Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ehdottaa eläkkeiden
ja muiden sosiaalietuuksien indeksikorotusten leikkauksista luopumista
ja 10 euron korotusta täysimääräiseen
takuueläkkeeseen kuukaudessa.
Ehdotuksemme mukaan leikkaamaton indeksi korottaisi takuueläkettä 1,1 % eli
8,18 euroa kuukaudessa 1.1.2015 lukien. Vuonna 2014 kansaneläkeindeksin
pisteluku oli 1630.
Tämän lisäksi esitämme,
että takuueläkkeen täyteen määrään
tehtäisiin 10 euron korotus kuukaudessa. Täysimääräinen
takuueläke nousisi nykyisestä 743,38 eurosta 761,53
euroon kuukaudessa. Voimassa olevassa takuueläkkeestä annetussa
laissa takuueläkkeen määrä on
edelleen säätämisvuoden tasossa (593,79
euroa/kk, 703/2010) ilman sen
jälkeen tehtyjä indeksikorotuksia. Ehdotamme,
että 1,1 prosentin takuueläkkeen korotusta
vastaava kansaneläkeindeksin muutos lasketaan
kuluvan vuoden 2014 voimassa olevan indeksin pisteluvun 1630 perusteella
vuoden 2015 alusta maksettaviin etuuksiin, jolloin takuueläkelain
8 §:n mukaan täysi takuueläke kuukaudessa
olisi myös lain tekstissä 761,53 euroa.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä esittää kokonaisuudessaan
hallituksen indeksileikkausesityksen hylkäämistä.
Kyseessä on hallituksen esitys laiksi eläkkeiden
ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2015 indeksitarkistuksista
sekä laeiksi kansaneläkeindeksistä annetun
lain 2 §:n ja toimeentulotuesta annetun lain 9 §:n
muuttamisesta (HE 153/2014 vp).
Vasemmistoliiton esityksen mukaan tästä hallituksen
esityksestä poiketen vuoden 2015 indeksikorotus tehtäisiin
voimassa olevan lain mukaan eli kansaneläkeindeksin pisteluku
laskettaisiin jakamalla edellisen vuoden kolmannen neljänneksen
kuukausien elinkustannusindeksin pistelukujen keskiarvo luvulla
1,16. Sekä keskiarvo että osamäärä pyöristetään
erikseen lähimpään kokonaislukuun (Laki
kansaneläkeindeksistä 456/2001).
Ennakkotiedon mukaan tämä toisi etuuksiin 1,1
prosentin korotuksen vuonna 2015.
Hallitus esittää laajasti sosiaalietuuksien
ja eläkkeiden osittaista indeksileikkausta vuodelle 2015
(1,1 %:n sijasta 0,4 %). Ehdotettu indeksileikkausta
koskeva muutos on tarkoitettu pysyväksi, eikä sitä kompensoitaisi
muutosta seuraavissa työeläke- ja kansaneläkeindeksien
tarkistuksissa. Kansaneläkeindeksistä annettua
lakia hallitus ehdottaa muutettavaksi pysyvästi siten, että kansaneläkeindeksin
laskemisessa käytettyä jakajaa muutetaan vastaamaan
ehdotettua muutosta. Ehdotetuilla muutoksilla hallitus panee toimeen
valtioneuvoston julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2015—2018.
Pääministeri Kataisen johtamassa hallituksessa
viisi muuta puoluetta, kokoomus, SDP, Rkp, Kd ja vihreät
hyväksyivät maaliskuun 2014 kehysriihessä sosiaalietuuksien
osittaisen indeksileikkauksen. Tämän päätöksen
ja lapsilisäleikkausta koskevan päätöksen
seurauksena hallitus poikkesi hallitusohjelmastaan olla leikkaamatta pienimpiä sosiaalietuuksia.
Vasemmistoliitto ei voinut näitä leikkauksia hyväksyä,
ja siksi Vasemmistoliitto pakotettiin lähtemään
hallituksesta.
Indeksileikkauksen perumisen aiheuttamat kustannukset:
Ehdotuksemme osittaisen indeksileikkauksen perumisesta sosiaali-
ja eläke-etuuksissa merkitsee valtion rahoitusasemaan bruttomääräisesti
91 miljoonan euron menonlisäystä hallituksen vuoden
2015 talousarvioon nähden ja nettomääräisesti
80 miljoonan euron menonlisäystä johtuen verotulojen
lisäyksistä ja osin asumistukimenojen vähenemisestä.
Kuntien rahoitusasemaan ehdotus merkitsee 34 euron bruttomääräistä menojen
lisäystä. Koko julkiselle sektorin indeksileikkausten
perumisesta johtuisi menon lisäyksiä yhteensä 125
miljoonaa bruttomääräisesti ja nettomääräisesti
75 miljoonaa euroa.
Takuueläkkeen 10 euron tasokorotuksen kustannukset:
Ehdotuksemme 10 euron tasokorotuksesta takuueläkkeeseen
kuukaudessa merkitsee 12,5 miljoonan euron bruttomääräistä menojen lisäystä hallituksen
vuoden 2015 talousarvioesitykseen nähden. Nettomääräisesti
kustannukset nousisivat 9,5 miljoonaa euroa johtuen pääosin
asumistukimenojen vähentymisestä. Ehdotuksemme
mukaan asumistukea tulisi kuitenkin korjata, jotta asumistuen taso
ei heikkenisi takuueläkkeen korotuksen johdosta.
Esityksen vaikutukset yhteensä:
Aloitteemme ehdotukset lisäisivät valtion
menoja bruttomääräisesti 104 miljoonaa
euroa ja nettomääräisesti 90 miljoonaa
euroa. Kuntien menoja esityksemme lisäisivät yhteensä 34
miljoonaa ja koko julkisen sektorin menoja 138 miljoonaa bruttomääräisesti
ja nettomääräisesti 85 miljoonaa euroa.