Yleisperustelut

Yleistä

Suomen maapinta-alasta 23 miljoonaa hehtaaria (76 prosenttia) on metsien peitossa, mikä edustaa noin 11 prosenttia Euroopan metsien kokonaisalasta (210 miljoonaa hehtaaria). Suomessa on yli 700 000 metsänomistajaa.

Metsäklusteri työllistää suoraan noin 50 000 suomalaista sellu-, paperi- ja puutuoteteollisuudessa ja kymmeniätuhansia metsäklusterin muilla aloilla. Suomen metsäteollisuus tuottaa noin 18 prosenttia Suomen teollisuuden työpaikoista. Metsäteollisuus on monen maakunnan keskeinen elinkeino. Vuonna 2012 metsäteollisuuden viennin arvo koko Suomen viennistä oli noin 20 prosenttia. Kansantalouden näkökulmasta ja maamme vientitulojen turvaamiseksi on välttämätöntä edistää kestävää metsätaloutta ja varmistaa tulevaisuuden puuntuotanto.

Valiokunta toteaa, että Suomella on erityisesti vahvan metsä- ja puubiomassaan perustuvan osaamisensa pohjalta hyvät mahdollisuudet edistää kestävää kehitystä, vastata globaaleihin haasteisiin ja samalla luoda metsiin pohjautuvan biotalouden avulla uutta hyvinvointia. Suomessa on myös pitkäjänteisesti rakennettu uusiutuvien luonnonvarojen, etenkin metsän, käyttöön tarvittavaa osaamista. Metsäala käy kuitenkin läpi merkittävää muutoskautta. Massateollisuuden (sellu) näkymät Suomessa ovat tällä hetkellä hyvät, kun sen sijaan paperiteollisuus on vaikeuksissa. Perinteinen massa- ja paperiteollisuuden yhteys on hajoamassa, kun sellua on alettu käyttää moneen muuhunkin tarkoitukseen kuin paperin tekemiseen osana biotaloutta. Biotalouden kulmakiveksi muodostunee jatkossa biomassan saatavuus kilpailukykyiseen hintaan. Biomassapotentiaalin hyödyntämisen nykyinen taso ei riitä mm. EU:n biotalousstrategiassa asetettuihin tavoitteisiin pääsemiseksi. Metsäbiomassojen roolia tulevaisuudessa tulee korostamaan lisäksi agrobiomassojen tuotannon elintarviketuotantoa vähentävä vaikutus.

Viitaten edellä todettuun valiokunta painottaa metsien talouskäytön ja metsiin pohjautuvien elinkeinojen merkittävyyttä ja hyväksyttävyyttä osana kestävää kehitystä sekä kasvavan hyvinvoinnin luomista monipuolisella metsien kestävällä hoidolla ja käytöllä. Samalla valiokunta korostaa myös metsien talouskäytön hyväksyttävyyttä osana kestävää kehitystä kansallisella, alueellisella ja globaalilla tasolla. Uusiutuvat sekä kestävästi hoidetut ja hyödynnetyt metsät tarjoavat vahvan perustan biotalouteen, jossa metsien aineettomat ja aineelliset hyödyt lisäävät hyvinvointia ja työtä ja luovat taloudellista kasvua.

Valiokunta kiinnittää esityksen perustelujen mukaisesti huomiota siihen, että suomalaisen metsäteollisuuden ainespuun käyttö on vähentynyt 2000-luvulla ja nykyisin noin neljännes metsien kestävästä hakkuukertymästä jää hyödyntämättä. Ainespuun suurimman kestävän hakkuusuunnitteen arvioidaan olevan vuosina 2009—2018 noin 69,2 miljoonaa kuutiometriä, kun Metsäntutkimuslaitoksen tilastojen mukaan vuosina 2007—2011 ainespuuta korjattiin keskimäärin vuosittain 51,6 miljoonaa kuutiometriä. Lisäksi samalla kun 2000-luvulla metsäteollisuuden ainespuun käyttö on vähentynyt, metsien vuosittainen kasvu on noussut noin 99,5 miljoonasta kuutiosta 104 miljoonaan kuutioon. Ilmastonmuutoksen oletetaan lisäävän Suomessa metsien runkopuun kasvua edelleen jo seuraavan kymmenen vuoden aikana. Esityksen perusteluista käy myös ilmi, että vuonna 2011 Suomessa toteutettiin kaikkiaan hakkuita noin 600 000 hehtaarilla. Uudistushakkuita toteutettiin noin 127 000 hehtaarilla ja kasvatushakkuita noin 457 000 hehtaarilla. Uudistuskypsiä metsiä puuntuotantoon käytettävällä maalla on noin 2,5 miljoonaa hehtaaria, joista kiireellinen hakkuutarve puuntuotannollisessa mielessä on noin 700 000 hehtaarilla. Valiokunta pitää välttämättömänä, että ainespuuvarojen hyödyntämistä maamme kansantalouden kehittämiseksi tehostetaan.

