LAKIALOITE 97/2010
vp
LA 97/2010
vp - Anneli Kiljunen /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki lapsilisälain 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Ehdotamme lapsilisälakia muutettavaksi siten, että perheen
ensimmäisestä lapsilisään oikeuttavasta
lapsesta maksettavan lapsilisän määrä korotettaisiin
nykyisestä 100 eurosta 110,50 euroon kalenterikuukaudessa.
Jos lapsi on kunnan kustannuksella hoidettavana laitos- tai perhehoidossa
ja lapsilisä maksetaan kunnalle taikka jos lapsilisä maksetaan
lapselle itselleen, lapsilisä olisi myös tällöin
110,50 euroa kalenterikuukaudessa. Vuonna 2009 hallitus korotti
lapsilisää kolmannesta lapsesta alkaen kymmenellä eurolla
jättäen 80 % lapsiperheistä ilman
lapsilisien korotuksia. Kuluttajatutkimusten mukaan ensimmäisestä lapsesta
tulevat miltei suurimmat kustannukset. Katsomme, että oikeudenmukaista
olisi korottaa ensimmäisen lapsen lapsilisää, jotta
kaikki lapsiperheet hyötyisivät korotuksesta.
Yli kolmannes yksinhuoltajista kuuluu suomalaisten alimpaan
tuloviidennekseen. Osittain syynä on 1990-luvun lama, joka
kohdistui etenkin lapsiperheisiin ja joka aiheutti köyhyyden kolminkertaistumisen
kymmenessä vuodessa. Yksinhuoltajien köyhyys on
lisääntynyt ja syventynyt. Hallituksen toimet
lapsiperheiden tukemiseksi eivät ole olleet riittäviä.
Koko perheen toimeentulo ja arjen turvaaminen on tärkeää,
mutta erityisen suuri huoli kohdistuu lapsiin, heidän asemaansa
ja turvalliseen kasvuunsa. Yksinhuoltajavanhempien lapset ovat monesta
eri syystä muita lapsia suuremmassa syrjäytymisvaarassa.
Yksinhuoltajaperheissä työllisyyden parantaminen
on paras keino myös toimeentulon parantamiseen. Valitettavasti
monet yksinhuoltajaäidit ovat pätkätöissä,
eikä heillä ole vanhempainvapaan jälkeen
työpaikkaa, johon palata. Samoin työnsaantia vaikeuttaa
pienten lasten vanhemmuus. Näihin ongelmiin on yhteiskunnassa vakavasti
puututtava esim. tasaamalla vanhemmuuden kustannuksia kaikkien työnantajien
kesken ja kehittämällä erityisiä työllistämispalveluita
yksinhuoltajille. Lisäksi tarvitaan taloudellisen tuen
parantamista.
Toimeentulotuen saaminen leikkaa pienituloisimmilta perheiltä lapsilisän
korotuksen pois. Tämän vuoksi olemme ehdottaneet
myös toimeentulotuen lapsen perusosan korottamista 30 eurolla
kuussa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
lapsilisälain 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan lapsilisälain (796/1992)
7 §:n 1, 3 ja 4 momentti, sellaisina kuin ne ovat,
1 momentti laissa 1226/2003 sekä 3
ja 4 momentti laissa 1071/2007, seuraavasti:
7 §
Lapsilisän määrä
Lapsilisä on lasta kohden 110,50 euroa kalenterikuukaudessa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Yksinhuoltajan lapsesta lapsilisä maksetaan korotettuna
51,60 eurolla kalenterikuukaudessa. Yksinhuoltajalla tässä laissa
tarkoitetaan lapsilisän nostamiseen oikeutettua henkilöä,
joka ei lapsilisän maksukuukauden alkaessa ole avioliitossa
tai joka ennen maksukuukauden alkua on muuttanut puolisostaan erilleen
yhteiselämän lopettamiseksi. Yksinhuoltajana ei
kuitenkaan pidetä henkilöä, joka avioliittoa
solmimatta jatkuvasti elää yhteisessä taloudessa
avioliitonomaisissa olosuhteissa toisen henkilön kanssa.
Jos lapsi on 11 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla
laitos- tai perhehoidossa ja lapsilisä maksetaan kunnalle
taikka jos lapsilisä 12 §:n 1 momentin
nojalla maksetaan lapselle itselleen, lapsilisä on 110,50
euroa kalenterikuukaudessa. Yksinhuoltajan lapsesta lapsilisä kuitenkin
maksetaan korotettuna 51,60 eurolla kalenterikuukaudessa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2011.
_______________
Helsingissä 28 päivänä lokakuuta
2010
- Anneli Kiljunen /sd
- Saara Karhu /sd
- Lauri Kähkönen /sd
- Maarit Feldt-Ranta /sd
- Pia Viitanen /sd
- Matti Ahde /sd
- Risto Kuisma /sd
- Tarja Filatov /sd
- Sirpa Paatero /sd
- Tuula Väätäinen /sd
- Marjaana Koskinen /sd
- Merja Kuusisto /sd
- Rakel Hiltunen /sd
- Raimo Piirainen /sd
- Johanna Ojala-Niemelä /sd
- Krista Kiuru /sd
- Jacob Söderman /sd
- Jouko Skinnari /sd
- Päivi Lipponen /sd
- Susanna Huovinen /sd
- Pauliina Viitamies /sd
- Tuula Peltonen /sd
- Katja Taimela /sd
- Eero Heinäluoma /sd