Yleistä

Vaikka pienten yritysten arvostus on viime vuosina parantunut, useat rakenteelliset epäkohdat estävät edelleen pienyritystoiminnan kilpailukyvyn kehittymistä. Eräs keskeinen yrittäjyyttä vaikeuttava tekijä on yrittäjien sosiaalisen turvan puutteellisuus verrattuna etenkin palkansaajien turvaan.

Yrittäjien sosiaaliturvan kehittämisessä kysymys ei ole yrittämisen riskien siirtämisestä yhteiskunnalle tai yritystuesta sosiaalisin perustein. Yrittäjäksi ryhtyvän henkilön on hyväksyttävä varsinaiseen liiketoimintaan ja sen onnistumiseen liittyvä riski. Sosiaaliturvajärjestelmän tulee sitä vastoin olla rakenteeltaan sellainen, ettei se omalta osaltaan lisää yrittäjän riskiä ja muodostu esteeksi yrittäjyydelle. Etenkin nopeasti yleistyvissä mikroyrityksissä omistaja-yrittäjän sosiaalinen asema vastaa palkansaajan asemaa eikä merkittäville eroille sosiaaliturvassa ole perusteita.

Sairausvakuutuksen päivärahat

Sairausvakuutuksen päivärahaetuuksien laskentaperusteina ovat verotuksessa todetut ansiotulot, joihin ei lueta pääomatuloja. Yrittäjän sairastuessa tai jäädessä äitiys-, isyys- tai vanhempainlomalle häneltä jää kuitenkin saamatta koko yrityksen tulo, ei vain ansiotulo-osuus. Yrittäjä ei voi oman valintansa mukaan päättää hänelle laskettavien tulojen jakautumisesta ansiotulo- ja pääomatulo-osuuksien välillä. Useissa tapauksissa — esimerkiksi investointien vaikuttaessa yrityksen tulokseen — laskennalliset ansiotulot saattavat painua lähelle nollaa useiden vuosien ajaksi. Tällöin poistuu myös sairauspäivärahaoikeus.

Yrittäjän sairastuessa hän on oikeutettu sairausvakuutuslain mukaiseen päivärahaan vasta työkyvyttömyyden kestettyä yli yhdeksän päivää. Vastaavasti työntekijöillä on oikeus sairausajan palkkaan työsopimuslain nojalla yleensä vähintään sairastumispäivää seuraavan 7 päivän ajalta ja useampien työehtosopimusten nojalla huomattavasti pidemmältä (yhden—kolmen kuukauden) ajanjaksolta.

Sairausvakuutuksen työtulomääritelmää tulee kehittää siten, että yrittäjän päiväraha määräytyy YEL-työtulon perusteella. Asian säätely tulee toteuttaa siten, että työtulon määritelmät otetaan sairausvakuutuslakiin.

Työterveyshuolto

Pienten yritysten omistaja-johtajista noin 9/10 osallistuu yrityksen varsinaiseen tuotantotoimintaan. Heihin kohdistuvat samat työympäristön rasitteet kuin vastaavassa työssä toimivaan työntekijään, erityisesti fyysisen työympäristön osalta. Yrittäjän työn vaihtelevuus ja henkinen kuormitus taas vastaavat toimihenkilötehtäviä.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan yrittäjien keskimääräinen viikkotyöaika oli vuonna 1997 hiukan yli 45 tuntia, eli selvästi enemmän kuin palkansaajilla. Vuosittaisten työpäivien lukumäärä oli keskimäärin 247 (palkansaajilla vastaavasti 211). Yrittäjien työn rasittavuutta arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon, että he ovat keskimäärin palkansaajia iäkkäämpiä. Työvoiman ikääntymiseen liittyvät terveys- ja työkykyongelmat ovat yrittäjien keskuudessa kärjistyneimpiä.Lähtökohtaisesti tarve yrittäjien työterveyshuollon järjestämiseen olisi suurempi tai vähintään yhtä suuri kuin palkansaajilla. Lisäksi yrittäjän terveyteen liittyvä työkyvyttömyysriski sisältää koko yrityksen toimintaa koskevan riskin, joka voi johtaa koko yrityksen toiminnan päättymiseen ja työpaikkojen menettämiseen.

Tällä hetkellä yrittäjinä työllistyvät henkilöt ovat riittävän työterveyshuollon ulkopuolella. Lakisääteisen työterveyshuollon piiriin yrittäjistä kuluu alle 30 prosenttia: vuonna 1995 tehdyn kyselyn mukaan noin 46 000 yrittäjää oli tehnyt työterveyshuoltoa koskevan sopimuksen, eikä merkittävää muutosta ole tapahtunut sen jälkeenkään. Maatalousyrittäjillä (MYEL) osallistuminen työterveyshuoltoon on jonkin verran korkeammalla tasolla, kuitenkin alle puolet on toiminnan piirissä. Esimerkiksi nk. epätyypillisten työsuhteiden vuoksi työterveyshuollon katvealueille jäävien ihmisten joukko on huomattavasti pienempi ja työmarkkinatilanteen parantuessa edelleen pienenemässä.

Pienissä yrityksissä työskentelevien henkilöiden osuus riittävästi järjestetyn työterveyshuollon ulkopuolella olevista palkansaajista on huomattava. Pienissä työpaikoissa työterveyshuollon merkitys arvioidaan vähäisemmäksi kuin suurissa: pyydettäessä arvioimaan työterveyshuollon merkitystä työkyvylle myönteisyys kasvaa suhteessa työpaikan kokoon.

Heikko työterveyshuolto ja yrittäjän työskentely sairaana johtaa helposti sairauksien pitkittymiseen. Yrittäjän työkyvyttömyys sisältääkin koko yrityksen toimintaa koskevan riskin, joka voi johtaa koko yrityksen toiminnan päättymiseen ja työpaikkojen menettämiseen.

Työnantajalla on velvollisuus järjestää työterveyshuoltolaissa säädetyllä tavalla työntekijöiden työterveyshuolto. Työnantajalle suoritetaan sairausvakuutuslain 29 §:ssä olevien korvausluokkien I—II mukaisesti korvaus, jonka suuruus on noin 50 % syntyneistä kuluista. Yksityisen elinkeinonharjoittajan järjestäessä myös itselleen työterveyshuoltoa korvaukset kattavat vain korvausluokka I:n mukaiset kustannukset, mikä merkitsee lähinnä ennalta ehkäisevää perusterveydenhuoltoa.

Työterveyshuoltokulujen korvausperusteita tulee muuttaa siten, että yrittäjien omat työterveyshuoltokorvaukset vastaavat kattavuudeltaan palkansaajista maksettuja korvauksia.