LAKIALOITE 24/2009
vp
LA 24/2009
vp - Juha Hakola /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki autoverolain muuttamisesta
Eduskunnalle
Tuoreessa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa
linjataan seuraavaa: "Kriisinhallinta on keskeinen Suomen turvallisuuspolitiikan
keino, jolla Suomi osaltaan pyrkii edistämään
maailman konfliktialueiden vakautta. Kriisinhallinta on vastuun
kantamista ja kansainväliseen yhteistyöhön
osallistumista."
Rauhanturva- ja kriisinhallintatoiminnalla on suomalaisten laaja
hyväksyntä. Perinteinen suomalainen rauhanturvatoiminta
ja sen nauttima arvostus perustuvat korkeaan ammattitaitoon, joka
on rauhalliseen harkintaan ja sovittelutaitoon kytketty yhdistelmä osaamista
ja luotettavuutta.
Viime aikoina Suomi on osallistunut kriisinhallintaoperaatioihin,
joita voidaan pitää niin toiminnallisesti kuin
huollollisestikin erittäin haastavina. Haastavimpiin operaatioihin
on ollut vaikea löytää henkilöstöä,
vaikka viime vuoden aikana palvelussuhteen ehtoja on parannettu.
Kriisinhallintaoperaatioiden onnistumisen kannalta on välttämätöntä,
että keskeiset tehtävät kyetään
täyttämään osaavalla henkilöstöllä.
Tämä on välttämätöntä ensisijaisesti
turvallisuuden kannalta.
Yhtenä henkilöstön motivaationa on
palkkauksen lisäksi ollut vuosikausia muuttoautona maahantuodulle
ajoneuvolle myönnetty veronalennus. Nykyisen autoverolain
mukaan muuttoajoneuvon veronalennuksen edellytyksenä olevan
käyttöedellytyksen katsotaan täyttyvän,
mikäli ajoneuvoa on käytetty tai sen on voitu
katsoa olleen muuttajan käytössä vähintään kuuden
kuukauden ajan ennen muuttoa. Jotta ajoneuvon voidaan katsoa olleen
muuttajan käytössä, sen on tullut olla
rekisteröity ja liikennevakuutettu tavalla, joka on mahdollistanut
sen liikennekäytön oleskelumaassa.
Edellä mainittu edellytys veronalennukselle ei ole
ollut kuitenkaan viime vuosina juurikaan mahdollista. Kriisialueet
ovat olleet lähes poikkeuksetta sellaisia, joissa ajoneuvon
hankkiminen ja käyttäminen on ollut mahdotonta
alueella vallitsevien olosuhteiden vuoksi ja alueen turvallisuustilanteen
vaatimuksista.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
autoverolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 29 päivänä joulukuuta
1994 annettuun autoverolakiin (1482/1994)
uusi 26 a § seuraavasti:
26 a §
Sen estämättä, mitä 25 §:n
1 momentin 2 kohdassa säädetään
ajoneuvon omistuksesta tai omistukseen johtavasta hallinnasta ja
käytöstä ulkomailla, veron alennus myönnetään
myös silloin, kun muuttaja on ennen muuttoaan palvellut kansainvälisessä kriisinhallintatehtävässä
tai
siihen rinnastettavassa tehtävässä toimialueella, joka
ei turvallisuustilanne huomioon ottaen ole mahdollistanut ajoneuvon
käyttämistä tai säilyttämistä alueella
ja muuttaja Suomeen palattuaan hankkii ajoneuvon kahden kuukauden
kuluessa tehtävän päättymisestä.
Ajoneuvoa, josta on 1 momentin nojalla myönnetty veronalennus
tai verottomuus, ei saa veroa suorittamatta myydä, vuokrata
eikä muutoin luovuttaa toiselle eikä antaa vastikkeettakaan
muuttajan perheeseen kuulumattoman henkilön käytettäväksi,
ennen kuin ajoneuvo on ollut muuttajan tai hänen aviopuolisonsa
omistuksessa tai omistukseen johtavassa hallinnassa ja muuttajan
käytössä vähintään
kolme vuotta, josta kuitenkin vähintään
yhden vuoden ajan Suomessa.
Edellä 2 momentissa tarkoitettuun muuttajan perheeseen
kuuluvat hänen kanssaan yhteisessä taloudessa
asuvat aviopuoliso ja heidän naimattomat lapsensa. Aviopuolisoon
rinnastetaan muuttajan kanssa avioliittoa solmimatta yhteisessä taloudessa
avioliiton omaisissa olosuhteissa jatkuvasti elävä toista
sukupuolta oleva henkilö.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________