LAKIALOITE 77/2005
vp
LA 77/2005
vp - Leena Rauhala /kd
Tarkistettu versio 2.0
Laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta
annetun lain 4 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoite sisältää ehdotuksen, että monikkoperheille
maksetaan kotihoidon tuen hoitoraha kaikista kerralla syntyneistä lapsista
täysimääräisenä. Näin
saman raskauden toinen tai kolmas lapsi pääsisi
täysimääräisen hoitorahan piiriin,
kun nykyisen lain mukaan kaksosista toinen tai kolmosista kaksi
viimeksi syntynyttä saavat vain huomattavasti pienempää sisarosuutta.
PERUSTELUT
Monikkoperhe on lapsiperhe, johon syntyy useampi kuin
yksi lapsi kerralla. Monikkoperheisiin meillä syntyy vuosittain
kaksosia noin 900 vuodessa ja kolmosia noin kymmenkunta. Nelosia
syntyy noin kerran kymmenessä vuodessa.
Monikkoperheellä on omat erityishaasteensa, jotka liittyvät
mm. sen erilaisiin kertaluonteisesti tehtyihin investointeihin.
Muissa lapsiperheissä voidaan käyttää jonkin
verran hyväksi ns. skaalahyötyä — suurentamalla
kattilaa hoituu useampikin lapsi kerralla — mutta monikkoperheessä kaikkia
perustarvikkeita tarvitaan syntymästä alkaen kaksin
tai kolmin kappalein samanaikaisesti, joten kierrätykseen
ei ole mahdollisuutta. Lisäksi useamman lapsen syntyminen
kerralla kasvattaa perhekokoa usein niin, että suuremman
asunnon ja auton hankkiminen tulee ajankohtaiseksi. Näihin
kustannuseriin monikkoperheiden tulee saada erityistukea, mitä nykyinen
lapsiperhetukijärjestelmämme ei ota huomioon.
Nykyisessä lainsäädännössä lapsiperheille suunnatut
tuet on suunniteltu tilanteisiin, joissa perheeseen syntyy yksi
lapsi kerrallaan. Sosiaalietuudet ovat Suomessa lähes identtiset
sekä yhden lapsen synnyttäneille että monikkolasten vanhemmille,
eikä niissä oteta huomioon monikkoperheiden erityistarpeita.
Eräs ongelmakohta, jossa tämä lapsiperheiden
kapea-alaisuus tulee ilmi, on kotihoidon tuki -järjestelmä.
Kotihoidon tuen hoitoraha maksetaan vain yhdestä lapsesta
täysimääräisenä, ja
toisen ja kolmannen samanaikaisesti syntyneen sisaruksen osuus on vain
sisaruskorotuksen mukainen, vaikka samaan aikaan syntyneet lapset
eivät voi käyttää hyväkseen
samanlaista skaalahyötyä kuin peräkkäin
syntyneet lapset. Tämä ilmeinen ongelmakohta tulee
korjata mahdollisimman nopeasti kotihoidon tukijärjestelmää kehitettäessä.
Monikkoperheiden kotihoidon tuen perusteet tulee määritellä uudelleen;
kotihoidon tuen hoitoraha tulee maksaa monikkoperheille monikossa:
jokaisesta syntyvästä lapsesta täysimääräinen
hoitoraha eli kaksosille tuplana, kolmosille triplana jne. heidän
tarpeitaan vastaavalla tavalla.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 4 §:n
muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta
20 päivänä joulukuuta 1996 annetun lain (1128/1996)
4 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 985/2004,
seuraavasti:
4 §
Hoitoraha
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kotihoidon tuen hoitoraha on perheen yhdestä alle kolmivuotiaasta
lapsesta 294,28 euroa ja kustakin seuraavasta alle kolmivuotiaasta
lapsesta 84,09 euroa sekä kustakin muusta lapsesta 50,46
euroa kalenterikuukaudessa. Kotihoidon tuen hoitoraha maksetaan
kuitenkin perheeseen samaan aikaan syntyneille monikkolapsille ensimmäisestä lapsesta
maksettavan hoitorahan suuruisena.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 22 päivänä kesäkuuta
2005