Koulunkäynti- ja työrauha ovat yksilöiden
nk. subjektiivisia oikeuksia. Joukkotiedotusvälineet kertovat
kuitenkin lähes päivittäin teoista, jotka loukkaavat
näitä kahta oikeutta.
Erilaista kiusaamista on esiintynyt aina. Joskus se alkaa hiekkalaatikolla
ja jatkuu myöhemmin päiväkodeissa, kouluissa,
opiskelupaikoissa ja työelämässä.
Kiusaamismuodot muuttuvat ja kiusaamiselta voidaan tuskin koskaan
täysin välttyä.
Koulukiusaamisen selvittämistä vaikeuttaa se,
että kiusaaminen tapahtuu hyvin usein "ei-kenenkään-maalla"
eli esimerkiksi välitunneilla ja kotimatkoilla, jolloin
aikuisten silmiä ei välttämättä ole
näkemässä, mitä nuorten keskuudessa
tapahtuu.
Työpaikkakiusaamisen selvittämisen keskeisin
ongelma on usein kiusaajan asema. Työpaikkakiusaaja on
monessa tapauksessa kiusatun esimies. Kynnys syyttää esimerkiksi
yrityksen toimitusjohtajaa seksuaalisluonteisesta työpaikkakiusaamisesta
on hyvin korkea johtuen työntekijän ja tämän
esimiehen välisestä hierarkkisesta suhteesta.
Erityisen ongelmallista on niin ikään ns.
epäsuora kiusaaminen, jossa voi olla kysymys esimerkiksi
koululaisen tai työntekijän täydellisestä sosiaalisesta
eristämisestä luokan tai työpaikan toiminnasta
ja ystävyysverkostoista.
Suomen oikeuskäytännössä on
katsottu, että viime kädessä vastuu koulunkäyntirauhasta
kuuluu oppilaitoksen ylläpitäjälle, kunnalle
tai kuntayhtymälle. Jokainen työnantaja on vastaavasti vastuussa
työrauhasta.
Ensisijainen vastuu on kuitenkin aina kiusaajalla itsellään.
Rikosoikeuden näkökulmasta ongelmana on, että kiusaamistapauksia
arvioidaan tänä päivänä joko
lievinä, tavallisina tai törkeinä pahoinpitelyinä.
Pahoinpitelyn objektiivinen teonkuva ei aina sovellu kovin luontevasti
kiusaamistapauksiin. Vain koululainen tai työntekijä tietää,
koska häntä kiusataan ja mikä hänelle on
kiusaamista. Jollekin tukan pörrötys, takamukselle
läimäytys tai huoraksi nimittely on kiusaamista,
joku toinen pitää sitä taas hyväksyttävänä.
Rikoslakiin tarvitaan uusi rikosnimike, jossa otetaan huomioon
kiusaamistapausten subjektiivinen luonne. Kiusaaminen voi olla luonteeltaan
fyysistä, kuten esimerkiksi potkimista, lyömistä,
tukan pörrötystä, takamukselle läimäyttelyä tai
sylkemistä. Toisaalta se voi olla myös psyykkistä ja
sosiaalista, kuten jatkuvaa nimittelyä tai eristämistä.
Olennaista on se, että kiusaamisen kohde eli uhri kokee
teot kiusaamiseksi ja niistä aiheutuu hänelle
fyysistä tai psyykkistä kipua.
Uuden rikosnimikkeen myötä myös rikosvastuun
alkamisikä on myöhemmin otettava uudelleen tarkasteltavaksi.
Nykyinen 15 vuoden ikä on liian korkea, sillä nuoret
kehittyvät nopeammin kuin aikaisemmin. Uuden rikosnimikkeen kautta
kiusaamistapausten vähentämiseen saadaan kuitenkin
mukaan lastensuojelulliset toimenpiteet.
Ehdotetussa säännöksessä tarkoitetun
koulukiusaamisen katsotaan tapahtuvan koulussa, jos kiusaamisteko
on tehty koulun tiloissa, koulumatkalla tai kouluajan aikana koulun
määräämissä tehtävissä koulun
ulkopuolella.
Koululla ehdotetussa säännöksessä tarkoitetaan
kaikkia eri oppilaitoksia peruskouluista yliopistoihin.
Työpaikkakiusaamista voi tapahtua työpaikalla,
työmatkalla tai työaikana työnantajan määräämissä tehtävissä työpaikan
ulkopuolella.