PERUSTELUT

Osa-aikatyö on yleistynyt Suomessa viimeisten vuosien aikana. Nykyisellään noin 14 prosenttia palkansaajista tekee osa-aikaista työtä. Osa-aikatyö on yleisempää naisilla ja nuorilla kuin miehillä ja iäkkäämmillä. Osa osa-aikatyötä tekevistä tekee lyhennettyä työaikaa omasta tahdostaan — opiskelu on yleisin syy halulle tehdä osa-aikatyötä. Sen sijaan vastentahtoinen osa-aikatyö johtuu siitä, että kokoaikaista työtä ei ollut tarjolla. Vuonna 2011 vastentahtoisen osa-aikatyön tekijöiden määrä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 82 000.

Osa-aikatyölle ei ole selkeää yleismääritelmää laissa, ja osa-aikatyö määräytyy eri aloilla eri tavalla riippuen työehtosopimuksista. Lähtökohtaisesti osa-aikatyö määritellään työksi, jossa säännöllinen viikkotyöaika on lyhyempi kuin alan työsopimuksessa määritelty viikkotyöaika.

Osa työsopimuksista solmitaan siten, että viikkotyöajaksi määritellään esimerkiksi 0—40 tuntia. Tällaisissa niin sanotuissa nollatuntisopimuksissa työntekijä kutsutaan töihin tarvittaessa, usein lyhyelläkin varoitusajalla. Koska työntekijälle maksetaan vain tehdyistä työtunneista, on hänen mahdoton suunnitella talouttaan kestävästi. Myös sairausajan palkan, vuosilomapalkan, työterveyshuollon ja irtisanomissuojan suhteen nollatuntisopimukset sisältävät vakavia ongelmia. Työnantajalla on nollatuntisopimuksien mukaan mahdollisuus laskea työntekijän viikkotyöaika nollaan tuntiin. Tällöin työntekijällä ei ole tuloja, mutta ei toisaalta oikeutta työttömyyspäivärahaan, koska työ- ja elinkeinotoimistot eivät hyväksy työttömiksi työnhakijoiksi henkilöitä, joilla on voimassa oleva työsopimus. Tällainen tilanne aiheuttaa työntekijän arkeen ja talouteen vakavia ongelmia.

Työttömyysturvalain (1290/2002) 5 luvun 2 §:n mukaan ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan saaminen edellyttää työssäoloehdon täyttymistä. Työttömyysturvalain 5 luvun 4 §:ssä säädetään työssäoloehtoon luettavaksi kalenteriviikot, joina työntekijä on työskennellyt vähintään 18 tuntia tai kun jaksotyössä työsopimuksen mukainen säännöllinen työaika on tasoittumisjakson aikana keskimäärin yhteensä vähintään 18 tuntia kalenteriviikossa. Palkansaajien yhdenvertaisen kohtelun takaamiseksi työsopimuksia, jotka eivät sisällä vähintään 18 tunnin säännöllistä viikkotyöaikaa, tulisi voida solmia vain työntekijän erikseen ilmaisemasta, perustellusta toivomuksesta. Perusteltuja syitä alle 18 tunnin säännölliselle viikkotyöajalle olisivat päätoiminen opiskelu, lastenhoito, osa-aikaeläke tai muu niihin rinnastettava syy. Tällaisella järjestelyllä säilytettäisiin vapaaehtoinen osa-aikatyö, mutta ehkäistäisiin vastentahtoista osa-aikatyötä.