Suomi on sitoutunut pysäyttämään luontokadon vuoteen 2030 mennessä ja saavuttamaan hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä. Vuodet 2025—2028 ovat näiden tavoitteiden saavuttamisessa äärimmäisen kriittisiä. Luontokatoa on yritetty pysäyttää vuoteen 2010 mennessä ja sitten vuoteen 2020 mennessä. Molemmissa tavoitteissa on epäonnistuttu. Suomen päästöt ovat laskeneet, mutta vauhti on hidastunut ja nyt viimeisimmäksi esimerkiksi liikenteen päästöt ovat vaarassa kasvaa Orpon hallituksen toimien seurauksena. Mikäli vuosien 2025—2028 aikana ei saada aikaan politiikkatoimia, jotka ovat linjassa luonto- ja ilmastotavoitteiden kanssa, kyseisiä tavoitteita ei voida saavuttaa. 

Petteri Orpon hallituksen ehdotus julkisen talouden suunnitelmaksi 2025—2028 on täysin riittämätön kestävän maa- ja metsätalouden näkökulmasta. Ilman merkittäviä lisätoimia hallituksen politiikkaan ei tule riittämään luontokadon ja ilmastokriisin torjumiseen. 

Maa- ja metsätalous ovat avainasemassa ekologisesti kestävän tulevaisuuden kannalta. Hiilinielujen kasvattaminen on ehdoton edellytys vuoden 2035 ilmastotavoitteen näkökulmasta. Luonnon monimuotoisuuden hupenemisen keskeisiä syitä ovat metsien käyttö, maan raivaaminen ihmisen käyttöön sekä esimerkiksi maatalouden vesistökuormitus.  

Yksi keskeisistä kysymyksistä, joihin esitetty julkisen talouden suunnitelma ei pysty vastaamaan on turvemaiden päästöt. Turvemaiden kasvavat päästöt vaarantavat vakavasti Suomen ilmastotavoitteet, ja maaperän hiilinielujen kasvattamista tarvitaan kipeästi. Julkisen talouden suunnitelmassa ei kuitenkaan ole varauduttu minkäänlaisilla lisäpanostuksilla tai toimenpiteillä turvemaiden päästöjen hallintaan. 

Turvepeltojen päästöt ovat myös keskeinen tekijä siinä, miksi maatalouden päästöt eivät ole laskeneet. Siksi on erityisen valitettavaa, että hallitus on päättänyt heikentää kaikkein kustannustehokkaimpia päästövähennyskeinoja ja lakkauttanut esimerkiksi kosteikkoviljejyn tuet. Turvepeltojen vettämis- tai säätösalaojituskustannukset ovat 10–30 eur/t CO2 ekv, mikä on alhainen hinta verrattuna oikeastaan mihin tahansa muuhun päästövähennyskeinoon ja on myös paljon alempi verrattuna päästökaupan keskihintoihin, jotka ovat paikoin olleet jopa 100 euroa / t CO2 ekv. Kaikkein kustannustehokkaimmat päästövähennyskeinot kannattaa hyödyntää, sillä niillä on myös merkittäviä hyötyjä vesistöjen hyvinvoinnin ja muun luonnon monimuotoisuuden suojelun kannalta.  

Ongelmallista julkisen talouden suunnitelmassa on, että myöskään metsien hiilinielujen vahvistamiseen ei osoiteta minkäänlaista lisärahoitusta. Kaiken kaikkiaan viimeisimpien tietojen mukaan maankäyttösektori on kokonaisuutena ollut päästölähde myös vuonna 2022, jolloin kokonaispäästöt maankäyttösektorilla olivat nettona 4,5 mt / CO2-ekv. Suomi on EU:n LULUCF-asetuksen puitteissa sitoutunut siihen, että maankäyttösektorin hiilinielun taso on 17 mt / CO2-ekv. Tämän tason alittamisessa on myös todella merkittäviä taloudellisia riskejä. Todellista riskien tasoa on vaikea arvioida, sillä kompensaationa muilta mailta ostettavien hiiliyksiköiden hinta ei ole tällä hetkellä tiedossa. Suomen ympäristökeskuksen arvioiden mukaan taso liikkuu pienimilläänkin miljardiluokassa. Se, että julkisen talouden suunnitelma ei yritä varautua näin suuriin riskeihin, on todella vastuutonta talouspolitiikkaa. 

