LAKIALOITE 66/2001 vp

LA 66/2001 vp - Christina Gestrin /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Suomennos

Laki koululaisten aamu- ja iltapäivähoidosta

Eduskunnalle

Pienten koululaisten aamu- ja iltapäivähoitoa on kehitettävä. Pienet koululaiset, jotka viettävät paljon aikaa omin päin ilman aikuisen valvontaa, tuntevat itsensä usein huolestuneiksi ja turvattomiksi. Viidennes suomalaisista lapsista ja nuorista kärsii heidän arkipäiväänsä vaikuttavista mielenterveysongelmista. Kyseessä on realiteetti, jota emme saa hyväksyä. Koko yhteiskunnan on otettava vastuunsa ja lähdettävä aktiivisesti torjumaan yhteiskunnassamme lasten parissa yhä laajemmalle levinnyttä turvattomuutta, joka ilmenee alkoholin ja huumeiden väärinkäyttönä ja väkivaltaisena käyttäytymisenä.

Monet koululaiset joutuvat viettämään aamu- ja iltapäivänsä yksin ilman aikuisen valvontaa ja aikuisten läsnäolon tuomaa turvallisuutta. Perheet tuntevat suurta huolta, koska taloudelliset tai muut syyt pakottavat vanhemmat työhön sillä seurauksella, että lapset jäävät usein vaille aikuista seuraa.

Hallitusohjelma lupaa, että pienten koululaisten aamu- ja iltapäivähoitoa kehitetään. Vanhempien mahdollisuuksien parantaminen työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen otettiin myös selkeästi esiin hallituksen tavoite- ja toimintaohjelmassa vuosiksi 2000—2003. Tällä alueella on käynnissä erilaisia hankkeita, ja opetusministeriö myöntää, että aamu- ja iltapäivähoidon rahoitukselle tulisi luoda vakaampi pohja. Kaikista näistä lupauksista huolimatta aamu- ja iltapäivähoidon tarjonta vaihtelee voimakkaasti eri kunnissa. Yhtenä selkeänä syynä tähän on se tosiseikka, että kunnat eivät ole lain mukaan velvollisia huolehtimaan aamu- ja iltapäivähoidon tarjoamisesta. Myös OECD on raportissaan suomalaisesta varhaiskasvatusjärjestelmästä "Early Childhood Education and Care Policy in Finland" antanut Suomelle huomautuksen iltapäivähoidon puutteista.

Tämä lakialoite tarjoaa jokaiselle lapselle oikeuden turvalliseen ja virikkeelliseen vapaa-aikaan ennen koulua ja koulun jälkeen ja velvoittaa kunnat vastaamaan aamu- ja iltapäivähoidosta. Tarkoituksena on, että toimintaa voivat myös järjestää erilaiset yksityiset organisaatiot.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

koululaisten aamu- ja iltapäivähoidosta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Jokainen kunta vastaa siitä, että Suomessa ja vakinaisesti kunnassa asuville lapsille tarjotaan aamu- ja iltapäivähoitoa. Toiminta voidaan myös järjestää yksityisesti tai yhteistyössä toisen kunnan kanssa.

2 §

Koululaisilla on kymmenen vuoden ikään saakka oikeus aamu- ja iltapäivähoitoon.

Aamu- ja iltapäivähoito on järjestettävä kunnan virallisilla kielillä. Lapsen huoltaja saa valita hoitokielen.

3 §

Aamu- ja iltapäivähoito toteutetaan avoimena vapaa-ajantoimintana, kuten kerhoina, leikkitoimintana tai muuna aamu- ja iltapäivätoimintana. Lapsia otetaan aamu- ja iltapäivähoitoon siksi ajaksi päivää, jona he eivät ole koulussa ja koululomien aikana perheen tarpeiden mukaisesti.

Aamu- ja iltapäivähoito on järjestettävä lapsiystävällisessä ja turvallisessa ympäristössä.

4 §

Aamu- ja iltapäivähoidon tehtävänä on täydentää koulua sekä tarjota lapsille turvallista vapaa-aikaa ja lapsen kehitykselle virikkeellistä toimintaa.

Toimintaa ohjaavat aikuiset, joilla on tehtävään sopiva koulutus tai kokemus.

Lapsiryhmien tulee olla lasten yksilölliset tarpeet huomioon ottaen koostumukseltaan ja kooltaan sopivia.

5 §

Aamu- ja iltapäivähoitoa on tarjottava tarvittavassa laajuudessa ottaen huomioon vanhempien ansiotyö tai opinnot tai lapsen oma tarve.

6 §

Kunnan on tarjottava ilman kohtuutonta viivytystä paikka aamu- ja iltapäivähoidossa, kun huoltaja on ilmoittanut hoitopaikan tarpeesta.

Kunnan on tarjottava kuljetus lapselle aamuhoidosta kouluun ja koulusta iltapäivähoitoon, jos välimatka on pitkä tai niin vaarallinen, ettei lapsi selviä siitä yksin.

7 §

Aamu- ja iltapäivähoitopaikasta saadaan periä kohtuullinen maksu kunnan määräämin perustein.

8 §

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .

_______________

Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2001

  • Christina Gestrin /r
  • Henrik Lax /r
  • Margareta Pietikäinen /r
  • Nils-Anders Granvik /r
  • Hanna Markkula-Kivisilta /kok
  • Leena Rauhala /kd
  • Pirkko Peltomo /sd
  • Raija Vahasalo /kok
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Pekka Vilkuna /kesk
  • Osmo Puhakka /kesk
  • Arto Seppälä /sd
  • Ilkka Taipale /sd
  • Rakel Hiltunen /sd
  • Janina Andersson /vihr
  • Marjatta Stenius-Kaukonen /vas
  • Jari Leppä /kesk
  • Håkan Nordman /r
  • Susanna Huovinen /sd
  • Susanna Rahkonen /sd
  • Ismo Seivästö /kd
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Marja-Leena Kemppainen /kd
  • Tuija Nurmi /kok
  • Säde Tahvanainen /sd
  • Pia Viitanen /sd
  • Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
  • Ulla-Maj Wideroos /r
  • Annika Lapintie /vas
  • Päivi Räsänen /kd
  • Pirjo-Riitta Antvuori /kok
  • Tuula Haatainen /sd
  • Mari Kiviniemi /kesk
  • Ola Rosendahl /r
  • Markku Markkula /kok
  • Pehr Löv /r
  • Unto Valpas /vas
  • Irina Krohn /vihr
  • Sirpa Pietikäinen /kok
  • Petri Neittaanmäki /kesk
  • Kyösti Karjula /kesk
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Eero Lämsä /kesk
  • Paula Kokkonen /kok
  • Jari Vilén /kok
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Mika Lintilä /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Anneli Jäätteenmäki /kesk
  • Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk
  • Kari Myllyniemi /kesk
  • Gunnar Jansson /r
  • Marja Tiura /kok
  • Klaus Bremer /r
  • Katja Syvärinen /vas
  • Tuija Brax /vihr
  • Sulo Aittoniemi /alk
  • Sakari Smeds /kd