Rikospoliisin suorittamassa esitutkinnassa esiintyy tilanteita, joissa niin sanottu yllätysmomentti on ratkaiseva tutkinnan onnistumismahdollisuuksille. Eräs näistä tilanteista liittyy tapauksiin, joissa rikoksesta epäilty oleskelee poliisin tietämin tavoin ulkomailla valtiossa, josta Suomen poliisilla on mahdollisuus saada hänet luovutetuksi Suomeen kuulusteluja ja mahdollista oikeudenkäyntiä varten.

Sanottu rikosepäillyn luovutus edellyttää yleensä sitä, että Suomeen luovuttamista pyydettäessä voidaan kyseiselle ulkomaiselle viranomaiselle esittää Suomen tuomioistuimen päätös epäillyn tutkinnallisesta vangitsemisesta. Pakkokeinolainsäädäntömme (31.12.2013 asti pakkokeinolaki 450/1987, 1.1.2014 alkaen pakkokeinolaki 806/2011) mahdollistaakin epäillyn tutkinnallisen vangitsemisen myös tapauksissa, joissa epäilty on vapaalla jalalla — esimerkiksi ulkomailla — eikä ole saatavissa paikalle käräjäoikeuden vangitsemisasian käsittelytilaisuuteen.

Kuvatunlaisissa tilanteissa on monesti niin, että ulkomailla tai tietymättömissä kotimaassa oleskeleva epäilty ei vielä tiedä poliisin päässeen hänen jäljilleen. Tällöin yllätysmomentti on usein ratkaiseva hänen saamiselleen poliisin kuulusteltavaksi. Katoaahan epäilty mitä todennäköisimmin jäljettömiin, jos hän saa etukäteen tietoonsa, että poliisi epäilee häntä ja että poliisin epäilyperusteet vahvuudeltaan ovat tutkinnalliseen vangitsemiseen oikeuttavia.

Sanotun katoamisriskin kannalta on ongelmallista, että oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain (370/2007) 4 § ja 6 §:n 1 momentti nykyisellään sisältävät eräänlaisen rikollista suosivan ennakkovaroitusjulkistamisen. Mainittu 4 § (Oikeudenkäyntiä koskevien perustietojen julkisuus) ja mainittu 6 § (Henkilöllisyyden määrääminen salassa pidettäväksi) yhdessä 16 §:n kanssa merkitsevät nimittäin oikeudenkäyntiasioiden vireillepanon niin sanotun diaarijulkisuuden kautta sitä, että käräjäoikeudelle esitetyn vangitsemisvaatimuksen osalta kyseisen rikoksesta epäillyn henkilön nimi tulee rikostutkinnan onnistumisen kannalta liian aikaisessa vaiheessa julkiseksi. Julkisuutta on omiaan lisäämään se, että monet massamediaa edustavat rikostoimittajat juttuaiheita seuloessaan seuraavat säännöllisesti kyseisiä diaaritietoja.

Kerrottu vangittavaksi esitetyn henkilön nimen etukäteinen julkistaminen voi helposti johtaa siihen, että henkilö saa välikäsiensä kautta uutisluonteisen tiedon häneen kohdistuvasta rikostutkinnasta. Hän ehtii tällöin kadota tavoittamattomiin esimerkiksi siirtymällä maahan, josta epäiltyjä ei saada Suomeen. Tällainen ennakkovaroitus voi lisäksi joissakin tapauksissa olla poliisin kannalta haitallinen ennakkovaroitus joillekin kyseisen rikosepäillyn rikostovereille, milloin kyse on liigan tai muun sellaisen rikollisryhmän toiminnasta. Esitutkintakäytännössä poliisi on joskus joutunut luopumaan aikomastaan ja perustellusta vangitsemisvaatimuksesta juuri siksi, että kyseinen rikosepäilystä vielä tietämätön henkilö ei saisi diaariperusteista ennakkovaroitusta.

Kuvatuissa ongelmatilanteissa on yleensä kysymys vakavasta tai ainakin melko vakavasta rikollisuudesta. Poliisihan ei ryhdy vähäisten rikosten johdosta niin mutkikkaaseen kansainväliseen virkatiemenettelyyn, mitä vaatii ulkomailla olevan henkilön saaminen luovutetuksi Suomeen rikostutkintaa varten. Myös tämä rikollisuuden vakavuusasteen näkökohta puoltaa lakialoitteen sisältämiä ehdotuksia säännösmuutoksiksi.

Esitetyistä syistä on tarpeen lisätä oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 4 §:n loppuun ja 6 §:n 1 momentin loppuun uudeksi 3 kohdaksi säännökset siitä, että pakkokeinolain nojalla vangittavaksi vaaditun henkilön henkilöllisyystiedot ovat tuomioistuimen toimesta tietyin edellytyksin määrättävissä salassa pidettäviksi. Edellytyksinä olisi toisaalta se, että kyseinen vapaalla jalalla oleva, todennäköisesti esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä välttelevä henkilö on tietymättömissä tai ulkomailla, sekä toisaalta se, että henkilöllisyyden julkisuus todennäköisesti aiheuttaisi merkittävää haittaa esitutkinnan onnistumisen mahdollisuuksille.

Kolmas oikeudenkäynnin julkisuuslain kohta, jota on sanotussa tarkoituksessa nyt samassa yhteydessä muutettava, on 16 §:n 3 momentti. Momentti koskee ennen syytteen alkua toimitettavaa pakkokeinoasian käsittelyä, jollaisesta siis lakialoitteessakin on kysymys.

Sanotun 3 momentin mukaan pakkokeinoasian oikeudenkäyntiasiakirjat voidaan itse ratkaisun sisältävää asiakirjaa lukuun ottamatta määrätä tuomioistuimen toimesta tietyksi ajaksi salassa pidettäviksi, jos pakkokeinovaatimuksen esittäjä sitä tutkinnallisista syistä pyytää ja jos tuomioistuin katsoo salassapitoon olevan tarvetta. Siis itse ratkaisun sisältävää asiakirjaa ei kuitenkaan nykyinen säännös salli tuomioistuimen määrätä salassa pidettäväksi, joten tämä asiakirja, josta vangittavaksi vaaditun henkilöllisyys ilmenee, on julkinen. Tämä rikoksesta epäiltyä aiheetta suosiva epäkohta nykysääntelyssä on korjattavissa siten, että 16 §:n 3 momentin loppuun lisätään tuomioistuimelle oikeus määrätä tietyin edellytyksin itse ratkaisuasiakirjakin toistaiseksi salassa pidettäväksi.