Perustelut
Yleistä
Liikennepoliittisen selonteon keskeinen tavoite on liikennepolitiikan
pitkäjänteisyyden lisääminen.
Muita tavoitteita ovat muun muassa liikennejärjestelmän
ja logistisen järjestelmän toimivuus, liikenneturvallisuuden
parantaminen sekä joukkoliikenteen edistäminen.
Siinä käsitellään liikenteen
ilmastopolitiikkaa, joukkoliikenteen suosion lisäämistä ja
kevyen liikenteen edellytysten parantamista sekä kuljetusmarkkinoiden toimivuutta.
Selonteon linjaukset konkretisoituvat suurelta osin liikenneverkon
kunnossapito- ja kehittämisohjelmassa.
Valiokunta painottaa kokonaisnäkemyksellistä visiota
tulevaisuuden liikennepolitiikasta. Tämä visio
on kytkettävä realistisella tavalla muuhun yhteiskunnalliseen
suunnitteluun. Yhteiskunnan kehitys ja siihen liittyen esimerkiksi tiukentuvat
kansainväliset ympäristötavoitteet ovat
monella tavalla asettamassa liikennepolitiikalle kasvavia vaatimuksia.
Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa, jossa ihmisten ja tavaroiden
kuljetusetäisyydet ovat eurooppalaisittain katsottuna hyvin
pitkät, tulee liikkumisen tarpeella ja liikenteen sujuvuudella
aina olemaan tärkeä merkitys. Maantieteellisesti
katsottuna olemme kaukana Euroopan ydinalueelta, mutta sijaintimme
tuo meille myös etua Venäjän ulkomaankaupan
voimakkaan kasvun myötä. Suomen gateway-asema
suhteessa Venäjään on muuttunut todeksi,
ja sen kasvaviin haasteisiin on voitava vastata. Voimakkaasti lisääntyneet mannertenväliset
lennot sekä henkilö- että tavaraliikenteessä tukevat
myös gateway-asemaamme.
Selonteon laatimisen yhteydessä on oivallisella tavalla
tiedostettu puunkuljetuksia koskevat erityistarpeet, ja näihin
on selonteossa ja kehysbudjetissa haettu vastauksia. Samalla tavalla on
valtion taholta jatkossa voitava nopeastikin reagoida Pohjois-Suomen
suunnitteilla ja osin jo rakenteilla tai toiminnassa olevien kaivoshankkeiden
synnyttämiin valtaviin logistisiin haasteisiin. Muita vastaavan
kokoisia haasteita liikenneväylille ovat esimerkiksi Barentsin
alueen luonnonvarojen hyödyntäminen ja niiden
vaikutukset Suomeen sekä puun käytön
lisääntyminen biopolttoaineena. Valiokunta painottaa,
että nämä ja vastaavat muut hankkeet
ovat väyläverkoston ylläpidolle ja kehittämiselle
haasteita, mutta elinkeinoelämälle ja yhteiskunnalle
kokonaisuudessaan valtavia mahdollisuuksia. Tämän johdosta
on tärkeää, että liikennepolitiikasta saavutetaan
vahva yhteisymmärrys, joka takaa ne tulevaisuuden käytännön
ratkaisut, joilla myös liikenteellisesti varmistetaan yhteiskunnan
menestyminen.
Selonteossa on liikenteen haittatekijöistä korostettu
voimakkaasti päästöhaittoja. Valiokunnan
mielestä on suhtauduttava realistisesti liikenteen merkitykseen
ilmastonsuojelussa. Liikenne aiheuttaa noin 20 % maamme
haitallisista kasvihuonepäästöistä,
ja parhaillaan sovitaan päästökauppajärjestelmän
ulkopuolisten sektoreiden päästöjenvähentämistavoitteista.
Liikenteen on omalta osaltaan saavutettava nämä tavoitteet.
Liikennemäärien kasvu on hillittävissä, mutta
hajanainen yhdyskuntarakenne, vähäinen matkustajamäärä ja
niistä johtuva joukkoliikenteen kannattamattomuus sekä teollisuuden
ja muun elinkeinoelämän sijoittuminen maan eri osiin
aiheuttavat väistämättä tarvetta
tavaroiden kuljettamiseen ja arkiliikkumiseen. Erityisesti haja-asutusalueilla
ei yksityisauton käytölle ole yleensä muita
vaihtoehtoja. Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen ja siihen
liittyvä toimiva joukkoliikenne voivat vaikuttaa merkittävästi ihmisten
liikkumistarpeeseen, mutta nämä vaikutukset saadaan
aikaan vasta pitkällä aikavälillä.
Selontekokäytäntö.
Valiokunnan mielestä vaalikauden alussa annettavasta
liikennepoliittisesta selonteosta on tehtävä pysyvä käytäntö.
Valtion menokehysten ja selonteon käsittely rinnakkain antaa
varmuuden rahoituspohjan kestävyydestä ja valtion
sitoutumisesta hankkeisiin. Liikenneinvestoinneista ja niiden rahoituksesta
on päätettävä aiempaa pitkäjänteisemmin
ja yhtä vaalikautta pidempinä kokonaisuuksina.
Selonteoissa tulee jatkossa ottaa laajemmin kantaa kansallisen liikenneverkon
tavoitetilaan, jolloin investointiohjelma olisi eräs keino
asetetun tavoitetilan saavuttamiseksi. Selonteossa voitaisiin linjata
laajempia kokonaisuuksia, kuten kokonaisten yhteysvälien
rakentamista, sekä joukkoliikenteen palveluiden kehittämistä seudullisina
tai valtakunnallisina kokonaisuuksina.
Selonteossa olisi ollut hyödyllistä käsitellä fyysisen
infrastruktuurin yhteyksiä tietoliikenteen kehitykseen.
Esimerkiksi maaseudulla toimiville yrityksille, maaseutuelinkeinoille
ja maaseudun asukkaille tietoliikenneyhteydet ovat tärkeä työväline.
Yhteiskunnan kehittyminen aidosti kohti tietoyhteiskuntaa voi vaikuttaa monella
tapaa ihmisten ja yritysten sijoittumispäätöksiin,
toimintatapoihin ja liikkumistarpeeseen. Tietotekniikan käyttöön
nojautuvat älykkään liikenteen järjestelmät
voivat omalta osaltaan järkevöittää ihmisten
liikkumista. Liikennepoliittisessa selonteossa on jatkossa kiinnitettävä huomiota
tietoyhteiskuntakehityksen tarjoamiin mahdollisuuksiin.
Liikennepoliittisen selonteon laadinnassa on jatkossa otettava
huomioon kansalaisten yhdenvertaisuus. Liikkumisen joustavuus ja
turvallisuus on taattava kaikille kansalaisille. Tämän vuoksi
on selontekoa laadittaessa otettava huomioon sukupuolten tasa-arvo,
eri ikäryhmät liikenteessä sekä esteettömän
liikkumisen mahdollisuudet liikuntarajoitteisille liikkujille.
Valiokunta viittaa myös valtiovarain-, maa- ja metsätalous-,
sivistys-, talous-, tulevaisuus-, työelämä-
ja tasa-arvo- sekä ympäristövaliokunnilta
saatuihin asiantunteviin lausuntoihin.
Liikenneverkko ja logistiikka
Logistiikka-termiä käytetään
yleisesti puhuttaessa tavaroiden kuljetuksesta ja varastoinnista.
Laajemmin tarkastellen logistiikka kattaa materiaalivirtojen, rahavirtojen
ja tietovirtojen hallinnan tehokkaalla tavalla. Logistiikan tutkimuksen
eri osa-alueita ovat muun muassa jakelu, toiminnanohjaus, kuljetukset,
ostotoiminta, toimitusketjun hallinta ja organisaatioiden toiminta.
Teollisuuden ja kaupan yrityksille logistiikka on koko yrityksen
läpäisevä toimintatapa, jolla hallitaan
yritysten prosesseja.
Pitkäjänteinen liikennepolitiikka ja toimiva liikennejärjestelmä tukevat
elinkeinoelämän toimintamahdollisuuksia ja kilpailukykyä sekä sitä kautta
talouskasvua. Raskaan tehdasteollisuuden osuus bruttokansantuotteesta
on Suomessa OECD-maiden korkeimpia. Teollisuuden rakenteen ja pitkien
etäisyyksien vuoksi Suomessa, verrattuna keskeisiin kilpailijamaihin,
kertyy paljon tonnikilometrejä suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Liikenne- ja viestintävaliokunta korostaa, että elinkeinoelämän
logistiset kustannukset on pystyttävä pitämään
kilpailukykyisinä suhteessa keskeisiin kilpailijamaihimme.
Logistiikkakustannusten hallinnan ja logistisen osaamisen merkitys
kilpailukykytekijänä on kasvussa, ja tämän
johdosta on hallitusohjelmassa mainittu logistiikkastrategia luonteva
ja tärkeä jatke liikennepoliittiselle selonteolle.
Myös huippuosaamista, uutta teknologiaa, innovaatioita
sekä tutkimus- ja kehittämistoimintaa on kyettävä hyödyntämään.
Kuljetusmarkkinoiden toimivuus ja avoin kilpailu ovat edellytyksiä kehittyvälle
ja kilpailukykyiselle kuljetusjärjestelmälle.
Talouselämän kehittyminen tuo mukanaan jatkuvasti
uusia logistisia vaatimuksia, kuten selonteossa todetut puunkuljetukset
tai Pohjois-Suomen avautuvat kaivoshankkeet, jotka asettavat maamme
keskeiset tavarankuljetusväylät koetukselle sekä välityskyvyn
että painonkestävyyden osalta. Asiantuntijakuulemisessa
on talouselämän taholta toivottu selkeämpää,
yksityiskohtaisempaa ja tavoitehakuisempaa tahtotilaa valtakunnan
runkoverkosta. Siinä tulisi lausuntojen mukaan ottaa huomioon
selonteossa esitetyt näkökohdat niin liikenteen
välityskyvyn, liikenneturvallisuuden, ilmastonmuutoksen
kuin elinkeinoelämänkin kannalta. Valiokunta toteaa,
että selonteolla on voimakas painotus keskeisten liikenneväylien
kehittämisessä, joista muodostuu maamme runkoverkosto.
Logistiikan kustannukset ovat muun muassa polttoainekustannusten
nousun takia jatkuvassa kasvussa, mikä korostaa entisestään
logistisen täsmällisyyden ja varmuuden merkitystä tavaratoimituksissa.
Valiokunnan mielestä elinkeinoelämän
on voitava kaikissa tilanteissa luottaa väylästön
toimivuuteen ja aikataulujen pitävyyteen suunnitellessaan
omia investointejaan.
Liikenne- ja viestintävaliokunta yhtyy talousvaliokunnan
lausumaan, että sujuvat ja tehokkaat liikenneyhteydet vaikuttavat
sekä yritysten sijoittumisiin maan eri alueille että niiden
kilpailukykyiseen ja kannattavaan toimintaan. Valtaosa kotimaan
tavarakuljetuksista on eri puolilla maata sijaitsevien teollisuuslaitosten
ja kaupan kuljetuksia. Toimivilla ja tehokkailla liikennejärjestelmillä on
siten oleellinen merkitys alueiden kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin
jakautumisen kannalta.
Euroopan unionin laajennuttua uusien EU-maiden liikenteenharjoittajat
kilpailevat Suomen sisäisillä kuljetusmarkkinoilla.
Kotimaisten kuljetusyritysten kilpailukykyyn on kiinnitettävä entistä enemmän
huomiota, muuten edessä on ulosliputus alhaisen kustannustason
maihin. Liikenne- ja viestintävaliokunnan mielestä hallituksen
on parannettava kuljetusyritysten kilpailukykyä tavoitteena
elinkeinoelämän logistiikkakustannusten alentaminen
koko maassa. Tämä koskee tavaraliikenteen lisäksi
työmatka- ja matkailuliikennettä kotimaan sisällä ja
yhteyksiä ulkomaille.
Kaakkois-Suomen pitkät rekkajonot ja niiden aiheuttamat
liikenneturvallisuusongelmat ja muut haitat ovat sekä kuljetuselinkeinolle
että erityisesti alueella asuville täysin kohtuuttomia. Ongelma
on jatkunut jo pitkään, ja liikenne-ennusteiden
mukaan se on huomattavasti pahenemassa. Ongelmia tulee pikaisesti
vähentää rakentamalla rajanylityspaikkojen
läheisyyteen odotuskaistoja, odotusalueita ja rekkaparkkeja.
Liikenne- ja viestintävaliokunta korostaa, että liikenneyhteyksiä Suomesta
Venäjän suuntaan tulee kehittää sekä kauttakuljetusten
että maamme oman viennin vaatimien tarpeiden mukaisiksi.
Hallituksen tulee kaikin tavoin edistää kuljetusten
sujuvuutta rajan yli Venäjälle. Valiokunta kiirehtii
hallitukselta toimenpiteitä, joilla hyvässä yhteistyössä EU:n
ja Venäjän viranomaisten kanssa saavutetaan sujuvat
ja molempien osapuolien kannalta tasavertaiset rajanylityskäytännöt
maamme itärajalla.
