LAKIALOITE 28/2013
vp
LA 28/2013
vp - Olli Immonen /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki nuorisolain 1 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Tietosanakirjan määritelmän
mukaan monikulttuurisuudella tarkoitetaan useaan eri kulttuuriin liittyvää tai
usean kulttuurin piirteitä sisältävää asiaa.
Laajemmasta yhteiskunnallisesta näkökulmasta tarkasteltuna
monikulttuurisuus on merkinnyt käytännön
tasolla erilaisten kulttuurien välistä vuorovaikutusta
saman valtioksi määritellyn alueen sisäpuolella.
Monikulttuurisuuspolitiikkaa on ylläpidetty Suomessa
aktiivisesti lainsäädännön avulla. Tämä julkisen
vallan juridinen linja on huomattavissa myös nuorisolaissa
(72/2006), jonka tavoitteena on tukea
nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten
aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistumista sekä parantaa
nuorten kasvu- ja elinoloja. Nuorisolain 1 §:n
2 momentissa yhteisöllisyys, yhteisvastuu, yhdenvertaisuus
ja tasa-arvo, monikulttuurisuus, kansainvälisyys, terveet
elämäntavat sekä ympäristön
ja elämän kunnioittaminen mainitaan kyseisen lain
tavoitteiden toteutumisen lähtökohtina.
Nuorisolain 1 §:n 2 momentin määritelmä monikulttuurisuudesta
nuorisolain tavoitteiden toteuttamisen lähtökohtana
voidaan asettaa yhteiskunnallisten reaalihavaintojen perusteella kyseenalaiseksi.
Monikulttuurisuuden on todettu arkielämässä aiheuttavan
muun muassa eriarvoistumista sekä heikentävän
yleistä yhteiskunnallista vakautta ja turvallisuutta. Tutkimustietoa
monikulttuurisuudesta on tuottanut Harvardin yliopiston professori
Robert D. Putnam, jonka havainnoista käy ilmi, että monimuotoiset
yhteisöt heikentävät yleistä sosiaalista
luottamusta yhteiskunnassa. Tämä ilmenee esimerkiksi
alentuneena uskona omiin poliittisiin vaikutusmahdollisuuksiin ja
luottamuksen puutteena virallisia instituutioita kohtaan. Monikulttuurisuuden negatiivisia
vaikutuksia yhteisöille ei vähentänyt
tutkimusmateriaalin muokkaaminen luokka- ja tulotason mukaan.
Toimivan ja vakaan monikulttuurisen valtion luominen on epäonnistunut
kaikkialla siellä, missä sitä on yritetty.
Muun muassa Saksan nykyinen liittokansleri Angela Merkel sekä Ison-Britannian
pääministeri David Cameron ovat linjanneet monikulttuurisen
yhteiskuntakokeilun epäonnistuneeksi huolimatta vuosikymmenten
mittaisista ponnisteluista. Suomessa ja muualla Länsi-Euroopassa
harjoitettu monikulttuurisuuspolitiikka on kiistämättä aiheuttanut sen,
etteivät maahanmuuttajat ole sopeutuneet vallitsevaan yhteiskuntaan,
vaan he ovat eristäytyneet omiksi ryhmikseen. Suomessakaan
maahanmuuttajia ei kannusteta tarpeeksi sopeutumaan suomalaiseen
kulttuuriin, vaan heitä kehotetaan ensisijaisesti toteuttamaan
omia kulttuurillisia tapojaan ja normejaan. Joskus nämä vähemmistökulttuurilliset
traditiot saattavat olla täysin ristiriidassa Suomen lainsäädännön
ja yhteiskuntajärjestyksen kanssa. Tästä esimerkkinä on
muun muassa sukupuolten tasa-arvoon liittyvät epäkohdat
maahanmuuttajayhteisöjen sisällä. Tämän
lisäksi erilaisen kulttuuritaustan omaavan maahanmuuttajan
pääsyä esimerkiksi työelämään
tuetaan valtion toimesta etnisten kiintiöiden ja positiivisen
syrjinnän keinoin. Näitä käytäntöjä perustellaan
muun muassa monikulttuurisuuden tukemisella. Vähemmistökulttuurien
ja niiden edustajien erityisasema ja -kohtelu
ovat omiaan synnyttämään kateutta ja suurentamaan
kuilua valtaväestön ja maahanmuuttajien välillä.
Suomessa on käyty jo usean vuoden ajan julkista keskustelua
poliittisten puolueiden nuorisojärjestöjen ja
muiden nuorison etuja ajavien kansalaisjärjestöjen
saamista valtion myöntämistä tukirahoista.
Julkisuudessa on esitetty epäilyjä siitä,
että nuorisolain 1 §:n 2 momentin mainitseman
monikulttuurisuuden kritisointi nuorisojärjestöjohtoisesti
kyseisen lain tavoitteiden toteutumisen lähtökohtana
saattaisi jopa johtaa tukien menettämiseen. Monikulttuurisuutta
ei kuitenkaan voida missään nimessä asettaa
perustuslain 12 §:n turvaaman sananvapauden yläpuolelle.
Tosiasiallisesti valtion subvention katkaisu nuorisojärjestöille
monikulttuurisuuskritiikin vuoksi uhkaisi vakavasti demokraattista
yhdenvertaisuutta ja kansalaisyhteiskunnan moniäänisyyttä.
Suomen valtion tulee turvata kaikille yhtäläiset
vapaudet ylläpitää Suomen lain asettamissa rajoissa
omaa kulttuuriaan, kieltään, identiteettiään
ja uskonnollista vakaumustaan, mutta ei ryhtyä vähemmistöidentiteettien
ylläpitäjäksi ja rahoittajaksi. Nuorisolain
ei pidä olla tässä tapauksessa
poikkeus. Valtiovallan juridisen neutraliteetin säilyttämiseksi
nuorisoa koskevan kansalaisyhteiskuntatoiminnan tukemisessa ja nuorison
oman arvomaailman kehittymisessä olisikin nuorisolain 1 §:n
2 momentista poistettava monikulttuurisuus kyseisen lain tavoitteiden
toteutumisen lähtökohtana.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
nuorisolain 1 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan nuorisolain (72/2006)
1 §:n 2 momentti seuraavasti:
1 §
Tavoite
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtina ovat yhteisöllisyys,
yhteisvastuu, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, kansainvälisyys,
terveet elämäntavat sekä ympäristön
ja elämän kunnioittaminen.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 17 päivänä toukokuuta
2013
- Olli Immonen /ps
- Hanna Mäntylä /ps
- Jussi Halla-aho /ps
- Ville Vähämäki /ps
- Vesa-Matti Saarakkala /ps
- Maria Lohela /ps
- Reijo Tossavainen /ps
- Juho Eerola /ps
- Teuvo Hakkarainen /ps
- Pietari Jääskeläinen /ps
- Osmo Kokko /ps
- Anssi Joutsenlahti /ps
- Reijo Hongisto /ps
- James Hirvisaari /ps
- Lauri Heikkilä /ps
- Ritva Elomaa /ps
- Jussi Niinistö /ps
- Martti Mölsä /ps
- Jari Lindström /ps
- Laila Koskela /ps
- Tom Packalén /ps