Valiokunta korostaa sitä, että metsän uudistamisvelvoite muodostaa perustan metsien kestävyyden turvaamiselle ja ainespuun saannille tulevaisuudessa. Kuitenkin esityksen perusteluistakin käy ilmi, että taimikoiden tila on viime vuosina heikentynyt seurantatulosten mukaan. Kun hyvin hoidettujen taimikoiden osuus on laskenut, tyydyttävien ja välttävien osuus on kasvanut. Sen sijaan vajaatuottoisten taimikoiden osuudessa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta. Valiokunta painottaa voimakkaasti sitä, että taimikoiden tilaa tulee parantaa.

Esityksen perusteluissa on todettu, että metsien ekologinen tila on kohentunut viimeisen 20 vuoden aikana. Metsien monimuotoisuuden turvaamiseksi talousmetsissä on toteutettu luonnonhoitotoimia ja metsien suojelupinta-ala on kolminkertaistunut viimeisten 35 vuoden aikana. Yhteensä Suomessa on suojeltuja ja rajoitetussa metsätalouskäytössä olevia alueita 4,8 miljoonaa hehtaaria, joista luokitellaan metsäksi 3,0 miljoonaa hehtaaria. Suojelupinta-alojen lisäämisen ja metsien käsittelyn ansiosta tiettyjen metsälajien uhanalaistuminen on hidastunut tai pysähtynyt. Esityksen perustelujen mukaan monille eliölajeille tärkeä lahopuun määrä on seurantatutkimusten mukaan kasvussa metsiin jätettävien säästöpuiden ja viimeaikaisten myrskytuhojen seurauksena. Kokonaisuudessaan metsien monimuotoisuuden heikentymistä ei kuitenkaan ole saatu pysäytettyä, joten toimenpiteitä tarvitaan myös jatkossa.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että puuston lisääntynyt kasvu ja viime vuosina toteutunut puun käytön väheneminen tuottaa ilmastopoliittisesta näkökulmasta myös hyötyjä. Koska puuvarojen käyttö on selkeästi metsien vuotuista kasvua pienempi, metsät toimivat hiilinieluna sitoen ilmakehästä hiiltä puustoon ja maahan. Siten myös ilmastopoliittisista syistä on tärkeää turvata metsien kasvu.

Valiokunta toteaa, että metsälaki (1093/1996), luonnonsuojelulaki (1096/1996) ja vapaaehtoiset mekanismit (Metso-ohjelma) huolehtivat yhdessä Suomen metsien ekologisen tilan säilymisestä. Valiokunta korostaa kuitenkin sitä, että metsälain tavoitteena on omalta osaltaan huolehtia nimenomaan talousmetsien käsittelyn kestävyydestä.

Esityksen perustelujen mukaisesti valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että metsänomistajien tavoitteiden monipuolistuminen ja myös yleinen tarve metsänkäsittelymenetelmien monipuolistamiselle on noussut viime vuosina esille. Tämä tarve on viime vuosina voimistunut siitä huolimatta, että 2000-luvulla metsäpolitiikalla ja metsälainsäädäntöön tehdyillä muutoksilla on edistetty metsien monikäyttöä. Metsänomistajille suunnatuista kyselytutkimuksista on käynyt ilmi, että huomattava osuus metsänomistajista kokee nykyisten säännösten rajoittavan liikaa metsien monikäyttöä tai taloudellisesti perusteltua metsien käsittelyä.

Metsälain, joka on tullut voimaan 1. päivänä tammikuuta 1997, tarkoituksena on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää hoitoa ja käyttöä siten, että metsät antavat kestävästi hyvän tuoton samalla, kun niiden biologinen monimuotoisuus säilytetään. Metsälakia ehdotetaan esityksessä uudistettavaksi hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti osana metsälainsäädännön kokonaisuudistusta. Hallitusohjelmaan on kirjattu, että metsätalouden ja metsäteollisuuden taloudellista toimintapohjaa on uudistettava metsälainsäädännön kokonaisuudistuksella, jolla turvataan niin luonnon monimuotoisuus ja monikäyttöisyys kuin kansantalouden, puunkäyttäjien ja metsänomistajien edut. Lisäksi hallitusohjelmassa todetaan, että uudistuksella edistetään kestävää ja nykyistä monipuolisempaa metsänhoitoa ja metsien uudistamista, ja mainitaan, että kasvatuskelpoisen taimikon aikaansaamiseksi korostetaan määräaikojen ja ensiharvennuksen merkitystä.

