Perustelut
Liikenne- ja viestintävaliokunta on tässä lausunnossa
käsitellyt toimialaansa kuuluvia, sen omasta ehdotuksesta
hyväksyttyjä kertomuksessa selostettuja eduskunnan
lausumia.
Liikenneväylien kehittämishankkeet
Valiokunta on kiinnittänyt huomiota tärkeiden liikenneväylien
kehittämishankkeiden aikataulujen kiirehtimistarpeeseen
ja niiden suunnitelmallisen ja keskeytyksettömän
toteutuksen tarpeeseen liikennepoliittisesta selonteosta
antamassaan mietinnössä (LiVM 9/2008
vp) ja uudelleen Valtioneuvoston selontekoa valtiontalouden
kehyksistä vuosille 2010—2013 koskevassa lausunnossaan
(LiVL 11/2009 vp).
Valiokunta muistuttaa, että sen liikennepoliittisesta
selonteosta antamassa mietinnössä korostettiin
ainoastaan kolmea nimeltä mainittua hankekokonaisuutta,
jotka olivat itäliikenteestä johtuvat Kaakkois-Suomen
liikenneverkkohankkeet, Kehä III:n parantaminen sekä Seinäjoki—Oulu-rataosuuden
kehittämishanke. Valiokunta painotti erityisesti kahden
viimeksi mainitun hankkeen osalta, että näiden
pääväylien ruuhkautuminen huonon kunnon
ja välityskyvyn tai vuosikausiksi venyvien hitaiden korjaustöiden takia
vaikuttaa merkittävällä tavalla elinkeinoelämän
välttämättömien kuljetusten
sujuvuuteen, ihmisten arkiliikkumiseen sekä selvästi ympäristön
päästöjä lisäävästi.
Valiokunta kehotti mietinnössään hallitusta
nopeuttamaan näiden nimenomaisten hankkeiden toteuttamista
ja rakentamaan Seinäjoki—Oulu-rataosuuden pikaisesti
ensin kaksiraiteiseksi ennen laajoja, liikennettä haittaavia
peruskorjauksia.
Valiokunta kiinnitti huomiota myös liikenneinvestointien
ja niiden rahoituksen pitkäjänteisen suunnittelun
ja toteutuksen tarpeeseen. Valiokunta painotti liikenneinvestointien
suunnittelujärjestelmän kehittämistä siten,
että suurista kehittämishankkeista voidaan päättää parlamentaarisesti
yhtä vaalikautta pidempinä kokonaisuuksina ja
siten, että rakentamisen volyymi on tasainen myös
hallituskausien taitteessa. Tähän liittyen on
tarkasteltava myös vaihtoehtoisia liikenneinvestointien
rahoitusratkaisuja.
Kehysselonteon yhteydessä valiokunta korosti edelleen
logistiikan toimivuuden kannalta ensiarvoisen tärkeän
Seinäjoki—Oulu-rataosuuden rahoituksen turvaamista
siten, että hankekokonaisuus voidaan toteuttaa keskeytyksettä ja mahdollisimman
pikaisesti. Lisäksi valiokunta korosti, että liikenneinvestoinneista
ja niiden rahoituksesta on päätettävä riittävän
pitkäjänteisesti siten, että päätöksenteko
ja hankkeiden rahoituksen turvaaminen mahdollistavat hankkeiden
kokonaistaloudellisen suunnittelun ja suunnitelman mukaisen toteutuksen.
Valiokunta ei voi edelleenkään hyväksyä sitä,
että käynnissä olevista rataverkon kehittämishankkeista
suurin eli Seinäjoki—Oulu-radan parantaminen uhkaa
keskeytyä sen vuoksi, että vuodelle 2010 ei ole
hankkeelle varattu lainkaan rahoitusta. Valiokunnan saaman selvityksen
mukaan koko hankkeen valmistuminen voi pahimmassa tapauksessa siirtyä jopa
2020-luvulle. Valiokunta korostaa, että hankkeen toteutuksen keskeyttäminen
ja uudelleenaloittaminen lisäävät olennaisesti
kustannuksia muutenkin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa ja
vaikeuttavat huomattavasti hanketoteutusten suunnittelua.
Valiokunta pitää erittäin valitettavana,
että sen edellä mainittuja kantoja ei ole otettu
kehittämishankkeiden toteuttamisessa lainkaan huomioon.
Radiotoiminnan toimiluvat
Valiokunta toteaa, että toimilupaehtojen valvonnan
tehostamista koskeva lausuma on edelleen tarpeellinen ja ajankohtainen.
Valiokunnan käsityksen mukaan esimerkiksi joidenkin ohjelmistojen
sisältöä koskevien toimilupaehtojen vastaista
paikallisradioiden ketjuuntumista esiintyy edelleenkin.
Eduskunnan lausumat
Liikenne- ja viestintävaliokunta ei pidä seuraavia
hallituksen kertomuksessa selostettuja toimenpiteitä riittävinä,
vaan katsoo, että alla olevat valiokunnan aloitteesta hyväksytyt
eduskunnan lausumat ovat edelleen tarpeellisia ja ne tulee säilyttää hallituksen
kertomuksessa:
-
Tekijänoikeuskysymykset
HE 98/2006 vp (s. 182—183)
-
Huoltovarmuus
Kauppa-aluskanta
HE 14/1999 vp (s. 212)
-
Matkustajaluettelot
HE 59/2004 vp (s. 213)
-
Ulkomaanliikenteessä toimivien varustamojen
tukeminen
Ahvenanmaan merenkulun tukeminen
HE 72/2004 vp (s. 213—214)
-
Hintakatto
HE 74/2004 vp (s. 214)
-
Ajokieltojärjestelmä
HE 104/2004 vp (s. 214—215)
-
Postipalvelut
HE 241/2004 vp (s. 215)
-
Radiotoiminnan toimiluvat
HE 82/2005 vp (s. 215—216)
-
Liikennetraktorit
HE 24/2006 vp (s. 216)
-
Sähköinen asiointi
HE 61/2006 vp (s. 217)
-
Tiemaksujärjestelmä
HE 109/2006 vp (s. 217)
-
Meriliikenteessä käytettävien
alusten kilpailukyky
HE 115/2007 vp (s. 217—218)
-
Julkinen palvelu
K 16/2007 vp (s. 218)
-
Liikennetraktorit
HE 41/2008 vp (s. 218)
-
Merentutkimuslaitoksen toimintojen uudelleen järjestäminen
HE 121/2008 vp (s. 219—220)
-
Liikennepoliittinen selonteko
VNS 3/2008 vp (s. 220—222).