Laajan logistisen merkityksensä kannalta valiokunta
kiinnittää tässä yhteydessä huomiota Seinäjoki—Oulu-rataosuuden
kehittämishankkeeseen ja pääkaupunkiseudulla
Vuosaareen avautuvan sataman välittömällä vaikutusalueella
olevan Kehä III:n parantamiseen. Valiokunnan saamien elinkeinoelämän
lausuntojen perusteella molempien hankkeiden katsotaan olevan logistiikan
toimivuuden kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Näiden
pääväylien ruuhkautuminen huonon kunnon
ja välityskyvyn tai vuosikausiksi venyvien hitaiden korjaustöiden
takia vaikuttaa merkittävällä tavalla
elinkeinoelämän välttämättömien
kuljetusten sujuvuuteen, ihmisten arkiliikkumiseen ja myös
selvästi ympäristöön päästöjä lisäävästi.
Valiokunta kehottaa hallitusta nopeuttamaan näiden hankkeiden
toteuttamista, ja rakentamaan Seinäjoki—Oulu-rataosuuden
pikaisesti ensin kaksiraiteiseksi ennen laajoja, liikennettä haittaavia
peruskorjauksia.
Meri- ja sisävesiliikenne
Suomen ulkomaankauppa on riippuvainen ympäri vuoden
toimivista merikuljetuksista. Viennistä 90 prosenttia ja
tuonnista 70 prosenttia hoidetaan meritse. Merikuljetusten määrä on
kasvanut jatkuvasti. Vuonna 2007 Suomen ja ulkomaiden väliset
merikuljetukset olivat ennätysmäiset 102,6 miljoonaa
tonnia. Vaikka merikuljetusten kokonaismäärä on
kasvanut, Suomeen rekisteröidyillä aluksilla hoidettujen
rahtikuljetusten osuus on jatkuvasti pienentynyt. Vuonna 2007 se
oli 29 prosenttia (tuonnista 37,9 ja viennistä 17,5 prosenttia).
Kehitystä on pidettävä huolestuttavana
Suomen huoltovarmuuden kannalta. Liikenne- ja viestintävaliokunta
on lausunnossaan hallituksen esityksestä valmiuslaiksi
(LiVL 9/2008 vp) painottanut huoltovarmuuden
kannalta keskeisen alus-, lento- ja muun kuljetuskaluston riittävyyttä.
Pelkästään Suomen lipun alla olevalla
aluskalustolla ei maamme huoltovarmuutta kyetä poikkeusoloissa
ylläpitämään. Riittävyyteen
vaikuttaa myös se, kuinka paljon Suomella on käytettävissä suomalaisia
ulkomaille liputettuja aluksia tai pitkäaikaisin rahtaussopimuksin
suomalaisten varustamoiden käytössä olevia
ulkomaisia aluksia.
Suomen meriklusterissa, jonka muodostavat meriteollisuuteen,
merenkulkuun ja satamatoimintoihin liittyvät toimialat,
on noin 2 900 yritystä kunnalliset satamat mukaan
lukien. Suoraan meriklusteriin liittyvä yhteenlaskettu
liikevaihto oli vuonna 2006 noin 13,2 miljardia euroa, ja meriklusteriin
liittyvät toiminnot työllistivät noin
43 000 henkilöä. Liikenne- ja viestintävaliokunta
pitää, kuten talousvaliokuntakin lausunnossaan,
tärkeänä, että hallitus toteuttaa linjauksensa
suomalaisen merenkulun turvaamiseksi.
Selonteossa ei ole kiinnitetty kovin suurta huomiota sisävesiliikenteen
kehittämismahdollisuuksiin. Maa- ja metsätalousvaliokunta
on lausunnossaan korostanut sisävesiliikennettä energiatehokkaana,
taloudellisena ja ympäristöystävällisenä kuljetusmuotona.
Lausunnon mukaan sisävesikuljetusten ja sisävesireittien
kehittämiseen on panostettava nykyistä voimakkaammin
ja muun ohella selvitettävä uusien kanavien toteuttamismahdollisuudet.
Liikenne- ja viestintävaliokunnan asiantuntijakuulemisessa
on niin ikään korostettu sisävesiliikenteen
tulevaisuuden kehittämismahdollisuuksia. Valiokunta painottaa
sisävesiväylien kehittämistä tulevaisuudessa
varmistuvien elinkeinoelämän konkreettisten kuljetushankkeiden
mukaisesti. Valiokunnan saaman käsityksen mukaan erityisesti
puun- ja puupohjaisen biomassan kuljetukset voivat merkittävästi
lisääntyä sisävesillä.
Logistiikka- ja liikennealan koulutus
Valiokunta kiinnittää huomiota logistiikan
koulutustarpeisiin. Elinkeinoelämä tarvitsee koulutettuja
logistiikka-alan ammattilaisia, jotka pystyvät suunnittelemaan
ja toteuttamaan yrityksen materiaalivirtojen sekä niihin
liittyvien tieto- ja pääomavirtojen sujuvuuden
ja tehokkuuden. Logistiikka-alan koulutuksen saaneet toimivat laaja-alaisesti
kaikissa varasto- ja kuljetusalan osaamista vaativissa yleistehtävissä,
kuten asiakaspalvelussa ja logistisissa tehtävissä elinkeinoelämän
eri toimialoilla.
Selonteon mukaan Suomessa on noin 80 000—90 000
ammattimaista raskaan ajoneuvon kuljettajaa. Heistä suurin
osa toimii kuorma-autojen kuljettajina ja runsaat 10 000
linja-autoliikenteessä. Työmarkkinoilta vuosittain
poistuvien kuljettajien tilalle arvioidaan kuorma-autoliikenteessä tarvittavan
vuosittain 3 000 uutta kuljettajaa ja linja-autoliikenteessä 700
kuljettajaa. Valiokunnan saaman tiedon mukaan kuljettajista on jo
nykyisin pulaa. Muun muassa maa- ja metsätalousvaliokunta
toteaa lausunnossaan, että puutavara-autojen kuljettajapula
rajoittaa jo nyt puunhankintaa.
Kuljettajien perus- ja ammattitutkinnon suorittamisen vuosittain
aloittavien määrä vastaa noin puolta
vuotuisesta lisätarpeesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta
yhtyy sivistysvaliokunnan ja työelämä-
ja tasa-arvovaliokunnan esittämään huoleen
siitä, että työelämän
tarvitsemat ammattikuljettajat ja muuhun logistiikka-alan koulutukseen
tarvittavat voimavarat on turvattava. Sivistysvaliokunta on lausunnossaan
kiinnittänyt huomiota myös kuljettajakoulutuksen opettajatarpeeseen.
Valiokunta pitää tärkeänä, että puolustusvoimat
ja työvoimahallinto pyrkivät omalta osaltaan vastaamaan
kuljettajien työvoimatarpeeseen lisäämällä alan
koulutusta lähivuosina. Varasto- ja kuljetusalan koulutuksen
lisäksi valiokunnan mielestä tulisi turvata myös logistiikka-alan
tutkimuksen ja korkeamman opetuksen vaatimat voimavarat.
Maankäyttö ja kaavoitus
Ympäristövaliokunta on lausunnossaan todennut
muun muassa, että yksi tärkeimmistä pitkän tähtäimen
ilmastonmuutoksen hillinnän keinoista on yhdyskuntarakenteen
eheyttäminen ja siihen liittyvät liikenneratkaisut.
Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen edistää erityisesti
kaupunkiseuduilla liikennemäärien ja henkilöautoriippuvuuden
vähentämistä ja painopisteen siirtymistä vähemmän
ympäristöä kuormittaviin liikennemuotoihin.
Liikenne- ja viestintävaliokunta yhtyy lausunnossa todettuun,
että maankäytön ja liikennejärjestelmän
keskinäistä yhteyttä on vahvistettava
voimakkaasti ja kehitettävä pitkäjänteisenä ja
yhtenäisenä kokonaisuutena siten, että liikenneverkon
mahdollisuudet tulevat täysimääräisesti
hyödynnetyksi.
Valtion ja kuntien suunnitteluyhteistyötä tulee
tehostaa erityisesti suurten kaupunkiseutujen uusien toimintojen
kaavoituksen ja liikennejärjestelmäsuunnitelmien
osalta. Etenkin taajamien kevyen liikenteen verkostojen rakentaminen
ja kestävien joukkoliikenneratkaisujen aikaansaaminen ovat
tavoitteita, joiden saavuttamiseksi valtion ja kuntien sekä kuntien
keskinäistä yhteistyötä tulee
lisätä. Huomiota tulisi kiinnittää myös
autoilun päästöjen vähentämiseen
liikenne- ja kaupunkisuunnittelun keinoin.
Henkilöautoliikenteen määrän
kasvu johtuu paljolti yhdyskuntarakenteen hajautumiskehityksestä ja
sen aiheuttamasta autoriippuvuuden kasvusta. Autoriippuvuuden vähentäminen
on tärkeää paitsi ilmastonmuutoksen myös
muiden liikenteen kielteisten vaikutusten torjumiseksi. Avainasemassa
on liikenteen ja maankäytön suunnittelun yhteistyö.
Joukkoliikennettä, kävelyä ja pyöräilyä edistävän
yhdyskuntarakenteen toteuttaminen on liikenteen ja maankäytön
suunnittelun yhteinen haaste.
Maassamme on kansainvälisestikin verrattuna poikkeuksellisen
hajanainen yhdyskuntarakenne. Nykyinen harva rakenne mahdollistaa kuitenkin
myös suunnitelmallisen yhdyskuntarakenteen eheyttämisen.
Eheyttäminen vaatii tuekseen vahvaa maapolitiikkaa ja seudullisen
maankäytön tukemista Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden
(VAT) periaatteiden mukaisesti.
Yhdyskuntarakenteen eheyttämisessä voidaan
onnistua vain, jos tavoite priorisoidaan sekä maankäytössä että liikenteen
suunnittelussa. Liikenne- ja maankäyttöhankkeiden
ajoituksen tulee tukea joukkoliikenteen ja erityisesti raideliikenteen
käyttöön perustuvan yhdyskuntarakenteen
syntyä. Eräiden arvioiden mukaan miljoona ihmistä kärsii
maassamme liian suuresta melusta, ja maantieliikenne aiheuttaa tästä noin
80 %. Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen merkitsee
meluhaitoille altistuvien määrän lisääntymistä.
Selonteossa tulee jatkossa huomioida myös meluntorjunta.
Ympäristövaliokunnan lausunnossa YmVL 11/2008
vp, joka koskee ympäristöministeriön selvitystä valtakunnallisten
alueidenkäyttötavoitteiden tarkistamisesta, todetaan,
että erityisesti ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja siihen sopeutumisen
haasteet edellyttävät nykyistä tehokkaampaa
valtakunnallista alueidenkäytön ohjausta. Liikenne-
ja viestintävaliokunta yhtyy lausunnossa todettuun ja painottaa,
että alueidenkäytön suunnittelussa ja
ohjauksessa on löydettävä riittävät
ohjauskeinot. Niiden avulla tulee varmistaa, että maankäytönsuunnittelun, kaavoituksen
ja liikennesuunnittelun kuntarajat ylittävällä yhteistyöllä saavutetaan
keskeiset valtakunnalliset tavoitteet yhdyskuntarakenteen eheyttämisessä.
Valiokunnan mielestä tämä koskee erityisesti
väkirikasta pääkaupunkiseutua, mutta
myös muita suurempia kaupunkikeskuksia.
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistaminen
on loppusuoralla, ja keskeiset tarkistusehdotukset koskevat muun
muassa yhdyskuntarakenteen eheyttämistä etenkin
kaupunkiseuduilla, tulevien tavoitteiden täsmentämistä ja niiden
velvoittavuuden lisäämistä. Tavoitteisiin on
ehdotuksessa lisätty velvoite vähentää henkilöautoliikenteen
tarvetta ja lisäksi on parannettu joukkoliikenteen sekä kävelyn
ja pyöräilyn edellytyksiä. Helsingin
seudun osalta on yleistavoitteeksi määritelty
seudun kehittäminen joukkoliikenteeseen, erityisesti raideliikenteeseen,
tukeutuvaksi yhdyskuntarakenteeltaan eheytyväksi metropolialueeksi.
Alueidenkäytön suunnittelussa edellytetään,
että rakentaminen tulee sijoittaa ensisijaisesti joukkoliikenteen,
erityisesti raideliikenteen, palvelualueelle. Lisäksi edellytetään
ehkäistävän olemassa olevasta yhdyskuntarakenteesta
irrallista hajarakentamista. Tavoitteisiin on myös lisätty
velvoite laatia seudulle yhteinen liikennejärjestelmäsuunnitelma.
