L AKIALOITE 138/2005
vp
LA 138/2005
vp - Paula Risikko /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki tuloverolain 127 a §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Kotitalousvähennys on ottanut paikkansa suomalaisten
arjessa. Vuoden 2005 loppuun mennessä tehtyjen tilastojen
mukaan kotitalousvähennys on luonut jopa 30 000
kokopäiväistä työpaikkaa. Ns.
harmaan työn vähentymisen seurauksena kotitalousvähennys
on tuottanut ripeästi aivan uutta työtä.
Kotisiivouspalveluja tarjoavat organisaatiot työskentelevät
valtavan kysynnän keskellä. Kotitalousvähennyksen
ja -alan kehittämistä tuleekin jatkaa.
Kotitalousvähennyksen alaa tulisikin laajentaa siten, että verovähennys
kattaisi myös kotien atk-tukipalvelutyön.
Suomea ollaan kehittämässä sähköisen
tiedonsiirron yhteiskunnaksi. Ainakin joka toisella kotitaloudella
on tietokone. Tietotekniikka on lähitulevaisuudessa valtaamassa
koteja entistäkin enemmän. Tietotekniikka voidaankin
monin tavoin tuoda kansalaisten ja kotien arjen palvelijaksi. Siitä tulee
jatkossa kotona selviämisen merkittävä lisäturva.
Laajakaistayhteydet ovat pitkien välimatkojen ja ikääntyvien
kansalaisten Suomessa järkevä kehityssuunta, mutta
se edellyttää, että tekniikka on kunnossa
ja pelaa. Yhteiskunnan sähköisen tiedonsiirron
toimintasuunnitelmien pitää kattaa myös
häiriötilanteiden korjaamistoimenpiteet.
Seniorikansalaisten atk-taitojen lisääminen on
ollut yhteiskunnan keskeisenä pyrkimyksenä, ja
seniorien atk-koulutukseen on investoitu merkittäviä summia
verovaroja. Monilla senioreilla on siis taitoa, aikaa ja "seikkailunhalua" selvittää
asioita
Internetin kautta ja hoitaa vaikkapa lomakkeiden jättöä viranomaisille
sähköisesti. Tässä säästetään
esimerkiksi kuljetuskustannuksia ja asioinnin vaivoja. Kuten työelämässä,
myös kodeissa tietokone aina silloin tällöin jumiutuu
ja tilanteen ratkaisu vaatii ammattiauttajan kutsumista paikalle.
Varsinkin seniorikodeissa atk-tukipalvelutyö on esimerkiksi
asiointiapuun verrattavaa, kotien arjen sujumista tukevaa palvelua.
Kotien tavanomaisten palvelujen kirjo muuttuu kiivaasti kehityksen
myötä. Kotien atk-asiantuntijatyö on
kotien tavanomaista ja tarpeellista palvelua. Tietotekniikkaan liittyvän teknisen
tukipalvelun tarve tuli selvästi esiin myös Sitran
ja Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuksessa vuonna 2005. Myös
siksi atk-tukipalvelutyön tulee kuulua kotitalousvähennyksen
piiriin.
Lisäksi aloitteessa esitetään kotitalousvähennyksen
enimmäismäärän nostamista 2 300
euroon vuodessa myös remonttitöiden osalta. Aloite
perustuu tältä osin aiemmin syksyllä jätettyyn kokoomuksen
eduskuntaryhmän yhteiseen lakialoitteeseen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
tuloverolain 127 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 30 päivänä joulukuuta
1992 annetun tuloverolain (1535/1992)
127 a §:n 1 momentti, sellaisena kuin
se on laissa 1162/2002, seuraavasti:
127 a §
Kotitalousvähennys
Verovelvollinen saa vähentää verosta
osan käyttämässään
asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa tehdystä työstä maksamistaan
määristä (kotitalousvähennys).
Vähennykseen oikeuttaa tavanomainen kotitalous-, hoiva-
tai hoitotyö, asunnon tai vapaa-ajan asunnon kunnossapito- tai
perusparannustyö sekä kotien atk-tukipalvelutyö.
Vähennys on enintään 2 300
euroa vuodessa, ja se myönnetään vain
siltä osin kuin 127 b §:ssä tarkoitettu
vähennettävä osa kustannuksista ylittää 100
euroa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2006.
_______________
Helsingissä 27 päivänä lokakuuta
2005
- Paula Risikko /kok
- Sirpa Asko-Seljavaara /kok
- Raija Vahasalo /kok
- Jouko Laxell /kok
- Timo Seppälä /kok
- Ilkka Kanerva /kok
- Ahti Vielma /kok
- Jan Vapaavuori /kok
- Arto Satonen /kok
- Sari Sarkomaa /kok
- Petri Salo /kok
- Kalevi Lamminen /kok
- Olli Nepponen /kok
- Tuija Nurmi /kok
- Pekka Kuosmanen /kok
- Jari Koskinen /kok
- Anne Holmlund /kok
- Pertti Hemmilä /kok
- Kaarina Dromberg /kok
- Marjo Matikainen-Kallström /kok
- Leena Harkimo /kok
- Hanna-Leena Hemming /kok
- Maija Perho /kok
- Jyri Häkämies /kok
- Reijo Paajanen /kok
- Heikki A. Ollila /kok
- Suvi Lindén /kok