LAKIALOITE 6/2008
vp
LA 6/2008
vp - Tuija Nurmi /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain
6 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Kuntouttava työtoiminta on sosiaalihuoltolain mukaista
sosiaalipalvelua. Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu
pitkään työttöminä olleille, työmarkkinatukea
tai toimeentulotukea saaville asiakkaille. Sen tarkoitus on parantaa
heidän työllistymismahdollisuuksiaan ja elämänhallintakykyään.
Siten se estää myös heidän syrjäytymistään.
Näin he saavat myös kosketuksen työelämään,
vaikkakin lyhytaikaisesti, sillä tulevaisuudessa useilta
ammattialoilta jää eläkkeelle enemmän
väkeä kuin työvoimaa on saatavana. Jo
nyt on monilla aloilla työvoimapula.
Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 189/2001 6 §:ssä sanotaan
mm. seuraavaa:
"Kuntouttavan työtoiminnan järjestää kunta. Se
voi järjestää kuntouttavan työtoiminnan
itse, tekemällä kirjallisen sopimuksen sen järjestämisestä toisen
kunnan tai kuntayhtymän taikka rekisteröidyn säätiön,
valtion viraston tai rekisteröidyn uskonnollisen yhdistyksen
kautta. Kunnan tulee antaa tieto asiasta työvoimatoimistolle kuntouttavan
työtoiminnan järjestämisestä tekemästään
sopimuksesta.
Kuntouttavaa työtoimintaa ei saa hankkia yritykseltä.
Kunta vastaa riippumatta kuntouttavan työtoiminnan
järjestämistavasta siitä, että toiminta järjestetään
tämän lain mukaisesti ja aktiivisuunnitelmassa
määritetyllä tavalla."
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 6 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kuntouttavasta työtoiminnasta 2
päivänä maaliskuuta 2001 annetun lain
(189/2001) 6 §:n 2
momentti seuraavasti:
6 §
Kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kuntouttavaa työtoimintaa voidaan hankkia myös
yrityksiltä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 7 päivänä helmikuuta
2008
- Tuija Nurmi /kok
- Tuomo Puumala /kesk
- Antti Kaikkonen /kesk
- Lauri Oinonen /kesk
- Sanna Lauslahti /kok
- Eero Lehti /kok
- Eero Akaan-Penttilä /kok
- Marja Tiura /kok
- Bjarne Kallis /kd
- Sirpa Asko-Seljavaara /kok
- Tuulikki Ukkola /kok
- Timo Soini /ps
- Päivi Lipponen /sd
- Merja Kuusisto /sd
- Krista Kiuru /sd
- Pentti Tiusanen /vas
- Jyrki Kasvi /vihr
- Håkan Nordman /r
- Toimi Kankaanniemi /kd