Perustelut

Maatalous- ja maaseutupolitiikka

Valiokunta toteaa, että EU:n laajentuminen vaikuttaa suomalaiseen maatalouteen yhteisön maatalouspolitiikan muutosten ja elintarvikkeiden markkinoiden kautta. Laajentumisen seurauksena yhteisön maatalouspolitiikan rahoitus muodostuu aikaisempaa tiukemmaksi. Myös kilpailu EU:n sisämarkkinoilla kiristyy, sillä uusissa jäsenmaissa tuotantokustannukset ovat Suomea alhaisemmat. EU päätti viime vuonna suuresta maatalouspolitiikan uudistuksesta. Valiokunta pitää uudistuksen toteutuksessa maamme maatalouden kannalta hyvin kielteisenä sitä, että tukitasojen historiallista kytkentää viitesatoihin ei voitu purkaa. Euroopan parhaiden maatalousalueiden viljelijät saavat edelleenkin eniten tukea.

EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) uudistus sisältää maatalouden markkinatukeen eli niin sanottuun CAP-tukeen kolme suurta periaatteellista muutosta.

1. Tuki irrotetaan joko kokonaan tai osittain viljelijän tuotantopäätöksistä, kuten eri kasvien viljelyaloista ja tilan kotieläinten määristä.

2. Tuotannosta irrotettava tuki maksetaan tiloille joko vuosien 2000—2002 tuotannon perusteella, tai tuki maksetaan kokonaan tai osittain tasasuuruisena peltoalan perusteella.

3. Tilalle vahvistettavasta CAP-tukioikeudesta tulee siirtokelpoinen niin, että tilat voivat ainakin rajoitetusti käydä tukioikeuksillaan kauppaa.

EU:ssa ja Suomessa valmistellaan parhaillaan edellä selostetun maatalousuudistuksen toimeenpanoa. Samanaikaisesti valmistellaan uusia ohjelmia luonnonhaittakorvaukseen ja maatalouden ympäristötukeen. Valiokunta pitää tärkeänä, että maaseutuasetuksen mukaiseen rahoitukseen maatalouden tuen leikkauksesta (modulaatio) tuleva lisä ohjataan maatiloille esimerkiksi luonnonhaittakorvaukseen ja maatalouden ympäristötukeen. Uudistuksen loppuun saattamisessa tulee vähimmäistavoitteena olla, että Agenda 2000:een sisältyvät tuet voidaan korvata vastaavan tulotason maamme viljelijöille antavilla tuilla. Valiokunta painottaa myös sitä, että uudistuksen toteutuksessa tulee mahdollistaa niin laajasti kuin mahdollista kansallisten tukien käyttö yhteisön tukien täydentäjänä. Tavoitteena tulee olla kokonaisuus, joka turvaa viljelijöiden tulot ja kannustaa tuottamaan hyvälaatuista kotimaista ruokaa.

Painotuksen siirtyessä nyt uudistuksen myötä markkinatuista maaseututukiin valiokunta korostaa sitä, että maatalous tulee nähdä edelleen keskeisenä osana maaseutupolitiikkaa. Maaseutupolitiikkaa on vahvistettava muun muassa niin, että se turvaa kotieläintalouden jatkumisen luonnonhaitasta kärsivillä alueilla. Tähän tarkoitukseen pelkkä pinta-alaperusteinen luonnonhaittakorvaus ei uudistuksen jälkeen enää ole riittävä.

Tärkeää on myös, että maatalouspolitiikan uudistamisessa painotetaan uudistuksen pitkäaikaisuutta ja kestävyyttä. Markkinat tulee saada vakuuttuneiksi siitä, että tuen tuotannosta irrottamislinjauksiin ei tulla enää palaamaan siitäkään huolimatta, että jäsenvaltiot päättäisivät jättää esimerkiksi nautakarjatalouden CAP-tuesta osan tuotantoon sidotuksi.

