PERUSTELUT

1 Nykytila ja esityksen tavoitteet

Maamme kansallispuistoverkkoa on kehitetty määrätietoisesti 1980-luvun alusta lähtien. Tavoitteena on, että puistoverkosta saataisiin sekä biologisesti että maantieteellisesti mahdollisimman edustava. Kansallispuistoiksi soveliaita riittävän laajoja ja kutakuinkin luonnontilaisia alueita on maamme eteläosassa edelleen vähän. Suur-Saimaalla on kuitenkin vielä erinomainen mahdollisuus kansallispuiston luomiseen tässä lakialoitteessa kuvatuin keinoin.

Aloitteen mukaisen kansallispuiston rajat on merkitty aloitteen liitteessä olevalle kartalle paksunnetulla viivalla ja sen sisäpuoliset alueet koostuvat Taipalsaaren, Puumalan, Ruokolahden ja Joutsenon kuntien osista.

Suur-Saimaan alueeseen kuuluu laajoja selkävesiä, saaria ja saariryhmiä, monipuolisia harjumuodostelmia ja harjurantoja. Vesistöalueella on runsaasti luonnonkauniita silokallioisia ranta-alueita. Kasvustoa hallitsee komea havumetsävyöhyke, ja saimaannorpan lisäksi alueen muita uhanalaisia eläinlajeja on mm. harjusinisiipi. Alueen halki kulkee toinen Salpausselkä.

Suur-Saimaan alue on suosittua veneily- ja retkeilyaluetta. Suur-Saimaan kansallispuiston tulisikin olla kansalaisten retkeilypuisto. Retkeilyn, norpan ja muun luonnon suojelemisen tavoitteet voitaisiin kansallispuiston avulla ratkaista. Vuosikymmenien mittaan alue tyhjentyisi mökeistä ja muodoistaisi laajan, ainutlaatuisen suojelu- ja retkeilykohteen.

Koko Saimaan alueen norppakanta oli vuonna 2001—2002 suoritetun laskennan mukaan noin 250 yksilöä. Suur-Saimaan alueella näistä arvioitiin elävän vakituisesti 12—18, Lietvedellä noin 10 yksilöä ja Luonterilla 2 yksilöä. Päivitetyn tiedon mukaan norppakanta on noin 200 yksilöä. Suur-Saimaan alueella näistä arvioitiin elävän vakituisesti 12—14 yksilöä. Norppakanta on laskenut 40—50 yksilöstä nykyiseen määräänsä muutamassa vuosikymmenessä. Viimeaikaisesta kehityksestä kertoo Metsähallituksen norpparyhmän arvio, jonka mukaan Suur-Saimaan norppakanta on kasvanut luontaisesti vähintään 3 norpalla 1990-luvulla. Tämä osoittaa, että norpalla on mahdollisuuksia Suur-Saimaalla, joka Saimaan alueen suurimpana vesialueena luontaisesti onkin norpalle hyvin soveltuva. Puumalan alapuolisilla vesialueilla onkin syntynyt 3—5 poikasta, joista juuri 2—4 Suur-Saimaan alueella.

Vapaaehtoisten sopimusrauhoitusten alue Suur-Saimaalla on ollut noin 58 neliökilometriä (ympäristöministeri Haaviston vastaus kirjalliseen kysymykseen KK 355/1997 vp). Poikastuotanto tullee olemaan kuitenkin luontaisen lisääntymisen kautta sangen hidasta. Mikäli alueella ei ryhdytä merkittäviin suojelutoimenpiteisiin esimerkiksi kesäasutuksen kasvua rajoittamalla ja alueen vesi- ja talviliikennettä ohjaamalla saimaannorpan kannan elvyttäminen ei ehkä ole mahdollista.

Rantojensuojeluohjelman, Natura 2000 -ohjelman ja saimaannorpan suojelun vuoksi Suur-Saimaan alueella on alettu hankkia saarialueita valtiolle. Nykyisissä suunnitelmissa on hankkia kaikki rantayleiskaavoissa määritellyt SL-alueet valtiolle tai lunastaa rantojen rakennusoikeudet. Tämän lisäksi Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö on jo hankkinut yleiseen retkeilykäyttöön merkittäviä alueita.

Ympäristöministeriöstä saatujen tietojen mukaan kyseessä oleva alue ei kuulu tällä hetkellä olemassa oleviin kansallispuistosuunnitelmiin. Vuoden 1996 hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan aiepäätöksessä varattiin uusien luonnonsuojeluohjelmien rahoitukseen vuosille 1996—2007 yhteensä runsaat 500 miljoonaa euroa eli 3,2 miljardia markkaa. Mikäli aloitteen mukainen Suur-Saimaan kansallispuisto päätetään perustaa, maa-alueiden lunastaminen valtiolle on joko sisällytettävä tähän rahoituskokonaisuuteen tai kansallispuiston lunastamisen aloittaminen on siirrettävä vuoden 2007 jälkeiseen aikaan. Aloitteen säännösehdotukset on laadittu lähtien siitä tilanteesta, että kansallispuistoon kuuluvat maa-alueet on lain voimaan tullessa jo lunastettu valtiolle. Tämän vuoksi aloitteen voimaantulo on kytketty asetuksella tarkemmin päätettävään ajankohtaan.

