LISÄTALOUSARVIOALOITE 22/2002 vp

LTA 22/2002 vp - Paula Kokkonen /kok 

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen Helsingin poliisin eräitten erityistehtävien rahoittamiseen

Eduskunnalle

Helsingin poliisilaitokselle on USA:n vuoden 2001 terrori-iskun vuoksi aiheutunut ylimääräisiä lisäkustannuksia, joita ei ilmeisistä syistä ole voitu ennakoida. Heti terrori-iskun jälkeen jouduttiin valvontaa tehostamaan. Normaali partiotoiminta ei ollut riittävä takaamaan mm. Kaivopuistossa sijaitsevien erityiskohteiden valvontaa. Yllättävän ja pitkään kireänä jatkuneen tilanteen ja lukuisten terrori-iskusta johtuneitten mielenosoitusten vuoksi jouduttiin teettämään paljon ylitöitä. Mainittujen tehtävien aiheuttamia kuluja ei ole voitu maksaa viime vuoden määrärahasta sen riittämättömyyden vuoksi, ja siksi maksatus on siirtynyt tälle vuodelle. Tämänkään vuoden budjetista ei varoja voida ottaa helsinkiläisten perusturvallisuuden siitä kärsimättä. Henkilöstön tekemiä ylitöitä on sen kanssa neuvotellen siirretty ylityöpankkiin. Merkittävä osa tunneista joudutaan siirtämään maksatukseen, minkä vuoksi mainittuihin palkkakustannuksiin tarvitaan 336 000 euroa.

Sisäasiainministeriön määräyksen SM-2002-2454/Tu-41 mukaan Helsingin kihlakunnan poliisilaitos vastaa valtakunnan kaikkien poliisilaitosten käännyttämisen ja maasta karkottamisen saattokustannuksista. Mainitut kustannukset ovat riippuvaisia yksinomaan siitä, miten tiiviissä tahdissa Ulkomaalaisvirasto ja Helsingin hallinto-oikeus sekä korkein hallinto-oikeus tekevät päätöksiä. Poliisin saattamisen tarkoitus on varmistaa henkilön poistuminen maasta ja saapuminen kohdemaahan siten, ettei henkilö aiheuta vaaraa tai vahinkoa matkan aikana itselleen tai muille ihmisille eikä vahingoita liikennevälineen tai lentoaseman kalusteita, irtaimistoa tai rakenteita. Kohdevaltio ja kauttakuljetusvaltio saattavat edellyttää saattajan asettamista. Suurin osa kuluista muodostuu maasta poistettavien matkalipuista sekä saattotapauksissa poliisisaattajien matka- ja majoituskuluista.

Saattokustannuksiin oli vuodeksi 2002 varattu Helsingin poliisilaitoksella 1 100 000 euroa. Saattokustannuksiin oli jo kuluvan vuoden elokuussa käytetty 1 179 724 euroa. Mainitusta syystä tarvitaan 800 000 euroa lisää.

Edellä mainitut määrärahat olisi toiminnan ennalta arvaamattomuuden vuoksi tarkoituksenmukaista saada vastaisuudessa sisäasiainministeriön käyttöön arviomäärärahana.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 toiseen lisätalousarvioon momentille  26.75.21 lisäyksenä 336 000 euroa lähetystöjen valvontaan ja 800 000 euroa maasta käännyttämiseen eli yhteensä 1 136 000 euroa.

Helsingissä 22 päivänä lokakuuta 2002

  • Paula Kokkonen /kok