Yleisperustelut

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Rikosvahinkolakiehdotuksen perusratkaisut

Rikoksen uhriksi joutuneen yksilön kannalta on paitsi periaatteellisesti myös käytännön syistä tärkeää, että on järjestelmä, jossa rikoksella aiheutetut vahingot melko laajasti korvataan valtion varoista. Merkittävänä periaateratkaisuna voidaan pitää sitä, että suomalainen järjestelmä pohjautuu keskeisiltä osiltaan yleiseen vahingonkorvausoikeuteen. Järjestelmän toimivuus ja rikoksen uhrien oikeusturvan toteutuminen edellyttävät, että tällaisen järjestelmän keskeinen laki on systemaattisesti ja sisällöllisesti selkeä. Korvausjärjestelmän perustaa koskeva ratkaisu edellyttää lisäksi sitä, että lain aineellisen sääntelyn suhde vahingonkorvauslakiin on tarkoin mietitty. Lakivaliokunnan mielestä hallituksen esitykseen sisältyvä ehdotus uudeksi rikosvahinkolaiksi muodostaa edellä mainituissa suhteissa huolellisesti valmistellun ja harkitun kokonaisuuden.

Rikosvahinkojen korvaamista koskeva järjestelmä pohjautuu sekin etenkin korvaukseen oikeutettujen ja korvattavien vahinkojen piirin laajuuden sekä korvaustasojen osalta viime kädessä tiettyihin arvovalintoihin, joissa vahinkoa kärsineiden yksilöiden etuja ja tarpeita joudutaan punnitsemaan keskenään ottaen samalla huomioon myös järjestelmälle taloudellisista syistä asetettavat reunaehdot. Nyt käsiteltävänä olevan hallituksen esityksen voidaan sanoa (ks. s. 12 s.) perustuvan kolmeen keskeiseen lähtökohtaan. Näistä ensimmäisen mukaan nimenomaan rikoksen välittömälle uhrille on ensisijaisesti turvattava oikeus valtion varoista suoritettavaan korvaukseen. Muiden kuin uhrien — esimerkiksi uhrin läheisten — oikeus saada korvausta on tähän nähden toissijainen. Toiseksi ehdotuksessa pidetään vahinkolajien osalta tärkeimpänä, että korvausta saa varsinaisista henkilövahingoista ja että vasta tämän jälkeen pyritään korvausta suorittamaan muunlaisista vahingoista, kuten kärsimyksestä. Kolmannen lähtökohdan eli korvaustasojen osalta lakiehdotuksessa on tavoitteena, että säädettävän lain perusteella maksetut korvaukset ovat mahdollisimman lähellä tuomioistuinten määräämiä, vahingonkorvauslakiin perustuvia korvauksia. Näistä lähtökohdista seuraa, että uuden rikosvahinkolain soveltamisalan keskiössä on rikoksen välitön uhri, joka on kärsinyt henkilövahingon.

Valiokunta pitää edellä esitettyjä esityksen lähtökohtia sinänsä hyväksyttävinä. Valiokunta esittää näiden perusratkaisujen toteutuksesta kuitenkin seuraavat huomautukset.

Korvaukseen oikeutettujen piiri ja korvattavien vahinkojen laatu

Rikosvahinkolakia koskevan ehdotuksen 9 §:ssä säädetään uhrin oikeudesta saada korvausta rikoksella aiheutetun loukkauksen tuottamasta kärsimyksestä. Säännös perustuu yksinomaan rikollisen teon luonteeseen eikä sinänsä edellytä mitään selvitystä uhrille aiheutuneesta tunnereaktiosta. Mainitun pykälän mukaan korvaukseen on oikeutettu uhri, jonka vapautta on rikoksella loukattu. Erillisenä korvaukseen oikeuttavana perusteena säännöksessä mainitaan lisäksi seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaus. Kärsimyksestä suoritetaan korvausta myös sellaiselle uhrille, jonka henkilökohtaista vapautta on erityisen vakavasti loukattu tapon, murhan tai surman yrityksellä, törkeällä pahoinpitelyllä tai sen yrityksellä taikka muulla näihin rinnastettavalla rikoksella.

