Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.44

Lakialoite LA 67/2020 vp 
Antero Laukkanen kd ym. 
 
Lakialoite laeiksi vuoden 2021 tuloveroasteikosta ja tuloverolain 106 ja 125 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki vuoden 2021 tuloveroasteikosta, siten, että hallituksen esittämän tuloveroasteikon tulorajojen 2,5 prosentin korottamisen sijaan (HE 142/2020 vp) tulorajoja korotettaisiin 3,5 prosentilla eli ansiotasoindeksin sijaan käytettäisiin korotettua indeksiä. 

Tuloverolain (1535/1992) 125 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että työtulovähennyksen enimmäismäärää sekä kertymä- ja poistumaprosentteja korotetaan hallituksen esitystä (HE 142/2020 vp) enemmän. Esitämme, että vähennys on 12,8 prosenttia 1 momentissa tarkoitettujen tulojen 2 500 euroa ylittävältä osalta ja että vähennyksen enimmäismäärä on 1 858 euroa. Verovelvollisen puhtaan ansiotulon ylittäessä 33 000 euroa vähennyksen määrä pienenee 1,91 prosentilla puhtaan ansiotulon 33 000 euroa ylittävältä osalta. Vastaavasti 106 §:ssä säädettävään kunnallisverotuksen perusvähennykseen esitetään muutosta. 

PERUSTELUT

Hallitus tekee ansiotuloveroperusteisiin indeksitarkistuksen kaikilla tulotasoilla 2,5 prosentin ansiotasoindeksin mukaisesti. Hallituksen esityksessä HE 142/2020 vp esitetään, että indeksitarkistus toteutetaan korottamalla progressiivisen tuloveroasteikon kaikkia tulorajoja sekä kasvattamalla perusvähennyksen enimmäismäärää ja työtulovähennyksen sekä enimmäismäärää että kertymä- ja poistumaprosentteja. Tuloveroasteikon alimman verotettavan tulon määrän korottaminen pienentää automaattisesti valtionverotuksen eläketulovähennystä, koska vähennyksen enimmäismäärän laskentakaava on sidottu asteikon alimman verotettavan tulon määrään. 

Hallituksen esityksen mukainen indeksitarkistus ei ole riittävä. Indeksitarkistuksesta huolimatta työn verotus kiristyy kaikilla tulotasoilla, kun otetaan huomioon ansiotason nousu sekä palkansaajan veronluonteisten maksujen muutokset. Hallituksen esityksen mukaan keskituloisen verotus kiristyy noin 0,2 prosenttiyksiköllä ja enimmillään noin 0,4 prosenttiyksiköllä. 

Koronakriisin aiheuttaman talouskriisin takia on tarpeellista keventää työn verotusta, jotta ihmisten ostovoima ja työn kannustavuus paranisi. Kenenkään verotus ei saa tässä tilanteessa kiristyä. Tästä syystä Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä esittää, että ansiotasoindeksin mukaisen indeksitarkistuksen lisäksi työn verotusta kevennetään yhteensä 200 miljoonalla eurolla. Ansiotuloverotuksen kevennys toteutettaisiin tasaisesti kaikille tulonsaajille korottamalla progressiivisen tuloveroasteikon kaikkia tulorajoja. Esitys pienentää valtiolle tulevaa verokertymää n. 144 miljoonalla eurolla. 

Aloite sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin vuodelle 2021. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavat lakiehdotukset: 

1. Laki vuoden 2021 tuloveroasteikosta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 
1 § 
Vuodelta 2021 toimitettavassa verotuksessa määrätään tuloverolain (1535/1992) perusteella valtiolle ansiotulosta suoritettava tulovero progressiivisen tuloveroasteikon mukaan seuraavasti: 
Verotettava ansiotulo, euroa 
Vero ajarajan kohdalla, euroa 
Vero alarajan ylittävästä tulon osasta, % 
18 800 
8,00 
6,00 
28 200 
572,00 
17,25 
46 300 
3 694,25 
21,25 
81 300 
11 131,75 
31,25 
2 § 
Voimaantulo 
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2021. 
 Lakiehdotus päättyy 

2. Laki tuloverolain 106 ja 125 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan tuloverolain (1535/1992) 106 § ja 125 §:n 2 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 1557/2019, seuraavasti: 
106 § 
Kunnallisverotuksen perusvähennys 
Jos verovelvollisen luonnollisen henkilön puhdas ansiotulo edellä mainittujen vähennysten jälkeen ei ole 3 665 euron määrää suurempi, on siitä vähennettävä tämän tulon määrä. Jos puhtaan ansiotulon määrä mainittujen vähennysten jälkeen ylittää täyden perusvähennyksen määrän, vähennystä pienennetään 18 prosentilla yli menevän tulon määrästä. 
125 § 
Työtulovähennys 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
Vähennys on 12,8 prosenttia 1 momentissa tarkoitettujen tulojen 2 500 euroa ylittävältä osalta. Vähennyksen enimmäismäärä on kuitenkin 1 858 euroa. Verovelvollisen puhtaan ansiotulon ylittäessä 33 000 euroa vähennyksen määrä pienenee 1,91 prosentilla puhtaan ansiotulon 33 000 euroa ylittävältä osalta. Vähennys tehdään ennen muita tuloverosta tehtäviä vähennyksiä. 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2021. 
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 6.11.2020 
Antero Laukkanen kd 
Päivi Räsänen kd 
Sari Tanus kd 
Peter Östman kd 
Sari Essayah kd