Perustelut

Valiokunta on aikaisemmissa lausunnoissaan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistamista koskevista asetusehdotuksista (MmVL 19/2012 vp — U 69/2011vp ja MmVL 18/2011 vp — E 87/2011 vp) kyseenalaistanut hiilirikkaan maan suojelua koskevan vaatimuksen ja siihen liittyvän ensimmäisen kynnön kiellon. Valiokunta on lausunnoissaan kiinnittänyt erityisesti huomiota turveperäisen maan suureen merkitykseen maamme maataloustuotannossa. Valtioneuvosto on sitä vastoin kannattanut hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksiin liitetyn hiilirikkaan maan suojelua koskevaa vaatimusta sillä perusteella, että se hillitsisi hiilirikkaiden alueiden raivausta pelloiksi.

Hiilirikkaan maan suojelu merkitsisi käytännössä kieltoa ottaa turveperäisiä metsä-, suo- tai joutomaita viljelykäyttöön, koska niitä ei voisi kyntää uuden täydentävän ehdon vuoksi. Hiilirikkaiden turvepeltojen osuus Suomen viljellystä peltoalasta on tällä hetkellä noin 12 prosenttia, mutta nousee eräillä alueilla jopa puoleen viljellystä peltoalasta.

Valiokunta korostaa, että hiilirikkaiden maiden mahdollinen kyntökielto ja sen haitat kohdistuisivat lähes yksinomaan Suomeen, ehkä Irlantia lukuun ottamatta. Komission ehdottama hiilirikkaan maan kyntökielto, jota valiokunta vastustaa, rajoittaisi toteutuessaan voimakkaasti maatalouden kehittämistä erityisesti Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Keski-, Itä- ja Pohjois-Suomessa. Näillä alueilla sijaitsee merkittävä osa maito- ja nautakarjataloudestamme. Valiokunta toteaakin, että ehdotettu hiilirikkaiden maiden suojelu ja ensimmäisen kynnön kielto ovat erittäin ongelmallisia viljelijöiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta, koska käytännössä rajoitukset kohdentuisivat tietyille alueille ja tuotantosuunnille. Turvemaiden kyntökiellon mukaan ottaminen yhteiseen maatalouspolitiikkaan on siten sekä maatamme että maamme eri osia ja tuotantosuuntia syrjivä toimenpide.

Valiokunta korostaa edellä todettuun viitaten, että esitetyt hiilirikkaiden maiden suojelutoimet rajoittaisivat huomattavasti maatalouselinkeinojen kehittämismahdollisuuksia monilla alueilla Suomessa. Vaadittu lannanlevityspinta-ala on myös jatkuvasti kasvanut ja aiheuttaa erityisiä ongelmia sekä aloittavilla viljelijöillä että toimintaa laajennettaessa. Esimerkiksi tuotantonsa laajentamista suunnitteleva maidontuottaja voisi jatkossa joutua tilanteeseen, jossa tuotantoa ei voida laajentaa, koska lannanlevitykseen ja rehuntuotantoon tarvittavaa lisämaata ei ole mahdollista saada käyttöön muuten kuin turvemaata raivaamalla.

Valiokunta toteaa, että merkittävä osa maidontuotannon kasvusta on viimeisen 10 vuoden aikana tapahtunut alueilla ja kunnissa, joissa eloperäisten maiden osuus peltoalasta on selvästi keskimääräistä suurempi. On hyvin todennäköistä, että jos turvemaiden raivaus kielletään, tilojen kasvu näillä alueilla pysähtyy monin paikoin ja muutaman vuoden sisällä kotieläintuotanto kääntyy laskuun. Luopuminen on kotieläintaloudessa muun muassa ikääntymisen ja heikentyneen kannattavuuden vuoksi ollut runsasta, ja Suomen maidontuotanto onkin ollut viime vuosina lievässä laskusuunnassa. Maatalous- ja tuotantopanosmarkkinoiden epävarmuus on viime vuosina lisääntynyt voimakkaasti ja kotoisen rehun merkitys kotieläintiloilla on korostunut. Kyntökielto vaikuttaisi näin ollen negatiivisesti myös maatilojen riskienhallintamahdollisuuksiin. Jos maidontuotannon kasvu keskeisillä tuotantoalueilla hidastuu, on seurauksena todennäköisesti tuotannon vähenemisen kiihtyminen. Tämä kasvattaisi osin ruoan tuontia, jolloin ruoan kulutuksen aiheuttamat ympäristövaikutukset voisivat kokonaisuudessaan kasvaa.

Puheenjohtajamaa Kyproksen uudessa kompromissiehdotuksessa 13.11.2012 on tarkemmin määritelty, minkälaisten peltojen katsotaan olevan jo maatalouden piirissä. Jos pelto on ollut määriteltävissä vuonna 2011, sillä tapahtuvaa kyntöä ei ehdotuksen mukaan katsottaisi ensimmäiseksi kynnöksi. Täten jo vuonna 2011 tapahtuneet ojitukset saattaisivat johtaa tukien menetykseen, koska käytännössä ojitus ja ensimmäinen kyntö eivät yleensä tapahdu saman vuoden sisällä. Valiokunta pitää välttämättömänä, ettei säännöstä missään olosuhteissa sovelleta taannehtivasti, jos kyntökielto kuitenkin kaikesta huolimatta otettaisiin EU:ssa käyttöön.

Valiokunta korostaa sitä, että hiilirikkaiden maiden kyntökiellolla olisi Suomessa vain marginaalinen vaikutus ilmastonmuutoksen hillinnässä, mutta taloudellisesti hyvin kielteiset vaikutukset tilatasolla. Valiokunta katsoo, että maatalouden ilmastopäästöjen vähentämistä tulee toteuttaa laajemmalla keinovalikoimalla. Samoin turvemaihin liittyvää vesistökuormitusta voidaan vähentää usealla eri keinolla. Suomen maatilat edustavat arviolta noin 0,5 prosenttia EU:n jäsenmaiden maatiloista ja noin 1,3 prosenttia maatalousmaan alasta sekä tuottavat arvioiden mukaan noin 1 prosentin EU:n jäsenmaiden maatilojen yhteenlasketuista kasvihuonekaasupäästöistä. Valiokunta huomauttaa, että maankäytön ja maankäytön muutoksiin liittyvien toimenpiteiden (ml. maatalous) ilmastovaikutusten arviointi ja laskentamenetelmät ovat edelleen varsin epävarmoja eikä riittävän luotettavia tietoja näistä päästöistä ole vielä olemassa.

Komission esitykseen liittyy lisäksi useita turvemaiden määrittelyä ja arvioinnin käytännön toteutusta koskevia merkittäviä ongelmia. Erityinen ongelma olisi maalajien vaihtelun arviointi peruslohkojen sisällä, jolloin ehdon toimeenpano olisi hankalaa ja kallista toteuttaa. Kyntökielto vaikeuttaisi ja monimutkaistaisi lisäksi myös valvontoja sekä lisäisi huomattavasti byrokratiaa.