäävän
tulon kasvamisena, mukaan lukien toimeentulotukea saavat perheet. Aloitteessa
esitetään, että toimeentulotukilakia muutetaan
niin, että ensimmäisen lapsen lapsilisästä 10
euroa säädetään ns. etuoikeutetuksi
tuloksi, jota ei oteta huomioon toimeentulotukilaskelmaa tehtäessä.
Muilta osin hallituksen esitykseen ei esitetä muutoksia.
PERUSTELUT
Hallitus on tehnyt tärkeän esityksen (HE 71/2003 vp)
ensimmäisen lapsen lapsilisän korottamisesta 10
eurolla ja lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen korottamisesta
3 eurolla. Esitys on perusteltu, sillä lapsilisää ei
ole korotettu vuoden 1994 jälkeen, ja se on merkittävin
lapsesta aiheutuvia kuluja tasaava sosiaalietuus. Lapsilisä ei
ole sidottu indeksiin, joten sen ostovoima on laskenut viime vuosina
merkittävästi.
Hallituksen esitys ei nosta kaikkien lapsiperheiden käytössä olevia
tuloja, sillä toimeentulotukiperheet eivät tule
korotuksesta hyötymään. Tämä on
esityksen ongelmallisin kohta ja on vastoin kansalaisten yhdenvertaista
kohtelua. Toimeentulotukilaskelmassa lapsilisä otetaan huomioon
tukea vähentävänä tulona. Tämä johtaa
siihen, että vaikka kaikkien lapsiperheiden lapsilisä nousee,
toimeentulotukea saavien perheiden käteen jäävä tulo
ei kasva, koska toimeentulotuki vastaavasti laskee. Tällöin
hyöty lapsilisän korotuksesta menee kunnille vähentyvinä toimeentulomenoina.
Tilastojen mukaan noin 10 prosenttia lapsiperheistä elää köyhyysrajan
alapuolella. Lapsiperheiden köyhyys johtuu suurelta osin
työttömyydestä, erityisesti pitkäaikaistyöttömyydestä.
On perusteltua pitää huolta siitä, että myös köyhät
lapsiperheet saavat hyödyn lapsilisän korotuksesta.
Lakialoitteessa esitetään, että hallituksen
esitystä lapsilisälain muuttamiseksi täydennetään toimeentulotukilakia
koskevalla muutoksella, jossa lisättäisiin toimeentulotukilain
11 §:ään uusi 3 momentti.
Momentissa säädettäisiin, että perheen
ensimmäiselle lapselle maksettavasta lapsilisästä jätetään
10 euroa huomioon ottamatta toimeentulotukea vähentävänä tulona.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavat lakiehdotukset:
1.
Laki
lapsilisälain 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 21 päivänä elokuuta
1992 annetun lapsilisälain (796/1992) 7 §,
sellaisena kuin se on laissa 530/2001,
seuraavasti:
_______________
Voimaantulosäännös
(Kuten HE)
_______________
2.
Laki
toimeentulotuesta annetun lain 11 §:n muuttamisesta
(HE:een sisältymätön uusi lakiehdotus)
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään toimeentulotuesta
30 päivänä joulukuuta 1997 annetun lain
(1412/1997) 11 §:ään,
sellaisena kuin se on osaksi laeissa 1410/2001 ja 1294/2002,
uusi 3 momentti seuraavasti:
11 §
Huomioon otettavat tulot
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Perheen ensimmäiselle lapselle maksettavasta lapsilisästä jätetään
10 euroa huomioon ottamatta toimeentulotukea vähentävänä tulona.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2004.
_______________
Helsingissä 16 päivänä lokakuuta
2003
- Virpa Puisto /sd
- Marjaana Koskinen /sd
- Esa Lahtela /sd
- Pirkko Peltomo /sd
- Kalevi Olin /sd
- Jukka Roos /sd
- Matti Saarinen /sd
- Klaus Hellberg /sd
- Reijo Kallio /sd
- Rakel Hiltunen /sd
- Lauri Kähkönen /sd
- Kimmo Kiljunen /sd
- Pia Viitanen /sd
- Jaakko Laakso /vas
- Matti Kauppila /vas
- Rosa Meriläinen /vihr
- Timo Soini /ps
- Minna Sirnö /vas
- Anne Huotari /vas
- Esko-Juhani Tennilä /vas
- Erkki Virtanen /vas
- Mikko Kuoppa /vas
- Maija Rask /sd
- Sinikka Hurskainen /sd
- Jukka Gustafsson /sd
- Reijo Laitinen /sd
- Raimo Vistbacka /ps
- Reino Ojala /sd
- Tero Rönni /sd
- Arto Seppälä /sd
- Jutta Urpilainen /sd
- Minna Lintonen /sd
- Jyrki Kasvi /vihr
- Harry Wallin /sd
- Saara Karhu /sd
- Susanna Huovinen /sd
- Heli Paasio /sd
- Susanna Rahkonen /sd
- Tarja Cronberg /vihr
- Anni Sinnemäki /vihr
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Risto Kuisma /sd
- Unto Valpas /vas
- Arto Bryggare /sd
- Marjukka Karttunen /kok
- Marja Tiura /kok
- Sirpa Asko-Seljavaara /kok
- Bjarne Kallis /kd
- Leena Rauhala /kd
- Anne Holmlund /kok
- Paula Risikko /kok
- Pentti Tiusanen /vas
- Mikko Immonen /vas