Euroopan komissio on 28 päivänä syyskuuta 2022 antanut ehdotuksen uudeksi Euroopan parlamentin ja neuvoston tuotevastuudirektiiviksi (ehdotus tuotevastuusta; COM(2022) 495 final; jäljempänä uusi tuotevastuudirektiivi) sekä ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston tekoälyyn liittyvää vastuuta koskevaksi direktiiviksi (ehdotus sopimuksenulkoista siviilioikeudellista vastuuta koskevien sääntöjen mukauttamisesta tekoälyyn (direktiivi tekoälyyn liittyvästä vastuusta); COM(2022) 496 final; jäljempänä tekoälyvastuudirektiivi).
Valtioneuvoston kirjelmän mukaan (s. 2) ehdotuksilla mukautetaan tuotevastuuta ja sopimuksenulkoista vahingonkorvausta koskevia säännöksiä digiajan, kiertotalouden ja globaalien arvoketjujen vaikutuksiin.
Ehdotettu uusi tuotevastuudirektiivi korvaa voimassa olevan tuotevastuudirektiivin (neuvoston direktiivi 85/374/ETY tuotevastuuta koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä). Uudella tuotevastuudirektiivillä päivitetään niitä sääntöjä, jotka koskevat valmistajan ja eräiden muiden tahojen vastuuta viallisista tuotteista. Tavoitteena on pyrkiä varmistamaan korkeatasoinen kuluttajansuoja sekä tasapuoliset toimintaedellytykset ja oikeusvarmuus yrityksille. Direktiiviehdotus on luonteeltaan pääosin täysharmonisoiva.
Ehdotettu tekoälyvastuudirektiivi on osa toimenpidepakettia, jolla tuetaan tekoälyn käyttöönottoa Euroopassa. Ehdotus liittyy EU:n datastrategian puitteissa tehtyihin aloitteisiin sekä epäsuorasti myös Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaan. Tekoälyä koskevien kansallisten vastuusääntöjen kohdennetulla yhdenmukaistamisella pyritään varmistamaan, että tekoälyn aiheuttamien vahinkojen uhrit saavat samantasoisen suojan kuin tuotteiden aiheuttamien vahinkojen uhrit yleensä. Toisaalta tavoitteena on samalla pyrkiä vähentämään tekoälyä kehittävien tai käyttävien yritysten oikeudellista epävarmuutta niille mahdollisesti aiheutuvasta vastuusta. Direktiiviehdotus on luonteeltaan minimidirektiivi eli siinä säädetään EU:ssa noudatettavasta vähimmäistasosta.
Direktiiviehdotuksia koskevat neuvottelut ovat vasta alkuvaiheessa. Valtioneuvoston kirjelmän ja valiokunnan saaman selvityksen perusteella on ilmeistä, että direktiiviehdotuksissa on vielä runsaasti neuvotteluissa jatkoselvitystä edellyttäviä kysymyksiä. Lakivaliokunta lausuu direktiiviehdotuksista oman toimialansa kannalta ja kiinnittäen huomiota erityisesti valiokunnan toimialan kannalta merkittävimpiin ehdotuksiin koskien prosessioikeudellista sääntelyä.
Valiokunta kiinnittää huomiota yleisellä tasolla siihen, että ehdotukset ovat osa laajempaa digitaalista toimintaympäristöä koskevaa sääntelyä, joka on parhaillaan laajasti muutoksessa. Valiokunta korostaa, että eri säädösten yhteensovitukseen on tärkeä kiinnittää huomiota. Edellä todettuun liittyen myös lakivaliokunta pitää valtioneuvoston tavoin tärkeänä, että samanaikaisesti neuvoteltavat tekoälyasetus ja tekoälyvastuudirektiivi muodostavat selkeän ja johdonmukaisen kokonaisuuden.
Lakivaliokunta pitää valtioneuvoston tavoin direktiiviehdotusten tavoitteita lähtökohtaisesti kannatettavina ja suhtautuu ehdotuksiin myönteisesti. On tärkeää, että tuotevastuusääntöjä päivitetään sopimaan paremmin digiajan, kiertotalouden ja globaalien arvoketjujen vaikutuksiin. Niin ikään tärkeää on, että luotettavan tekoälyn käyttöönottoa tuetaan ja että tekoälyä koskevia kansallisia vastuusääntöjä pyritään yhdenmukaistamaan.