Valiokunta toteaa, että komissio antoi tiedonantonsa EU:n seuraavan rahastokauden budjetista. Vuosien 2007—2013 maatalousbudjetti jäädytetään vuoden 2006 tasolle. Vuosittain tehdään vain 1 prosentin inflaatiokorotus. Tämän vahvisti Eurooppa-neuvosto lokakuussa 2002, ja siltä pohjalta myös komissio on tehnyt ehdotuksensa tulevan budjettikauden kehyksistä. Uusien jäsenmaiden maataloustukia korotetaan portaittain. Tänä vuonna tuet ovat 25 prosenttia vanhojen jäsenmaiden tuesta. Vuonna 2005 ne ovat 30 prosenttia ja vuonna 2006 35 prosenttia. Tuet nousevat uudella budjettikaudella nykyisten jäsenmaiden tukien tasolle. Nämä korotukset tehdään vuoden 2006 tasolle jäädytetystä budjetista. Komissio on arvioinut, että nykyisten jäsenmaiden maataloustukia joudutaan leikkaamaan jo vuodesta 2007 lähtien. Miten leikkaukset tehdään, on vielä päättämättä. Valiokunta edellyttää, että EU:n verrannossa pieniksi luettavien tilojen tuet eivät silloinkaan joudu leikkausten kohteiksi. Päätökset eivät saa alentaa viljelijöiden tuloja.

Rahoituskehyksistä tehdään päätökset aikaisintaan kesällä 2005. Valiokunta edellyttää, ettei maataloudelle laajentumisen yhteydessä päätettyjä menokehyksiä, joihin myös yhteisen maatalouspolitiikan uudistukset perustuvat, supisteta vielä entisestään ja että maaseudun kehittämiseen osoitettujen määrärahojen taso turvataan.

Valiokunta pitää tärkeänä, että kaavailtu maatalouden ohjausrahaston varojen siirto rakennerahastoista luonnonvarojen suojelun ja käytön pääluokkaan tehdään täysimääräisenä. Lisäksi ohjelmien rahoituksen on toimittava monivuotiselta joustavalta pohjalta. Nykyjärjestelmän mukaan hankkeiden viimeiset toimenpiteet voidaan rahoittaa helmikuussa 2006. Valiokunta katsoo, että ohjelmien rahoitukseen tulee soveltaa sellaisia siirtymäkauden ratkaisuja, joilla keskeytykset rahoituksessa pystytään välttämään.

Viitaten edellä todettuun valiokunta painottaa sitä, että Brysselin huippukokouksessa hyväksytty periaate, jonka mukaan maataloustuotannon on voitava jatkua kaikilla yhteisön alueilla mukaan lukien ne alueet, joilla on erityisiä ongelmia, tulee ottaa huomioon yhteisön maatalousuudistuksen kaikessa toteutuksessa.

Yhteisön tulee huolehtia myös siitä, että yhteiset maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden markkinat toimivat tehokkaasti myös Euroopan äärialueilla, joissa on alhainen väestötiheys, pitkät etäisyydet ja joissa työpaikkoja tarjoavat paikalliset yritykset ovat pieniä. Muun muassa paikallisten yritysten markkinoille pääsyyn ja tuottajahintojen muodostukseen sekä ylikansallisten yritysten määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön liittyvät ongelmat voivat korostua Euroopan äärialueilla. Näin siitäkin huolimatta, että kokonaisuutena katsoen yhteisön markkinat olisivat tehokkaat eikä niillä olisi merkittäviä markkinoille pääsyn esteitä. Valiokunta katsoo, että yhteisen politiikan tulee taata elinkeino- ja yritystoimintaan yhtäläiset edellytykset myös harvaan asutuilla ja luonnonoloiltaan epäsuotuisilla alueilla. Myös turkistuotannon toimintamahdollisuudet maassamme tulee turvata.

WTO:n maataloutta koskevat neuvottelut ovat käynnistyneet Genevessä. Edellä on selostettu EU-maatalouspolitiikan uudistusta, jonka eräänä tavoitteena on ollut WTO-neuvotteluihin valmistautuminen. Lisäksi EU on päättänyt tehdä yksipuolisesti eräitä myönnytyksiä kehitysmaille. Valiokunta katsookin, että EU:n ei tule antaa lisämyönnytyksiä WTO:n maataloutta koskevissa neuvotteluissa.

