Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi

Euroopan unionin komissio on tehnyt ehdotuksen direktiiviksi unionin taloudellisiin etuihin kohdistuvien petosten torjunnasta rikosoikeudellisin keinoin. Direktiivillä on tarkoitus korvata vuonna 1995 tehty yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskeva yleissopimus ja siihen myöhemmin liitetyt pöytäkirjat. Direktiiviehdotuksella korvataan myös komission vuonna 2001 antama direktiiviehdotus yhteisön taloudellisten etujen rikosoikeudellisesta suojaamisesta. Suomi on saattanut yleissopimuksen ja siihen liittyvät pöytäkirjat kansallisesti voimaan.

Direktiiviehdotus sisältää säännökset unionin taloudellisiin etuihin kohdistuvasta petoksesta sekä petokseen liittyvistä muista unionin taloudellisiin etuihin vaikuttavista rikoksista, kuten rahanpesusta, lahjonnasta ja varojen väärinkäytöstä. EU:n taloudellisiin etuihin kohdistuvalla petoksella tarkoitetaan sellaista tekoa, jonka seurauksena unionin tulot vähenevät tai sen menot lisääntyvät oikeudettomasti. Direktiiviehdotuksen käsittelyä ei ole vielä aloitettu neuvostossa.

Valtioneuvoston kanta

Valtioneuvosto suhtautuu yleisesti ottaen myönteisesti direktiiviehdotukseen, jolla pyritään yhtenäistämään unionin taloudellisten etujen suojaamista koskevat rikosoikeudelliset säännökset. Eurojustilla ja EU:n petostentorjuntavirastolla (OLAF) on merkittävä rooli EU:n taloudellisten etujen suojaamisessa. Eurojustin toimintaedellytyksiä on vahvistettu vuonna 2008 tehdyllä päätöksellä (2009/426/YOS) ja Eurojustin toimintaa tullaan kehittämään myös lähivuosina. Myös OLAFia koskevaa asetusta ollaan parhaillaan uudistamassa. Valtioneuvosto toteaa, että EU:n taloudellisten etujen suojaamista edistäisi parhaiten se, että varmistettaisiin jo olemassa olevien instrumenttien mahdollistamien keinojen hyödyntäminen sekä näiden instrumenttien soveltamiskäytännön arviointi.

Direktiiviehdotuksen suurimmat kysymykset liittyvät rikosoikeudellisia seuraamuksia koskeviin ehdotuksiin. Juuri ilmestyneestä komission vuosittaisesta EU:n taloudellisten etujen suojaamista koskevasta kertomuksesta ilmenee, että EU:n talousarvioon kohdistuvien petosten määrä väheni 35 prosenttia vuonna 2011. Näin ollen rikollisuudesta johtuvaa perustetta rangaistusten koventamiselle ei näyttäisi olevan. Valtioneuvosto toteaa myös, että EU:ssa tulisi tehdä sellaista rikosoikeutta, joka voidaan ottaa osaksi kunkin jäsenvaltion rikosoikeusjärjestelmää. Teon rangaistusarvon ja rangaistusasteikkojen olisi oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisesti oikeassa suhteessa tavoitteeseen ja rikoksen vakavuuteen. On tärkeää, että EU:n rikosoikeudessa otetaan riittävästi huomioon yksittäisen jäsenvaltion rangaistusasteikkokäytäntö eikä vaaranneta jäsenvaltion rikosoikeusjärjestelmien johdonmukaisuutta. Rikosoikeudellisena keinona tehokkainta olisi lisätä kiinnijäämisriskiä, esimerkiksi rikostutkintakeinoja sekä poliisin ja oikeusviranomaisten rajat ylittävää yhteistyötä parantamalla. Kiinnijäämisriskin lisäämisellä on suurempi rikoksia ehkäisevä vaikutus kuin rangaistusten korottamisella. Rangaistuksilla on kuitenkin merkitystä myös jäsenvaltioiden välisen tehokkaan tutkinnan ja selvittämisen sekä kiinnijäämisriskin kannalta erityisesti suunnitelmallisuutta osoittavan rikollisuuden osalta.

Ehdotetut enimmäisrangaistusten vähimmäistasot ovat kansalliseen lainsäädäntöön nähden ankarampia ja rikoslain yleiseen ankaruustasoon verrattuna osin varsin korkeat. Esimerkiksi ehdotusta kymmenen vuoden enimmäisrangaistuksen vähimmäistasosta silloin, kun teko on tehty järjestäytyneessä rikollisryhmässä, voidaan pitää hyvin korkeana. Tällainen rangaistustaso voidaan ankaruudeltaan rinnastaa tiettyihin henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin, eikä ehdotus näin ollen ole oikeassa suhteessa rikoksen vakavuuteen.

Direktiiviehdotus sisältää ensimmäistä kertaa ehdotuksen vankeusrangaistuksen vähimmäistasosta. Rangaistusten vähimmäistasojen määrittely vaikuttaa enimmäisrangaistusten vähimmäistasoja voimakkaammin kansalliseen rikosoikeusjärjestelmään. Rangaistusten vähimmäistasoista ei ole aikaisemmin säädetty EU:ssa, eikä vähimmäistasoja koskevia säännöksiä ole sisältynyt komission aikaisemmin antamiin direktiiviehdotuksiin (esimerkiksi direktiivi lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaalisen riiston sekä lapsipornografian torjumisesta sekä direktiivi ihmiskaupan ehkäisystä). Ehdotusta siitä, että rangaistusten vähimmäistasoista säädettäisiin EU:n taloudellisiin etuihin kohdistuvien rikosten osalta, voidaan pitää epäjohdonmukaisena, koska kyseisiä rikoksia voidaan pitää esimerkiksi lasten seksuaalista hyväksikäyttöä tai ihmiskauppaa lievempinä. Vähimmäistasoja koskevat ehdotukset eivät näin ollen ole oikeassa suhteessa kyseessä olevien rikosten vakavuuteen.

SEUT 83 artiklan nojalla EU:lla on toimivalta säätää direktiiveillä muun muassa seuraamusten määrittelyä koskevista vähimmäissäännöistä. Tämän on vakiintuneesti katsottu tarkoittavan enimmäisrangaistusten vähimmäistason määrittelyä. Käytännössä seuraamusten vähimmäistasojen sääntely tarkoittaa rangaistusten täydellistä harmonisointia, eikä kyse tällöin enää ole vähimmäissääntelystä.

Valtioneuvosto suhtautuu edellä mainitun perusteella varauksellisesti rangaistusten vähimmäistasoja koskeviin ehdotuksiin. Rangaistustasojen osalta valtioneuvosto toteaa yleisesti, että rangaistusasteikkoja määriteltäessä on otettava huomioon niiden suhde muista rikoksista säädettyihin rangaistuksiin.

Muilta osin valtioneuvosto toteaa, että direktiiviehdotuksen neuvotteluissa olisi pyrittävä selventämään tiettyjä ehdotuksen säännöksiä, kuten esimerkiksi vanhentumista koskevia säännöksiä. Neuvotteluissa olisi pyrittävä varmistamaan myös se, että direktiiviehdotuksen suhde hallinnollisia seuraamuksia sisältävään taloudellisten etujen suojaamista koskevaan asetukseen eivät johda päällekkäisiin seuraamuksiin ne bis in idem -periaatteen vastaisesti.

Valtioneuvosto katsoo, että ehdotetun oikeusperustan soveltuvuudesta tulee keskustella direktiiviehdotuksen neuvotteluiden yhteydessä.