Perustelut

Valiokunnan enemmistö on muuttanut hallituksen yksimielisesti hyväksymää esitystä siten, että rangaistavaan tekoon syyllistyisi ainoastaan se, joka lupaamalla tai antamalla korvauksen saa parituksen, törkeän parituksen, ihmiskaupan tai törkeän ihmiskaupan kohteena olevan henkilön ryhtymään sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastuvaan seksuaaliseen tekoon. Tällä rajauksellaan valiokunta itse asiassa vesittää koko lain alkuperäisen tarkoituksen eikä tosiasiallisesti tuo uusia välineitä edes järjestäytyneen rikollisuuden kitkemiseen.

Laki on aina signaali siitä, mikä on yhteiskunnan toivetila, sekä siitä, mitä yhteiskunta pitää hyväksyttävänä. Kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa Suomi muiden maiden tavoin on sitoutunut kitkemään hyväksikäyttöä, vahvistamaan ihmisten itsemääräämisoikeutta sekä koskemattomuutta ja edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa.

Prostituutiossa ja ihmiskaupassa on kyse maailmanlaajuisesta ongelmasta, jossa useimmiten hyväksikäytetään toisen hädänalaista tilaa ja aina loukataan sekä itsemääräämisoikeutta että koskemattomuutta. Siksi, kun kyse on prostituutiosta tai ihmiskaupasta, yksittäisen maan tekemillä päätöksillä on aina heijastusvaikutus myös kansainvälisesti.

Valtaosa maailman prostituoiduista on peräisin köyhistä ja kurjista oloista ilman todellisia vaihtoehtoja. Monet ovat joutuneet lapsuudessaan seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi ja vasta myöhemmin voineet myöntää, että prostituutio ei ollut vapaa valinta. Maailmanlaajuisesti keskimääräinen aloittamisikä on 14 vuotta, ja prostituoidut joutuvat ottamaan ainakin viisi asiakasta päivässä. Vain paritukseen tai ihmiskauppaan liittyvän seksin oston kriminalisoiminen olisi ongelmallista, sillä ostajan on vaikea arvioida myyjän taustalla toimivia välikäsiä eivätkä viranomaiset osaa kunnolla tunnistaa ihmiskaupan uhreja.

Täysin vapaaehtoiseen valintaan perustuvaa prostituutiota on hyvin vähän. Suomea sitovassa Palermon sopimuksen lisäpöytäkirjassa pakotuksen määrä on määritelty hyvin alhaiseksi. Jo toisen haavoittuvasta asemasta hyötyminen voidaan katsoa pakottamiseksi prostituutioon. Vaikka voidaan teoriassa olettaa, että muutama prosentti prostituoidusta on tehnyt valintansa vapaaehtoisesti, tekee pakottamisen määritelmä käytännössä mahdottomaksi erottaa niin sanottua vapaaehtoista prostituutiota pakotetusta prostituutiosta.

Prostituutio ei myöskään ole ammatti muiden joukossa. Prostituutio on vaarallista. Se altistaa fyysisille ja psyykkisille ongelmille, seksitaudeille sekä väkivallalle.

Lakivaliokunnan enemmistön tekemä rajaus ei tunnista prostituution ja ihmiskaupan läheistä yhteyttä. Tutkimusten mukaan prostituution kysyntä lisää aina ihmiskauppaa. YK arvioikin, että yli 70 prosenttia ihmiskaupasta tähtää naisten ja lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön muun muassa prostituutiossa. Noin puolet uhreista on lapsia. Suomi on sitoutunut ihmiskaupan ja prostituution kysynnän vähentämiseen kansainvälisissä sopimuksissa. Myös Suomessa on ihmiskauppaa: suurin osa Ruotsin poliisin tutkimista tapauksista on tullut Suomen kautta.

Pelkkä seksin oston kriminalisointikaan ei yksinään poista ongelmaa. Ihmiskaupan ennaltaehkäisyssä onkin puututtava asenteisiin ja ihmiskaupan kysyntää synnyttäviin tekijöihin. Prostituution ja harmaan työvoiman kysynnän vähentämiseen on etsittävä tehokkaita keinoja. Ihmiskaupan ja prostituution yhteyden tunnustaminen on tärkeää myös ihmiskaupan uhrien löytämiseksi.

