LAKIALOITE 86/2014 vp

LA 86/2014 vp - Kimmo Tiilikainen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki lapsilisälain 9 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Aloitteessa ehdotetaan, että lapsilisä maksettaisiin ilman eri hakemusta Suomessa syntyneen, lapsilisään oikeutetun lapsen äidille. Kansaneläkelaitoksella on tieto lapsen syntymästä sekä tilinumero, johon äitiyspäiväraha on maksettu. Hakemus pitäisi tehdä vain silloin, kun lapsilisän saaja on joku muu kuin lapsen äiti tai lapsilisää maksetaan maahan muuttavasta lapsesta tai 1 a §:n nojalla oleskelulupavaatimuksen täyttävän työntekijän mukana seuraavasta lapsesta.

Voimassa olevan lain mukaan lapsilisää pitää aina hakea kansaneläkelaitoksen paikallistoimistosta. Lapsilisää ei myönnetä ilman erityistä syytä takautuvasti pitemmältä ajalta kuin kuuden kalenterikuukauden ajalta ennen sen hakemista. Kaikki perheet eivät ole olleet tietoisia siitä, että lapsilisää pitää erikseen anoa. Aloitteella pyritään vähentämään byrokratiaa ja helpottamaan lapsiperheiden elämää.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

lapsilisälain 9 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan lapsilisälain (796/1992) 9 § seuraavasti:

9 §

Lapsilisän myöntäminen

Kansaneläkelaitos maksaa lapsilisän Suomessa syntyneen, lapsilisään oikeutetun lapsen äidille ilman eri hakemusta.

Jos lapsilisä halutaan maksettavaksi maahan muuttaneesta lapsesta tai jollekin muulle lapsilisän nostamiseen oikeutetulle henkilölle, lapsilisää haetaan kansaneläkelaitoksen paikallistoimistosta.

Lapsilisää ei myönnetä ilman erityistä syytä takautuvasti pitemmältä ajalta kuin kuuden kalenterikuukauden ajalta ennen sen hakemista.

_______________

Tämä laki tulee voimaan   päivänä   kuuta 20   .

_______________

Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2014

  • Kimmo Tiilikainen /kesk
  • Mikko Alatalo /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Lasse Hautala /kesk
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Timo Kalli /kesk
  • Anne Kalmari /kesk
  • Elsi Katainen /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Timo V. Korhonen /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Markus Lohi /kesk
  • Eeva-Maria Maijala /kesk
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Mauri Pekkarinen /kesk
  • Terhi Peltokorpi /kesk
  • Arto Pirttilahti /kesk
  • Tuomo Puumala /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Eero Reijonen /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Simo Rundgren /kesk
  • Mikko Savola /kesk
  • Juha Sipilä /kesk
  • Ari Torniainen /kesk
  • Tapani Tölli /kesk
  • Mirja Vehkaperä /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Laila Koskela /ps