Viimeksi julkaistu 13.12.2021 13.18

Lakialoite LA 45/2021 vp 
Päivi Räsänen kd ym. 
 
Lakialoite laeiksi mielenterveyslain ja terveydenhuoltolain 27 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Tällä lakialoitteella ehdotetaan, että Terapiatakuu-kansalaisaloitteessa esitetyn mukaisesti mielenterveyslakiin (1116/1990) lisätään uusi 4 a § ja muutetaan terveydenhuoltolain (1326/2010) 6 luvun 27 §:n 2 momentin 3 kohta. 

PERUSTELUT

Mielenterveyspalveluiden tarve on kasvanut ja saatavuus heikentynyt. Mielenterveyden häiriöihin ei tällä hetkellä saa apua, ja tilanteet pääsevät kriisiytymään. Ajoissa saatu apu mielenterveyden häiriöihin säästää niin inhimillisiä kuin taloudellisiakin kustannuksia. 

Tehokkaita, tutkimusnäyttöön perustuvia lyhytinterventioita ei ole riittävästi tarjolla julkisissa mielenterveyspalveluissa. Psykososiaalisilla lyhytinterventioilla tarkoitetaan mielenterveystyön ammattilaisen toteuttamaa varhaisessa vaiheessa annettavaa hoitoa, jolla voidaan tarttua ongelmiin ajoissa ja vaikuttavasti.  

Kelan korvaaman kuntoutuspsykoterapian rinnalle tarvitaan julkisessa perusterveydenhuollossa mahdollisuus varhaiseen lyhytpsykoterapiaan sekä muihin psykososiaalisiin lyhytinterventioihin. Terapiatakuuta koskeva kansalaisaloite (KAA 10/2019) saapui eduskunnan käsiteltäväksi 22.10.2019. Terapiatakuussa varhainen mielenterveyden hoito tuodaan saataville perusterveydenhuoltoon. Hoidon tarve arvioitaisiin välittömästi ja hoito aloitettaisiin kuukauden sisällä arviokäynnistä. Terapiatakuun esittämässä mallissa lyhytpsykoterapiaa ja muita psykososiaalisia lyhytinterventioita olisi tarjolla kaikille ikäluokille, kaikissa mielenterveyden ongelmissa ja joka puolella maatamme. Lyhytinterventioilla voitaisiin auttaa myös päihdeongelmien kanssa kamppailevia. Lyhytinterventioon ei tarvittaisi erikoislääkärin antamaa diagnoosia eikä lähetettä. Hoitoa voisivat antaa mielenterveystyötä tekevät terveyskeskusten ammattilaiset.  

Köyhyyden ja mielenterveyden yhteys on Suomessa ilmeinen.  Kelan  kustantamaan kuntoutuspsykoterapiaan pääseminen on vaikeaa, sen kriteerit ovat tiukat ja alueellinen saatavuus vaihtelee. Lapissa tarve psykoterapialle on kolminkertainen Uuteenmaahan verrattuna, mutta terapiaa on tarjolla Lappia enemmän Uudellamaalla. Mielenterveyden ongelmat myös eriarvoistavat kansalaisia. Ilman kuntoutustukea terapia on kallista ja jättää pienituloiset sen ulkopuolelle. 

Terapiatakuun toteuttaminen maksaisi arvion mukaan noin 35 miljoonaa euroa vuodessa. Sen toteuttamisessa voidaan käyttää osittain myös olemassa olevia resursseja niitä uudelleen kohdentamalla. Kustannusarvioon sisältyy sekä lisähenkilökunta että nykyisen henkilökunnan lisäkoulutus. Terapiatakuun toteuttamiseen tarvittaisiin noin 800 henkilötyövuoden työpanos. Tällä panoksella voitaisiin kuntouttaa nopeasti takaisin työelämään tuhansia kansalaisia ja saavutettaisiin mittavat kustannussäästöt etuuksien käytön vähenemisen ja ansiotuloverojen nousun myötä. Kokonaisuutena uudistus vähentäisi yhteiskunnallisia kustannuksia ja lisäisi merkittävällä tavalla kansalaisten hyvinvointia. 

Aloite on osa kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia vuodelle 2022. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavat lakiehdotukset: 

1. Laki mielenterveyslain muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
lisätään mielenterveyslakiin (1116/1990) uusi 4 a § seuraavasti: 
4 a § 
Mielenterveyspalvelujen piiriin pääsy 
Perusterveydenhuoltoon sisältyy mielenterveyden häiriöiden soveltuva psykoterapia ja muu psykososiaalinen hoito. Terveydenhuollon ammattihenkilön on tehtävä hoidon tarpeen arviointi viimeistään kolmantena arkipäivänä siitä, kun potilas otti yhteyden terveyskeskukseen, jollei arviota ole voitu tehdä ensimmäisen yhteydenoton aikana. Perusterveydenhuollossa toteutettava mielenterveyden häiriön tarpeelliseksi todettu psykoterapia tai muu psykososiaalinen hoito on järjestettävä neljän viikon sisällä siitä, kun hoidon tarve on arvioitu, jolleivät lääketieteelliset, hoidolliset tai muut vastaavat seikat muuta edellytä. 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan 1päivänä tammikuuta 2022. 
 Lakiehdotus päättyy 

2. Laki terveydenhuoltolain 27 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan terveydenhuoltolain (1326/2010) 27 §:n 2 momentin 3 kohta seuraavasti: 
27 § 
Mielenterveystyö 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
Tässä laissa tarkoitettuun mielenterveystyöhön kuuluu: 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
3) mielenterveyspalvelut, joilla tarkoitetaan mielenterveyden häiriöiden tutkimusta, hoitoa ja lääkinnällistä kuntoutusta; perusterveydenhuoltoon sisältyy mielenterveyden häiriöiden hoitoon tarpeelliseksi todettu hoidollinen psykoterapia ja muu psykososiaalinen hoito. 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan 1päivänä tammikuuta 2022. 
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 28.10.2021 
Päivi Räsänen kd 
Sari Essayah kd 
Antero Laukkanen kd 
Sari Tanus kd 
Peter Östman kd