Perustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana
seuraavin huomautuksin.
Esityksen tavoitteena on olosuhteet huomioon ottaen mahdollisimman
yhdenmukainen tutkintoverkosto, jotta päästäisiin
mahdollisimman yhdenmukaiseen vaatimusten vähimmäistasoon
ajokortteja suoritettaessa ja annettaisiin näin mahdollisimman
tasaveroiset lähtökohdat itsenäiseen
ajamiseen siitä riippumatta, missä päin
maata ajokortti suoritetaan. Valiokunta korostaa, että laki
on tarkoituksena säilyttää sellaisena,
että kuljettajantutkinto- ja ajolupakoepalveluiden laatu
ja yhdenmukaisuus sekä liikenneturvallisuuden vaatimukset
huomioon ottaen riittävä saatavuus turvataan eri
puolilla maata. Valiokunta kantaakin huolta palveluiden saatavuudesta
ja korostaa, että saatavuuden turvaamiseksi Ajoneuvohallintokeskuksen
tulee määrätessään
paikkakunnat, joilla kuljettajantutkinnon ajokokeita saadaan järjestää,
ottaa huomioon riittävä maantieteellinen kattavuus.
Asiantuntijakuulemisessa valiokunnan huomiota onkin kiinnitetty
juuri tutkintopaikkojen alueelliseen saatavuuteen maakunnittain.
Valiokunta katsoo, että palvelujen saatavuutta ja tutkinnon
laatu-, liikenneturvallisuus- ja ammattitaitoperusteita on tarkasteltava
kansalaisten yhdenvertaisuusnäkökohdasta. Kaikille
ajokorttia suorittaville on pyrittävä takaamaan
mahdollisimman tasavertaiset palvelut riippumatta siitä, missä päin
maata he asuvat. Valiokunta kantaa huolta siitä, että kansalaiset
eivät joudu eriarvoiseen asemaan sen perusteella, etteivät
he saa yhdenvertaisia palveluja ja riittävän monipuolisia valmiuksia
siitä riippuen, missä päin maata he asuvat.
Tämän vuoksi valiokunta painottaakin, että tutkintopaikkakuntien
sijainnista päätettäessä tulee
varmistua siitä, että eri alueilla on riittävästi
ja kohtuullisella etäisyydellä myös raskaan kaluston
ajolupatutkintojen vastaanottajia.
Valiokunta korostaa, että tutkintojen laatuun vaikutetaan
tutkintopaikan riittävän monipuolisella liikenneympäristöllä sekä vastaanottajien
ammattitaidolla
ja sen ylläpitämisellä. Opetushallitus
onkin pitänyt tärkeänä sitä,
että tutkintopaikkakunnille asetettaisiin tiukempia vaatimuksia
niiden liikenneympäristön suhteen ja vastaanottoverkostolta
edellytetään erikoistumista raskaan kaluston kuljettajatutkintojen
vastaanottamiseen. Erityisesti raskaan ajoneuvokaluston liikenneturvallisuuden
positiivisen kehityksen kannalta on tärkeää,
että C-, CE- ja D-ajokorttiluokkien kuljettajatutkinnot
suoritetaan riittävän monipuolisissa liikenneolosuhteissa.
Valiokunta toteaa, että raskaan kaluston ajokortteja
suoritetaan määrällisesti vähemmän, jolloin
laadun nimissä tapahtuva tutkintojen vastaanottamisen keskittäminen
ja erikoistuminen liikenneturvallisuuden ja tutkinnon laadukkuuden
näkökulmasta on näiden kohdalta perustellumpaa
kuin muiden ajokokeiden osalta. Myös vaarallisten aineiden
ajolupakokeiden suoritusten arviointiin on panostettava. Tällaisten
palveluiden alueelliseen saatavuuteen on myös kiinnitettävä erityistä huomiota,
ettei tutkinnon suorittajia aseteta eriarvoiseen asemaan asuinpaikan perusteella.
Tutkinnon vastaanottajien ja raskaan kaluston kuljettajien valmiuksien
lisäämisellä vaikutetaan nimittäin
myös yleiseen liikenneturvallisuuteen.
Liikenne- ja viestintäministeriön kannan mukaan
laki nykyisellään ja ehdotetussa muodossaan antaa
mahdollisuuden tilapäisen vastaanottopaikan käyttämiseen
ajokokeiden vastaanottamiseksi. Tämä vaihtoehto
on Ajoneuvohallintokeskuksen mukaan ollut käytössäkin,
etenkin sellaisessa tapauksessa, kun toimijalla ei ole kattavaa
oheistoimintaa. Valiokunnan mielestä tällaista
menettelyä voidaan pitää tarkoituksenmukaisena
palvelujen tarjoamiseksi, ja valiokunta korostaa, että sitä tulee
hyödyntää palvelujen järjestämisessä,
varsinkin niissä tapauksissa, joissa palveluja ei voida
muutoin järjestää tyydyttävällä tavalla.
Korostaessaan, että kansalaisten yhdenvertaisuuden
toteuttamiseksi Ajoneuvohallintokeskuksen tulee varmistaa alueellinen
riittävyys määrätessään
ajokokeen suorittamisen paikkakuntia, valiokunta pitää välttämättömänä,
että niillä paikkakunnilla, joilla tarve ajokokeen
suorittamiseen on pienempi, voidaan valiokunnan mielestä harkita
ajokokeen suorittamista myös siten, että ajokokeen
vastaanottajat eivät toimi näissä vastaanottopisteissä täysiaikaisesti,
vaan että ajokokeita vastaanotetaan säännöllisin
ja tarpeeksi tihein väliajoin. Valiokunta pitää tärkeänä,
että mahdollisuuksien mukaan käytetään tätä järjestelmää tasapuolisuuden
saavuttamiseksi koko maassa.