Prostituutio ilmiönä koskettaa kaikkia ihmisiä, ei vain prostituoituja tai asiakkaita. Prostituutio on rakenteellinen ongelma, joka heijastuu asenteissamme. Yhteiskunta, jossa ihminen voi maksusta käyttää toista ihmistä seksuaalisen halunsa tyydyttämiseen, on syvästi epätasa-arvoinen. Myös lasten ja nuorten maailmankuva vääristyy tällaisessa ympäristössä. Seksin osto ei ole perusoikeus, ihmisten ruumiillinen koskemattomuus sen sijaan on.

Perustelut

Prostituutiolle ei tule luoda laillisen ja yhteiskuntaa rakentavan työn statusta. Seksikauppa ei ole työtä töitten joukossa. Oikeusministeri Leena Luhtanen viittasi esitellessään esitystä seksinostonkiellosta lain tuomaan moraaliseen signaaliin. Seksinoston kiellon rajaaminen vain parituksen tai ihmiskaupan uhreihin valiokunnan mietinnössä ehdotetulla tavalla antaa vääristyneen moraalisen viestin. Se nostaa itsenäisen seksiyrittäjyyden lailliseksi mahdollisuudeksi ja seksin ostamisen hyväksyttäväksi palvelujen käytöksi. Vaikka prostituoitu ei olisikaan suoranaisesti ihmiskaupan tai parituksen uhri, takana voi olla erilaisia altistavia tekijöitä, esimerkiksi päihderiippuvuutta, psyykkisiä sairauksia tai vaikeaa taloudellista ahdinkoa. Valiokunnan enemmistön linjaus jättää huomiotta nämä seikat, jotka asettavat kyseenalaiseksi vapaaehtoisen prostituution käsitteen. Itse asiassa myös parituksen kieltäminen osoittaa, että seksin myymistä ei voida rinnastaa muiden palvelujen myymiseen.

Jos kriminalisointi kohdistuu ehdotetun kompromissin mukaan vain parituksen ja ihmiskaupan uhreilta ostamiseen, seksibisnes tuskin käytännössä merkittävästi rauhoittuu. Parittaja voi määrätä prostituoidun esittelemään itsensä vapaana ammatinharjoittajana, jolloin ostaja pystyy vetoamaan tietämättömyyteensä. Miten ostaja voisi lopulta tietää prostituoidun taustalla olevasta bisneksestä? Ostajien näyttäminen syylliseksi paritus- ja ihmiskauppatilanteissakin tulee olemaan hankalaa, sillä teon on oltava tahallinen ja tietoinen.

Sama ongelma koskee seksin ostoa alaikäiseltä, mikä on jo entuudestaan laissa kielletty. Helsingin hovioikeudessa käsiteltiin vuonna 2005 tapaus, jossa 16-vuotiasta tyttöä välittänyt mies tuomittiin parituksesta. Tytön asiakkaista suurinta osaa ei saatu vastuuseen, koska oli vaikea todistaa miesten tienneen tytön oikeaa ikää. Teon rangaistavuus edellyttää tahallisuutta, ja siksi vaaditaan, että tekijä on ollut tietoinen siitä, että hän on ollut sukupuoliyhteydessä tai tehnyt seksuaalisen teon alaikäisen kanssa.

Myös paritusrikollisuutta ja alaikäisten prostituutiota ehkäistään parhaiten, jos seksikauppa kielletään kokonaan. Jos ostaminen on kielletty, on johdonmukaista kieltää myös myyminen. Lainsäädännöllä tulee antaa viesti, ettei oman kehon myyminen ole hyväksyttävää ansiotoimintaa.

Seksikaupan kieltäminen on ihmisoikeuksien tunnustamista. Myynnin kieltoa on vastustettu mm. sillä perusteella, että myyjä on uhri, joka tarvitsee apua. Prostituoiduille tarkoitettuja tukitoimia on syytä kehittää ja lisätä. Rangaistuskäytännössämme on mahdollista ottaa huomioon seksin myyjän henkilökohtaiset olosuhteet lieventävänä tekijänä. Esimerkiksi alaikäisyys, psyykkiset sairaudet sekä huumeriippuvuus voidaan ottaa huomioon päätettäessä seksin myyjän teon rangaistavuudesta.