Vireillä olevan alueidenkäytön ohjauksen
tehostamisen lisäksi mahdolliset toimet yhdyskuntarakenteen
eheyttämiseksi ja liikennetarpeiden vähentämiseksi
liittyvät kuntien maankäytön suunnitteluun
ja valtion investointien suuntaamiseen. Kuntien yhteistyön
tehostaminen maankäytön ja kaavoituksen suunnittelussa
on ensiarvoisen tärkeää myös
muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Kuntien tulee
edistää yhteisten yleiskaavojen ja kaupunkiseutua
koskevien maakuntakaavojen laatimista. Liikennejärjestelmien suunnittelussa
kuntien toimiva yhteistyö seudullisesti ja valtion kanssa
on tärkeää. Täydennysrakentaminen
edellyttää asemakaavojen uudistamista maankäytön
tehokkuuden lisäämiseksi ja jo tehtyjen infrastruktuuri-investointien
täysimääräiseksi hyödyntämiseksi.
Edellä mainittuihin liittyen on valtion omalta osaltaan
suunnattava investointeja yhdyskuntarakennetta eheyttäviin
joukkoliikenteen, erityisesti raideliikenteen hankkeisiin.
Liikenne ja ilmastopolitiikka
Liikenne tuottaa kaikista Suomen ilmastopäästöistä noin
viidenneksen ja päästökauppasektorin
ulkopuolisista päästöistä 40 %.
Liikenteen päästöt ovat kasvaneet 1990-luvun
alun laman jälkeen melko tasaisesti ja nopeasti, 16 % vuosina
1996—2006. EU:n energia- ja ilmastopaketin taakanjakoehdotuksen
mukaan Suomen on päästökaupan ulkopuolisilla
toimialoilla vähennettävä hiilidioksidipäästöjä keskimäärin
16 prosenttia vuosina 2005—2020. Tämä perustuu päästövähennysten
20 %:n kokonaistavoitteeseen. Liikennealalle tavoite
olisi erittäin haasteellinen: hiilidioksidipäästöjen
määrä saisi vuonna 2020 olla enintään
10,9 miljoonaa tonnia. Nyt vuotuiset päästöt
ovat noin 13 miljoonaa tonnia, ja niiden arvioidaan ilman uusia
toimia kasvavan vuoteen 2020 mennessä 13,9 miljoonaan tonniin.
Vähentämistarve on vuonna 2020 teknologian kehityksestä ja
biopolttoaineiden osuudesta riippuen 2,5—3 miljoonaa tonnia.
Mikäli EU:n päästövähennystavoite
kuitenkin nousee 30 %:iin, tiukkenee Suomen osuus vastaavasti
yli 20 %:iin.
Liikenne- ja viestintävaliokunta korostaa, että liikennesektorin
on kyettävä laajaa keinovalikoimaa käyttäen
saavuttamaan asetetut liikenteen päästövähennystavoitteet
ja valmistautumaan myös näiden tavoitteiden tiukkenemiseen. Tämän
mukaisesti tulee liikennepoliittisessa selonteossa jatkossa kokonaisvaltaisemmin
ja tarkemmin eritellä niitä lyhyen ja pitkän
aikavälin toimenpiteitä, joilla konkreettisesti
aiotaan saavuttaa liikenteen päästövähennystavoitteet.
Valiokunta toteaa, että suuri osa liikennejärjestelmän
toimivuutta lisäävistä uudistusesityksistä edistäisi
automaattisesti myös liikenteen päästöjen
vähentämistä. Sujuva liikennöinti
vähentää jo itsessään
päästöjä. Tämän
johdosta on ympäristöllisestikin järkevää parantaa
liikenneväylien välityskykyä, poistaa
liikenteellisiä pullonkauloja ja estää työmatkaliikenteen
ruuhkautumista kaupunkiseuduilla. Selonteossa omaksuttu painopiste
raideliikenteen kehittämiseen on kannatettava. Toimivat
logistiset ratkaisut, jotka lisäävät
tavarankuljetuskaluston käyttöastetta, ovat liiketaloudellisesti
järkeviä ja myös vähentävät
turhaa tyhjänä ajoa ja siten päästöjä. Valiokunta
painottaa tässä yhteydessä erityisesti
liikenteen pääväylien toimivuutta.
Näiden keinojen lisäksi on liikennesektorilla toteutettava
nimenomaan päästöjen vähentämiseen
tähtääviä erityistoimenpiteitä.
Edellä käsitelty, ympäristönäkökulman
huomioon ottava yhdyskunta- ja liikennesuunnittelu vaikuttaa päästöihin
pitkällä aikavälillä. Nopeampaa
vaikuttavuutta on haettava ajoneuvoteknologian ja biopolttoaineiden
kehittymisestä ja erityisesti niihin liittyvästä taloudellisesta
ohjauksesta ja informaatio-ohjauksesta.
Liikenteen kasvihuonekaasupäästöihin
vaikuttava päätöksenteko on valtionhallinnossa hajautunut
usean ministeriön kesken. Liikenne- ja viestintäministeriön
vastuulla ovat muun muassa liikenteen hallinta, uudet liikennehankkeet
ja ajoneuvotekniikka sekä liikennettä koskeva
lainsäädäntö verotusta lukuun
ottamatta. Valtiovarainministeriö vastaa liikenteen veropolitiikasta,
ympäristöministeriö liikennetarpeisiin
vaikuttavasta alue- ja yhdyskuntarakenteesta ja työ- ja
elinkeinoministeriö esimerkiksi biopolttoaineiden kehittämisestä.
Liikenne- ja viestintävaliokunta painottaa näiden
toimijoiden yhteistä näkemystä ja vastuuta
tulevaisuuden konkreettisista ratkaisuista.
Ilmastonmuutoksen mittavan haasteen ohella liikennepolitiikan
linjauksissa on jatkossa voitava käsitellä myös
liikenteen haitallisia terveysvaikutuksia, kuten pienhiukkaspäästöjä,
melua ja tärinää sekä liikennehankkeiden
vaikutuksia luonnonvarojen kulutukseen. Laaja merellinen öljyonnettomuus
erityisesti Suomenlahdella on esimerkki merkittävästä liikenteestä johtuvasta ympäristöriskistä,
jollaisen ehkäisemiseen ja torjuntaan tulisi kiinnittää myös
selonteoissa jatkossa huomiota.
Teknologian kehittäminen ja autoilun verotus
Selonteosta puuttuu selkeä ekologisen autoilun kehittämisen
näkökulma. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa
on tuotu esiin autoverojärjestelmän muutoksen
vaikutus henkilöautokantaan. Taustana muutokselle oli maamme
länsieurooppalaisittain arvioituna vanhin ajoneuvokanta,
jonka romutusikä oli selkeästi yli 18 vuotta. Vuoden
2008 kolmen ensimmäisen kuukauden aikana rekisteröityjen
henkilöautojen keskimääräinen
hiilidioksidipäästö on vähentynyt
7 % verrattuna vuoteen 2007. Ensirekisteröityjen
autojen moottorikoko on myös pienentynyt sekä bensiinikäyttöisten
että dieselajoneuvojen kohdalla. Dieselautojen osuus ensirekisteröinneissä on
noussut vuoden 2008 maaliskuussa 51,9 %:iin.
Valiokunta pitää näitä muutoksia
hyvänä alkuna ajoneuvokannan kokonaismuutokselle
ympäristöystävällisemmän
teknologian suuntaan. Ne osoittavat, että verojärjestelmän
muutoksilla voidaan konkreettisesti vaikuttaa tavoitteellisella
tavalla ajoneuvojen hankintaa koskeviin päätöksiin.
Valiokunta pitää tärkeänä EU:n
laajuisia kannustimia, joilla edistetään pakokaasujen
hiukkassuodatinten entistä laajempaa käyttöönottoa.
Valiokunnan mielestä autoverotuksen kehittämisen
tavoitteet ja suuntaviivat tulisi julkistaa useampivuotisena ohjelmana,
jonka eräänä keskeisenä tavoitteena
olisi maamme vanhan ajoneuvokannan mahdollisimman pikainen uusiminen
ympäristönäkökohdat huomioon
ottaen. Verouudistuksen tulee koskea sekä auton hankintaan
kohdistuvaa autoveroa että auton käytöstä perittävää vuotuista
ajoneuvoveroa. Dieselautoilta perittävän erillisen
käyttövoimaveron poistamisen vaikutusta tulee
selvittää, samoin kuin kaasu-, hybridi- ja sähköautojen
verokohtelua. Myös polttoaineverotuksen porrastusta päästöjen
mukaan tulee selvittää.
Valiokunta korostaa sähköautojen käyttöönottoon
liittyviä mahdollisuuksia. Sähköauto
on hyvä ratkaisu esimerkiksi kaupunkiympäristössä,
jossa päästövähennyksillä on
selkeä vaikutus paikalliseen ilmanlaatuun. Myös
bio- ja maakaasun käyttömahdollisuuksia liikenteessä tulee kansainvälisten
esimerkkien mukaisesti edistää.
Valiokunta on lausunnossaan uusiutuvista lähteistä peräisin
olevan energian käytön edistämisestä koskeneesta
ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (LiVL 7/2008 vp — U 7/2008 vp)
todennut, että kestävän kehityksen kriteerejä määriteltäessä on pyrittävä mahdollisimman
selkeään ja helposti todennettavaan kokonaisuuteen.
Kriteerejä määriteltäessä tulee
ottaa huomioon biopolttoaineiden kokonaisympäristövaikutus
ja myös niiden valmistamiseen liittyvät sosiaaliset
ja taloudelliset ulottuvuudet. Niiden tulee kannustaa tuotekehitykseen
ja investointeihin Suomessa ja muualla EU:ssa ja asettaa kriteeristön
täyttävät polttoaineet kilpailullisesti
yhtäläiseen asemaan. Erityisen tärkeätä on
edistää kokonaisympäristöystävällisten,
toisen sukupolven biopolttoaineiden kehittämistä.
Liikenne- ja viestintävaliokunta korostaa myös
vanhojen käytöstä poistuvien ajoneuvojen romuttamista
asiaan kuuluvalla tavalla.
Informaatio-ohjaus
Liikenne- ja viestintävaliokunta painottaa kokonaisvaltaista
ihmisten liikkumisen ohjausta ja valistusta. Kansalaisille tulee
antaa puolueetonta ja laadukasta informaatiota ilmastoystävällisen
liikkumisen merkityksestä ja siihen liittyvistä vaihtoehdoista
ja valinnan mahdollisuuksista. Esimerkiksi taloudellisen ajotavan
opettaminen voi vähentää autoilijan polttoaineenkulutusta noin
kymmenellä prosentilla aiemmasta. Erityisesti tulee korostaa
eri toimintavaihtoehtojen taloudellisten vaikutusten selkeää tutkimista
sekä kattavaa ja pitkäkestoista tiedottamista.
Joukkoliikenteen kehittäminen
Joukkoliikenteen osuus kotimaisesta henkilöliikennesuoritteesta
on noin 15 prosenttia. Joukkoliikenteen markkinaosuus on vuosi vuodelta
laskenut, samalla kun henkilöautoliikenne on lisännyt
osuuttaan. Linja-autoliikenteen henkilökilometrit ovat
vuoden 1990 jälkeen vähentyneet noin 10 prosenttia.
Juna- ja lentoliikenne ovat hieman parantaneet asemiaan. Henkilöliikenteen
kasvu koostuu lähes yksinomaan henkilöautoilun
lisääntymisestä.
Joukkoliikenteen ja yksityisautoilun väliseen kilpailutilanteeseen
vaikuttavat monet tekijät, kuten yhdyskuntarakenne, ihmisten
arvostukset ja mieltymykset, vaihtoehtoisten kulkutapojen kustannukset,
julkisen liikenteen tuet sekä liikenteen verot ja maksut.
Tiivis yhdyskuntarakenne suosii julkista liikennettä, hajanainen
rakenne sen sijaan henkilöautoilua.
Liikenne- ja viestintävaliokunta yhtyy selonteon tilannearvioon
(s. 23) joukkoliikenteen kehittämistarpeista. Joukkoliikenteen
houkuttelevuutta on lisättävä, ja jos
riittävät joukkoliikennepalvelut eivät
synny markkinaehtoisesti, peruspalvelutaso on turvattava palveluostoin.
Valiokunta painottaa tässä yhteydessä,
kuten jo edellä, että maankäyttöä on
kehitettävä joukkoliikennettä tukevaksi.
Kaupunkiseuduilla asukkaiden elämä ja liikkuminen
ylittävät kuntarajat, ja joukkoliikenne tulee
järjestää tämän mukaisesti.
Sekä kaupungeissa että haja-asutusalueilla julkisen
liikenteen palvelut on suunniteltava laajempina kokonaisuuksina.
