LAKIALOITE 66/2004
vp
LA 66/2004
vp - Tuija Nurmi /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki työntekijäin eläkelain 7
c §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Työeläkkeiden sisältöä koskeva
uudistuspaketti vahvistettiin 27.6.2003. Uudistukset on todettu hyviksi
jo aikaisemmassa vaiheessa, eli vuoden 2003 suuren paketin valmisteluvaiheessa.
Ne koskevat mm. lasta kotona hoitavan henkilön eläketurvaa.
Paketissa ei kuitenkaan kiinnitetä huomiota opiskelijan
työkyvyttömyysturvaan. Työkyvyttömyysturva
on nykyisin kunnossa niiden opiskelijoiden osalta, jotka käyvät
säännöllisesti kesätöissä tai
joiden viimeisen työsuhteen päättymisestä on
kulunut enintään vuosi. Niiden opiskelijoiden
osalta, jotka eivät käy ensinkään
töissä, työkyvyttömyysturva
rajoittuu käytännössä pelkän
kansaneläkkeen varaan.
Uuden lainsäädännön mukaan
työkyvyttömyysturvan taso alenee huomattavasti
myös niillä opiskelijoilla, jotka käyvät
töissä, mutta eivät kokoaikaisesti. On
huomioitava, että henkilöillä saattaa
olla hyväksyttäviä syitä olla
tekemättä kesätöitä.
Muun muassa maamme nykyisestä työllisyystilanteesta
johtuen kaikille opiskelijoille ei edes pystytä tarjoamaan
töitä. Kokoaikainen työnteko
opiskelun ohella taas pidentää opiskeluaikoja,
mikä on muutoinkin todettuu epäkohdaksi.
Opiskelijoiden työkyvyttömyysturvan hoitaminen
on ensiarvoisen tärkeää ja perusteltua. Työkyvyttömyys
ei kohtaa opiskelijoita usein, mutta kohdatessaan aiheuttaa vakavia
vaikeuksia yksityisen ihmisen elämään.
Puutteellinen työkyvyttömyysturva saattaa vaikuttaa
myös opiskelijan lähipiiriin, esimerkiksi hänen
lastensa hyvinvointiin. Kun opiskeluikäinen henkilö tulee
työkyvyttömäksi, on nykyinen eläkkeen määräytymistapa
aivan ratkaisevan tärkeä henkilön sosiaaliturvan
kannalta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
työntekijäin eläkelain 7 c §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 8 päivänä heinäkuuta
1961 annetun työntekijäin eläkelain (395/1961)
7 c §:n 4 momentti, sellaisena
kuin se on laissa 634/2003, seuraavasti:
7 c §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos työntekijä on tarkasteluaikana saanut työttömyysturvalain
mukaista peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea
taikka opintotukilain mukaista opintotukea, otetaan tulevan ajan
ansiota määrättäessä työansiona
huomioon 1 000 euroa jokaiselta täydeltä kuukaudelta,
jolta mainittua etuutta on suoritettu.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2005.
_______________
Helsingissä 27 päivänä toukokuuta
2004
- Tuija Nurmi /kok
- Kalevi Lamminen /kok
- Eero Akaan-Penttilä /kok
- Juhani Sjöblom /kok