Yleisperustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Hallituksen esityksellä parannetaan valiokunnan arvion
mukaan ajokokeiden ja ajolupakokeiden vastaanottajien valmiuksia
toimia tehtävässään, kun ammattitaito-
ja muita kelpoisuusvaatimuksia tiukennetaan. Asiantuntijakuulemisessa
esitettyjen arvioiden mukaan kokeiden laatu kohoaa muutosten seurauksena
ja liikenneturvallisuus paranee kuljettajien vaativuustason lisäyksen
myötä.
Kuljettajantutkintotoiminnan kehittämiseksi on myös
perusteltua täsmentää ammattitaitoa ja peruspätevyyttä koskevia
vaatimuksia. Valiokunta toteaa, että peruskoulutusvaatimukset
koskevat lain voimaantulon jälkeen alalle tulevia ajokokeen
vastaanottajia ja jatkokoulutusvaatimukset kaikkia tehtävässä toimivia.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan mahdollisuutta hyväksyä peruskoulutukseksi
myös muu soveltuva koulutus tai kokemus kuin liikenneopettajakoulutukseen
sisältyvät tutkinnon vastaanottajan opinnot. Samoin
esitetään mahdollisuutta poiketa muiden kuin B-luokan
ajokokeiden vastaanottajilta vaadittavasta 3 vuoden B-luokan vastaanottokokemuksesta
mm. silloin, kun henkilöllä on pitkä kokemus
vastaanotettavan tutkinnon luokkaan kuuluvan ajoneuvon kuljettamisesta.
Poikkeamisia perustellaan tutkinnon vastaanottajien saatavuuden
varmistamisella maan eri osissa. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä,
että näihin poikkeamismahdollisuuksiin ei kuitenkaan
tartuta liian helposti, koska tästä voi aiheutua
vaara toiminnan laadun heikkenemisestä. Liikenneopettajakoulutuksen
ja siihen sisältyvän tutkinnon vastaanottajan
opintojakson tarjonnan tulee vastata alan koulutetun henkilökunnan
tarvetta.
Valiokunta kannattaa vaarallisten aineiden ajolupakokeiden vastaanottajilta
vaadittavaa vaarallisten aineiden ajolupaa. Vaarallisten aineiden
kuljettamiseen liittyy onnettomuustilanteissa suuronnettomuuden
riski. Kuljetuksiin liittyvät riskit tulee pyrkiä minimoimaan
jo ajoluvan myöntämisvaiheessa. Myös
riittävän työkokemuksen tai muuten hankitun
osaamisen vaatimus on perusteltu.
Yksityiskohtaiset perustelut
7 §. Kokeiden vastaanottajien yleiset kelpoisuusvaatimukset.
Pykälä sisältää perussäännön ajokokeen
ja ADR-ajolupakokeen ammattitaitojen sopivuusvaatimuksista. Henkilö ei
saa olla syyllistynyt mm. toistuviin liikennerikoksiin siten, että hänet
voitaisiin katsoa sopimattomaksi toimimaan kokeen vastaanottajana.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenee, että toistuvilla liikennerikoksilla
tarkoitetaan myös toistuvia liikennerikkomuksia. Pykälän
selkeyttämiseksi valiokunta ehdottaa pykälään
lisättäväksi maininnan toistuvista liikennerikkomuksista.
7 a §. Kokeiden vastaanottajien
luotettavuus.
Viitaten aiemmin 7 §:n kohdalla lausuttuun
valiokunta ehdottaa pykälän 3 kohtaan lisättäväksi maininnan
liikennerikkomuksista.
7 c §. Ajokokeiden vastaanottajan ammattitaito.
Saadun selvityksen perusteella valiokunta ehdottaa pykälän
1 momenttiin kuljettajantutkinnon vastaanottajan valmiuksia
koskeviin säännöksiin lisättäväksi
maininnan käytössä olevista opetussuunnitelmista.
Tutkinnon vastaanottajan tulee olla perehtynyt kuljettajantutkinnon
opetussuunnitelmiin, jotta hän pystyy myös valvomaan
liikenneopettajien työtä ja autokoulujen toimintaa.
Näin varmistetaan osaltaan se, että tutkinnon
vastaanottajat pysyvät ajan tasalla alan kehityksessä.
Valiokunta ehdottaa myös käsitteen "vastuullinen
ajaminen" lisäämistä mainittuun 1 momenttiin.
Se on tulossa yleiskäsitteeksi uudessa opetussuunnitelmassa,
ja se sisältää myös lakiesityksessä käytetyt
käsitteet "taloudellinen ja ympäristöystävällinen
ajaminen".
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tietyissä harvoin
esiintyvissä tilanteissa on myös mahdollista vaatia
T-luokassa ajokoe. Valiokunta ehdottaa 3 momenttiin lisättäväksi
maininnan kelpoisuudesta ottaa vastaan tällainen ajokoe.
Pykälässä mainittu käsite
käsittelykoe sisältyy sinänsä ajokoe-käsitteeseen,
mutta termejä on käytetty myös rinnakkain,
esim. 3 momentissa AM-luokan kohdalla. Valiokunta ehdottaa 4 momentin
selkeyttämistä LT-luokan käsittelykokeen
osalta lisäämällä momentin 1
virkkeeseen käsitteen käsittelykoe. Momentin 3
kohdan mukaisesti vaaditaan siis LT-luokan käsittelykokeen
vastaanottajalta LT-luokan kortti tai C/C1-luokan kortti.
7 d §. Ajokokeen vastaanottajan peruskoulutus.
Pykälän 1 momentin mukaan ajokokeen vastaanottajan
peruskoulutuksena vaaditaan liikenneopettajan erikoisammattitutkinnon
ja kuljettajantutkinnon ajokokeen vastaanottajan opintoja koskevan
tutkinnon osan suorittaminen. Saadun selvityksen perusteella valiokunta
ehdottaa momentissa mainitun tutkinnon osan täsmentämistä siten,
että sen on vastattava ajokorttidirektiivin vaatimuksia
ajokokeen vastaanottajan peruskoulutuksesta.
7 h §. Kelpoisuustodistus.
Pykälän 4 momentissa säännellään
ajokokeen vastaanottajalle annetun kelpoisuustodistuksen peruuttamisesta
siinä tilanteessa, että todistuksen haltija ei
ole huolehtinut jatkokoulutuksen saamisesta tai korjannut valvonnassa
havaittua puutetta asetetussa kohtuullisessa määräajassa
taikka hän ei muutoin täytä tässä laissa
kelpoisuuden ylläpitämiseksi säädettyjä vaatimuksia.
Jos hän ei annetusta varoituksesta huolimatta täytä vaatimuksia,
todistus voidaan pykälän mukaan peruuttaa toistaiseksi,
kunnes säädetyt vaatimukset täyttyvät. Valiokunta
ehdottaa momenttia täydennettäväksi siten,
että varoituksen yhteydessä on asetettava uusi
momentissa mainittu kohtuullinen määräaika
korjaavia toimenpiteitä varten ennen kuin todistus voidaan
peruuttaa.