Kaupunkiseutujen joukkoliikenteen houkuttelevuutta voidaan parantaa älykkään
liikenteen tieto- ja viestintätekniikan keinoin. Valiokunta
painottaa myös, että kaupunkien sisäinen
ja seudullinen liikenne, kuntien sisäinen ja kuntakeskusten
välinen liikenne sekä pikavuorot muodostavat toimivan
valtakunnallisen bussiliikenneverkoston, jonka toimintakyvystä on
kokonaisuudessaan huolehdittava.
Liikenne- ja viestintävaliokunta korostaa matkan hinnan,
liikennepalvelujen tarjonnan ja liikenteen sujuvuuden merkitystä matkustajan päivittäisissä
liikennemuotojen
valinnoissa. Tähän voidaan vaikuttaa nostamalla
joukkoliikennetukea ja siten vaikuttamalla suoraan matkustamisen
hintaan. Valiokunta kannattaa suurten kaupunkien joukkoliikennetuen
aikaistamista vuodelle 2009, mutta toteaa, että joukkoliikenteelle
kehysselonteossa varatut määrärahat ovat tarpeeseen
nähden riittämättömät.
Autokannan kasvua ja yhä lisääntyvää ruuhkautumista
erityisesti pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa
voidaan estää parantamalla julkisen liikenteen
ja kevyen liikenteen toimivuutta esimerkiksi panostamalla raideliikenteeseen
sekä kehittämällä bussikaistoja
ja kevyen liikenteen väyliä. Joukkoliikenteen
yhtenäisellä lippukäytännöllä ja
joustavalla hinnoittelulla (opiskelijaliput, perheliput, yksittäislippujen
hinnoittelu) voidaan lisätä joukkoliikenteen houkuttelevuutta
myös muiden kuin päivittäisliikkujien
parissa. Erityisen tärkeää on tarjota
lippu- ja vaihtomahdollisuuksia eri liikennevälineiden
käyttäjille, jotka eivät voi liikennetarpeensa
puolesta kokonaan luopua henkilöauton käytöstä.
Liikenne- ja viestintävaliokunta katsoo, että työsuhdematkalipun
houkuttelevuutta tulee selonteossa esitetyin tavoin lisätä.
Samalla on tarkasteltava autoedun käyttöä ja
merkitystä myös ympäristön kannalta.
Autoetua käyttää lähes 80 000
henkilöä, ja edun määrä oli
vuonna 2006 noin 468 miljoonaa euroa. Viime vuonna työsuhdematkalippua
käytti lähes 32 000 työntekijää.
Työsuhdematkalipun käytön edistämiseen liittyy
muun muassa verotusta koskevia selvitettäviä kysymyksiä.
Työsuhdematkalipulla voidaan kuitenkin melko nopeassa tahdissa
yrittää vaikuttaa suureen määrään
päivittäisiä työmatkaliikkujia.
Liikenne- ja viestintävaliokunta kiinnittää myös
huomiota joukkoliikenteen, erityisesti linja-autoliikenteen, kannattavuuden
heikentymiseen muun muassa kasvavien polttoainekustannusten takia.
Osana joukkoliikenteen houkuttelevuuden lisäämistä on
selvitettävä valtion mahdollisuuksia parantaa
joukkoliikenteen yleistä kannattavuutta. Esimerkiksi joukkoliikenteen
polttoaineiden verotason alentamista sekä matkalippujen
hinnassa olevan 8 prosentin arvonlisäveron alentamista
tai poistamista tulee selvittää.
Liikenne- ja viestintävaliokunta korostaa joukkoliikenteen
laatutason nostamista eli vuorojen tiheyttä, aikataulujen
luotettavuutta sekä matkan sujuvuutta ja liikennevälineiden
ja asemien mukavuutta ja turvallisuutta. Aikataulujen luotettavuus
koskee erityisesti raideliikennettä, jossa kuljetettavien
määrä yksikköä kohden
on suuri ja yhden junan myöhästyminen kertautuu koko
liikennevirtaan vaikuttavasti. Joukkoliikenteen käytön
mahdollista kasvua on kyettävä ennakoimaan henkilökunnan
ja kaluston riittävyydellä myös työmatkaliikenteestä johtuvina ruuhka-aikoina.
Liikenne- ja viestintävaliokunta kiinnittää erityistä huomiota
haja-asutusalueiden väestön liikkumismahdollisuuksiin.
Väestön ikääntyessä ja
työikäisen väestönosan muuttaessa
työn perässä suurempiin kuntakeskuksiin
ja kaupunkeihin haja-asutusalueiden vanhempi väestö jää auttamatta
vaille tasavertaisia liikkumismahdollisuuksia. Haja-asutusalueilla
on vaikeaa tarjota kohtuullisia, asiointiyhteydet turvaavia julkisen liikenteen
palveluita. Maa- ja metsätalousvaliokunta on lausunnossaan
todennut, että nykyinen käytäntö,
jossa linjaliikennettä täydennetään lääninhallitusten
ostamalla liikenteellä, kuntien ostoliikenteellä ja
lähinnä koulukuljetuksissa vielä tilausliikenteellä,
on aiheuttanut sen, että joukkoliikenne on huonosti yhteen
sovitettua. Työ- ja tasa-arvovaliokunta on omassa lausunnossaan
todennut, että vain ostoliikenteen varassa olevia talouksia
on eniten Itä-Suomessa, jossa 10 % autottomista
kotitalouksista on pelkästään ostoliikenteen
varassa.
Valtio turvaa ostoilla lentoliikennettä yhteysväleillä,
joille ei synny lipputuloilla rahoitettavaa joukkoliikennetarjontaa.
Edellytyksenä on, että matka-aika Helsingistä nopeaa
junaliikennettä käyttäen ylittää kolme
tuntia. Liikenne- ja viestintävaliokunta korostaa lentoliikenteen
merkitystä osana valtakunnallista liikennejärjestelmää.
Kattavat ja toimivat kansainväliset lentoyhteydet ovat
kriittinen kilpailutekijä vientiin panostaville yrityksille
ja matkailuelinkeinolle ja edesauttavat alueiden tasavertaista kehittymistä.
Liikenneturvallisuus
Fyysinen ympäristö
Yleistä.
Liikenne- ja viestintävaliokunta yhtyy selonteossa
esitettyihin tavoitteisiin liikenneturvallisuuden parantamisesta.
Suomessa on tällä vuosikymmenellä kuollut
liikenteessä vuosittain 350—400 ihmistä.
Liikennepoliittisessa selonteossa asetetun tavoitteen mukaan Suomessa kuolee
enintään 250 ihmistä vuonna 2010 ja vuoteen
2025 mennessä päästään
alle 100 vuotuiseen liikennekuolemaan.
Liikenne- ja viestintävaliokunnan mielestä asetetut
tavoitteet ovat perusteltuja. Liikenneturvallisuutta ei kuitenkaan
ole painotettu selonteossa riittävästi, eikä esimerkiksi
eri toimenpiteiden vaikutusta liikenneturvallisuuteen ole selkeästi
arvioitu. Liikennetapaturmat ovat merkittävä kansanterveysongelma,
ja ne edustavat huomattavaa osaa ehkäistävissä olevista
kuolemantapauksista. Lisäksi valiokunta on kiinnittänyt huomioita
siihen, että esitettyjen tavoitteiden toteuttamiseen tarvittavia
toimenpiteitä ei selonteossa ole tarkemmin konkretisoitu.
Valiokunta toteaa, että riittävät resurssit
tavoitteiden toteuttamiseksi on turvattava.
Liikenne- ja viestintävaliokunta korostaa, että liikenneturvallisuus
tulee ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa
kaikissa vaiheissa. Aluevarauksilla ja toimintojen sijoittamisella
luodaan tarpeet liikenneverkolle ja vaikutetaan siten liikenneturvallisuuteen
pitkälle tulevaisuuteen. Mitä aikaisemmassa vaiheessa
kaavoitusta liikenneturvallisuusnäkökohdat otetaan
huomioon, sitä parempaan lopputulokseen voidaan päästä.
Valiokunta korostaa, että liikenneturvallisuuden parantamiseen
suunnattu rahoitus on monella tavalla taloudellisesti kannattavaa,
sillä liikenneonnettomuuksista aiheutuu paitsi inhimillistä kärsimystä myös
huomattavia taloudellisia kustannuksia niin yksittäisille
henkilöille, valtiolle, kunnille, työnantajille
kuin myös vakuutusyhtiöille.
Tieliikenne.
Valiokunta yhtyy valtiovarainvaliokunnan käsitykseen
siitä, että liikenneturvallisuutta voidaan parantaa
lisäämällä perusväylänpidon
rahoitusta. Pitkään jatkuneesta alhaisesta rahoitustasosta
johtuen väyläverkkoa ei ole kaikin osin voitu
pitää riittävän hyvässä kunnossa, ja
sillä on kielteinen vaikutus liikenneturvallisuuteen. Perustienpidon
rahoituksen merkittävä nosto on välttämätön,
jotta liikenneturvallisuuden parantamiseksi välttämättömiä hankkeita voidaan
toteuttaa.
Liikenne- ja viestintävaliokunta korostaa, että liikenneympäristön
parantamistoimista kiireisimpiä ovat vilkkaimpien pääteiden
varustaminen keskikaiteilla ja ohituskaistoilla, rakenteelliset
liikenteen rauhoittamiseen tähtäävät
toimet taajamissa sekä kevyen liikenteen väylien
rakentaminen. Kohtaamisonnettomuudet ovat pääteiden
vakavin turvallisuusongelma. Valiokunta pitää hyvänä teemarahoituksen
kohdentamista vaalikaudella muun muassa pääteiden
turvallisuuden parantamiseen eli niin sanottuun keskikaideohjelmaan,
mutta siten toteutettuna, että vaijerikaiteita ei käytetä.
Liikenne- ja viestintävaliokunta kiinnittää huomiota
myös tienpidon kilpailuttamisen vaikutukseen liikenneturvallisuuteen.
Markkinoiden toimiminen edellyttää, että tilaaja
osaa tilata haluamansa palvelut sen laatuisina kuin tosiasiallisesti
tarvitsee. Valitun palveluntuottajan laaduntuottokykyä ja
tuottamaa loppulaatua on valvottava sen varmistamiseksi, että tilaaja
saa mitä tilaa. Kunnossapidon puolella erityisesti talvihoidon
laatu ja hoidon toteutustapa ovat liikenneturvallisuuden kannalta
merkittäviä.
Liikenne- ja viestintävaliokunta korostaa Kaakkois-Suomen
liikenneverkon itäliikenteestä johtuvan suuren
kuormituksen vaikutusta liikenneturvallisuudelle ja pitää erittäin
tärkeänä, että E18 Helsinki—Vaalimaa
-hankkeen lisäksi myös muut Venäjän
liikenteen kuormittamat tieosuudet saatetaan kapasiteetiltaan ja
turvallisuudeltaan riittäviksi. Raskaan kauttakulkuliikenteen
kasvuennusteiden valossa tilanne on hälyttävä.
Liikenne- ja viestintävaliokunta pitää liikenneturvallisuuden
kannalta perusteltuna nykyistä pienempää hirvikantaa.
Hirvieläinonnettomuuksien torjunnassa tehokkain keino on
hirvikannan koon sääntely.
Merenkulku.
Valiokunnan mielestä selonteossa ei ole riittävästi
huomioitu merenkulun turvallisuutta. Valiokunta korostaa, että Suomenlahden ja
Itämeren viime vuosina voimakkaasti kasvanut tavara- ja
matkustaja-alusliikenne on kasvattanut onnettomuusriskiä huomattavasti.
Erityisesti öljykuljetukset lisäävät
vakavaa ympäristöonnettomuusriskiä entisestään.
Suomen vesiväylillä on lukuisia kohteita,
jotka eivät palvelutasoltaan eivätkä turvallisuudeltaan
vastaa vesiliikenteen vaatimuksia. Näitä ovat
muun muassa madaltuneet väylät, vanhentuneet turvalaitteet
ja rakenteeltaan puutteelliset kanavat. Valiokunta pitää erittäin
tärkeänä, että merenkulun palvelu-
ja turvallisuustasoon liittyvien hankkeiden toteutuminen turvataan.
Liikenne- ja viestintävaliokunta yhtyy sivistysvaliokunnan
käsitykseen, että selonteossa olisi tullut käsitellä myös
meriturvallisuuden ja kauppalaivastomme kilpailukyvyn kannalta välttämätöntä merenkulkualan
koulutusta ja sen turvaamista. Suomen rannikko on vaikeakulkuinen
ja vaarallinen, ja liikennemäärien kasvu sekä jääolosuhteet
edellyttävät merenkulkijoilta korkeaa ammattitaitoa.
Meriturvallisuuden ylläpito edellyttää,
että muun muassa luotsaustoimintaan, meriliikenteen tarkastukseen,
katsastustoimintaan ja alusliikennepalveluihin saadaan merenkulkualan
koulutuksen saaneita työntekijöitä. Merenkulkualalla
on pulaa etenkin konemestareista, mutta myös osaavasta
miehistöstä, kuten korjaajista ja laivasähköasentajista.
Raide- ja lentoliikenne.