Uuden, vuonna 1996 hyväksytyn luonnonsuojelulain (1096/1996) 11 §:n mukaan kansallispuiston perustamisesta ja tarkoituksesta säädetään lailla. Kansallispuisto voidaan perustaa vain valtion omistamalle alueelle. Säännöksen 2 momentin mukaan kansallispuiston pinta-alan on oltava vähintään 1 000 hehtaaria. Alueella on oltava merkitystä yleisenä luonnonnähtävyytenä tai muutoin luonnontuntemuksen lisäämisen tai yleisen luonnonharrastuksen kannalta. Suur-Saimaan kansallispuiston alue täyttää luontonsa osalta tässä lainsäännöksessä asetetut edellytykset.

2 Aloitteen taloudelliset ja muut vaikutukset

2.1 Aloitteen taloudelliset vaikutukset

Suur-Saimaan kansallispuisto sijoittuisi noin 300 neliökilometrin alueelle, josta noin 15 neliökilometriä muodostuu maa-alueista. Maa-alueista suurin osa on joko saaria tai mantereen ranta-alueita. Tämän aloitteen laatimishetkellä näistä on valtion omistuksessa vain muutama prosentti ja sama määrä Etelä-Karjalan virkistyssäätiöllä. Metsäyhtiöt omistavat alueista hiukan yli puolet. Metsäyhtiöiden maista olisikin nopeasti saatavissa tarvittavan alueen perusosa. Alueella on noin 120 kesäasuntoa.

Tämän aloitteen mukaan kesäasuntojen ja muiden yksityisten maanomistus säilyisi ennallaan, kunnes niiden omistajat haluaisivat luopua niistä. Aloitteen tarkoituksena on, että tällöin maa lunastettaisiin etuosto-oikeutta käyttäen valtiolle.

Hankkeen valtiontaloudelliset vaikutukset syntyisivät pääosin alueiden hankinnasta. Varoja maa-alueiden hankintaan on arvioitu kuluvan 6,6—8,3 miljoonaa euroa. Kansallispuiston hoitoon, yleisöpalveluiden rakentamiseen ja alueen valvontaan käytetään valtion talousarviossa luonnonsuojelualueiden hoitoon vuosittain osoitettuja määrärahoja. Kansallispuiston perustamisen valtiontaloudelliset vaikutukset vuositasolla ovat joka tapauksessa verraten vähäiset.

2.2 Suur-Saimaan kansallispuiston alueella sallitut toimet ja rajoitukset

Asetuksella säädettäisiin tarkemmin seuraavista toiminnoista:

Kansallispuiston alueella saa

• kalastaa,

- mutta ei norpalle vaarallisilla kalanpyydyksillä ja kalastustavoilla (vahvat lohiverkot, suojaamattomat rysät ja katiskat sekä iskukoukut ym.), - eikä verkkokalastaa 1.2.—30.6. välisenä aikana kahden kilometrin säteellä kaikilta tunnetuilta hylkeen poikaspesiltä,

• rakentaa uusia rakennuksia muutoin kuin kansallispuiston tarpeisiin,
• veneillä, retkeillä ja leiriytyä

- paitsi niillä alueilla, joilla sitä on erikseen suojelusyistä jollain tavalla rajoitettu

Kansallispuistossa ei saa

• ojittaa, ottaa maa-aineksia eikä muutoinkaan vahingoittaa maa- ja kallioperää,
• ottaa taikka vahingoittaa puita, pensaita, kasveja tai niiden osia, paitsi siinä määrin kuin kansallispuiston johto niitä osoittaa retkeilijöiden ja puiston tarvepuiksi,
• tappaa, pyydystää tai hätyyttää luonnonvaraisia eläimiä,
• pitää irti koiria, kissoja ja muita kotieläimiä, ellei kyse ole puiston hoitotyöstä, kuten laidunniittyjen ylläpidosta,
• ajaa moottorikelkalla ja muulla moottoriajoneuvolla, paitsi puiston ohjesäännön sallimilla väylillä ja kalastuksen tarpeisiin puistonjohtajan osoittamilla väylillä sekä puistoalueen sisällä oleville loma-asunnoille puiston johtajan osoittamilla väylillä.

Lisäksi asetuksessa todettaisiin, että edellä mainituista kielloista voitaisiin poiketa ympäristöministeriön tai puistonjohtajan luvalla, jos on perustellut syyt ja kansallispuiston tarkoitusta ei vaaranneta.

3 Esityksen organisatoriset vaikutukset ja henkilöstövaikutukset

Laki kokonaisuudessaan tulee voimaan vasta, kun puistoalueeseen kuuluvat maa-alueet on ostettu tai lunastettu valtiolle taikka käyttörajoitukset korvattu yksityisille maanomistajille. Aloitteen 4 §:ssä tarkoitettua maanhankintaa tulisi toteuttaa ennen lain asetuksella tapahtuvaa voimaansaattamista. Suur-Saimaan kansallispuistohankkeen toteuttamiseksi lunastamalla tai etuosto-oikeutta käyttämällä hankittu alue tulee ensi vaiheessa ympäristöministeriön hallintaan. Se siirtyisi puiston perustamisen myötä metsähallituksen hallintaan.

Kansallispuiston hoitoa ja yleisöpalvelujen kehittämistä varten on tarkoitus laatia hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka ympäristöministeriö vahvistaa. Alueelle suuntautuvaa retkeilyä on tarpeen ohjata, jotta retkeilystä ei aiheutuisi haittaa alueen luonnolle eikä yksityisille kiinteistöille. Myös kansallispuiston opastuksen ja luonnonhoidon tarve ja laajuus selvitetään tässä yhteydessä.