Viimeksi julkaistu 19.4.2021 19.31

Lakialoite LA 9/2017 vp 
Timo Heinonen kok 
 
Lakialoite laiksi ulkomaalaislain 127 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Nykyisen ulkomaalaislain mukaan karkotetuksi päätetty henkilö voidaan pitää säilössä enintään 12 kuukauden ajan. Säilössäpito on tarpeen, kun kyse on yhteiskunnalle erittäin vaarallisesta henkilöstä tai henkilön rikostausta on vakava. Julkisuudessa on ollut esimerkiksi tapaus, missä vankilasta vapautunut henkilö on pidetty säilössä, sillä käräjäoikeuden mukaan on "ilmeisen korostunut riski", että hän pakenisi, piileskelisi tai muutoin vaikeuttaisi karkottamista, jos hänet laskettaisiin vapaalle jalalle. 

Poliisin mukaan on lisäksi perusteltua syytä olettaa, että esimerkiksi tässä tapauksessa kyseinen henkilö vapaana ollessaan voisi syyllistyä myös uusiin vakaviin rikoksiin. "Henkilön säilössä pitämisen jatkaminen on välttämätöntä, jotta hänen maasta poistaminen saadaan pantua täytäntöön ja jotta henkilö ei Suomessa ollessaan enää syyllistyisi uusiin seksuaali- ja väkivaltarikoksiin." 

Kyseinen henkilö on Suomessa olleessaan syyllistynyt mm. nuoren tytön murhaamiseen ja raiskannut toisen tytön. Lyhyellä vankilomallaan, elinkautisen aikana, mies syyllistyi myös pienen lapsen törkeään seksuaaliseen hyväksikäyttöön. 

Poliisi on tehnyt töitä jo pitkään saadakseen karkotettua kyseisen henkilön Suomesta omaan kotimaahansa. Viranomaistoimin tapahtuva maasta poistaminen Somaliaan on kuitenkin poikkeuksellinen ja monimutkainen prosessi. Järjestelyt maasta poistamiseksi ovat edenneetkin hitaasti.  

Nykyisen lainsäädännön mukaan miestä voidaan maksimissaan pitää säilössä vuosi, jos henkilö ei esimerkiksi tee yhteistyötä palauttamisen toteuttamiseksi tai kotimatkatodistus viipyy. Sen jälkeen ulkomaalainen on laskettava vapaaksi. 

Tähän kohtaan ulkomaalaislakia tulee tehdä muutos, jotta erittäin vaaralliseksi todettu henkilö voidaan pitää poissa vapaalta jalalta. 12 kuukauden maksimi säilössäpitoaika tulee siis pidentää rajattoman mittaiseksi eli muotoon kunnes karkoitus saadaan toteutettua.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 

Laki ulkomaalaislain 127 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
muutetaan ulkomaalaislain (301/2004) 127 §, sellaisena kuin se on osaksi laissa 195/2011, seuraavasti: 
127 § 
Säilöön otetun päästäminen vapaaksi 
Asiaa käsittelevän viranomaisen on määrättävä säilöön otettu päästettäväksi heti vapaaksi, kun edellytyksiä säilössä pitämiselle ei enää ole. Säilöön otettu on päästettävä vapaaksi viimeistään kuuden kuukauden kuluttua säilöönottopäätöksestä. Säilöönottoaika voi kuitenkin olla tätä pidempi, jos säilöön otettu ei tee yhteistyötä palauttamisen toteuttamiseksi tai kolmannelta valtiolta ei saada tarvittavia paluuasiakirjoja ja maastapoistamisen täytäntöönpano viivästyy näistä syistä.  
Jos käräjäoikeus on päättänyt säilöön otetun pitämisestä edelleen säilössä, viranomaisen on viipymättä ilmoitettava vapaaksi päästämisestä säilyttämispaikkakunnan käräjäoikeudelle. Ilmoitus voidaan tehdä puhelimitse tai sähköisesti. Puhelimitse tehty ilmoitus on viipymättä toimitettava kirjallisena käräjäoikeudelle. 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 3.3.2017 
Timo Heinonen kok