Myös seksipalveluiden käyttäjissä on seksiaddiktiosta kärsiviä henkilöitä. Prostituutio aiheuttaa joillekin ostajille vakavaa riippuvuutta, joka vaikeuttaa monella tavoin elämää johtaen velkaantumiseen, jopa työn ja perheen menettämiseen.

Ulkomaalaislaissa säädetään epäily seksuaalipalvelujen myynnistä käännyttämisen perusteeksi. Säännös on lisätty ulkomaalaislakiin 1999 voimaan tulleella lailla. Laissa ei edellytetä prostituutiolle ominaista irrallisten suhteiden toistuvuutta, vaan yksittäistäkin tulojen hankkimista pidetään riittävänä käännyttämisen perusteena. Ulkomaalaislakia säädettäessä haluttiin nimenomaan estää prostituoiduilta ja muilta seksipalveluiden myyjiltä Suomeen pääsy. Näin osoitettiin, ettei seksuaalipalvelujen tarjoamista pidetä hyväksyttävänä.

Euroopan unionin kansalainen voidaan käännyttää, jos hänen katsotaan käytöksellään vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta tai kansanterveyttä. EY-tuomioistuin on vuonna 2001 päätöksessään (Asia C-268/99, Aldona Malgorzata Jany ym. v. Staatssecretaris van Justitie) todennut, että jos valtio hyväksyy omien kansalaistensa prostituution, ei muiden EU-maiden kansalaisten maassa harjoittamaa prostituutiota voida pitää todellisena vaarana yleiselle järjestykselle eikä maahan pyrkivää prostituoitua voida ammattinsa perusteella karkottaa. Jos seksuaalipalvelujen myyntiä ei kielletä, EU-maiden yrittäjillä on vapaa pääsy Suomen markkinoille.

Yhdyn edustaja Sirnön jättämään vastalauseeseen, mutta sen lisäksi ehdotan lakiin lisättäväksi pykälän, jossa kielletään myös seksuaalipalvelujen myyminen.

Perustelut

Hallituksen esityksessä eduskunnalle on ehdotettu rikoslain muuttamista siten, että seksuaalipalvelujen ostaminen olisi yleisesti rangaistavaa (HE 221/2005 vp). Mainittuun rikokseen syyllistyisi se, joka lupaamalla tai antamalla korvauksen saa toisen ryhtymään sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon, jollei teko ole ankarammin rangaistava seksuaalipalvelujen ostamisena nuorelta. Seksuaalipalvelujen ostamisesta tuomittaisiin myös se, joka käyttää seksuaalipalveluita, joista toinen on luvannut tai antanut korvauksen. Seksuaalipalvelujen ostamisesta tuomittaisiin rangaistukseksi sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Seksuaalipalvelujen ostamisen yritys olisi rangaistavaa.

Valiokunnan enemmistö on mietinnössä hallituspuolueiden painostuksesta rajannut ostokiellon tapauksiin, jotka liittyvät seksuaalipalvelujen ostamiseen parituksen tai ihmiskaupan uhreilta. Uusi muotoilu jaettiin valiokunnan jäsenille muutamaa päivää ennen mietinnön asettamista päätettäväksi. Osa valiokunnan edustajista olisi halunnut kuulla asiantuntijoita uudelleen, koska alkuperäistä esitystä muutettiin olennaisesti. Lisäasiantuntijakuulemisessa olisi tullut arvioida tarkkarajaisuutta ja tarvittaessa asia olisi tullut lähettää perustuslakivaliokuntaan. Uusi kuulemiskierros torjuttiin äänin 10—7, vaikka perusteet uudelleenkäsittelylle olisivat olleet painavat. Muun muassa tiedeyhteisön asiantuntijat ovat toivoneet säännösten uutta muotoilua. Hallituksen esityksen yleisperusteluissa (HE 221/2005 vp, s. 20) mainitaan nimenomaisesti, että seksuaalipalvelujen ostamisen kriminalisoinnin kytkemistä ihmiskauppaan tai paritukseen voidaan pitää monin tavoin ongelmallisena ja sellaiseen ratkaisuun päätyminen heikentäisi merkittävästi mahdollisuuksia päästä kriminalisoinnilla tavoiteltaviin päämääriin. Perusteluissa todettiin, että rangaistussäännöksestä tulisi symbolista lainsäädäntöä, jolla osoitettaisiin lähinnä paheksuntaa eräitä prostituution vakavia muotoja kohtaan.