Metsien käyttö ja liian korkeat hakkuumäärät ovat yksi keskeinen tekijä hiilinielun laskun takana. Tähän voitaisiin reagoida esimerkiksi laskemalla Metsähallitus Metsätalous Oy:n tuottotavoitetta ja maltillistamalla hakkuita sitä kautta. Tällaisia toimenpiteitä ei julkisen talouden suunnitelmassa ole. 

Turvemaiden, myös suometsien, päästöjä voitaisiin tukea myös ennallistamalla ja purkamalla ojituksia. Tähänkään ei osoiteta lisäpanostuksia, mutta sen sijaan hallitus on heikentänyt ennallistamista mm. heikentämällä Helmi-ohjelman toteutukseen varattua rahoitusta. Suometsien osalta erittäin tärkeä askel olisi uudistaa metsätalouden tukia siten, että ne tukisivat tärkeitä ilmasto- ja luontotavoitteita. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan metsien hiilinielua voitaisiin vahvistaa jopa miljoonalla tonnilla hiilidioksidiekvivalenttia, mikäli suometsien kunnostusojituksia ja avohakkuita suometsissä vältettäisiin.  

Metsien ja metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta välttämättömän tärkeää olisi kohdentaa hakkuut vain alueille, joilla ei ole luonnon kannalta erityisen arvokasta metsää. Etenkin Etelä-Suomessa arvokkaat metsät ovat harvassa, ja ne kaikki täytyisi saada suojeluun. Tässä yksi keskeinen väline on Metso-ohjelma, jonka puitteissa valtio rahoittaa yksityismaiden metsien suojelua. Luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kannalta Metso-ohjelmaan tarvittaisiin väistämättä lisää rahaa. Tällaista ei kuitenkaan julkisen talouden suunitelmassa osoiteta. Vallassa ollessaan Petteri Orpon hallitus on jopa hieman vähentänyt Metso-ohjelman rahoitusta. 

Metsien käytön merkittävien ilmasto- ja luontovaikutusten minimoimisen täytyisi toteutua myös yritystukien kautta. Suomen ympäristökeskuksen mukaan luonnolle ja ilmastolle haitallisin tuki on puupolttoaineiden verottomuus. Taloudellisten ohjauskeinojen osalta yksi toimiva keino vähentää metsien käytön ympäristövaikutuksia olisi maankäytön muutosmaksun ottaminen käyttöön. Hallitukselle on jo esitelty maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön yhteisen työryhmän ehdotus maankäytön muutosmaksusta. Maankäytön muutosmaksulla luotaisiin insentiivejä vähentää raivausta ihmistoiminnan käyttöön ja samalla voitaisiin vahvistaa valtiontaloutta.  

Kestävän metsäpolitiikan ja metsien osalta tärkeässä asemassa on myös puutuotteiden jalostusarvon nostaminen. Tässä yksi toimiva keino on puurakentamisen lisääminen. Puurakentamisessa metsien sitoma hiili säilyy varastoituna pitkään eikä vapaudu uudestaan ilmakehään, kuten lyhyen elinkaaren tuotteissa. Petteri Orpon hallitus onkin todennut tavoitteekseen jalostusarvon nostamisen ja myös puurakentamisen vauhdittamisen kannustimilla. Julkisen talouden suunnitelmassa mitään tällaisia kannustimia ei ole.  

Maatalouden päästövähennysten kannalta erittäin ongelmallista on, että julkisen talouden suunnitelmassa ei osoiteta minkäänlaisia panostuksia kasvipohjaisen ruoan lisäämiseen. Maatalouden päästöjen osalta eläintuotannon osuus on kiistattoman suuri. Siksi kasvipohjaisen ruoan lisääminen on yksi tehokkaimpia keinoja maatalouden päästöjen laskemiseen. Kasvipohjaisen ruoan lisäämisellä on myös ilmeisiä kansanterveydellisiä vaikutuksia, joilla etenkin pidemmällä aikavälillä on suotuisia vaikutuksia myös valtiontalouteen. 