Liikenne- ja viestintävaliokunnan saamien tietojen
mukaan tieliikenteen tasoristeyksien aiheuttamat uhat ovat merkittävimpiä uhkia
rautatieliikenteen turvallisuudelle. Valiokunta pitää tärkeänä,
että tasoristeyksien poistaminen turvataan riittävällä rahoituksella.
Rautatieliikenteen turvallisuusriskinä valiokunta näkee
myös sen, että Suomen rautatieturvallisuuden tasoa
pidetään itsestäänselvyytenä,
eikä siksi panosteta jatkuvaan turvallisuustyöhön.
Rautatiejärjestelmän turvallisuustason merkittävä parantaminen
edellyttää huomattavia investointeja ratainfraan
ja rautatieliikenteen turvatekniikkaan.
Liikenne- ja viestintävaliokunta korostaa, että lentoturvallisuutta
ei ole käsitelty selonteossa lainkaan. Lentoturvallisuuspolitiikka
ei ole enää täysin kansallisissa käsissä,
vaan säädöstoimivalta on siirretty ja
sitä ollaan edelleen siirtämässä yhteisölle.
Komissio ja Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA, jotka valvovat
kansallista täytäntöönpanoa,
edellyttävät riittäviä henkilöstöresursseja
kansalliselta viranomaiselta.
Muut liikenneturvallisuustekijät
Perusväylien turvallisuuden lisäksi liikenne-
ja viestintävaliokunta pitää tärkeänä selonteossa mainittuja
muita turvallisuustyön kohteita, kuten rattijuopumus, ylinopeudet,
turvalaitteiden käyttö, sääntöjen
noudattaminen ja suojaamattoman liikenteen turvallisuus.
Liikenne- ja viestintävaliokunnan mielestä rattijuopumuksen
vähentämiseen esitetyt toimenpiteet ovat oikeita.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että liikennevalvonta on tehokasta ja että rattijuopumuksen
kiinnijäämisriskiä tulee voida korottaa.
Erityisesti nuorten kuljettajien rattijuopumukseen tulisi voida
puuttua heti ensimmäisellä kerralla tarjoamalla
tietoja ja toimenpiteitä alkoholiongelman selvittämiseksi.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että alkolukon käytön laajentamista selvitetään.
Pyrkimyksenä tulee olla alkolukon saaminen vakiovarusteeksi
autoihin mahdollisimman nopealla aikataululla.
Liikenne- ja viestintävaliokunta pitää tärkeänä selonteossa
esitettyä liikenteen valvonnan tehostamista. Liikennevalvontaa
voidaan tehostaa automaattista liikennevalvontaa lisäämällä.
Selonteossa ei ole esitetty konkreettisia toimenpiteitä uuden
teknologian hyödyntämiseksi. Valiokunnan mielestä uuden
teknologian tarjoamia mahdollisuuksia liikenteen valvonnan tehostamiseksi
tulisi selvittää ja kokeilla. Riittävät
resurssit myös näkyvään poliisivalvontaan
tulee varmistaa.
Liikenne- ja viestintävaliokunnan mielestä auton
turvalaitteiden käyttöä tulee edistää etenkin
taajamissa, autojen takapenkillä ja erityisesti ammattiliikenteen
henkilökuljetuksissa. Ajoneuvoihin tulevia uusia teknisiä laitteita
tulee suosia edellyttäen, että ne tukevat kuljettajan turvallista
ajamista ja että tutkimuksissa on todettu niiden turvallisuusvaikutukset.
Selonteon tavoitteita koskevissa linjauksissa todetaan, että ajo-opetusta
ja ajokortin suorittamista uudistetaan. Ensi vaiheessa vahvistetaan uudet
vaatimukset mopon kuljettamiselle. Mopoilun voimakas kasvu 2000-luvulla
on osaltaan aiheuttanut sen, että liikenteen riskikuljettajien
profiili on muuttunut entistä nuoremmaksi. Mopojen määrä on
lisääntynyt nopeasti, ja mopo-onnettomuuksien
määrä on lisääntynyt
samassa tahdissa. Mopon ja kevyen nelipyörän (mopoauton)
ajo-oikeuden saaminen pelkästään hyväksytysti
suoritetulla teoriakokeella ei ole taannut nuorten mopoilijoiden
turvallisuutta ja liikenneosaamista. Erityisesti risteysajo-onnettomuuksien
voimakas kasvu kertoo mopoilijoiden puutteellisista valmiuksista
nykyliikenteeseen. Liikenne- ja viestintävaliokunta pitää tarpeellisena,
että liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee
nopeasti tarvittavat mopokorttia koskevat muutokset. Valiokunta
kantaa myös huolta mopoautojen ja mönkijöiden
aiheuttamista liikenneturvallisuusriskeistä ja katsoo,
että tulisi selvittää, millä toimenpiteillä liikenneturvallisuutta
niiden osalta voidaan parantaa.
Sivistysvaliokunta korostaa lausunnossaan, että vakavien
liikenneonnettomuuksien taustalta löytyy usein inhimillinen
virhe. Yhä useammin löytyy syy-yhteyksiä vuorovaikutustaitojen puutteellisuuksien,
riskien väheksymisen ja tunnistamattomuuden sekä oman
tilan hallintataitojen puutteellisuuksien välillä.
On perusteltua olettaa, että ajo-opetuksen määrällisellä lisäyksellä ja
opetuksen painopisteen muutoksella olisi positiivista vaikutusta.
Liikenne- ja viestintävaliokunta yhtyy sivistysvaliokunnan
näkemykseen, että kuljettajakoulutuksen kehittämiseen olisi
kiinnitettävä erityistä huomiota.
Kansalaisryhmien liikenneturvallisuus ja liikennekasvatus
Liikennepoliittisen selonteon mukaan hyvä liikenneinfrastruktuuri
ja liikennejärjestelmän toimivuus ovat tärkeitä väestön
arkielämän kannalta. Lähes kaikki kansalaiset
tekevät päivittäin useita työ-,
koulu-, asiointi- tai vapaa-ajan matkoja. Liikenne- ja viestintävaliokunta
korostaa, että liikenneturvallisuutta parannettaessa tulee huomioida
kansalaisryhmien mahdollisuus yhdenvertaiseen liikkumiseen eri kulkumuodoissa.
Jokaisella tulisi olla mahdollisuus turvalliseen liikkumiseen riippumatta
taloudellisista, fyysisistä tai henkisistä ominaisuuksistaan
tai asuinpaikastaan.
Liikenne- ja viestintävaliokunta pitää selonteon
linjausta lasten liikkumisen ja koulumatkojen turvallisuuden varmistamisesta
erittäin tärkeänä. Kouluikäisiä lapsia
tulee säännöllisesti opastaa käyttämään
joukkoliikennettä ja liikkumaan turvallisesti jalan ja
pyörällä. Vanhempia tulee valistaa lasten
turvalliseen kuljettamiseen autossa ja koulu- ja päivähoitokuljetusten
turvallisuudesta tulee huolehtia. Valiokunta yhtyy sivistysvaliokunnan
näkemykseen siitä, että kevyen liikenteen
turvallisuus on ensisijaisen tärkeä juuri koululaisille.
Selonteossa ei ole esitetty konkreettisia toimenpiteitä noin
400 000 lapsen ja nuoren päivittäisen
turvallisuuden edistämiseen liikenteessä. Valiokunta
korostaa, että liikennejärjestelmän kehittämiseen
liittyvien päätösten vaikutukset tulee
arvioida erityisesti lasten ja kouluteiden liikenneturvallisuuden
kehittymisen kannalta.
Sivistysvaliokunta korostaa lausunnossaan myös iäkkäiden
kuljettajien määrän lisääntymisen
vaikutusta liikenneturvallisuuteen ja edellyttää,
että liikennelääketieteen opetusta ja
täydennyskoulutusta lisätään,
jotta terveydentilan vaikutukset ajokykyyn osattaisiin arvioida
terveydenhuollossa nykyistä paremmin.
Liikenne- ja viestintävaliokunta korostaa, että liikennejärjestelmä koostuu
liikennevälineiden ja infrastruktuurin lisäksi
myös liikenteessä olevista ihmisistä,
minkä vuoksi valiokunta pitää erittäin
tärkeänä elinikäisen ja eri
kansalaisryhmät saavuttavan liikennekasvatuksen toteuttamista.
Valiokunnan mielestä on erittäin tärkeää, että turvallisuusnäkökulma
liikenneasioihin pidetään jatkuvasti kampanjoilla
esillä ja ihmisten mielissä. Liikenne- ja viestintävaliokunta
yhtyy selonteossa ja myös sivistysvaliokunnan lausunnossa
esitettyyn käsitykseen, että liikenneturvallisuuden
parantaminen edellyttää aktiivista poikkihallinnollista
yhteistyötä muun muassa opetus- ja sosiaalitoimen
sekä poliisin kesken.
Kevyen liikenteen turvallisuus
Liikenne- ja viestintävaliokunta kiinnittää huomiota
siihen, että selonteossa kevyen liikenteen rooli on jäänyt
suhteellisen vähäiseksi. Valiokunta pitää tärkeänä,
että kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä parannetaan,
sillä noin kolmannes päivittäisistä matkoista
tehdään kävellen tai pyöräillen.
Koko maan noin 78 000 kilometrin mittaisesta maantieverkosta
vajaat 5 000 kilometriä on varustettu kevyen liikenteen
väylillä. Arvioiden mukaan uusien väylien
tarpeita on suunnilleen yhtä paljon. Nykytahdilla kaikkien näiden
väylätarpeiden rakentaminen veisi 50 vuotta, ja
selonteon mukaisella perustienpidon rahoituksella Tiehallinnon mahdollisuudet
rakentaa uusia kevyen liikenteen väyliä vähenevät entisestään.
Liikenne- ja viestintävaliokunta pitää selonteossa
todettua kevyen liikenteen turvallisuuden heikentymistä erittäin
valitettavana kehityksenä. Valiokunta toteaa, että kevyen
liikenteen väylien osalta tarpeet ovat huomattavia, mutta selonteossa
esitetyt toimenpiteet ja resurssit kevyen liikenteen väylien
rakentamiseksi ovat täysin riittämättömiä.
Liikenne- ja viestintävaliokunta yhtyy ympäristövaliokunnan
lausuntoon siitä, että etenkin taajamien kevyen
liikenteen verkostojen rakentaminen ja kestävien joukkoliikenneratkaisujen aikaansaaminen
ovat tavoitteita, joissa valtion ja kuntien yhteistyötä voidaan
lisätä. Maankäytöllä ja
kaavoituksella sekä liikennetarpeiden ennakoinnilla voidaan
ratkaisevasti parantaa jalankulun ja pyöräilyn
olosuhteita.
Liikennealan työturvallisuus ja työsuojelu
Liikenne- ja viestintävaliokunta kiinnittää erityistä huomiota
liikenteen työturvallisuuteen alan poikkeuksellisten työolojen
ja terveysriskien vuoksi. Työolosuhteet ammattiliikenteessä ovat
erityisen haasteellisia, työajat ovat pitkiä ja epäsäännöllisiä,
keli- ja valaistusolosuhteet vaihtelevat ja kuljettaja työskentelee
useimmiten yksin. Kuljetusalan työtapaturmataajuus on ollut
kolmanneksi suurin kaikista Suomen päätoimialoista,
ja vakavimmat vammautumiset ja kuolemat tapahtuvat liikenteessä.
Pienyrittäjävaltaisuudesta johtuen maantieliikenteen
ammattikuljettajat ovat harvoin työterveyshuollon säännöllisten
terveystarkastusten piirissä. Maantieliikenteessä ei
myöskään ole raide-, ilmailu- ja meriliikenteen
tavoin organisoitu systemaattisia terveystarkastuksia liikenneturvallisuuden
ja ajoterveyden arvioimiseksi. On mahdollista, ettei tieliikenteen
ammattikuljettaja käy terveystarkastuksessa kortin saamisen
jälkeen kuin vasta korttia uusiessaan 45- tai 50-vuotiaana.
Liikenne- ja viestintävaliokunta pitää erittäin tärkeänä liikennealan
ja erityisesti maantieliikenteen pienyrittäjille ja yrittäjäkuljettajille suunnatun
työterveyshuollon kehittämistä. Maantieliikenteen
kuljettajien työterveyshuollon kattavuus tulisi saada muiden
turvallisuusriskiammattien tasolle. Valiokunta korostaa, että hyvinvoiva,
terve ja virkeä kuljettaja mahdollistaa turvallisen, tehokkaan,
toimivan ja tuottavan kuljetuksen. Sillä on vaikutusta
myös alalla olevaan työvoimapulaan: hyvin toimiva
työterveyshuolto lisää työssä viihtymistä ja
parantaa alan houkuttelevuutta.