Valtioneuvoston tavoin valiokunta pitää lähtökohtaisesti kannatettavina ehdotuksia tuotevastuudirektiivin päivittämiseksi edellä viitattujen vaikutusten huomioon ottamiseksi. Vahingon kärsijöiden näkökulmasta on muun muassa perusteltua, että vastuu viallisen tuotteen aiheuttamasta vahingosta laajennetaan koskemaan nykyistä useampia tuotteen toimitusketjun toimijoita. Valtioneuvoston kannasta (s. 10) ilmenevällä tavalla tietyiltä osin vastuutahoja ja niitä koskevaa sääntelyä on kuitenkin vielä tarpeen selvittää ja arvioida jatkoneuvotteluissa.
Valiokunta suhtautuu valtioneuvoston tavoin myönteisesti siihen, että vahinkoa kärsineiden mahdollisuuksia saada vahingonkorvausta pyritään helpottamaan useilla prosessuaalisilla säännöksillä. Vaikka direktiiviehdotukset vahvistavat erityisesti vahingonkorvausvaatimusta ajavien kantajien asemaa, niin ehdotukset huomioivat lähtökohtaisesti myös vastaajien aseman ja puolustautumisoikeudet. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta katsoo valtioneuvoston tavoin, että niin sanottujen presumptiosäännösten osalta ongelmallista on kuitenkin niiden paikoittainen vaikeaselkoisuus sekä epäselvyys siitä, mikä on näyttökynnys niitä sovellettaessa ja jääkö näyttökynnyksen harkinta yksinomaan kansallisen prosessiautonomian piiriin.
Valiokunnan toimialan kannalta eräs direktiiviehdotusten keskeisimmistä kysymyksistä koskee tekoälyvastuudirektiivin 3 artiklan sisältämää sääntelyä koskien ennakollista, toisin sanoen ennen oikeudenkäynnin alkamiseen ajoittuvaa todisteiden esittämistä eli editiota.
Kyseinen artikla velvoittaa jäsenvaltion varmistamaan, että tuomioistuimella on toimivalta määrätä mahdollisen kantajan pyynnöstä mahdollinen vastaaja (jo ennen asian vireilletuloa) taikka vastaaja kantajan pyynnöstä (asian tultua vireille) esittämään todisteet, jotka koskevat suuririskisen tekoälyjärjestelmän aiheuttamaksi epäiltyä vahinkoa, jota koskevien todisteiden esittämisestä on kieltäydytty. Mahdollisen kantajan tulee esittää tuomioistuimelle riittävää näyttöä vahingonkorvausvaateen uskottavuudesta.
Valtioneuvoston kirjelmästä (s. 8) ilmi käyvin tavoin ehdotus edellyttää toteutuessaan muutoksia Suomen prosessioikeudellisiin säännöksiin. Direktiiviehdotuksen sääntely edellyttänee direktiivin soveltamisalaan kuuluvissa kysymyksissä niin sanotun pre-trial discovery -menettelyn käyttöönottoa. Suomessa ei ole yleistä pre-trial discovery -menettelyä käytössä, vaan asiakirjoja voidaan ensisijaisesti määrätä tuotavaksi tuomioistuimeen vasta vireillä olevassa oikeudenkäynnissä (oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 17 luvun 40 §) ja hyvin rajoitetuin edellytyksin ennen oikeudenkäyntiä, jos on olemassa vaara, että todiste häviää tai se voidaan vain vaikeuksin esittää myöhemmin (oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §).
Oikeusministeröltä saadun selvityksen mukaan jokseenkin selvänä voidaan pitää, että tekoälyvastuudirektiivin yhteydessä ehdotettava ennakollinen editio ei sellaisenaan ole sovitettavissa Suomen kansalliseen prosessioikeuskehikkoon. Jos neuvottelujen lopputuloksesta seuraa se, että jokaisen jäsenvaltion tulee saattaa voimaan direktiivin säännös, joka edellyttää ennakollisen edition olemassaoloa, edellyttää se kansallisesti ainakin osittain uudenlaisten menettelysääntöjen säätämistä lakiin. Alustavasti voidaan oikeusministeriöltä saadun selvityksen mukaan arvioida, että esimerkiksi turvaamistoimiin liittyvä oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 7 luvun 3 § ei lähtökohtaisesti vaikuta soveltuvan ennakolliseen editioon. Koska kyseessä on soveltamisalaltaan melko rajattu ja vain tiettyjä erityistilanteita koskeva ehdotus, ennakollisen edition sisällyttäminen kansalliseen lainsäädäntöön voisi saadun selvityksen mukaan olla mahdollista esimerkiksi vastaavin tavoin kuin mitä säädetään todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa annetussa laissa (344/2000).