Viimeksi mainittujen rikosten uhrien oikeus korvaukseen merkitsee nykytilaan verrattuna rikosvahinkolain soveltamisalan laajentamista. Lakivaliokunta pitää tällaista laajennusta hyvänä ottaen erityisesti huomioon kyseessä olevien rikosten vakavuus ja tällaisten tekojen uhrille tyypillisesti aiheuttamat järkytyksen ja pelon tunteet. Valtiontaloudellisista syistä (ks. s. 14/II) tämä uudistus tulee voimaan kuitenkin vasta vuoden 2008 alusta. Esityksen taloudellisia vaikutuksia koskevan jakson mukaan (s. 21/I) kärsimyksen korvaamisen laajentaminen törkeisiin väkivaltarikoksiin lisää valtion korvausmenoja vuonna 2008 noin 0,3 miljoonalla eurolla ja sen jälkeen vuosittain arviolta 1,3 miljoonalla eurolla. Asian merkitykseen sekä esitettyihin summiin nähden lakivaliokunta pitää aiheellisena, että oikeusministeriö vielä vuoden 2007 talousarvioesityksen valmistelun yhteydessä selvittää mahdollisuuksia aikaistaa uudistuksen voimaantuloa.

Valiokunta on kiinnittänyt huomiota myös siihen, että uuden rikosvahinkolain 8 §:n 3 momentin mukaan surmansa saaneen läheiselle kuolemantapauksen seurauksena aiheutuneesta henkilövahingosta johtuvat tarpeelliset sairaanhoitokulut ja muut tarpeelliset kulut sekä ansionmenetys korvataan vahingonkorvauslaissa säädetyin edellytyksin. Tämä on rikosvahinkolaissa nykytilaan verrattuna uusi korvausmuoto. Samalla säännös merkitsee kuitenkin sitä, että tämän uudistuksen yhteydessä luovutaan suorittamasta rikosvahinkolain nojalla korvausta kärsimyksestä, joka surmansa saaneen läheiselle kuolemantapauksesta aiheutuu.

Ehdotus on sinänsä johdonmukainen suhteessa edellä esitettyihin esityksen peruslähtökohtiin. Kuten esityksen yleisperusteluissa (s. 16/II) huomautetaan, henkirikoksen uhrin läheiselle aiheutuneesta psyykkisestä vammasta toipumisen kannalta on tärkeää, että hän voi mahdollisimman pian vahinkotapahtuman jälkeen hakeutua asianmukaiseen hoitoon. Siirtymistä kärsimyksestä maksettavasta korvauksesta henkilövahingon korvaamiseen tukee osaltaan myös se, että surmansa saaneiden omaisille maksettujen kärsimyskorvausten yhteismäärän on hallituksen esityksessä (s. 8/I) arvioitu olevan noin 20—25 prosenttia tuomioistuinten vastaavissa tapauksissa tuomitsemien kärsimyskorvausten määrästä. Näin suuri ero viittaa valiokunnan mielestä osaltaan myös siihen, että myöskään tuomioistuinkäytäntö ei näissä asioissa ole vielä vakiintunut.

Edellä esitetyistä seikoista huolimatta lakivaliokunta korostaa, että läheisen ihmisen kuolema rikoksen uhrina on tapahtuma, josta tyypillisesti seuraa surua ja ahdistuksen tunteita. Tällöin saattaisi jo periaatteellisesti olla tärkeää, että tällainen tilanne tunnustettaisiin myös suorittamalla korvausta menetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Tämän vuoksi lakivaliokunta pitää tärkeänä, että seurattaessa nyt säädettävän lain vaikutuksia oikeusministeriö arvioi myös surmansa saaneiden läheisten asemaa sekä tarvetta säätää heille oikeus korvaukseen kokemastaan kärsimyksestä. Rikosvahinkolain ja vahingonkorvauslain keskinäisen yhteyden vuoksi valiokunta pitää välttämättömänä, että samassa yhteydessä arvioitavaksi otetaan myös vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a § ja sitä koskeva soveltamiskäytäntö. Valiokunta ehdottaa tätä tarkoittavan lausuman hyväksymistä (Valiokunnan lausumaehdotus).