EU:n ja Mercosurin väliset neuvottelut vapaakauppasopimuksesta ovat myös meneillään. Viitaten edellä esitettyyn valiokunta katsoo, ettei neuvotteluissa saa tehdä myönnytyksiä eikä sopimusta saa tehdä ennen kuin WTO-neuvotteluissa on saavutettu ratkaisu. Näin varmistetaan, ettei EU joudu kahteen kertaan maksajaksi.

Metsätalous

Valiokunta toteaa, että EU:n jäsenmaiden metsiä ja metsätaloutta koskevien tavoitteiden erilaisuudesta johtuen jäsenmaat eivät ole tähän mennessä katsoneet tarpeelliseksi luoda EU:lle yhteistä metsäpolitiikkaa. Metsäpolitiikkaa koskevaa omaa oikeusperustaa ei siten sisälly EU:n nykyisiin perustamissopimuksiin tai ehdotukseen Euroopan perustuslakia koskevaksi sopimukseksi. Sen sijaan neuvosto hyväksyi joulukuussa 1998 yhteisen EU:n metsästrategian. Metsästrategian sisältöä on pidetty hyvänä ja tasapainoisena kestävyyden eri ulottuvuuksien suhteen, mutta komissio on pitkälti jättänyt sen toteuttamatta. EU:n metsästrategian arviointi suoritetaan vuoden 2004 aikana. Valiokunta pitää tärkeänä, että arvioinnin yhteydessä huolehditaan siitä, että maamme metsätalouden kannalta tärkeät näkökohdat tulevat huomioon otetuiksi tehtäessä päätöksiä strategian kehittämisestä ja päivittämisestä.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että yhteisön toimenpiteet vaikuttavat monessa suhteessa maamme metsätalouteen. Metsäasioita käsitellään nyt monessa EU:n pääosastossa ja toimielimessä. Metsäasioiden käsittelyssä koordinointia tuleekin lisätä. Lähtökohtana on oltava metsätalouden elinkeinonäkökulman huomioon ottaminen ja kestävän metsätalouden eri osien tasapainoinen tarkastelu. Tähän sisältyy myös metsätalouden taloudellisen merkityksen tunnustaminen. Yhteisön toimiin ei kuitenkaan saa kuulua jäsenvaltioiden lakien ja asetusten yhteensovittaminen, vaan yhteisön tulee edistää muun muassa jäsenvaltioiden yhteistyötä ja tiedonvaihtoa. Tarkoituksena ei myöskään saa olla alalle kohdistuvan tukipolitiikan luominen.

Valiokunta kiinnittää myös huomiota siihen, että yhteisölainsäädännön yleinen kehitys ei saa johtaa siihen, että EU-maiden metsäteollisuus menettää kilpailukykyään suhteessa pahimpiin kilpailijamaihin ja alueisiin, jotka ovat ensi sijassa Yhdysvallat ja Aasia. Lissabonissa EU-maiden kesken sovittu kilpailukyvyn parantamistavoite on tässä suhteessa otettava huomioon päätöksiä tehtäessä.

Valiokunta pitää myös tärkeänä, että yhteisön lainsäädäntöä kehitettäessä sen kokonaisvaikutusten arviointiin kiinnitetään riittävästi huomiota. Maamme metsäteollisuus toimii Suomessa hyvin erilaisissa olosuhteissa verrattaessa Keski-Euroopan vastaavaan teollisuuteen. Lisäksi metsäteollisuus on Suomen kansantaloudessa edelleen keskeisessä asemassa. EU:n säännöksiä valmisteltaessa tuleekin varmistaa, että ainakin niiden täytäntöönpanovaiheessa voidaan ottaa kansalliset erityispiirteet joustavasti huomioon.

Suomella on metsien kestävästä käytöstä hyvä ja pitkäaikainen kokemus, jota tulee käyttää hyväksi myös yhteisötasolla uusiutuvia luonnonvaroja hyödynnettäessä.