Liikenne- ja viestintävaliokunta yhtyy työelämä-
ja tasa-arvovaliokunnan huoleen raskaan liikenteen työsuojelun
voimavarojen turvaamisesta. Raskaan liikenteen ajo- ja lepoaikojen
noudattamisen valvontaa suorittavat työsuojelutarkastajien
lisäksi poliisiviranomaiset. Työsuojeluviranomaiset
ovat käytännössä nykyisin keskittyneet
yrityksissä suoritettavaan valvontaan eivätkä ole
mukana maanteillä tapahtuvassa valvonnassa. Tilastojen
mukaan esimerkiksi ajopiirturilevyjä tarkastettiin vuosina
2005 ja 2006 noin 1,4:ää prosenttia työpäivistä vastaava
määrä (n. 230 000/v).
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan saaman
selvityksen mukaan työsuojeluvalvonnan käytännön
ongelmia ovat muun muassa yrittäjien tavoitettavuus, tarkastusten kohdentaminen,
seuraamusjärjestelmän hitaus sekä riittämättömät
mahdollisuudet puuttua määräyksiä toistuvasti
rikkovien yritysten toimintaan.
Liikenne- ja viestintävaliokunta kantaa huolta erityisesti
sekä työsuojeluviranomaisten että poliisin
henkilöstövoimavarojen ja resurssien riittävyydestä ja
sen merkityksestä liikenneturvallisuuden ja työsuojelun
kannalta. Samalla on huolehdittava siitä, että valvonta
kohdentuu tarkoituksenmukaisesti ja siten, ettei yritystoiminnan
edellytyksiä ja alan houkuttelevuutta työpaikkana
heikennetä. Valiokunta toteaa, että raskaan liikenteen
toimivia ja turvallisia taukopaikkoja ei ole rakennettu tarvetta
vastaavasti. Nämä taukopaikat toimivat myös
raskaan liikenteen valvonnan toteuttamiseen tarvittavina alueina.
Liikenneverkon kehittämis- ja kunnossapito-ohjelma
Liikenne- ja viestintävaliokunta yhtyy valtiovarainvaliokunnan
lausumaan, että nyt laadittu selonteko on merkittävä askel
kohti pitkäjänteisempää ja aiempaa
suunnitelmallisempaa investointipolitiikkaa. Se lisää liikennepolitiikan avoimuutta
ja tuo paitsi pitkäjänteisyyttä myös varmuutta
yhteiskunnan perusinfrastruktuurin suunnitteluun ja rakentamiseen.
Pitkäjänteinen päätöksenteko
tuo selviä säästöjä rakentamiseen ja
tehostaa resurssien tasaista käyttöä.
Julkisten varojen käytön kannalta on tärkeää,
että väylähankkeiden suunnitteluresurssit
voidaan kohdentaa nimenomaan niihin hankkeisiin, jotka varmuudella
käynnistetään lähitulevaisuudessa. Pidemmän
aikavälin investointisuunnitelma antaa paremmat mahdollisuudet
myös uusien rahoitusmallien hallittuun käyttöön.
Liikenne- ja viestintävaliokunta yhtyy tulevaisuusvaliokunnan
esittämään huoleen siitä, että laajempia
yhteiskunnallisia vaikutuksia ei oteta hankesuunnittelussa riittävästi
huomioon, koska niitä ei pystytä yksiselitteisesti
laskennalla osoittamaan. Monissa tapauksissa hyöty-kustannussuhde
kuvaa rakennettavan väylän tai radan liikennevolyymejä,
tärkeyttä ja hyötyjä suhteessa
sen kustannuksiin. Kuitenkin tulevaisuudessa etenkin ilmastonäkökohdat
on otettava enemmän huomioon hankkeita arvotettaessa. Myös
alueelliset näkökohdat voivat puoltaa monia liikennehankkeita,
sillä parannetut liikenneväylät tuovat
mukanaan muita investointeja ja väestöä.
Liikenne- ja viestintävaliokunta kiirehtii liikenneinvestointien
kannattavuuslaskelmissa käytettävän laskentamallin
uudistamista muun muassa siten, että ilmastonmuutosvaikutus
sisällytetään arviointeihin.
Liikenne- ja viestintävaliokunta toteaa liikenne- ja
viestintäministeriön parhaillaan selvittävän
Tiehallinnon, Ratahallintokeskuksen ja Merenkulkulaitoksen tehtävien
ja toimintojen kokoamista yhtenäiseen väylävirastoon.
Esimerkiksi tällä tavalla voidaan vaihtoehtoiset
liikennemuodot saattaa tasavertaiseen tarkasteluun suurten väylähankkeiden
alkuvaiheessa.
Valtiovarainvaliokunta on lausunnossaan korostanut, että selonteossa
asetettujen tavoitteiden sekä tehtyjen linjausten toteutumista
on seurattava tiiviisti. Eduskunnan päätöksenteon
painopisteen tulisi olla etenkin pitkän aikavälin
liikennepoliittisen ohjelman päättämisessä sekä niissä ajankohtaisissa
kysymyksissä, jotka edellyttävät poliittista
kannanottoa.
Valtiovarainvaliokunta on lausunnossaan esittänyt selonteon
johdosta hyväksyttäväksi kannanoton,
jonka mukaan liikenneinvestoinneista ja niiden rahoituksesta on
päätettävä aiempaa pitkäjänteisemmin
ja yhtä vaalikautta pidempinä kokonaisuuksina.
Rakentamisen volyymin tulee olla tasainen myös hallituskausien
taitteessa.
Kunnossapito-ohjelma
Perusväylänpito.
Valiokunta kiinnittää vakavaa huomiota siihen,
että perusväylänpidon rahoitus on ollut
jo pitkään merkittävästi alempi kuin
mitä esimerkiksi väylävirastot ovat perustellusti
esittäneet. Tämä koskee yhtälailla
tieverkkoa, rataverkkoa, meri- ja sisävesiväyliä ja liikenteen
telematiikkaa. Tilanne on huolestuttava, koska rahoitusvajeen pitkään
jatkuessa on uhkana, että ajaudutaan merkittäviin
palvelutaso- ja liikenneturvallisuusongelmiin sekä suuriin
kertainvestointitarpeisiin. Rahoituksen reaaliarvo on 1990-luvun
alun jälkeen vähentynyt tuntuvasti, kun taas liikennesuoritteet
ovat samanaikaisesti kasvaneet voimakkaasti. Esimerkiksi perustienpidon
määrärahojen ostovoima on pudonnut vuodesta
1992 lukien noin puoleen, samalla kun liikenteen määrä on
lisääntynyt noin neljänneksellä.
Pitkään jatkuneesta alhaisesta rahoitustasosta johtuen
väyläverkkoa ei ole kaikin osin voitu pitää riittävän
hyvässä kunnossa. Selonteon mukaan esimerkiksi
pääteistä noin 1 500 kilometriä on
korjauksen tarpeessa, ja huonokuntoisia siltoja on noin 14 000
kappaletta. Rataverkon huonokuntoisuuden vuoksi liikennerajoituksia on
asetettu noin 600 kilometrille; vuoteen 2012 mennessä rajoitusten
määrä uhkaa nousta jo yli 700 kilometriin.
Myös eräät vesiväylät
ovat mataloituneet alkuperäisestä väyläsyvyydestä,
ja osa meriväylien turvalaitteista on vanhentunut.
Kehyspäätöksen mukaan perusväylänpidon
ja yksityisteiden rahoitus nousee vaalikauden aikana 165 miljoonaa
euroa, joka kohdennetaan erityisesti puuhuollon turvaamiseen. Tällä lisärahoituksella
saadaan aikaan parannus mm. soratieverkon ja siltojen kuntoon. Puunkuljetusreittien
parantamisesta hyötyy luonnollisesti myös kaikki
muu näitä reittejä käyttävä liikenne,
ennen muuta raskaan liikenteen toimintaedellytykset paranevat. Muun
väyläverkon rahoitus kuitenkin vähenee,
koska koko lisärahoitus sekä myös osa
jo kehyksissä olevasta rahoituksesta kohdennetaan alempiasteiseen
soratiestöön ja vähäliikenteisiin
ratoihin. Esimerkiksi tienpidon määrärahoista
kohdennetaan 45 miljoonaa euroa puuhuoltoon, mikä merkitsee
muun muassa alueellisten investointien vähenemistä ja
siltojen ja päällysteiden kunnostuksen hidastumista.
Rataverkon korvausinvestointeihin on viime vuosina käytetty
noin 160 miljoonaa euroa vuodessa, mutta kehyskaudella muuhun kuin
vähäliikenteisiin ratoihin ja puuhuollon investointeihin
jää vuositasolla noin 125 miljoonaa euroa.
Perusväylänpidon rahoitus on kehyspäätöksen
mukaisten lisäystenkin jälkeen riittämätön myös
siitä syystä, että määrärahoissa
ei oteta huomioon kustannustason nousua. Kustannusten nousu on ollut
viime vuosina keskimäärin 4—5 prosenttia
vuodessa, mikä on merkinnyt esimerkiksi tienpidossa noin
25—30 miljoonan euron vuosittaisia lisäkustannuksia.
Vaikka väylänpidon tehokkuus ja tuottavuus ovat
parantuneet, kustannusten nousu johtaa väistämättä palvelutason
alenemiseen.
Tilannetta heikentää lisäksi se,
että 1960- ja 1970-luvuilla rakennetun tai peruskorjatun väylästön
käyttöikä on kulumassa umpeen, mistä johtuen
peruskorjaustarve on näinä vuosina suurimmillaan.
Myös ilmastonmuutoksen aiheuttamat keliolosuhteet tuovat
yhä enemmän haasteita kunnossapidolle, sillä lisääntyvät
tulvat, sateet ja muut poikkeukselliset sääilmiöt vaurioittavat
usein myös tie- ja rataverkon rakenteita. Lisäksi
tie-, rata- ja vesiväyläverkot teknistyvät
jatkuvasti, jolloin esimerkiksi ratojen sähköistäminen
ja kulunvalvonta sekä meriliikenteen ohjausjärjestelmät
nostavat väylien ylläpidon kustannuksia.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on arvioitu, että korjausvelan
kuromiseksi umpeen väylien kunnossapidon määrärahaa
tulisi lisätä vuositasolla 200 miljoonaa euroa
nyt osoitetun 41 miljoonan euron sijasta. Liikenne- ja viestintävaliokunta
yhtyy valtiovarainvaliokunnan lausumaan, että kehyspäätöksen
mukainen määrärahataso ei vielä poista
rahoituksen jälkeenjääneisyyttä,
vaan on ilmeistä, että perusväylänpidon
rahoitusta joudutaan korottamaan lisätalousarvioiden yhteydessä.
Lisäbudjettirahoitus ei voi kuitenkaan olla pysyvä ratkaisu,
sillä se ei anna mahdollisuutta pitkäjänteiseen
ja taloudelliseen suunnitteluun, mitä selontekomenettelyllä on
nimenomaan tavoiteltu.
Tieverkosto.
Suomen maantieverkon pituus on 78 200 kilometriä,
ja sen arvo on noin 15 miljardia euroa. Valiokunta kantaa huolta
siitä, että valtion suurin omaisuuserä rapistuu
ja sen arvo jatkuvasti laskee, kun perustienpidon rahoitus vähentyy
reaalisesti. Tiehallinto on korostanut, että perusongelma
perustienpidon rahoituksessa on edelleen kustannustason nousu, jota
kehyspäätös ei ota riittävästi
huomioon. Valiokunnan mielestä edellä todettu
ostovoiman heikennys tulee vuosittain kompensoida, ja perustienpidon voimavaroja
tämän lisäksi lisätä noin
100 miljoonan euron tasokorotuksella, jolla estettäisiin tiestön
kunnon heikkeneminen ja kurottaisiin kiinni rakenteellista korjausvelkaa.
Tilannetta vaikeuttaa perustienpidon kehyksestä puuhuollon
turvaamiseen siirrettävä 45 miljoonaa euroa, joka
vähentää alueellisia investointeja ja
päällystystöitä ja myöhentää aloittamattomia
teemahankkeita. Kun päällysteiden ylläpidossa
priorisoidaan pääteitä, uhkaa kunnon
heikkeneminen etupäässä päällystettyä seutu-
ja yhdystieverkkoa sekä siltoja. Ns. vanhoista teemahankkeista
on toteuttamatta vielä hankkeita vajaan 70 miljoonan euron
arvosta.
Maa- ja metsätalousvaliokunta on omassa lausunnossaan
korostanut yksityisteiden merkitystä. Yksityisteitä on
kaikkiaan noin 350 000 kilometriä, joista valtionapuun
oikeutettuja on noin 55 000 kilometriä. Niiden
riittävä kunto on tärkeää paitsi
teiden varsilla asuville myös maaseutuelinkeinoille. Valiokunta
huomauttaa, että raakapuun kuljetukset lähtevät
pääsääntöisesti yksityisteiden
varsilta.
Radanpito.
Valiokunta toteaa, että korvausinvestointitason jäädessä jatkuvasti
vähimmäistason alapuolelle eri yhteyksissä asetetut
radanpidon tavoitteet jäävät saavuttamatta.