Kasvipohjaisen ruoan edistämisessä tarvittaisiin selkeä suunnitelma ja resurssit. Tällaiseen moni verrokkimaa on jo ryhtynyt, jolloin Suomi on vaarassa jäädä matkasta. Tärkeää olisi taata riittävät TKI-investoinnit kasvipohjaisen ruoan edistämisen tueksi. Julkisen rahan hyödyt ovat selkeät, sillä julkinen tuki TKI-toimintaan luo edellytyksiä yritysten omalle innovaatiotoiminnalle. Yksi keino kasvipohjaisen ruoan edistämiseen on myös sen hyvien ympäristövaikutusten huomioiminen esimerkiksi verotuksessa, jolloin ympäristölle haitallisia tuotteita verotettaisiin kovemmin ja ympäristölle parempia tuotteita kevyemmin. Kasvipohjaisen ruoan kysyntää voitaisiin parantaa myös ohjaamalla julkisia hankintoja entistä voimakkaammin ympäristölle vähemmän haitallisiin tuotteisiin. 

Kasvipohjainen ruoka on myös tärkeä osa kestävää huoltovarmuutta. Suomalainen maatalous on erittäin riippuvaista ulkomaisista tuotantopanoksista, myös lannoitteista. Mahdollistamalla typensitojakasvien monipuolinen viljely voidaan tätä riippuvuutta vähentää ja parantaa näin maatalouden huoltovarmuutta. Lannoitteiden hintavaihtelu aiheuttaa ongelmia myös viljelijöiden ja maatalouden kannattavuuden näkökulmasta. Vähentämällä lannoitteiden tarvetta parannetaan yksittäisten viljelijöiden mahdollisuuksia sietää erilaisia häiriötilanteita.  

Samoin kuin kasvipohjainen ruoka, myös luomutuotanto on keino lisätä riippumattomuutta ulkomaisista tuotantopanoksista, lannoitteiden lisäksi myös esimerkiksi torjunta-aineista. Luomutuotannon tila Suomessa on heikentynyt viime vuosina ja siksi sen edellytykset olisi huomioitava paremmin maatalouden tukijärjestelmässä. 

Eläintuotannon osalta julkisen talouden suunnitelman valitettava puute on turkistarhauksen hallitun alasajon puuttuminen. Pelkästään vuoden 2024 osalta turkistarhaukselle on jouduttu toistaiseksi myöntämään tukia yli 40 miljoonaa euroa. Alalla tuotot ovat jyrkässä laskussa, eivätkä esimerkiksi pankit myönnä monin paikoin turkisalalle enää lainoja. Monivuotinen ohjelma turkistarhauksen hallitun alasajon toteuttamiseksi tukisi sekä eläinten että alalla toimivien hyvinvointia. Tähän olisi osoitettava rahat julkisen talouden suunnitelmassa. 

Maatalouden ympäristövaikutuksista yksi merkittävimmistä on sen aiheuttama ravinteiden hajakuormitus vesistöihin. Siksi vesiensuojelun rahoitusta tarvittaisiin lisää. Julkisen talouden suunnitelmassa panostetaan erityisesti Saaristomeren tilaan. Tämä on hyvä, mutta myös muut vesistöalueet kaipaavat suojelua.  

Maa- ja metsätalousministeriön pääluokan määrärahat ovat kehyskaudella keskimäärin 2,6 miljardia. euroa vuosittain. Määrärahoista maaseudun kehittämisen osuus kehyskauden lopussa on 16 prosenttia, maa- ja elintarviketalouden osuus 70 prosenttia, luonnonvaratalouden 7 prosenttia ja muiden pääluokan lukujen osuus 7 prosenttia. Pääosa eli noin 90 prosenttia maaseudun kehittämisen sekä maa- ja elintarviketalouden määrärahoista liittyy vuoden 2023 alusta käyttöön otettuun Suomen CAP-suunnitelman 2023—2027 toimeenpanoon. 

Maaseudun kehittämisen määrärahoilla rahoitettavien toimenpiteiden tavoitteena on maaseutualueiden potentiaalin hyödyntäminen sekä elinvoimaisuuden lisääminen kestävällä tavalla. Talouspaineiden keskellä hallituksen tulisi keskittyä etsimään ja luomaan kasvun edellytyksiä ja huolehtia maan turvallisuudesta ja huoltovarmuudesta. Maaseudun kehittämisen tavoitteita tuetaan muun muassa maaseudun yritystukien, tutkimus- ja kehittämishankkeiden sekä maaseudun neuvonnan avulla. Myös näitä kohteita on kyettävä arvioimaan kriittisesti ja kasvun ja vaikuttavuuden näkökulmasta niin, että turvataan maaseudun elinvoima ja ruokahuolto. Maaseudun kehittämisen määrärahataso kehyskaudella on keskimäärin 465 miljoonaa euroa vuodessa. 

