Perustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin
huomautuksin.
Esityksessä ehdotetaan lakiin otettavaksi uusi 2 a §,
jossa tämän lain soveltamisen osalta määritellään
kuorma- ja linja-auto. Määritelmä perustuu
kuorma- ja linja-auton kuljettamista koskeviin ajokorttivaatimuksiin,
joista säädetään ajokorttiasetuksessa
(845/1990). Kuorma-autolla tarkoitetaan
2 a §:n mukaan ajoneuvoa, jonka kuljettamiseen vaaditaan
C- tai C1- luokan ajo-oikeus, ja linja-autolla vastaavasti ajoneuvoa, jonka
kuljettaminen edellyttää D- tai D1-luokan ajo-oikeutta.
Lain yleistä soveltamisalaa koskevan 2 §:n
mukaisesti ehdotetun 2 a §:n määritelmissä mainittujen
ajoneuvojen lisäksi soveltamisalaan kuuluvat myös
näiden vetämät ajoneuvoyhdistelmät.
Liikennetraktorit.
Ehdotettu kuorma-auton määritelmä pitää sisällään
myös liikennetraktorit, sillä ajokorttiasetuksen
5 §:n 1 momentin mukaan liikennetraktorin kuljettaminen
edellyttää C-luokan ajokorttia. Näiden
kuljettajiin tullaan muutoksen myötä soveltamaan
kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annettua
lakia. Liikennetraktori on tarkemmin määritelty
ajoneuvolain (1090/2002) 14 §:n
3 momentin 4 kohdassa. Asiantuntijakuulemisessa on ilmennyt merkittävää epätietoisuutta
tämän muutoksen vaikutuksista liikennetraktorin
käyttöön.
Valiokunta tähdentää, että kaupallisessa
ajossa olevaa liikennetraktorin kuljettajaa tulee kohdella samalla
tavoin kuin muita kaupallista tavarankuljetusta harjoittavia kuljettajia.
Tavaran kuljettaminen ajoneuvolla tiellä korvausta vastaan
edellyttää lupaa, jollei siitä säädetä poikkeusta
laissa. Tätä varten on laissa kaupallisista tavarankuljetuksista
tiellä säädetty muun muassa liikennetraktoriluvasta.
Samoin on polttoainemaksusta annetun lain (1280/2003)
7 §:ssä tähdennetty, että korvausta
vastaan tapahtuvaa kuljetusta ei pidetä maatilatalouden
harjoittajan yksityistalouteen liittyvänä kuljetuksena,
jota voisi suorittaa maksamatta polttoainemaksua. Tällä uudistuksella
poistetaan nyt liikennetraktoreita kuljettavilta se perusteeton
etu suhteessa muulla kalustolla toimiviin kilpailijoihin, minkä puuttuvat
ammattipätevyysvaatimukset muuten toisivat mukanaan.
Liikenne- ja viestintävaliokunta on mietinnössään LiVM
33/2006 vp hallituksen esityksestä laiksi
kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä (HE
149/2006 vp) nimenomaan todennut, että laissa
tarkoitettu ammattipätevyys koskee kaikkia kuorma- ja linja-autoilla
tapahtuvia kuljetuksia paitsi niitä, jotka suljetaan pois
lain 2 §:n 3 momentissa, jossa tarkoitettuihin
kuljetuksiin riittää pelkkä ajokortti.
Valiokunta kiinnittää myös huomiota
siihen, että hallituksen esityksessä on lain ulottamista liikennetraktoreihin
perusteltu hyvin puutteellisesti tai selvennetty ylipäätään
uudistuksen vaikutuksia liikennetraktoreiden käyttöön
ja eri käyttäjäryhmiin. Eduskunta on
jo aikaisemmin kiinnittänyt hallituksen huomiota liikennetraktoreita
koskevan lainsäädännön epäselvyyteen
ja edellyttänyt hallitukselta kokonaisvaltaista selvitystä asiasta
(HE 24/2006 vp — EV
71/2006 vp). Eduskunta ei ole saanut tällaista
selvitystä, eikä asiaa ole yritetty selventää myöskään
tässä hallituksen esityksessä. Valiokunta
ehdottaa tämän vuoksi eduskunnan hyväksyttäväksi
lausumaa, että hallitus ryhtyy kokonaisvaltaisen selvityksen
pohjalta pikaisesti tarvittaviin lainsäädännöllisiin
toimenpiteisiin liikennetraktoreita koskevan lainsäädännöllisen
aseman selkiyttämiseksi. Selvitys on annettava liikenne-
ja viestintävaliokunnalle vuoden 2008 aikana.
Muut asiat.
Valiokunta painottaa Opetushallituksen ja Ajoneuvohallintokeskuksen
sujuvaa yhteistyötä jatkokoulutuksen valvonnassa.
Valvontavastuun kuuluminen kahdelle eri viranomaiselle ja tällä uudistuksella
toteutettavat hallinnollistekniset uudelleenjärjestelyt
eivät saa vaikuttaa kielteisesti jatkokoulutuksen sisältöön ja
laatuun.