Rataverkon peruskorjausohjelma ja eräiden päärataosuuksien
riittämätön välityskyky ovat
radanpidon suurimpia ongelmia. Rataverkon kunnon lasku on valiokunnan
saaman tiedon mukaan väistämätön
kehyspäätöksen mukaisella rahoitustasolla.
Tämä tarkoittaa kasvavia ongelmia liikenteen täsmällisyydessä ja
liikennerajoitusten määrän kasvua vuoteen
2012 mennessä 710 kilometriin. Heikkokuntoinen rataverkko
sisältää myös piileviä turvallisuusriskejä;
riskeihin kuuluu myös tasoylikäytävien
suuri määrä.
Rataverkon ylläpitäminen pitkällä tähtäyksellä turvallisesti
liikennöitävässä kunnossa edellyttää valiokunnan
saaman tiedon mukaan 40 miljoonan euron lisäystä vuosittaiseen
kehykseen. Tällöin voitaisiin turvata nykyinen
palvelutaso myös kehittämisinvestointien ulkopuolisella
rataverkolla ja estää korjausvelan kertyminen
seuraaville vuosille. Rataverkon ylläpitäminen
tehokkaana ja kilpailukykyisenä liikenneväylänä liikennepoliittisen
selonteon tavoitteiden mukaisesti edellyttää kuitenkin
noin 80 miljoonan euron vuosittaista lisäystä kehykseen.
Perusradanpidossa joudutaan nyt keskittymään
koko rataverkon pitämiseen liikennöitävässä kunnossa,
ja palvelutasoa parantavat hankkeet jäävät
toteutumatta. Valiokunta kantaakin huolta nimenomaan rataverkon
kilpailukyvystä, turvallisuudesta ja palvelutasosta kokonaisuutena.
Rataverkon yksittäiset kehittämisinvestoinnit
eivät riitä, jos samaan aikaan lyödään
laimin muun rataverkon palvelutason kehittäminen. Rataverkon
rappeutumisen johdosta VR ei ole rautatieliikenteen harjoittajana
voinut tarjota henkilö- ja tavaraliikenteen palveluja kysyntää vastaavalla
tavalla. Ratojen peruskorjaustason laiminlyönti on todettu
jopa erääksi suurimmista riskeistä VR:n
sisäisissä riskianalyyseissä.
Lautta- ja yhteysalusliikenne.
Valiokunta toteaa, että harvaan asutuillakin alueilla
on taattava liikkumisen palvelutaso. Saariston yhteyksien kannalta
keskeisessä asemassa on maantielautta- ja yhteysalusliikenteen
riittävyys ja aikataulujen yhteensopivuus. Merenkulkulaitos
ja Tiehallinto tilaavat yhteysalus- ja lauttapalveluja noin 38 miljoonalla
eurolla vuosittain.
Tieliikelaitos Destia Lauttapalvelut hoitaa maantielauttaliikennettä yleisen
tieverkon 40:llä lauttareitillä. Varustamoliikelaitos
Finstashipin Saaristovarustamo liikennöi kahdella lauttareitillä.
Yhteysalusliikennettä hoitavat Varustamoliikelaitos Finstaship
ja eräät yksityiset pienvarustamot.
Liikenne- ja viestintävaliokunta korostaa saaristo-
ja sisävesiyhteyksien varassa asuvien ja elinkeinonharjoittajien
mahdollisuuksia toimiviin liikenneyhteyksiin. Saaristoyrittäminen
on saariston elinkelpoisuuden kannalta erittäin tärkeää.
Yrittämisen edellytyksenä on muun muassa, että liikenneinfrastruktuurin
palvelutaso turvataan riittävän pitkäksi
aikaa. Valiokunta kehottaa edelleen tiivistämään
yhteysalus- ja lauttapalveluiden tilaajatahojen yhteistyötä ja
selvittämään valtion omistamien keskeisten
yhteysalus- ja lauttapalvelujen tuottajaorganisaatioiden yhdistämistä yhden
organisaation alaisuuteen.
Liikenneverkon kehittämisohjelma
Liikenne- ja viestintävaliokunta on valtiovarainvaliokunnan
tapaan tyytyväinen etenkin niihin raideliikenteeseen tehtäviin
panostuksiin, jotka edistävät yhdyskuntarakenteen
tiivistämistä ja joukkoliikennettä ja
ovat tärkeitä myös liikenteen päästöjen
vähentämiseksi. Valiokunta pitää myös
hyvänä, että maankäytön
tulevaa suunnittelua varten selonteossa mainitaan useita, kokonaan
uusia rataverkon kehittämishankkeita.
Valtiovarainvaliokunta on lausunnossaan todennut hankkeiden
rahoitussuunnitelman osalta, että Oulu—Seinäjoki-hankkeen
rahoitusta on arvioitava vielä uudelleen. Nyt kaavailtu
rahoitustaso johtaa hankkeen pitkittymiseen aina 2020-luvulle saakka,
mikä aiheuttaa tarpeettomia lisäkustannuksia ja
heikentää sekä henkilöliikenteen
että teollisuuden kuljetusten toimivuutta ja kilpailukykyä.
Liikenne- ja viestintävaliokunta yhtyy tähän
lausuntoon todeten, että suuren logistisen merkityksensä vuoksi
myös Kehä III:n parantamisessa on edettävä nyt
suunniteltua nopeammin.
Investointien aikajänne.
Selonteon mukaan pitkäjänteisyydellä tarkoitetaan
10—15 vuoden aikajännettä, mutta hankekohtaiset
päätökset on tehty vain tämän
hallituskauden osalta. Vuoden 2011 jälkeen toteutettavien
hankkeiden listalla on noin 30 hanketta, jotka vastaavat 3—4
vaalikauden investointivolyymiä. Niiden tarkempaa toteuttamisjärjestystä tai
aikataulua ei ole päätetty. Seuraava hallitus
ottanee niihin kantaa aikaisintaan vaalivuotta seuraavana vuonna,
jolloin sitovat päätökset koskisivat
hallituskauden loppuosaa.
Kehyspäätöksen ja selonteon linjaukset
ovat selvä parannus aiempaan käytäntöön,
jossa liikennehankkeista päätettiin vuosittain
hanke kerrallaan. Vaalikausi ja valtiontalouden kehyskausi ovat
liikenneinvestointien kannalta kuitenkin edelleen liian lyhyitä ajanjaksoja.
Niin sanotun kakkoskorin priorisointi edes seuraavan hallituskauden
alkuosan osalta hyödyttäisi selvästi hankkeiden
suunnittelua. Esimerkiksi Ruotsissa poliittisesti hyväksytty
liikenneinvestointiohjelma laaditaan kymmenvuotiskaudeksi kerrallaan.
Liikenne- ja viestintävaliokunnan mielestä on
olennaista, että alueilla, yrityksillä ja väylävirastoilla
on selkeä, pitkäjänteinen näkymä siihen,
minkälainen infrastruktuuri maassa on tulevaisuudessa yritysten
sijoittumisen, niiden kuljetusten, ihmisten matkojen ja alueiden
kehityksen kannalta.
Alkavien hankkeiden ajoitus.
Tällä hetkellä on käynnissä noin
20 kehittämishanketta, joista lähes kaikki valmistuvat
vuoteen 2010 mennessä, useimmat jo vuonna 2008 tai 2009.
Kehyspäätöksen yhteydessä päätettyjen
uusien hankkeiden aloitus painottuu kuluvan vaalikauden loppuun
ja seuraavan vaalikauden alkuun. Käytännössä tämä johtaa
siihen, että useita hankkeita kilpailutetaan yhtaikaa vuonna
2010, jolloin ne käynnistyvät vuosina 2011—2012.
Väylänpidossa on pitkällä tähtäimellä edullisinta
pyrkiä paitsi mahdollisimman pitkäjänteiseen
suunnitteluun myös mahdollisimman tasaiseen investointitasoon.
Selonteon mukainen investointien ajoitus voi kuitenkin johtaa siihen, että hankkeiden
kilpailutus ja käynnistys painottuvat liiaksi vuosille
2010—2012. Tämä nostaa kustannuksia ja
heikentää kustannusarvioiden pitävyyttä.
Selonteon mukaan inframarkkinoita on mahdollista tasata niin sanotun
kuntien aikaistamisrahoituksen avulla.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että vuosina 2011—2012 uhkaava suhdannepiikki
ja ylikuumeneminen vältetään. Mikäli
hankkeita ei käynnisty kuntarahoituksen turvin, hallituksen
on ryhdyttävä ajoissa toimenpiteisiin joidenkin
investointien aikaistamiseksi; hankkeet tulisi tällöin
ottaa huomioon jo vuoden 2009 talousarviossa.
Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin muun muassa, että pääsyy
tierakentamisen markkinoiden toimimattomuuteen, suurten väylähankkeiden
kustannusten paisumiseen yli laadittujen kustannusarvioiden ja tarjousten
vähäisyyteen on hankkeiden kilpailuttaminen liian
suurina kokonaisuuksina. Tämän mukaan Suomessa
on vain kourallinen yrityksiä, joilla on resursseja edes
tarjota hankkeiden suunnittelua ja toteutusta niin suurina urakoina,
joilla isoja väylähankkeita on kilpailutettu.
Liikenne- ja viestintävaliokunnan mielestä on
markkinoiden toimivuuden parantamiseksi tarkasteltava myös
urakoiden kilpailuttamismenetelmien vaikutusta kilpailutilanteelle
maanrakennussektorilla.
Varautuminen yllättäviin investointeihin.
Yhteiskunnan ja kuljetustarpeiden muuttuessa saattaa
syntyä yllättäviä investointitarpeita,
joihin tulisi puuttua mahdollisimman pian. Jälkirahoitusmallilla
voidaan käynnistää esimerkiksi kaivosteollisuuden
tarvitsemia investointeja, mutta osa väyläongelmista
voi vaatia välittömästi valtion rahoitusta.
Mikäli tällaisiin hankkeisiin ei lainkaan varauduta,
niiden toteuttaminen voi olla ongelmallista.
Valtiovarainvaliokunta on lausunnossaan katsonut, että määrärahakehyksissä on
vuoden 2011 jälkeen otettava huomioon 100—200
miljoonan euron määrärahavaraus sellaisia
yllättäviä ja välttämättömiä väyläinvestointeja
varten, joita ei vielä tässä vaiheessa
voida tarkemmin yksilöidä.
Teemahankkeet.
Liikenne- ja viestintävaliokunta pitää hyvänä sitä,
että teemahankkeet rahoitetaan jatkossa liikenneverkon
kehittämiseen osoitetusta määrärahasta.
Teemahankkeet on tähän asti rahoitettu perusväylänpidon
määrärahalla, ja ne ovat kilpailleet
samoista määrärahoista liikenneverkon
kunnossapidon kanssa. Tämä on myös heikentänyt
päätöksenteon läpinäkyvyyttä.
Valiokunta korostaa, että teemahankkeiden rahoitukseen
tulee talousarviossa vuosittain osoittaa nykyistä suuremmat
voimavarat.
Selonteon mukaan vaalikaudella kohdennetaan teemahankerahoitusta
muun muassa pääteiden turvallisuuden parantamiseen
keskikaideohjelmalla ja joukko- ja kevytliikenteen olosuhteiden
parantamiseen. Valiokunta pitää tätä linjausta
hyvänä, sillä perusrahoituksen alhainen taso
on merkinnyt kuntien kannalta tärkeiden paikallisten hankkeiden,
kuten kevyen liikenteen väylien ja pienten liikenneturvallisuushankkeiden,
vähentymistä. Lisäksi valiokunta korostaa
meriliikenteen palvelutason ja turvallisuuden sekä meluntorjunnan
teemapakettien tarpeellisuutta.
Lentoasemaverkoston kehittäminen.
Ilmailu on ainoa kokonaan liiketoiminta- ja asiakasrahoitteinen
liikennemuoto Suomessa. Sen infrastruktuurin ja palvelujen ylläpitäminen
ei siten vaadi valtion budjettivaroja. Ilmailulaitos ylläpitää liikelaitoksena
koko maan kattavaa 25 lentoaseman verkostoa. Niitä ylläpidetään
ja kehitetään yhtenä kokonaisuutena niin
sanotun verkostoperiaatteen mukaisesti. Taloudellisesti kannattavin
osa verkkoa on Helsinki-Vantaan lentoasema. Myös kuusi
muuta lentoasemaa on liiketaloudellisesti ylijäämäisiä.
Liikenne- ja viestintävaliokunta painottaa verkostoperiaatteen
merkitystä maamme lentoasemaverkoston ylläpidossa ja
osana alueellisen tasa-arvon edistämistä. Helsinki-Vantaan
lentoasemaan on viime vuosina panostettu merkittävästi.
Liiketaloudellisesti eniten kannattavien lentoasemien rinnalla on
järkevää panostaa myös muuhun
lentoasemaverkkoon palvelutasoa parantaen, jotta lentoliikenteen
houkuttelevuutta ja siten verkoston kokonaiskannattavuutta voitaisiin
edelleen parantaa.