Maataloustukijärjestelmää on pystyttävä uudistamaan ja tehostamaan. Hallitukselta puuttuu tähän keinot ja tahtotila. Huoli maatalouden kannattavuudesta on yhteinen. Huoltovarmuus tulee turvata kaikissa oloissa, mutta sen pohjana tulee olla markkinaehtoinen, tukiriippuvuudesta irtaantunut ja kannattava kotimainen maa- ja elintarviketuotanto. Tuontiin perustuvista tuotannon panoksista on päästävä eroon ja esimerkiksi kotimaista lannoitetuotantoa kehitettävä. 

SDP on huolissaan maatalouden kannattavuudesta ja huoltovarmuudesta ja perää hallitukselta toimia parlamentaarisen työryhmän esitysten eteenpäin viemiseksi. Kohta vuosi on kulunut hallituskautta, ja esitykset ovat jumiutuneet ministeriön koneistoon. 

Myös maatalouden tukijärjestelmää on pysyttävä arvioimaan tehokkuuden ja oikeudenmukaisen kohdentumisen näkökulmasta. Kun koko yhteiskunnalta vaaditaan tehokkuutta ja määrärahoja pienennetään kaikkialla, myös maataloustukien kohdentuminen oikeasti ruokaa tuottaville tiloille varmistettava.  

Luonnonvarakeskuksen mukaan vuonna 2020 maksettiin 60 miljoonaa euroa pinta-alaperusteisia tukia maatiloille, joilla ei ole ollut tuloja maataloustuotteista tai peltojen vuokrauksesta. Luonnonvarakeskus ehdottaa, että pisteyttämällä pellot sadontuotannon mukaan maataloustuet voitaisiin ohjata täysimääräisesti ruokaa tuottaville pelloille. Tukimenetelmien tarkalla kohdistamisella edistettäisiin paitsi verorahojen oikeudenmukaisempaa käyttöä myös aktiivista ruoantuotantoa sekä maatalouden ilmasto- ja ympäristöviisautta.  

Elintarviketeollisuus ja osaava työvoima

Hallituksen poukkoileva politiikka on luonut epävarmuutta suomalaiselle elintarvikealalle. Toimintaympäristön vakaus on tärkeää, jotta yritykset uskaltavat investoida. Veromuutokset, leikkaukset koulutukseen ja poukkoileva politiikka esimerkiksi jakeluvelvoitteen osalta luo epävarmuutta investointiympäristöön. Elintarvikeviennin pitkäjänteiseen edistämisen ja pysyviin resursseihin tarvittaisiin yhteinen tahtotila.  

Osaavan työvoiman saatavuus on edelleen keskeinen kasvun este elintarvikealan yrityksille. Ammatillisen koulutuksen 100 miljoonan euron leikkaus aikuisten osalta voi heikentää osaavan työvoiman saatavuutta ruoka-alalla. Elintarviketeollisuuden korkeakoulualoituspaikkojen rahoituksen jatkuvuus on turvattava.  

Esimerkiksi viherala kärsii niin ikään hallituksen heikennyksistä aikuiskoulutukseen ja alanvaihtoon. Alan ammatillisiin peruskoulutuksiin hakeutuvista noin 1000–1200 opiskelijasta vain alle 10 prosenttia on yhteishaun kautta hakeutuvia nuoria. Suurin osa hakijoista on aikuisia alanvaihtajia. Ala on huolissaan osaavan työvoiman saamisesta jatkossa, kun mahdollisuuksia vaihtaa alaa aikuisena on hallituksen toimesta heikennetty radikaalisti aikuiskoulutustuen lakkauttamisen myötä. 

