LAKIALOITE 84/2014 vp

LA 84/2014 vp - Kimmo Tiilikainen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki maankäyttö- ja rakennuslain 126 a §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Aloitteessa ehdotetaan ilmoitusmenettelyn pitämistä lähtökohtana sellaisista vähäisistä toimenpiteistä, jotka voimassa olevan lain mukaan vaativat toimenpidelupaa, ellei kunta ole rakennusjärjestyksessä määrännyt, että toimenpidelupaa ei kunnassa tai sen osassa tarvita. Voimassa oleva laki on johtanut siihen, että tilanne vaihtelee kunnasta toiseen. Aloitteen mukaan ilmoitusmenettelyyn siirrytään vähäisissä toimenpiteissä kaikkialla maassa.

Kunta voi rakennusjärjestyksessään antaa näitä toimenpiteitä koskevia määräyksiä, mutta ei voi vähäisissä toimenpiteissä velvoittaa hakemaan toimenpidelupaa. Vähäisinä toimenpiteinä voidaan pitää esimerkiksi maalämpöputkien tai aurinkopaneeleiden rakentamista.

Aloite on osa Keskustan vaihtoehtoa turhan byrokratian ja sääntelyn vähentämiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

maankäyttö- ja rakennuslain 126 a §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 126 a §:n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 958/2012, seuraavasti:

126 a §

Toimenpideluvanvaraiset toimenpiteet

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Mikäli 1 momentin tarkoittamaa toimenpidettä voidaan pitää vähäisenä, toimenpidelupaa ei tarvita. Tällaisesta toimenpiteestä tulee ilmoittaa kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle.

_______________

Tämä laki tulee voimaan   päivänä   kuuta 20   .

_______________

Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2014

  • Kimmo Tiilikainen /kesk
  • Mikko Alatalo /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Lasse Hautala /kesk
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Timo Kalli /kesk
  • Anne Kalmari /kesk
  • Elsi Katainen /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Timo V. Korhonen /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Markus Lohi /kesk
  • Eeva-Maria Maijala /kesk
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Mauri Pekkarinen /kesk
  • Terhi Peltokorpi /kesk
  • Arto Pirttilahti /kesk
  • Tuomo Puumala /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Eero Reijonen /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Simo Rundgren /kesk
  • Mikko Savola /kesk
  • Juha Sipilä /kesk
  • Ari Torniainen /kesk
  • Tapani Tölli /kesk
  • Mirja Vehkaperä /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Laila Koskela /ps