LAKIALOITE 74/2014 vp

LA 74/2014 vp - Kimmo Tiilikainen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Vuoden 2015 tuloveroasteikkolaki ja laki tuloverolain 125 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lakialoitteessa esitetään valtion tuloveroasteikkoon muutoksia, joiden myötä veronmaksajan maksukyky huomioitaisiin Stubbin hallituksen esittämää veroratkaisua oikeudenmukaisemmin. Aloitteella kevennettäisiin pieni- ja keskituloisten ansiotuloverotusta ja vastaavasti kiristettäisiin hyvätuloisten verotusta.

Lakialoite liittyy vuoden 2015 talousarvioesitykseen, ja se on tarkoitus käsitellä yhdessä HE 122/2014 vp:n kanssa.

PERUSTELUT

Keskustan esityksessä kevennetään veroasteikon kahta alinta porrasta 0,75 prosenttiyksikköä hallituksen esitykseen verrattuna. Kolmatta porrasta kevennetään 0,50 prosenttiyksikköä aina 60 000 euron verotettaviin tuloihin saakka hallituksen esitykseen verrattuna. Lisäksi verotuksen työtulovähennystä korotetaan. Näin toimimalla pystytään keventämään pieni- ja keskituloisten ansiotulojen verotusta.

Vastaavasti keskustan mallissa ansioveron asteikkoa muutettaisiin hyvätuloisten osalta siten, että vero olisi 60 000 euroa ylittävien tulojen osalta 31 prosenttia. Vero nousisi yli 90 000 euron vuositulot ylittävältä osalta 34 prosentin tasolle. Korkein veroasteikko tulisi voimaan yli 160 000 euron vuositulojen kohdalla, jonka ylittävistä tuloista veroa perittäisiin 36 prosenttia.

Keskustan esittämä tuloveroasteikko hallituksen esittämään tuloveroasteikkoon verrattuna

Hallituksen esityksessä tuloveroasteikko on seuraavanlainen:

Valtion tuloveroasteikko 2015 (HE)
Verotettava ansiotulo, euroa Vero alarajan kohdalla, euroa Vero alarajan ylittä- västä tulon osasta, %
16 500—24 700 8,00 6,50
24 700—40 300 541,00 17,50
40 300—71 400 3 271,00 21,50
71 400—90 000 9 957,50 29,75
90 000— 15 491,00 31,75

Keskustan veroreformissa tuloveroasteikko on puolestaan seuraavanlainen:

Valtion tuloveroasteikko 2015 (Reformi)
Verotettava ansiotulo, euroa Vero alarajan kohdalla, euroa Vero alarajan ylittä- västä tulon osasta, %
16 500—24 700 8,00 5,75
24 700—40 300 479,50 16,75
40 300—60 000 3 092,50 21,00
60 000—90 000 7 229,50 31,00
90 000—160 000 16 529,50 34,00
160 000— 40 329,50 36,00

Keskustan esittämä työtulovähennysmalli verrattuna hallituksen esitykseen verrattuna

Työtulovähennuksen muutos
2015 (HE) Reformi
Kasvuprosentti 8,60 % 10,40 %
Enimmäismäärä 1 025 1 50
Vähenemisaste 1,20 % 1,23 %

Vaikuttavuusarvioita

Eduskunnan tietopalvelu on laskenut vaikuttavuusarvioita keskustan esittämän verotuloasteikon ja työtulovähennyksen korottamisesta hallituksen esitykseen verrattuna.

Vaikutus verotuloihin
Verot ja veroluonteiset maksut yhteensä, muutos (milj. euroa)
Veroasteikon muutos -11
Työtulovähennyksen muutos -83
Muutokset yhteensä -94
Vaikututusten jakautuminen veronsaajien kesken (milj. )
Veroasteikon muutos Työtulovähennyksen muutos
Valtion tuloverot + 28 - 28
Kunnallisverot - 35 - 48
Kirkollisverot - 2 - 3
Sairaanhoitomaksu - 2 - 4
Yhteensä - 11 - 83

Keskustan esittämän tuloveroasteikon ja työtulovähennyksen vaikutukset verotuottoon kompensoidaan muille veronsaajille, joten verotuottomenetykset kohdistuvat lopulta täysimääräisesti valtiolle.

Vaikutus tuloeroihin

Reformien vaikutus tuloeromittareihin
Muutos (%-yksikköä/euro)
Gini-kerroin - 0,13
Pienituloisuusaste* + 0,12
Mediaanitulo/kulutusyksikkö + 90 euroa

*Pienituloisuusasteen nousu johtuu mediaanitulon kasvamisesta

Kaaviot vain pdf-muodossa

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavat lakiehdotukset:

1.

Laki

vuoden 2015 tuloveroasteikoksi

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Vuodelta 2015 toimitettavassa verotuksessa määrätään tuloverolain (1535/1992) perusteella valtiolle ansiotulosta suoritettava tulovero progressiivisen tuloveroasteikon mukaan seuraavasti:

Verotettava ansiotulo, euroa Vero alarajan kohdalla, euroa Vero alarajan ylittä- västä tulon osasta, %
16 500—24 700 8,00 5,75
24 700—40 300 479,50 16,75
40 300—60 000 3 092,50 21,00
60 000—90 000 7 229,50 31,00
90 000—160 000 16 529,50 34,00
160 000— 40 329,50 36,00
2 §

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2015.

_______________

2.

Laki

tuloverolain 125 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan tuloverolain (1535/1992) 125 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1246/2013, seuraavasti:

125 §

Työtulovähennys

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vähennys on 10,4 prosenttia 1 momentissa tarkoitettujen tulojen 2 500 euroa ylittävältä osalta. Vähennyksen enimmäismäärä on kuitenkin 1 050 euroa. Verovelvollisen puhtaan ansiotulon ylittäessä 33 000 euroa vähennyksen määrä pienenee 1,23 prosentilla puhtaan ansiotulon 33 000 euroa ylittävältä osalta. Vähennys tehdään ennen muita tuloverosta tehtäviä vähennyksiä.

2 §

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2015.

_______________

Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2014

  • Kimmo Tiilikainen /kesk
  • Mikko Alatalo /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Lasse Hautala /kesk
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Timo Kalli /kesk
  • Anne Kalmari /kesk
  • Elsi Katainen /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Timo V. Korhonen /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Markus Lohi /kesk
  • Eeva-Maria Maijala /kesk
  • Mauri Pekkarinen /kesk
  • Terhi Peltokorpi /kesk
  • Arto Pirttilahti /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Eero Reijonen /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Simo Rundgren /kesk
  • Mikko Savola /kesk
  • Juha Sipilä /kesk
  • Ari Torniainen /kesk
  • Tapani Tölli /kesk
  • Mirja Vehkaperä /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Laila Koskela /ps