LAKIALOITE 157/2002
         vp
      
      LA 157/2002
            vp - Pentti Tiusanen /vas ym.
      
      Tarkistettu versio 2.0
      Laki rintamaveteraanitunnuksien myöntämiselle
         asetetun määräajan jatkamisesta
      
    
   
   
      
Eduskunnalle
   
   
   
      
      Rintamaveteraanitunnuksilla tarkoitetaan myöhemmin
         tässä lakialoitteessa rintamasotilastunnusta,
         rintamapalvelustunnusta ja rintamatunnusta.
      
      
      Rintamasotilastunnuksen myöntämistä säätelevän
         asetuksen muutos (172/1993) annettiin 12 päivänä helmikuuta
         1993. Asetuksessa määritettiin rintamasotilastunnusta
         varten jätettävän hakemuksen takarajaksi
         31 päivä joulukuuta 1994. Tuolloin jatkosodan
         päättymisestä oli kulunut 50 vuotta.
      
      
      Jatkuvasti tulee esille tilanteita, joissa henkilö,
         jolle rintamaveteraanitunnus kuuluisi, ei voi sitä saada.
         Syynä tähän on se, että rintamasotilastunnuksen
         myöntäminen on sidottu asetuksessa säädettyyn
         aikamäärään (31.12.1994). Myöhemmin
         sotaveteraanien tekemät perustellut anomukset kilpistyivät
         asetuksen joustamattomaan aikarajaan.
      
      
      Epäoikeudenmukaisuuden korjaus vaatii lainsäädännön
         tarkistamista. Aikaisemman rintamaveteraanitunnusten myöntämisen
         takarajan kuluminen umpeen ei ollut kaikkien näiden tunnuksiin
         oikeutettujen tiedossa. Toisaalta oikeus rintamaveteraanitunnuksiin
         ei ollut yleisesti ja kaikille kyseisiin tunnuksiin oikeutetuille
         selvä. Näin voidaan laskea Suomessa ilman heille
         kuuluvaa rintamaveteraanitunnusta olevan lähes 10 000
         sotaveteraania, jotka ovat osallistuneet vuosina 1939—1945
         sodan eri tehtäviin puolustusvoimissa.
      
      
      Tällä lakialoitteella ehdotetaan, että pidentämällä rintamaveteraanitunnusten
         hakemisen määräaikoja rintamaveteraanitunnuksiin
         oikeutetut henkilöt voisivat anoa rintamasotilastunnusta,
         rintamapalvelustunnusta tai rintamatunnusta. Lain voimaantulosta
         alkaen maamme sotaveteraanit voisivat hakea rintamaveteraanitunnuksia
         aina 31.12.2006 saakka.
      
      
    
   
   
      
      
      Edellä olevan perusteella ehdotamme,
      
      että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
      
      
      
         
         
            
            
               
               Laki
               
               rintamaveteraanitunnuksien myöntämiselle asetetun
                  määräajan jatkamisesta
               
               
            
            
            
            Eduskunnan päätöksen mukaisesti
               säädetään:
            
            
            
            
               
               
                  
                  1 §
                  
                  Poiketen rintamasotilastunnuksesta annetun asetuksen (772/1969)
                     2 §:ssä, rintamapalvelustunnuksesta annetun asetuksen
                     (554/1978) 2 §:ssä sekä rintamatunnuksesta
                     annetun asetuksen (256/1988) 4 §:ssä säädetystä määräajasta, mainittuja
                     rintamaveteraanitunnuksia voidaan myöntää edellä tarkoitetuissa
                     asetuksissa säädetyt edellytykset täyttäville
                     hakijoille, jos asiaa koskeva hakemus toimitetaan 31 päivään
                     joulukuuta 2006 mennessä. Hakemus tehdään
                     ministeriön vahvistamalla lomakkeella. Hakemus rintamasotilastunnuksesta
                     ja rintamatunnuksesta tehdään hakijan asuinpaikkakunnan
                     sotilasläänin esikuntaan. Hakemus rintamapalvelustunnuksesta
                     tehdään veteraanitunnuslautakunnalle.
                  
                  
                
               
               
                  
                  2 §
                  
                  Tämä laki tulee voimaan    päivänä       kuuta 200 .
                  
                
               
             
            
            _______________