PERUSTELUT
Aikaisempi lapsikorotus ja nykytilanne
Aiemman kansaneläkejärjestelmän mukaan
kansaneläkkeensaajalla oli oikeus saada eläkkeeseen
lapsikorotus, jos hänellä oli huollettavanaan
alle 16-vuotias lapsi tai lapsia. Korotus maksettiin jokaisesta
tämänikäisestä lapsesta, ja molemmille
puolisoille erikseen, mikäli molemmat olivat kansaneläkkeensaajia.
Vuonna 1995, jolloin korotus vielä maksettiin, sen suuruus
oli 262 markkaa kuukaudessa. Tuolloin kansaneläkkeensaajilla
oli noin 30 000 alle 16-vuotiasta lasta.
Hallituksen esityksessä (HE 119/1995
vp) kansaneläkejärjestelmän
uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi
perusteltiin lapsikorotusten poistoa säästösyillä.
Hautausavustusten, lapsikorotusten ja puolisolisien poistoilla laskettiin säästettävän
35 miljoonaa markkaa vuodessa. Lainmuutoksen tultua voimaan 1.1.1996
uusia lapsikorotuksia ei enää ole myönnetty
ja voimassa olleita lapsikorotuksia on vuosittain leikattu niin,
että tänä vuonna lapsikorotuksen suuruus on
105 markkaa, ja vuonna 2002 lapsikorotuksia ei enää makseta
ollenkaan.
Ne kansaneläkkeensaajat, joilla on alaikäisiä lapsia,
ovat yleensä korkeintaan hyvin pientä työeläkettä saavia
ja he ovat joutuneet työkyvyttömiksi suhteellisen
nuorella iällä ilman, että merkittävää työeläke-etuutta
olisi ehtinyt kertyä. Nuorena alkavan eläkkeen
merkittävin syy ovat mielenterveysongelmat, jotka jo sinänsä vaikeuttavat
normaalia elämää eläkeläisenä. Kun
tähän tulee lisänä lasten huoltamisesta
aiheutuvat taloudelliset vaikeudet, olisi kohtuullista, että laman
aikana tehty säästöpäätös
voitaisiin korjata. Samoihin aikoihin leikattuja lapsilisiä tai
lasten kotihoidon tukea ei myöskään ole korjattu,
mikä vain korostaa niiden lapsiperheiden syrjäytymisuhan
alaista asemaa, joiden huoltaja tai huoltajat ovat kansaneläkkeellä.
Muutosehdotukset
Tässä lakialoitteessa esitetään,
että kansaneläkkeen lapsikorotus otettaisiin uudelleen
käyttöön. Teknisesti tämä tapahtuisi
lisäämällä kansaneläkelakiin
uudelleen siitä vuonna 1995 kumottu 29 §, joka
muotoiltaisiin ajanmukaiseksi mm. markkamäärien
ja ikärajojen osalta. Muilta osin lapsen toimeentulosta
huolehtiminen ja siihen rinnasteiset tilanteet olisivat samat kuin
ennen vuotta 1996 voimassa olleessa 29 §:ssä.
Kansaneläkkeen lapsikorotuksen suuruudeksi ehdotetaan
262 markkaa kuukaudessa, joka maksettaisiin jokaisesta alle 18-vuotiaasta
huollettavana olevasta lapsesta ja molemmille puolisoille erikseen,
mikäli molemmat saavat kansaneläkettä.
Aiempi 16 vuoden ikäraja ehdotetaan muutettavaksi 18
vuoteen siitä syystä, että vain harva 16—18-vuotias
on nykyisin työelämässä; lähes kaikki
käyvät koulua tai opiskelevat ja ovat siten pääasiassa
vanhempiensa taloudellisen huollon varassa. Myös tämänikäisen
nuoren kulutus on suuri, kuten mm. lapsilisätyöryhmä vuoden 2001
alussa on todennut.
Lakiehdotukseen merkitty lapsikorotuksen suuruus, 1 442
markkaa vuodessa, vastaa vuoden 2001 indeksitasossa 3 144
markkaa vuodessa, siis 262 markkaa kuukaudessa. Määrä on sama
kuin se oli vuonna 1995, eikä sitä tässä lakiehdotuksessa
esitetä indeksin muutoksen vuoksi nostettavaksi vuoden
1995 tasosta.
Kun mainitulla kansaneläkelain muutoksella poistettiin
kansaneläkkeen lapsikorotukset, puolisolisä ja
hautausavustus, kansaneläkelain 3 b luvun sisällöksi
jäivät pelkästään hoitotuet.
Luvun aiempi otsikko "Kansaneläkkeeseen maksettavat lisät"
muutettiin samalla otsikoksi "Hoitotuet". Tässä lakiehdotuksessa
ehdotetaan myös luvun otsikon muuttamista vastaamaan luvun muuttuvaa
sisältöä.
Taloudelliset vaikutukset
Vuoden 1996 jälkeen kansaneläkkeiden pohjaosat
on leikattu, mikä on vähentänyt kansaneläkkeensaajien
määrää ja myös heidän
huollossaan olevien lasten määrää.
Lapsikorotukset kohdistuvat siten tehokkaasti niihin, jotka saavat
pientä eläkettä.
Kansaneläkkeen saajien alaikäisten lasten
lukumääräksi voidaan arvioida noin 30 000.
Nk. suojattujen lapsikorotusten lukumäärä vuonna 2001
on 9 600 ja kustannus yhteensä noin 8 miljoonaa
markkaa. Kun heidän osaltaan tapahtuu tämän
lakiehdotuksen mukaan lapsikorotuksen parannus, tarvittava lisäkustannus
heidän osaltaan olisi noin 18 miljoonaa markkaa vuodessa.
Uusien lapsikorotusten kokonaiskustannukset olisivat noin 64,4 miljoonaa
markkaa vuodessa. Kokonaiskustannusten lisäys tämänvuotisiin
lapsikorotuskustannuksiin olisi siten 82,4 miljoonaa markkaa vuodessa.
Voimaantulo
Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1.1.2002.