Suomea sitovista kansainvälisistä velvoitteista ei ainakaan toistaiseksi aiheudu nimenomaista velvollisuutta seksuaalipalvelujen ostamisen yleiseen rangaistavaksi säätämiseen. Tällaista kriminalisointia ei myöskään mainita kansainvälisissä suosituksissa. Suomi on kuitenkin suhtautunut vakavasti järjestäytyneen ja suunnitelmallisen rikollisuuden eri muotoihin. Suomessa on ihmiskauppaa ja paritusta koskevaa tuoretta lainsäädäntöä voimassa parituksesta (563/1998), törkeästä parituksesta (650/2004), ihmiskaupasta ja törkeästä ihmiskaupasta (650/2004) sekä seksuaalipalveluiden ostamisesta nuorelta (650/2004). Myös poliisin uudet pakkokeinolait tukevat toimenpiteillään lainsäädännön tavoitteiden toteutumista ja valvontaa.

Lainsäädännön tavoitteet, kuten seksuaalipalvelujen kysynnän vähentäminen, ihmiskauppa- ja paritusrikollisuuteen vaikuttaminen sekä heikossa asemassa olevan osapuolen suojeleminen, ovat kaikki hyviä ja toivottuja tavoitteita. Hallituksen esityksessä pääpaino on seksuaalipalvelujen ostamisen kriminalisointiehdotuksessa ja sen laajassa perustelemisessa. Asia on ollut riitainen, ja lausunnonantajien mielipiteet ovat vaihdelleet paljon (HE:n perustelut s. 24—25). Asiantuntijalausuntojen perusteella on voimakas syy epäillä, ettei seksuaalipalvelujen ostamisen kriminalisointi ole oikea ja tehokas keino lainsäätäjän tavoitteiden saavuttamiseksi. Yleisperusteluissa on erikseen todettu, ettei muun muassa sisäasiainministeriö tue seksuaalipalvelujen oston kriminalisointia, sillä se voisi vaikeuttaa ihmiskauppa- ja paritusrikosten selvittämistä. Lisäksi Pro-tukipiste ry on omassa lausunnossaan kritisoinut lainsäätäjän uskoa kriminalisoinnin vaikutuksesta prostituoitujen hyvinvointiin ja turvallisuuteen. Samaan johtopäätökseen on tullut moni muukin kuultu asiantuntijataho.

Yleisten rikosoikeudellisten kriminalisointiperiaatteiden valossa esitys on myös riidanalainen. Lakivaliokunta on eri yhteyksissä muun muassa rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä ottanut kantaa rikoslainsäädännön hyväksyttävälle käytölle asetettaviin yleisiin edellytyksiin (LaVM 15/2005 vp ja LaVL 9/2004 vp). Valiokunta on painottanut, että kaikelle rikoslainsäädännölle tulee olla hyväksyttävä peruste. Toiseksi on kyettävä osoittamaan, että on painava yhteiskunnallinen tarve, joka edellyttää uuden rikostunnusmerkistön säätämistä hyväksyttäväksi arvioidun tavoitteen saavuttamiseksi. Säädettävän kriminalisoinnin tulisi myös olla ennaltaehkäisevä, eli uuden rangaistussäännöksen olisi voitava olettaa vaikuttavan tarkoitetulla tavalla. Tunnusmerkistön tulisi lisäksi olla täsmällinen ja tarkkarajainen. Näistä kriteereistä kaikki osoittautuvat ongelmallisiksi sekä hallituksen esityksessä että kompromissiesityksessä. Nyt käsiteltävänä oleva valiokunnan mietinnön esitys sotii voimakkaasti edellä lueteltuja valiokunnan aiemmin laatimia periaatelinjauksia vastaan.

