LISÄTALOUSARVIOALOITE 31/2002 vp

LTA 31/2002 vp - Mikko Kuoppa /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen palkkaperusteiseen työllistämistukeen kunnille ja kuntayhtymille

Eduskunnalle

Hallituksen esityksessä vuoden 2002 toiseksi lisätalousarvioksi (HE 199/2002 vp) esitetään vähennettäväksi eräitä työvoimapoliittisia määrärahoja, mm. palkkaperusteista työllistämistukea kunnille ja kuntayhtymille. Mielestäni tilanteessa, jossa vaikea työttömyys jatkuu ja sen ennustetaan pahentuvan, näin ei tulisi tehdä. Määrärahat tulisi säilyttää vähintään entisellä tasolla ja työhallinnon tulisi ponnistella siten, että määrärahat saadaan käytetyiksi mahdollisimman tehokkaasti työttömien kipeästi kaipaamiin työtilaisuuksiin.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 toiseen lisätalousarvioon momentille  34.06.30 lisäyksenä 4 000 000 euroa palkkaperusteiseen työllistämistukeen kunnille ja kuntayhtymille.

Helsingissä 22 päivänä lokakuuta 2002

  • Mikko Kuoppa /vas