Keskustan eduskuntaryhmä näkee, että hallitusohjelmassa on maa- ja metsätalouden sekä kala- ja riistatalouden osalta monia hyviä kirjauksia. Keskusta pitää hyvänä, että maatalouden merkitys osana huoltovarmuutta ja yhteiskunnan strategista ydintä on kirjausten perusteella tunnistettu. Valitettavasti valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2025—2028 ei osoita riittävää rahoitusta tai keinoja useimpien hallitusohjelman hyvien asioiden toteuttamiseen.  

Vaikka maa- ja metsätalouden sektorillekin kohdistetaan suunnitelmakauden aikana merkittäviä leikkauksia, on leikkaukset pääosin onnistuttu kohdentamaan muualle kuin ruokaa tuottavaan maatalouteen. Samalla keskusta on kuitenkin huolestunut siitä, että poikkeuksellisen suuret leikkaukset Ruokaviraston toimintamenoista voivat vaarantaa ydintehtävien toteuttamisen ja aiheuttaa esimerkiksi maatalouden tukien maksuaikataulujen viivästymisen. Viljelijöiden oikeusturvan kannalta on välttämätöntä, että tukimaksatukset toteutetaan nopeimmalla mahdollisella aikataululla.  

Keskusta muistuttaa, että maatalouden kannattavuustilanne on edelleen erittäin heikko. Tämän vuoksi keskusta ei hyväksy leikkauksia maa- ja metsätalouteen. Maatalouden ja maaseudun ahdingon helpottamisen sijaan hallituksen julkisen talouden suunnitelmassa esitetään esimerkiksi 137,5 miljoonan euron leikkauksia maaseudun kehittämisvaroihin. Vaikka hallitus on löytänyt leikkauksia korvaavat varat vuosilta 2021—2022 säätyneistä maatalouden tukivaroista, on edelleen perustellumpaa jättää leikkaus kokonaisuudessaan tekemättä ja säilyttää edellisiltä vuosilta säästyneet varat ruoantuotannon tukemisessa.  

Pelkästään nykytilan turvaaminen ei myöskään missään tapauksessa riitä kotimaisen ruuantuotannon säilymiseen pitkällä aikavälillä. Keskusta huomauttaa, että hallitusohjelmaan kirjatut tavoitteet sektorin kasvusta ovat huomattavasti julkisen talouden suunnitelmaan kirjattuja kunnianhimoisempia. 

Koko suomalainen ruokaketju tarvitsee vahvempia kasvunäkymiä. Keskusta on erityisen huolestunut hallituksen kokonaisuudessaan vaatimattomista panostuksista elintarvikevientiin. Maa- ja elintarvike- sekä biotaloussektorin huoltovarmuuteen ja viennin edistämiseen kohdennetaan 10 miljoonaa euroa vuodessa vuodesta 2025 lukien. Se on oikeansuuntainen, mutta riittämätön ja liian moniin kohteisiin hajautettu panostus. Keskusta ehdottaa, että maa- ja metsätalousministeriön johdolla otettaisiin entistä vahvempi rooli- ja vastuu elintarvikeviennistä, etenkin viennin koordinoinnista elintarvikealan toimijoiden kesken. Ilman vientitoiminnan uudelleenorganisointia ja tehostamista ei hallitusohjelmassa asetettuun viennin kaksinkertaistamiseen tulla pääsemään. Lisäksi keskusta ehdottaa, että myös maamme lähetystöt ja konsulaatit ulkomailla pitää valjastaa vientitoimiin, kuten on menestyksekkäästi toimittu esimerkiksi Irlannissa ja Tanskassa.  

Keskusta katsoo, että suurriistan kannanhoidollisen metsästyksen jatkumiselle tulee löytää pikimmiten ratkaisu. Tämä vähentää myös valtiontalouden kustannuksia petokorvausten pienentymisen sekä erilaisten susihankkeiden vähentyneen tarpeen myötä. Mikäli metsästäjät luopuvat suurriistan virka-aputehtävistä kannanhoidollisen metsästyksen loputtua, tästä koituu valtiontaloudelle huomattavia seurauksia ja vakavaa haittaa yleiselle turvallisuudelle. 

Keskusta katsoo, että julkisen talouden tulopuolta on korkean puunhinnan nousun ja merituulivoiman myötä mahdollista vahvistaa reilulla 20 miljoonalla eurolla lisäämällä Metsähallituksen tuloutuksia. Näiden toimien myötä kyetään osaltaan vähentämään sektorille kohdistuvia leikkauksia.