Perustuslakivaliokunta on omissa lausunnoissaan (mm. PeVL 7/2005 vp ja PeVL 26/2004 vp) todennut, että perustuslain 8 §:ssä vahvistettu rikosoikeudellinen laillisuusperiaate sisältää vaatimuksen sääntelyn täsmällisyydestä. Sen mukaan kunkin rikoksen tunnusmerkistö on ilmaistava laissa riittävällä täsmällisyydellä siten, että säännöksen sanamuodon perusteella on ennakoitavissa, onko jokin toiminta tai laiminlyönti rangaistavaa. Hallituksen esityksessä lähdettiin siitä, että tavoitteiden saavuttamiseksi yleinen kriminalisointi on perustellumpi vaihtoehto. Ongelmana nähtiin kysymys ei-vapaaehtoisen ja vapaaehtoisen prostituution määrittelystä ja niiden välisestä rajanvedosta, mikäli seksuaalipalveluiden osto rajoitettaisiin parituksen ja ihmiskaupan uhreihin.

Hallituksen esitystä valmistellut työryhmä harkitsi, pitäisikö seksuaalipalvelujen ostamisen kriminalisointi sitoa vain ihmiskauppaan tai paritukseen liittyviin ostamistapahtumiin. Tällainen vaihtoehto kuitenkin torjuttiin useastakin syystä. Ensinnäkin tekijän tahallisuus edellyttäisi jonkinlaista tietoisuutta mainitusta liitynnästä ja sen tietoisuuden toteennäyttämistä. Ihmiskauppa- tai parituskytkennän ei voida kuitenkaan useinkaan olettaa ilmenevän ostamisolosuhteista, tahallisuuden toteennäyttämisen voi myös olettaa olevan työlästä. Oikeusministeriön lainvalmisteluosaston lausunnon mukaan on epäselvää, miten ihmiskauppa- tai paritusrikoksen tulisi olla selvitetty, jotta siihen liittyvästä seksuaalipalvelujen ostamisesta voitaisiin rangaista. Pelkän rikosepäilyn ei tulisi riittää. Toisaalta tuomion, erityisesti lainvoimaisen tuomion, edellyttäminen ihmiskauppa- tai paritusrikoksesta tarkoittaisi seksuaalipalvelujen ostamista koskevan rikoksen käsittelyn viivästymistä ja sen käsittelyn estymistä yksinkertaisessa rangaistusmääräysmenettelyssä. Ihmiskauppa- ja paritusrikoksiin syyllistyneistä vain osa saataisiin vastuuseen teoistaan. Näin ollen rangaistavuuden ulkopuolelle jäisi ostamistapahtumia, joissa myyjä on tosiasiallisesti ihmiskaupan uhri tai parittajan alaisuudessa. Ihmiskauppa- ja paritusrikollisuuteen kytkettyä rangaistussäännöstä ei voitaisi edellä mainitut seikat huomioon ottaen todennäköisesti soveltaa juuri ollenkaan, vaan kyse olisi lumelaista. Jos seksuaalipalvelujen ostamiseen halutaan rikoslainsäädännöllä todella puuttua, rangaistussäännöksen aiheuttamat näyttö- ja tulkintavaikeudet tulisi pystyä poistamaan.

Lisäksi esiin tulee kysymys vapaaehtoisen prostituution ja ei-vapaaehtoisen prostituution välisen rajan määrittelyvaikeudesta ja mainittuun rajaan liittyvistä näyttövaikeuksista yksittäistapauksessa. Jos kompromissi toteutuu, Suomen on vaikea esimerkiksi käännyttää ulkomaalaisia prostituoituja, jotka kertovat olevansa itsenäisiä ammatinharjoittajia. Suomen ulkomaalaislaissa on tähän asti ollut käännytysperusteena epäily henkilön prostituutioasemasta, kun taas EY-tuomioistuin on linjannut, että ulkomaalaista ei saa käännyttää prostituution vuoksi, jos se on sallittua myös oman maan kansalaiselle.

Hallituksen esityksessä on tuotu esiin myös lainsäädännön ilmeiset haittavaikutukset prostituoiduille. Prostituution on katsottu painuvan maan alle ja tämän on arvioitu johtavan parittajien vallan kasvuun prostituoituihin nähden. Lakivaliokunta on myös itse katsonut lausunnossaan, että rikosoikeudellinen järjestelmä ei ole ensisijainen eikä paras keino prostituutioon liittyvien epäkohtien vähentämiseen. Myös hallintovaliokunta on todennut saman seikan. Riittävät ja monipuoliset tukitoimet palvelevat prostituoituja paremmin kuin rikosoikeudellinen sääntely. On huomattava, että prostituoitujen itsemääräämisoikeus voi olla esimerkiksi taloudellisten tekijöiden vuoksi tosiasiallisesti rajoitettu, vaikka toimintaan ei liittyisi paritusta, ihmiskauppaa tai uhkailua.

