LAKIALOITE 75/2014
vp
LA 75/2014
vp - Kimmo Tiilikainen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 a §:n
muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoitteessa ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon verottamisesta
annettua lakia siten, että konserninsisäisten
lainojen korkojen vähennysoikeus rajoitetaan käytännössä koskemaan ainoastaan
Euroopan talousalueella sijaitsevien konserniyhtiöiden
lainojen korkoja.
PERUSTELUT
Muualla kuin Euroopan talousalueella sijaitseville konserniyhtiöille
maksetut korot olisivat vähennyskelpoisia vain, jos korkotuloja
verotettaisiin saajayhtiön tuloina vähintään
10 prosentin verokannalla. Muutoksen myötä Euroopan talousalueen
ulkopuolella sijaitseviin veroparatiiseihin maksetut korot olisivat
useimmiten vähennyskelvottomia.
Euroopan talousalueella ja verosopimusvaltioissa korkomenot
saisi vähentää täysimääräisesti
nettomääräisten korkotulojen määrää vastaavalta
osin enintään 500 000 euroon saakka. Ehdotettu
korkomenojen rajoitus olisi yleinen rajoitus, ja sen määrä perustuisi
velallisen elinkeinotoiminnan tulokseen, johon on lisätty
korkomenot, verotuksessa vähennyskelpoiset poistot, rahoitusomaisuuden
menetykset ja arvonmuutokset sekä konserniavustuslain mukaiset saadut
konserniavustukset ja vähennetty annetut konserniavustukset.
Nettokorkomenot voitaisiin vähentää siltä osin
kuin ne ovat enintään 30 prosenttia edellä kerrotusta
oikaistusta elinkeinotoiminnan tuloksesta. Tämän
määrän ylittävät nettokorkomenot
eivät olisi vähennyskelpoisia.
Vähennyskelvottomien nettokorkomenojen määrä olisi
kuitenkin enintään etuyhteysyritysten välisten
nettokorkomenojen suuruinen. Korkovähennysrajoituksia ei
sovellettaisi silloin, kun verovelvollinen esittää selvityksen
siitä, että verovelvollisen oman pääoman
suhde tilinpäätöksen mukaiseen taseen
loppusummaan on korkeampi tai yhtä suuri kuin vahvistetun
konsernitaseen vastaava suhdeluku. Rajoitussäännöksiä ei
sovellettaisi raha-, vakuutus- ja eläkelaitoksiin. Vähennyskelvottomat
nettokorkomenot voitaisiin vähentää seuraavien
verovuosien tuloista kunkin verovuoden vähennyskelpoisten korkomenojen
rajoissa.
Korko olisi vähennyskelvoton aina, jos verottaja pystyisi
osoittamaan, että konsernin sisäinen velkasuhde
on muodostettu veroetujen saamiseksi.
Uusilla säännöksillä pyritään
rajoittamaan merkittävällä tavalla konserninsisäisiin
rahoitusjärjestelyihin liittyvää verosuunnittelua
ja käytännössä estämään
kokonaan EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolella sijaitsevien
veroparatiisien hyödyntäminen verosuunnittelussa.
Ehdotetut muutokset olisivat linjassa Ruotsissa tehtävien
muutosten kanssa. Ruotsissa on arvioitu, että korkovähennysrajoitusten
soveltamisalan laajentaminen kasvattaisi valtion verotuloja
noin 600 miljoonaa euroa. Ehdotetut muutokset lisäisivät
Suomessa valtion verotuloja arviolta noin 300 miljoonaa euroa.
Keskusta pitää tärkeänä,
että konsernin sisäisten lainojen verovähennysoikeuden
rajoitusten lisäksi ryhdytään myös
muihin toimenpiteisiin, joilla estetään Suomessa
tehtävien voittojen kotiuttaminen matalan verokannan maihin.
Yritysten siirtohinnoittelun valvontaa tulee edelleen tehostaa vahvistamalla
tuntuvasti Konserniverokeskuksen siirtohinnoitteluhankkeen henkilöstöresursseja.
Lisäksi tulee aloittaa valmistelut, jotka tähtäävät
väliyhteisöjä koskevan lainsäädännön
kiristämiseen.
Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta
2015. Sitä olisi tarkoitus soveltaa ensimmäisen
kerran vuodelta 2015 toimitettavassa verotuksessa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 a §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968)
18 a §, sellaisena kuin se on laeissa 983/2012 ja 1238/2013,
seuraavasti:
18 a §
Euroopan talousalueella sijaitseville konserniyhtiöille
maksetut korot ovat vähennyskelpoisia tämän
pykälän mukaisesti. Muissa maissa sijaitseville
konserniyhtiöille maksetut korot ovat vähennyskelpoisia
vain, jos korkotuloa verotetaan saajayhtiön tulona vähintään
10 prosentin verokannalla.
Yhteisön, avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön
edellä 18 §:n 2 kohdassa tarkoitetut korot ovat
vähennyskelpoisia jäljempänä tässä lainkohdassa
säädetyllä tavalla.
Korkomenot ovat vähennyskelpoisia siltä osin
kuin ne ovat enintään korkotulojen suuruiset.
