LISÄTALOUSARVIOALOITE 17/2010 vp

LTA 17/2010 vp - Marjaana Koskinen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.1

Kreikan valtiolle annettavaksi lainaksi ehdotetun määrärahan poistaminen

Eduskunnalle

Kreikka on esittänyt lainapyynnön 23.4.2010, ja Euroalueen valtiovarainministerit ovat 2.5.2010 pidetyssä kokouksessa sopineet lainaohjelman aktivoimisesta. Kreikan lainaohjelman suuruus olisi 110 miljardia euroa, ja ohjelma on kolmivuotinen aina vuoteen 2013 asti. Suomen osuus olisi 1,85 prosenttia, ja Suomi ottaisi itse lainaa lainatakseen Kreikalle. Hallitus myös perustelee lainaa sillä, että Suomen valtion odotetaan saavan Kreikalle annettavista lainoista korkeampaa korkoa kuin se maksaa lainanotostaan. Todellisuudessa Kreikka on saanut saksalaisilta ja ranskalaisilta pankeilta liian "lepsuin" perustein lainaa ja ylivelkaantunut. Ei voi olla perusteltavissa, että Suomi rahoittaa eurooppalaisten pankkien kriisiä Kreikan tuen muodossa.

Suomi on jo useita vuosia maksanut Ison-Britannian jäsenmaksualennusta sekä tukenut Islan-tia, ja Suomen oma talous on suurien haasteiden edessä: työttömyys ja köyhyys kasvavat, samoin eriarvoisuus. Jos taas työeläkeyhtiöt pelkäävät riskisijoitustensa puolesta, on parempi korottaa Suomessa työeläkemaksuja, niin työntekijöiden kuin työnantajienkin maksua, koska pahimmassa tapauksessa Suomi menettää 1,6 miljardin euron lainansa, jonka lisäksi vielä työeläkerahastossa voi olla suuri vaje.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ei hyväksy momenttia  28.01.82 eikä momentille ehdotettua 1 600 000 000 euron määrärahaa Kreikan valtiolle annettavaksi lainaksi.

Helsingissä 10 päivänä toukokuuta 2010

  • Marjaana Koskinen /sd
  • Esa Lahtela /sd