LAKIALOITE 98/2003
vp
LA 98/2003
vp - Ulla Anttila /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.1
Laki jäteverolain 2 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Aloite liittyy vihreän eduskuntaryhmän
vaihtoehtobudjettiin.
Jäteverolaki (495/1996)
tuli Suomessa voimaan 1.9.1996. Lain tarkoituksena on ohjata jätteiden
synnyn ehkäisyyn ja syntyneiden jätteiden hyödyntämiseen
sekä vähentämään kaatopaikoille
sijoitettavan jätteen määrää.
Veroa peritään eräin poikkeuksin kaikenlaisesta
yleiselle kaatopaikalle toimitettavasta jätteestä.
Esimerkiksi yhdyskuntajätettä syntyy vuosittain
noin 2,3 milj. tonnia, josta kokonaisuudessaan maksetaan jäteveroa.
Jätevero ei kuitenkaan koske yksityisille kaatopaikoille
eli teollisuuden ja muun tuotantotoiminnan omille kaatopaikoille
toimitettavaa noin 4,5 milj. tonnia jätettä.Jäteveron
taso on Suomessa olennaisesti alhaisempi kuin muissa Pohjoismaissa,
vain 23 euroa tonnilta jätteestä. Ruotsissa jätevero
on 27,5 euroa, Norjassa 39,4 euroa ja Tanskassa 50,2 euroa
kaatopaikalle toimitetusta verotonnista. Useassa Euroopan maassa
jätevero on lisäksi korkeampi, jos kaatopaikalle
tuodaan hyödyntämiskelpoista jätettä.
Tehokkaimmat jätteen synnyn ehkäisyyn kannustavat
ohjauskeinot ovat hallinnollisia ja varsinkin taloudellisia. Jätevero
on osoittautunut Suomessakin erinomaiseksi markkinatalouteen sopivaksi
ohjauskeinoksi. Ohjauskeinoja on kuitenkin vahvistettava, jotta
valtakunnallisessa jätesuunnitelmassa sovitut kierrätys-
ja jätteiden määrän vähentämistavoitteet
sekä kansallisen ilmasto-ohjelman mukaiset päästövähennystavoitteet
saavutettaisiin. Jätehuollossa kasvihuonekaasupäästöjen
vähentämistoimet ovat erittäin kustannustehokkaita.
Käsitellessään valtioneuvoston selontekoa
kansallisesta ilmastostrategiasta eduskunta katsoikin, että jäteveroa
tulisi paitsi nostaa myös asteittain ulottaa koskemaan
myös teollisuuden kaatopaikkoja.
Erityisesti on vähennettävä verottomasti
kaatopaikoille vietyjen biohajoavien jätteiden määrää nykyisestä.
Tällä hetkellä teollisuuden omille, verottomille
kaatopaikoille viedään biohajoavia jätteitä teollisuudesta
ja rakennustoiminnasta noin 1,4 milj. tonnia vuodessa. Biohajoavat jätteet
tulisi saada kokonaan pois kaatopaikoilta. Niistä kaatopaikoilla
muodostuva metaani on noin 20 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu kuin
hiilidioksidi. Yllä mainituista syistä olisi tärkeää sekä laajentaa
jätevero koskemaan myös yksityisille eli teollisuuden
kaatopaikoille toimitettavia jätteitä että nostaa
jäteveron piirissä olevan jätteen veroa.
Tässä aloitteessa ehdotetaan, että jäteveroa korotetaan
40 euroon tonnilta. Tämän lisäksi jäteveroa
tulee kantaa myös yksityisille kaatopaikoille eli teollisuuden
ja muun tuotantotoiminnan omille kaatopaikoille toimitettavasta
jätteestä 20 euroa tonnilta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
jäteverolain 2 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 28 päivänä kesäkuuta
1996 annetun jäteverolain (495/1996)
2 §:n 1 momentin 4 kohta ja 4 §:n 1 momentti,
sellaisena kuin ne ovat, 2 §:n 1 momentin 4 kohta laissa 1157/1998 ja
4 §:n 1 momentti laissa 1066/2002,
sekä
kumotaan 4 §:n 2 momentti, sellaisena kuin
se on mainitussa laissa 1066/2002, seuraavasti:
2 §
Tässä laissa tarkoitetaan:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
4) kaatopaikalla jätteen käsittelypaikkaa,
jonne jätettä sijoitetaan maan päälle
tai maahan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
4 §
Veroa on suoritettava 40 euroa tonnilta jätettä,
joka toimitetaan yleiselle kaatopaikalle ja 20 euroa tonnilta
jätettä, joka toimitetaan teollisuuden ja muun
tuotantotoiminnan omille kaatopaikoille.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2004.
_______________
Helsingissä 25 päivänä syyskuuta
2003
- Ulla Anttila /vihr
- Tarja Cronberg /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Janina Andersson /vihr
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Merikukka Forsius /vihr
- Osmo Soininvaara /vihr
- Rosa Meriläinen /vihr
- Anni Sinnemäki /vihr
- Satu Hassi /vihr
- Heidi Hautala /vihr