Seksuaalipalvelujen ostamisen kriminalisoimisen ongelmista on esimerkkejä Ruotsista. Lainsäädännön soveltamisessa on tullut ilmi näyttö- ja tulkintavaikeudet, prostituution painuminen maan alle, parittajien vallan lisääntyminen, prostituoituihin kohdistuvan väkivallan lisääntyminen ja paritusrikosten selvittämismahdollisuuksien heikentyminen. Ruotsin kokemuksiin viitaten Norjassa päädyttiin 2004 siihen, ettei hallitus lähtenyt ehdottamaan seksuaalipalvelujen ostamisen kriminalisoinnin säätämistä. Raportissaan Ruotsin kriminalisoinnin vaikutuksista Norjan hallituksen asettaman asiantuntijaryhmän arvion mukaan ei ole osoitettu, että Ruotsin lainsäädäntö olisi saavuttanut tavoitteensa. Ei ole mitään näyttöä siitä, että kriminalisointi olisi Ruotsissa johtanut seksuaalipalvelujen kysynnän vähentämiseen. Päinvastoin seksipalvelujen ostaminen on ilmeisesti saanut uusia ilmenemismuotoja.

Sisäasianministeriö on lausunnossaan todennut, että mikäli kriminalisointi rajoitettaisiin koskemaan vain ihmiskaupan ja parituksen uhreja, se vaikeuttaisi rikosten selvittämistä. Oletettavaa on, ettei seksin ostaja tiedä olevansa tekemisissä ihmiskaupan tai parituksen kohteena olevan henkilön kanssa. Rikoksen uhri ei uskalla kertoa poliisille toimeksiantajistaan, mikä vaikeuttaisi esitutkintaa. Aiheellisena pelkona on lisäksi, että rikollisjärjestöt alkavat toimia yhä enemmän salaisesti. Seksialan Liitto Salli ry on ehdottomasti vastustanut seksipalveluiden ostamisen kriminalisointia vedoten prostituoitujen, muiden seksityöntekijöiden sekä prostituoiduiksi epäiltyjen henkilöiden oikeusturvan ja ihmisoikeuksien toteutumisen heikkenemiseen. Sallin mukaan seksipalveluiden ostamisen kriminalisoinnin rajoittaminen vain niihin tapauksiin, joissa on kyse parituksesta tai ihmiskaupasta, ei ratkaise lakiesitykseen liittyviä vakavia ongelmia. Parituksen tai ihmiskaupan kohteena olevien prostituoitujen oikeusturva tai sosiaalinen asema ei parane asiakkaiden kriminalisoinnilla.

Kokemukset ihmiskauppa- ja paritusrikosten tutkinnasta ovat jo osoittaneet, että mainittujen rikosten selvittäminen vaatii lisää resursseja. Paritusrikosten ja ihmiskaupan taustalla on usein kansainvälinen rikollisuus ja rikosten selvittäminen on pitkäjänteistä, aikaa ja erityisosaamista vaativaa työtä. Lakien noudattamista tulee pystyä valvomaan. Mikäli lainsäädännöllä halutaan vaikuttaa asiaan, johdonmukaisempaa olisi kieltää sekä ostaminen että myyminen. Jos nyt ehdotettu valiokunnan kompromissi tulee voimaan, seuraukset voivat olla lain tavoitteen vastaiset. Prostituoitujen asema huononee, ja ammattirikolliset pystyvät toimimaan entistä paremmin.

Rikosten selvittäminen edellyttää usein pitkäaikaista tarkkailua, erilaisten pakkokeinojen käyttämistä ja yhteistyötä niin kotimaisten kuin lähialueidenkin viranomaisten kanssa. Tutkinta vaatii useiden poliisimiesten työn useiden kuukausien ajaksi. Olisi toivottavaa, että esitettäessä lisäkriminalisointia myös poliisille esitettäisiin lisäresursseja. Nyt on käymässä päinvastoin, sillä valtiovarainministeriön tuottavuusohjelma on edellyttänyt poliisihallinnon virkojen vähentämistä, ei lisäämistä.