LAKIALOITE 80/2014 vp

LA 80/2014 vp - Kimmo Tiilikainen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki yrittäjäkuljettajien työajasta tieliikenteessä annetun lain 8 §:n kumoamisesta

Eduskunnalle

Aloitteessa ehdotetaan, että kuljettajayrittäjän ei tarvitsisi pitää työaikakirjanpitoa.

1 päivänä kesäkuuta 2013 tuli voimaan laki, jolla yrittäjäkuljettajat velvoitettiin kirjaamaan työaikansa ja säilyttämään työaikakirjanpito kahden vuoden ajan. Asiantuntijaselvityksen mukaan uudistuksen merkitys on kuitenkin liikenneturvallisuuden kannalta vähäinen ja todellisen työajan valvonta mahdotonta. Ajoaikaa valvotaan piirturin perusteella.

Yksi yrittäjyyden kriteereistä on se, ettei yrittäjällä ole työaikaa. Kuljettajayrittäjä toimii yrityksensä puolesta muulloinkin kuin ajaessaan autoa. Hän suunnittelee, markkinoi ja sopii ajoista. Työaikakirjanpito olisi vain yksi lisävelvollisuus, joka ei tosiasiassa kertoisi mitään luotettavaa yrittäjän tosiasiallisesti työhön käyttämästä ajasta.

Turhaa byrokratiaa ja sääntelyä tulee purkaa ja yrittäjän voimavarat suunnata varsinaiseen yritystoimintaan.

Aloite on osa Keskustan vaihtoehtoa turhan byrokratian ja sääntelyn vähentämiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

yrittäjäkuljettajien työajasta tieliikenteessä annetun lain 8 §:n kumoamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Tällä lailla kumotaan yrittäjäkuljettajien työajasta tieliikenteessä annetun lain (349/2013) 8 §.

2 §

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2015.

_______________

Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2014

  • Kimmo Tiilikainen /kesk
  • Mikko Alatalo /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Lasse Hautala /kesk
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Timo Kalli /kesk
  • Anne Kalmari /kesk
  • Elsi Katainen /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Timo V. Korhonen /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Markus Lohi /kesk
  • Eeva-Maria Maijala /kesk
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Mauri Pekkarinen /kesk
  • Terhi Peltokorpi /kesk
  • Arto Pirttilahti /kesk
  • Tuomo Puumala /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Eero Reijonen /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Simo Rundgren /kesk
  • Mikko Savola /kesk
  • Juha Sipilä /kesk
  • Ari Torniainen /kesk
  • Tapani Tölli /kesk
  • Mirja Vehkaperä /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Laila Koskela /ps