Valtioneuvoston kirjelmästä (s. 10—11) ilmenevän valtioneuvoston kannan mukaan valtioneuvosto suhtautuu lähtökohtaisesti varauksellisesti prosessioikeudellisen sääntelyn yhdenmukaistamiseen siltä osin kuin kyse on tekoälyvastuudirektiiviehdotukseen mahdollisesti sisältyvästä, kansallisesti poikkeuksellisesta ns. pre-trial discovery -menettelystä, joka tarjoaisi vahinkoa kärsineelle mahdollisuuden vaatia mahdollisia todisteita nähtäväksi nykyistä laajemmin jo ennen oikeudenkäynnin vireillepanoa. Valtioneuvoston kannan mukaan ehdotettu menettely vaikuttaa kuitenkin tarpeelliselta direktiivin tavoitteiden saavuttamiseksi, ja se on soveltamisalaltaan melko rajattu. Valtioneuvosto katsoo, että jos jatkovalmistelussa pystytään varmistumaan menettelyn riittävästä tarkkarajaisuudesta sekä sopivuudesta kansalliseen prosessisäännöstöön, se voisi olla hyväksyttävissä.
Saamaansa selvitystä kokonaisuutena arvioituaan valiokunta katsoo, että valtioneuvoston edellä todettuun kantaan ja toimintalinjaan voi yhtyä. Valiokunta kuitenkin painottaa, että neuvotteluissa on syytä pyrkiä ensisijaisesti saamaan selvyys siihen, onko ehdotetun kaltainen editiosääntely tosiasiassa välttämätöntä ehdotuksessa lausuttujen tavoitteiden saavuttamiseksi ja onko ehdotettu sääntely, erityisesti Suomen kansallisen oikeuden näkökulmasta, oikeassa suhteessa siitä mahdollisesti aiheutuviin kuluihin ja haittoihin nähden. Jos ennakollisen edition välttämättömyydestä ja sen oikeasuhtaisuudesta ei saada riittävää selvitystä, on harkittava esimerkiksi sääntelyn muuttamista optioksi jäsenvaltioille.
Valtioneuvoston kirjelmän mukaan (s. 9) direktiiviehdotusten prosessuaalisilla säännöillä on vaikutuksia vahingonkorvauskanteita käsittelevien suomalaisten yleisten tuomioistuinten toimintaan. Vaikutuksia on erityisesti säännöillä, jotka koskevat presumptioita sekä todisteiden esittämistä ja säilyttämistä. Niin sanotun pre-trial discovery -menettelyn käyttöönotto merkitsisi uudentyyppisten asioiden käsittelemistä tuomioistuimissa. Niiden määrää ei kirjelmän mukaan kuitenkaan arvioida suureksi. Ehdotusten myötä vahingonkorvauskanteiden määrä saattaisi jonkin verran kasvaa. Lähtökohtaisesti kuitenkin odotetaan, että riidat edelleen pääosin ratkaistaisiin tuomioistuinlaitoksen ulkopuolella. Joka tapauksessa otaksuttavaa kirjelmän mukaan on, etteivät tuomioistuinten juttumäärät kuitenkaan kasvaisi siinä määrin, että lisäresurssien osoittaminen tuomioistuimille olisi tarpeellista.
Lakivaliokunta toteaa, että on selvää, että nyt käsiteltävistä direktiiviehdotuksista aiheutuvia mahdollisia tuomioistuimien lisäresurssitarpeita ei vielä tässä yhteydessä kyetä tarkasti arvioimaan. Resurssivaikutukset ovat riippuvaisia myös säädösehdotuksia koskevien neuvotteluiden lopputuloksesta. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että resurssivaikutuksia arvioidaan neuvotteluiden edetessä sekä seurataan myöhemmin sääntelyn ollessa sovellettavissa kansallisissa tuomioistuimissa. Valiokunta korostaa riittävien resurssien turvaamisen tärkeyttä.
Valtioneuvoston tavoin valiokunta kiinnittää huomiota tuotevastuudirektiivin liian lyhyeen 12 kuukauden täytäntöönpanoaikaan. Molempien direktiivien täytäntöönpanoajan tulisi olla yhteneväinen, 24 kuukautta. Valiokunta yhtyy myös valtioneuvoston näkemykseen siitä, että kuuden kuukauden siirtymäaika on välttämätön, jotta toimijat ja tuomioistuimet voivat valmistautua muuttuvien säännösten soveltamiseen.