Korkotuloja suuremmat korkomenot (nettokorkomenot) ovat
vähennyskelpoisia, jos ne ovat verovuonna enintään
500 000 euroa. Nettokorkomenojen ylittäessä verovuonna
edellä mainitun määrän nettokorkomenot
eivät ole vähennyskelpoisia siltä osin
kuin
1) ne ylittävät 30 prosenttia 3 §:ssä tarkoitetusta
elinkeinotoiminnan tuloksesta, johon on lisätty korkomenot,
verotuksessa vähennettävät poistot sekä rahoitusomaisuuden
menetykset ja arvonmuutokset sekä konserniavustuslaissa
tarkoitettu saatu konserniavustus; ja
2) 30 prosentin rajan ylittävien nettokorkomenojen
määrä on enintään yhtä suuri
kuin etuyhteydessä olevien osapuolten väliset
nettokorkomenot.
Jos verovelvollinen esittää selvityksen siitä, että verovelvollisen
oman pääoman suhde vahvistetun tilinpäätöksen
mukaiseen taseen loppusummaan on korkeampi tai yhtä suuri
kuin vahvistetun konsernitaseen vastaava suhdeluku verovuoden lopussa,
edellä olevia 2 ja 3 momentin säännöksiä ei
sovelleta. Tase on laadittava Euroopan unionin jäsenvaltiossa
tai Euroopan talousalueella olevassa valtiossa. Taseella tarkoitetaan
kirjanpitolain 7 a luvun 1 §:ssä tarkoitettujen
kansainvälisten tilinpäätösstandardien
mukaista tasetta. Jos kansainvälisten tilinpäätösstandardien
mukaista tasetta ei ole laadittu, taseella tarkoitetaan Euroopan
unionin jäsenvaltion tai Euroopan talousalueeseen
kuuluvan valtion kirjanpitolainsäädännön
ja näiden puuttuessa vastaavien säännösten
mukaista tasetta.
Edellä olevia 2 ja 3 momentin säännöksiä ei sovelleta
raha-, vakuutus- tai eläkelaitoksiin.
Osapuolet ovat etuyhteydessä toisiinsa, jos velkasuhteen
osapuolella on toisessa osapuolessa määräysvalta
tai kolmannella osapuolella on yksin tai yhdessä lähipiirinsä kanssa
määräysvalta velkasuhteen molemmissa
osapuolissa verotusmenettelystä annetun lain 31 §:n
2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Velkasuhteen osapuolilla tarkoitetaan
koron maksajaa ja korkomenoa vastaavan tulon tosiasiallista edunsaajaa.
Jos koron perusteena oleva velka on otettu muulta
kuin etuyhteydessä olevalta osapuolelta, velkaa pidetään
etuyhteydessä olevalta osapuolelta otettuna velkana siltä osin
kuin
1) etuyhteydessä olevalla osapuolella on saatava muualta
kuin etuyhteydessä olevalta osapuolelta ja saatavalla on
yhteys velkaan; tai
2) velan vakuutena on etuyhteysosapuolen saatava.
Nettokorkomenot, jotka ovat 2 ja 3 momentin mukaan vähennyskelvottomia
(vähennyskelvottomat nettokorkomenot) voidaan
vähentää seuraavien vuosien tuloista
kunkin verovuoden vähennyskelpoisten korkomenojen määrään
saakka. Verovelvollisen on vaadittava vähennyskelvottomien
nettokorkomenojen vähentämistä ja selvitettävä vähennyksen
perusteet. Yhteisön sulauduttua sulautuvan yhteisön
aikaisemmilta vuosilta siirtyvä vähennyskelvoton
nettokorkomeno siirtyy vastaanottavalle yhteisölle siltä osin
kuin on ilmeistä, että vähennyskelvoton nettokorkomeno
on syntynyt vastaanottavalle yhteisölle siirtyneessä toiminnassa.
Muilta osin vähennyskelvoton nettokorkomeno siirtyy samassa
suhteessa kuin jakautuvan yhteisön varojen arvostamisesta
verotuksessa annetun lain 2 luvussa tarkoitettu nettovallisuus siirtyy
vastaanottavalle yhteisölle.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä
kuuta 20 .
Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2015
toimitettavassa verotuksessa.
_______________
Helsingissä 4 päivänä marraskuuta
2014
- Kimmo Tiilikainen /kesk
- Mikko Alatalo /kesk
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Lasse Hautala /kesk
- Antti Kaikkonen /kesk
- Timo Kalli /kesk
- Anne Kalmari /kesk
- Elsi Katainen /kesk
- Inkeri Kerola /kesk
- Esko Kiviranta /kesk
- Katri Komi /kesk
- Timo V. Korhonen /kesk
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Paula Lehtomäki /kesk
- Jari Leppä /kesk
- Mika Lintilä /kesk
- Markus Lohi /kesk
- Eeva-Maria Maijala /kesk
- Aila Paloniemi /kesk
- Mauri Pekkarinen /kesk
- Terhi Peltokorpi /kesk
- Arto Pirttilahti /kesk
- Tuomo Puumala /kesk
- Antti Rantakangas /kesk
- Juha Rehula /kesk
- Eero Reijonen /kesk
- Markku Rossi /kesk
- Simo Rundgren /kesk
- Mikko Savola /kesk
- Juha Sipilä /kesk
- Ari Torniainen /kesk
- Tapani Tölli /kesk
- Mirja Vehkaperä /kesk
- Anu Vehviläinen /kesk
- Laila Koskela /ps