Tietosanakirjan määritelmän mukaan monikulttuurisuudella tarkoitetaan useaan eri kulttuuriin liittyvää tai usean kulttuurin piirteitä sisältävää asiaa. Laajemmasta yhteiskunnallisesta näkökulmasta tarkasteltuna monikulttuurisuus on merkinnyt käytännön tasolla erilaisten kulttuurien välistä vuorovaikutusta saman valtioksi määritellyn alueen sisäpuolella.

Monikulttuurisuuspolitiikkaa on ylläpidetty Suomessa aktiivisesti lainsäädännön avulla. Tämä julkisen vallan juridinen linja on huomattavissa myös nuorisolaissa (72/2006), jonka tavoitteena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistumista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Nuorisolain 1 §:n 2 momentissa yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, monikulttuurisuus, kansainvälisyys, terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen mainitaan kyseisen lain tavoitteiden toteutumisen lähtökohtina.

Nuorisolain 1 §:n 2 momentin määritelmä monikulttuurisuudesta nuorisolain tavoitteiden toteuttamisen lähtökohtana voidaan asettaa yhteiskunnallisten reaalihavaintojen perusteella kyseenalaiseksi. Monikulttuurisuuden on todettu arkielämässä aiheuttavan muun muassa eriarvoistumista sekä heikentävän yleistä yhteiskunnallista vakautta ja turvallisuutta. Tutkimustietoa monikulttuurisuudesta on tuottanut Harvardin yliopiston professori Robert D. Putnam, jonka havainnoista käy ilmi, että monimuotoiset yhteisöt heikentävät yleistä sosiaalista luottamusta yhteiskunnassa. Tämä ilmenee esimerkiksi alentuneena uskona omiin poliittisiin vaikutusmahdollisuuksiin ja luottamuksen puutteena virallisia instituutioita kohtaan. Monikulttuurisuuden negatiivisia vaikutuksia yhteisöille ei vähentänyt tutkimusmateriaalin muokkaaminen luokka- ja tulotason mukaan.

Toimivan ja vakaan monikulttuurisen valtion luominen on epäonnistunut kaikkialla siellä, missä sitä on yritetty. Muun muassa Saksan nykyinen liittokansleri Angela Merkel sekä Ison-Britannian pääministeri David Cameron ovat linjanneet monikulttuurisen yhteiskuntakokeilun epäonnistuneeksi huolimatta vuosikymmenten mittaisista ponnisteluista. Suomessa ja muualla Länsi-Euroopassa harjoitettu monikulttuurisuuspolitiikka on kiistämättä aiheuttanut sen, etteivät maahanmuuttajat ole sopeutuneet vallitsevaan yhteiskuntaan, vaan he ovat eristäytyneet omiksi ryhmikseen. Suomessakaan maahanmuuttajia ei kannusteta tarpeeksi sopeutumaan suomalaiseen kulttuuriin, vaan heitä kehotetaan ensisijaisesti toteuttamaan omia kulttuurillisia tapojaan ja normejaan. Joskus nämä vähemmistökulttuurilliset traditiot saattavat olla täysin ristiriidassa Suomen lainsäädännön ja yhteiskuntajärjestyksen kanssa. Tästä esimerkkinä on muun muassa sukupuolten tasa-arvoon liittyvät epäkohdat maahanmuuttajayhteisöjen sisällä. Tämän lisäksi erilaisen kulttuuritaustan omaavan maahanmuuttajan pääsyä esimerkiksi työelämään tuetaan valtion toimesta etnisten kiintiöiden ja positiivisen syrjinnän keinoin. Näitä käytäntöjä perustellaan muun muassa monikulttuurisuuden tukemisella. Vähemmistökulttuurien ja niiden edustajien erityisasema ja -kohtelu ovat omiaan synnyttämään kateutta ja suurentamaan kuilua valtaväestön ja maahanmuuttajien välillä.

Suomessa on käyty jo usean vuoden ajan julkista keskustelua poliittisten puolueiden nuorisojärjestöjen ja muiden nuorison etuja ajavien kansalaisjärjestöjen saamista valtion myöntämistä tukirahoista. Julkisuudessa on esitetty epäilyjä siitä, että nuorisolain 1 §:n 2 momentin mainitseman monikulttuurisuuden kritisointi nuorisojärjestöjohtoisesti kyseisen lain tavoitteiden toteutumisen lähtökohtana saattaisi jopa johtaa tukien menettämiseen. Monikulttuurisuutta ei kuitenkaan voida missään nimessä asettaa perustuslain 12 §:n turvaaman sananvapauden yläpuolelle. Tosiasiallisesti valtion subvention katkaisu nuorisojärjestöille monikulttuurisuuskritiikin vuoksi uhkaisi vakavasti demokraattista yhdenvertaisuutta ja kansalaisyhteiskunnan moniäänisyyttä.

Suomen valtion tulee turvata kaikille yhtäläiset vapaudet ylläpitää Suomen lain asettamissa rajoissa omaa kulttuuriaan, kieltään, identiteettiään ja uskonnollista vakaumustaan, mutta ei ryhtyä vähemmistöidentiteettien ylläpitäjäksi ja rahoittajaksi. Nuorisolain ei pidä olla tässä tapauksessa poikkeus. Valtiovallan juridisen neutraliteetin säilyttämiseksi nuorisoa koskevan kansalaisyhteiskuntatoiminnan tukemisessa ja nuorison oman arvomaailman kehittymisessä olisikin nuorisolain 1 §:n 2 momentista poistettava monikulttuurisuus kyseisen lain tavoitteiden toteutumisen lähtökohtana.