Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.16

Lakialoite LA 20/2015 vp 
Ozan Yanar vihr ym. 
 
Lakialoite laiksi tuloverolain 58 ja 58 b §:n muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Eduskunnalle

PERUSTELUT

Tämä on rinnakkaisaloite hallituksen esitykselle HE 31/2015 vp. Osana lakimuutospakettiaan hallitus esittää muutettavaksi tuloverolain 58 §:n 2 momenttia ja 58 b §:ä siten, että asuntovelan korkovähennyksen määrää alennettaisiin asteittain 25 prosenttiin vuonna 2019. Kuten hallitus perustelee, korkojen vähennysoikeutta on kavennettu asteittain viime vaalikaudelta alkaen vuokra- ja omistusasumisen verokohtelun yhtenäistämiseksi. Hallituksen esityksellä vähennyskelpoisuutta supistettaisiin nopeutetussa aikataulussa 10 prosenttia vuosittain. Vuonna 2016 asuntovelan koroista olisi vähennyskelpoista 55 prosenttia. 

Valtion talouden tasapainottamiseksi, vuokra- ja omistusasumisen verokohtelun yhtenäistämiseksi sekä verotuksen yksinkertaistamiseksi ehdotamme asuntovelan korkovähennyksestä luopumista vaalikauden aikana. Korkovähennyksen määrää alennettaisiin edelleen asteittain, mutta hallituksen esitykseen nähden nopeutetussa aikataulussa siten, että vähennyskelpoisuutta supistettaisiin 15 prosenttia vuosittain. Vuonna 2016 asuntovelan koroista olisi vähennyskelpoista 45 prosenttia.  

Tämän johdosta ehdotetaan, että tuloverolain 58 §:n 2 momentti kumotaan ja että lakiin väliaikaisesti lisättyä 58 b §:ää muutetaan siten, että asuntovelan koroista olisi vähennyskelpoista 45 prosenttia verovuonna 2016, 30 prosenttia verovuonna 2017 ja 15 prosenttia verovuonna 2018. Verovuodesta 2019 alkaen vähennyskelpoisuudesta luovuttaisiin kumoamalla tuloverolain 58 §:n 2 momentti. Korkovähennysoikeuden rajoittaminen ja siitä luopuminen koskisi hallituksen esityksen tavoin kaikkia verovelvollisten asuntovelkoja mukaan lukien 131 §:n 3 ja 4 momentissa tarkoitettuja ensiasunnon hankintaan otettuja velkoja riippumatta siitä, milloin velka on otettu. 

Eduskunnan tietopalvelun mukaan korkovähennysoikeudesta luopuminen lisäisi tuloverojen tuottoa 104 miljoonaa euroa hallituksen esitykseen nähden. Verrattuna hallituksen esitykseen vuonna 2016 lisäys olisi 40 miljoonaa euroa, vuonna 2017 60 miljoonaa euroa ja vuonna 2018 80 miljoonaa euroa. 

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan vuoden 2016 alusta. Asuntovelan koron vähennyskelpoisuutta koskevaan lakiin väliaikaisesti lisätyn 58 b §:n voimassaoloa jatkettaisiin siten, että se olisi voimassa vuoden 2018 loppuun. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki tuloverolain 58 ja 58 b §:n muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
kumotaan tuloverolain (1535/1992) 58 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1086/2014, ja 
muutetaan 58 b §, sellaisena kuin se on laissa 1086/2014, seuraavasti: 
58 b § 
Asuntovelan koron vähennyskelpoisuus verovuosina 2016—2018 
Verovelvollisella on oikeus vähentää pääomatuloistaan 45 prosenttia asuntovelan koroista verovuonna 2016, 30 prosenttia verovuonna 2017 ja 15 prosenttia verovuonna 2018. 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016. 
Lain 58 b § on voimassa 31 päivään joulukuuta 2018. 
Helsingissä 13.10.2015 
Ozan Yanar vihr 
Outi Alanko-Kahiluoto vihr 
Heli Järvinen vihr 
Jani Toivola vihr 
Jyrki Kasvi vihr 
Satu Hassi vihr 
Hanna Halmeenpää vihr 
Olli-Poika Parviainen vihr 
Touko Aalto vihr 
Johanna Karimäki vihr 
Ville Niinistö vihr