Surmansa saaneen läheisille aiheutuneita henkilövahinkoja koskevan säännöksen perusteluissa (s. 30/I) mainitaan, että sen nojalla voivat tyypillisesti tulla korvattaviksi kuolemantapauksen aiheuttaman psyykkisen tilan häiriintymisen vuoksi annetun psykoterapian taikka kriisi- tai muun terapian kustannuksia. Vaikka lähtökohtana voidaan pitää vahinkoa kärsineen hakeutumista julkisen terveydenhoidon piiriin, niin tällaisia terapiamuotoja ei kuitenkaan ole kaikkialla kovin helposti saatavilla. Tällöin vahinkoa kärsineellä on tarvittavan hoidon saamiseksi lakivaliokunnan mielestä mahdollisuus varsin pian turvautua yksityisiin terveydenhoitopalveluihin ilman, että sillä on vaikutusta hänen oikeuteensa saada korvausta kuntoutuskustannuksista rikosvahinkolain nojalla. Sama oikeus on luonnollisesti myös rikoksen uhrilla hänen tarvitessaan sairaanhoitoon välittömästi liittyvää lääkinnällistä kuntoutusta.

Korvaustasot

Rikosvahinkolakia koskevan ehdotuksen lähtökohtana on (s. 11/I), että rikosvahinkokorvaukset nykyistä useammin vastaisivat tuomittuja vahingonkorvauksia. Tämä periaate heijastaa samalla rikosvahinkokorvauksen ja siviilioikeudellisen vahingonkorvausjärjestelmän välistä kytkentää. Poikkeuksen tästä lähtökohdasta muodostavat laissa säädettävät korvausten enimmäismäärät. Enimmäiskorvaukset koskevat ensinnäkin henkilövahingon kärsineelle itselleen, hänen työnantajalleen ja surmansa saaneen läheiselle suoritettavaa korvausta ansionmenetyksestä. Lisäksi ehdotetaan, että myös rikoksen sen uhrille tuottaman kivun ja säryn, surmansa saaneen läheiselle aiheutuneen henkilövahingon ja rikoksen uhrin kokeman kärsimyksen korvaamiselle asetetaan yläraja. Niin ikään saman henkilövahingon perusteella suoritettaville eri korvauksille säädetään ylin mahdollinen kokonaismäärä.

Ehdotuksesta ilmenee, että enimmäiskorvausten määrät perustuvat voimassa olevan rikosvahinkolain soveltamiskäytäntöön (ks. esim. s. 14/I). Lisäksi korvaustasojen valintaan ovat etenkin kärsimyksestä maksettavien korvausten osalta olleet vaikuttamassa taloudelliset voimavarat (s. 15/I). Valiokunta hyväksyy sinänsä ehdotetun enimmäiskorvauksiin perustuvan ratkaisun. Se huomauttaa kuitenkin siitä, että tällaisten enimmäiskorvausten säätäminen tekee järjestelmästä myös jossain määrin joustamattoman. Siksi valiokunta tähdentää, että uuden rikosvahinkolain soveltamiskäytäntöä seurattaessa on huomiota kiinnitettävä myös siihen, missä määrin nyt säädettävillä enimmäismäärillä pystytään asianmukaisesti kattamaan etenkin rikosten uhreille aiheutuneita vahinkoja. Tässä yhteydessä valiokunta viittaa erityisesti niihin — usein merkittäviin — kuluihin, joita henkilövahingon kärsineelle aiheutuu hänen hakeutuessaan psyykkisen tilan häiriintymisen vuoksi esimerkiksi psykoterapiaan.