Investointien rahoitus
Budjetoinnin ongelmat
Väylänpidon pitkäjänteisyyden
ja kustannustehokkuuden parantamiseksi on olennaista, että vaalikauden
liikennehankkeista ja niiden rahoituksesta päätetään
kerralla ja että määrärahakehys
sisältää vaalikauden alusta lähtien
riittävät määrärahat
liikenneväylien pitkäjänteiseen kehittämiseen
ja kunnossapitoon. Pitkäjänteisyyttä voitaisiin
jatkossa edelleen parantaa päättämällä ainakin
osittain myös seuraavan vaalikauden investoinneista. Liikenne-
ja viestintävaliokunta yhtyy valtiovarainvaliokunnan lausunnossaan
esittämiin näkemyksiin investointien rahoituksesta
ja budjetointimenettelyjen kehittämisestä.
Investointien budjetointi.
Valtion nykyinen talousarviokäytäntö perustuu
käyttömenobudjetointiin, jolloin investoinnitkin
käsitellään käyttömenoina.
Pääomabudjetoinnissa investoinneille ja käyttömenoille
olisi sen sijaan omat budjettinsa, mikä antaisi paremmat
mahdollisuudet hallita investointi- ja rahoitussuunnittelua.
Valtionhallinnossa investointien budjetointiin liittyvät
ongelmat koskevat lähinnä vain liikenneinvestointeja,
sillä suurin osa muiden hallinnonalojen merkittävistä investoinneista
on siirretty budjettitalouden ulkopuolelle. Investointien ja kunnossapidon
määrärahat tulisi erottaa toisistaan
nykyistä selkeämmin, mikä parantaisi
päätöksenteon selkeyttä ja läpinäkyvyyttä. Liikenneinvestointien
budjetointia onkin kehitettävä ja niiden käsittelyä kehyksessä muutettava.
Budjetti- ja valtuuskäytäntö.
Liikennehankkeiden nykyinen budjetointimenettely on kankea ja joustamaton.
Se edellyttää sekä hankekohtaiseen valtuuteen
että vuosittaiseen määrärahatasoon
tarvittavien pientenkin muutosten tuomista eduskunnan käsiteltäväksi,
vaikka muutokset tapahtuvat eduskunnan hyväksymän
sopimusvaltuuden puitteissa. Hankintamenettely ei myöskään
aina johda tarkoituksenmukaiseen ja taloudellisesti optimaaliseen
lopputulokseen väylähankkeiden kokonaisuuden kannalta.
Valtiovarainvaliokunta toteaa lausunnossaan kiinnittäneensä jo
aiemmin huomiota edellä mainittuihin epäkohtiin
ja kiirehtii sen johdosta toimenpiteitä, joilla menettelyä voidaan
yksinkertaistaa ja virtaviivaistaa.
Rahoitusmallit
Selonteossa todetaan, että vuotta 2020 koskevan tavoitetilan
mukaan liikenteen rahoitus on pitkäjänteistä ja
kestävällä pohjalla ja että käytettävissä on
monipuolinen budjettirahoitusta täydentävien rahoitusmallien
valikoima. Selonteon arvion mukaan budjettirahoitusta täydentävien
rahoituslähteiden käyttö on liikenneverkon riittävän
palvelutason varmistamiseksi välttämätöntä ja
uusia rahoitusmalleja on kokeiltava ennakkoluulottomasti.
Budjettirahoitus on pääasiallinen liikenneinvestointien
rahoitustapa kaikissa maissa. Yleinen suuntaus kuitenkin on, että budjettirahoituksen
rinnalle etsitään uusia rahoitusmalleja, joilla investointien
toteutukseen saadaan joustoa.
Selonteon mukaan budjettirahoitusta täydentäviä rahoitusmalleja
ovat muun muassa elinkaarimalli, kuntien osallistuminen rahoitukseen, tienkäyttömaksut,
jälkirahoitus, tie- ja liikennerahastot, valtionyhtiöiden
myyntitulot ja EU-rahoitus valtakunnan rajan ylittäviin
hankkeisiin.
Liikenne- ja viestintävaliokunta yhtyy valtiovarainvaliokunnan
lausunnossaan esittämään, että valtion
budjettirahoituksen on oltava väylähankkeiden
rahoittamisen perustana jatkossakin. Budjettirahoituksen rinnalle
on kuitenkin perusteltua kehittää myös
muita rahoitusmalleja.
Elinkaarimalli.
Elinkaarimallista on jo saatu kokemuksia. Elinkaarimalli ei
ole pelkästään rahoitusmalli vaan myös
toimintamalli, jossa väylänpitäjä tilaa
ulkopuoliselta yritykseltä tietyn väyläosuuden
tienpitopalvelun pitkällä sopimuksella. Elinkaarimallin
avulla on mahdollisuus löytää ratkaisuja
ja hyötyjä, jotka ovat innovatiivisia ja pitkällä aikavälillä taloudellisia. Se
antaa myös mahdollisuuden jakaa riskit tilaajan ja tuottajan
kesken.
Elinkaarimalli voidaan toteuttaa usealla eri tavalla ja sen
maksumekanismit ja muut ominaisuudet voidaan räätälöidä kullekin
hankkeelle sopiviksi. Hankkeen rahoituksesta päätettäessä on
tehtävä perusteellinen ja objektiivinen vertailu
parhaaksi arvioidun elinkaarimallin ja normaalin budjettirahoituksen
välillä. Hankkeen rahoitustapa ei saa vaikuttaa
toteuttamisaikatauluun eikä hankkeen kohteluun menokehyksissä.
Kuntien osallistuminen rahoitukseen.
Selonteon mukaan kunnat osallistuvat suurilla kaupunkiseuduilla
liikenneinvestointien kustannuksiin. Tätä käytäntöä on
tarkoitus jatkaa. Lisäksi kunnat voivat enenevässä määrin
saada liikkeelle tärkeän liikennehankkeen korottoman
jälkirahoituksen periaatteiden mukaisesti. Kuntien osallistumista
rahoitukseen on pidetty perusteltuna, jos kunnat saavat liikennehankkeiden
toteutumisen myötä merkittäviä maankäytöllisiä ja muita
hyötyjä.
Kunnilla ei ole velvollisuutta, eikä kaikilla kunnilla
ole mahdollisuutta, aikaistamislainan käyttöön.
Osalle kunnista se antaa mahdollisuuden saada tärkeä liikennehanke
käyntiin hieman suunniteltua aikaisemmin. Kunta maksaa
periaatteessa valtiolle kuuluvia menoja, mutta hyötyy vastaavasti
maankäytön tuomista eduista.
Mahdollisuus aikaistamislainan käyttämiseen
on sinänsä perusteltua, mutta aikaistamisrahoitusta
tulee käyttää hallitusti, eikä siitä saa
tulla pääsääntö infrarahoitukseen.
Aikaistamisrahoituksen lisääntyvän käytön
riskinä on, että se voi johtaa heikommassa taloudellisessa
asemassa olevien kuntien kannalta tärkeiden hankkeiden
siirtymiseen tulevaisuuteen ja vauraampien kuntien hankkeiden etusijaan
omarahoituksen turvin. Aikaistamisrahoituksen avulla ei tule käynnistää hankkeita,
jotka eivät sisälly hyväksyttyyn hankeluetteloon.
Aikaistamislainan käyttö voi myös tuoda
huomattaviakin lisävelvoitteita kunnan hallinnolle. Rahoittaessaan hanketta
kunta ei toimi ainoastaan rahoittajana, vaan myös hankkeen
toteuttajana.
Tienkäyttömaksut.
Selonteon linjausten mukaan tarkoituksena on luoda valmiudet
paikannukseen perustuvan tienkäyttömaksun käyttöönottoon
tulevalla vuosikymmenellä. Hallituksella on myös
valmiudet luoda lainsäädännölliset edellytykset
mahdollisen alueellisen ruuhkamaksun käyttöönotolle.
Liikenteen ja energiankulutuksen hillitsemiseksi liikenteen
kustannuksia voidaan joutua siirtämään
käyttäjille nykyistäkin enemmän.
Liikenne- ja viestintävaliokunta yhtyy valtiovarainvaliokunnan
kantaan, että tienkäyttö- ja ruuhkamaksujen
mahdolliseen käyttöönottoon liittyviä kysymyksiä on
perusteltua edelleen selvittää. Selvitystyössä on
tärkeää ottaa kantaa siihen, käytetäänkö ruuhkamaksuja
liikennejärjestelmän ohjaus- vai rahoituskeinona
tai mahdollisesti kummassakin tarkoituksessa.
Ruuhkamaksujen mahdollinen käyttöönotto saattaa
vähentää henkilöautoliikennettä ja
siten myös joidenkin liikenneinvestointien tarvetta. On
siksi tärkeää, että ruuhkamaksuja
koskevat päätökset tehdään
riittävän aikaisessa vaiheessa ennen niiden mahdollista
käyttöönottoa.
Jälkirahoitusmalli.
Jälkirahoitusmalli sopii esimerkiksi avattavien kaivosten
tarvitsemien infrayhteyksien rakentamiseen. Tällöin
toisena osapuolena on yritys, joka arvioi hankkeen rahoittamisen
ja sen korkokulujen rahoittamisen liiketaloudelliselta pohjalta.
Menettely on tarkoituksenmukainen, sillä se poistaa suurelta
osin valtion hukkainvestoinnin riskin ja on siten valtion kannalta
turvallinen.
Tie- ja liikennerahastot.
Selontekoon ei sisälly rahastomallin käyttöönottoon
liittyviä linjauksia. Valtiosihteeri Sailas päätyi
hiljattain laatimassaan liikenneinvestointien rahoituksen kehittämistä koskevassa
selvityksessä (Liikenne- ja viestintäministeriön
julkaisuja 72/2007) siihen, ettei perinteisille liikennerahastoille
ole perusteita. Selvityksen mukaan ne eivät lisäisi
valtion tuloja tai lisäisi varoja liikenneinvestointien
rahoittamiseen.
Selvityksessä ei käsitelty yksityiskohtaisemmin
rahastojen käyttöä eikä siinä selvitetty
esimerkiksi mahdollisuutta eläkelaitosten tekemiin rahastosijoituksiin
eikä kiinteistörahastotyyppisten rahastojen toimivuutta.
Liikenne- ja viestintävaliokunta pitää valtiovarainvaliokunnan
tapaan tärkeänä, että tie- ja liikennerahastojen
perustamiseen ja käyttöön liittyvät
kysymykset selvitetään vielä aiempaa laajemmin.
Selvityksessä tulee ottaa huomioon myös mahdollisten
tie- ja ruuhkamaksujen rahastoimiseen liittyvät kysymykset.
Valtiovarainvaliokunta on lausunnossaan esittänyt tätä koskevan
kannanottoehdotuksen.
Valtionyhtiöiden myyntitulot.
Valtionyhtiöiden osakemyyntituloja on käytetty
useina vuosina liikenneinvestointeihin. Tänä keväänä hyväksytyn
kehyspäätöksen mukaan myyntituloista
voidaan käyttää 80 miljoonaa euroa uusien
väylähankkeiden rahoittamiseen.
Väyläverkon rahoitustason on oltava pitkäjänteisesti
kestävällä ja riittävällä tasolla.
Myyntitulojen käyttö ei siten edesauta pitkäjänteisen investointipolitiikan
toteuttamista, sillä myyntitulot ovat satunnaisia ja vaikeasti
ennakoitavia. Myyntitulot ovat kuitenkin tuoneet viime vuosina liikkumavaraa
muutoin tiukkoihin menokehyksiin.
Valtion budjetointi- ja ohjausjärjestelmän
kehittäminen antaisi aiempaa paremmat mahdollisuudet hallittuun
investointi- ja rahoitussuunnitteluun, jolloin myös budjetin
tuotot ja kulut olisi mahdollista saada tasapainoon pitkällä aikavälillä.
Tällöin myös myyntitulojen käyttöä investointien
rahoituksessa voitaisiin arvioida uudelleen.
EU-rahoitus.
EU:n nykyisestä runkoliikenneverkosta, eli niin sanotusta
TEN-verkosta, on päätetty vuonna 2004. TEN-verkon
laajuutta arvioidaan lähivuosina uudelleen, ja käynnissä on myös
muita hankkeita, joilla pyritään parantamaan valtakunnan
rajat ylittäviä liikenneyhteyksiä. Suomen
tulee toimia aktiivisesti mm. TEN-verkkoa ja Pohjois-Euroopan liikennehankkeita koskevissa
neuvotteluissa ja pyrkiä hyödyntämään
EU:n ohjelmiin sisältyviä rahoitusmahdollisuuksia.
Valiokunnan mielestä TEN-verkkoon tulee sisällyttää valtakunnallisesti
ja maakunnallisesti tärkeät pääväylät.