Korvausten tasoon vaikuttaa myös ehdotettu perusvähennys, joka tehdään vahinkoa kärsineelle saman vahinkotapahtuman perusteella suoritettavien korvausten yhteismäärästä. Perusvähennyksen suuruudeksi ehdotetaan 150 euroa. Esityksen perustelujen (s. 17/II) mukaan perusvähennys korvaa voimassa olevassa laissa säädetyn korvattavan vahingon vähimmäismäärän. Erona nykyisin sovellettavaan vähimmäismäärään on kuitenkin se, että perusvähennys koskee kaikkia korvauksen saajia, riippumatta korvauksen suuruudesta.

Myös perusvähennystä koskeva ehdotus on sinänsä sopusoinnussa esityksen peruslähtökohtien kanssa, koska sen avulla voidaan korvausten maksamista painottaa vakaviin tapauksiin, joissa uhri saattaa saada korvausta usealla eri perusteella. Tällöin perusvähennys tehdään vain kerran eikä sen taloudellinen merkitys korvausmäärän noustessa muutoinkaan muodostu suhteellisesti merkittäväksi. Ongelmaksi voivat valiokunnan arvion mukaan kuitenkin muodostua sellaiset tapaukset, joissa korvattavan vahingon määrä ei merkittävästi ylitä perusvähennyksen määrää.

Perusvähennyksen sisältävän korvausjärjestelmän kokonaisuus on melko vaikeasti hahmotettavissa. Nimestään huolimatta perusvähennys merkitsee itse asiassa eräänlaisen omavastuuosuuden säätämistä rikoksen uhrille, mikä ei periaatteellisista syistä ole aivan ongelmatonta. Laista ei selvästi ilmene myöskään perusvähennyksen vaikutus edellä tarkasteltuihin korvausten enimmäismääriin. Koska perusvähennys tehdään siitä korvausten yhteismäärästä, jossa nämä enimmäismäärät on jo otettu huomioon, perusvähennys tosiasiassa leikkaa myös säädettäviä korvauskattoja. Vaikka perusvähennyksen vaikutus näihin enimmäiskorvauksiin ei olekaan suhteellisesti kovin suuri, lakivaliokunta ei pidä tällaista sääntelytekniikkaa lainsäädännön selkeyden kannalta aivan asianmukaisena.

Hallituksen esityksen perusteluista (s. 21/II) ilmenee, että perusvähennyksen käyttöön ottaminen vaikuttaa merkittävästi rikosvahinkolain uudistamisen taloudellisiin toteuttamisedellytyksiin. Koska lakiehdotus muodostaa lakivaliokunnan mielestä varsin onnistuneen kokonaisuuden ja koska se tämän vuoksi pitää tärkeänä sen pikaista hyväksymistä, valiokunta on — etenkin mainitut taloudelliset seikat huomioon ottaen — päätynyt puoltamaan perusvähennystä koskevaa ehdotusta hallituksen esittämässä muodossa. Samalla valiokunta kuitenkin myös tässä yhteydessä painottaa uuden lain toimivuuden seurannan tärkeyttä. Seurannassa tulee selvittää perusvähennyksen suhteellista merkitystä korvauskäytännössä sekä arvioida, seuraako perusvähennyksestä mahdollisesti se, että tietyntyyppiset vahingot jäävät järjestelmällisesti joko kokonaan tai merkittäviltä osiltaan korvaamatta. Jos tällainen seuranta osoittaa epäkohtia perusvähennyksen sisältävän järjestelmän toimivuudessa, tulee valiokunnan mielestä harkita korvausjärjestelmää muutettavaksi esimerkiksi siten, että perusvähennyksen sijasta otetaan uudelleen käyttöön korvattavan vahingon vähimmäismäärä.