Nyt annetun esityksen päätavoitteena on muuttaa metsälakia metsätalouden sekä puuta käyttävän teollisuuden toimintaedellytysten edistämiseksi, maanomistajan omaisuuden suojan parantamiseksi, metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja metsälain valvonnan tehostamiseksi. Metsälakiin esitetyillä muutoksilla lisätään metsänomistajien valinnanvapautta ja vastuuta metsien hoidossa metsänomistajien tavoitteissa ja yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten vuoksi. Esityksessä on katsottu, että mahdollistamalla nykyistä laajemman valikoiman metsien eri hoito- ja käyttömuotoja metsänomistajien aikaisempaa monipuolisemmat tavoitteet voidaan nykyistä paremmin sovittaa yhteen. Kun metsänhoidon mahdollisuudet vastaavat paremmin metsänomistajien tarpeita, myös metsien käytön aktiivisuuden voidaan olettaa lisääntyvän.

Yksi metsälakiuudistuksen keskeisistä tavoitteista on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen nykyistä tehokkaammin. Muutosten tulee vaikuttaa myönteisesti luonnon monimuotoisuuteen laajoilla pinta-aloilla nykyisen suojelun lisäksi. Muuttuneessa toimintaympäristössä vanhan tavoitteen saavuttaminen vaatii muutoksia lainsäädäntöön, jotta jatkossakin metsälaki turvaa sekä metsien kestävään käyttöön perustuvan hyvinvoinnin että metsäluonnon monimuotoisuuden. Valiokunta pitää välttämättömänä, että metsien hakkuissa ja hoidossa toimijat noudattavat myös yhteiskuntavelvoitteitaan. Metsätalouden toimijoitten tulee niin puunkorjuussa kuin myös metsänhoidon töissä kantaa taloudellisen ja ekologisen kestävyyden edellyttämän vastuun ohella myös sosiaalisen kestävyyden edellyttämä vastuu noudattaen siten muun muassa työmarkkinaosapuolten tekemiä sopimuksia.

Valiokunta toteaa, että nyt käsiteltävänä olevan hallituksen esityksen valmisteluun ovat osallistuneet eri sidosryhmistä laajasti, niin metsäammattilaiset kuin tavallisetkin kansalaiset. Lakiehdotukset on valmisteltu useissa laaja-alaisissa työryhmissä, joissa tutkijoiden panos on ollut merkittävä. Valiokunta pitääkin tärkeänä, että uudistuksesta muodostuu kokonaisuus, jossa metsien eri käyttömuotoja voidaan sovittaa yhteen nykyistä paremmin.

Valiokunta pitää tärkeänä, että metsälaki muodostaa jatkossakin yhteiskunnan tavoitteiden ja kestävyyden näkökulmasta selkeät kehykset ja vähimmäisvaatimukset metsien hoitotoimenpiteille ja puunkorjuun toteutukselle. Samalla valiokunta korostaa sitä, että vastuu metsäomaisuuden hoidon toteuttamisesta on ennen kaikkea metsänomistajalla. Metsälain uudistamisen yhteydessä myös metsänhoitosuositukset tulee uudistaa nykyistä monipuolisemmiksi ja ajan henkeen sopiviksi.

Erityiskysymyksiä

Kasvatushakkuu

Valiokunta toteaa, että voimassa olevan metsälain 5 §:n 1 momentissa määritellään kasvatushakkuu siten, että kasvatushakkuu on tehtävä alueelle jäljelle jäävän puuston kasvattamista edistävällä tavalla. Hakkuu on tehtävä siten, että hakkuualueelle jää riittävästi kasvatuskelpoista puustoa. Esityksessä kasvatushakkuiden toteuttamiseen ehdotetaan joustoa, jotta metsänkäsittelymenetelmiä voidaan monipuolistaa. Metsänkäsittelymenetelmien monipuolistamisen myötä eri käsittelyvaihtoehdot, kuten pienaukkohakkuut ja poimintaluonteiset eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen hakkuut rinnastettaisiin uusissa säännöksissä tasapuolisesti vallitsevan käytännön mukaisiin kasvatushakkuisiin. Kasvatushakkuun varsinainen määritelmä sisältyy lakiehdotuksen 2 a §:ään, jonka mukaan kasvatushakkuulla tarkoitetaan puunkorjuuta, joka tehdään alueelle jäljelle jäävän puuston kasvattamista taikka tämän ohella myös uuden taimiaineksen syntymistä edistävällä tavalla.

Ehdotettavassa 5 §:n 1 momentissa säädettäisiin puolestaan tarkemmin kasvatushakkuiden varsinaisesta toteuttamisesta. Ehdotetun säännöksen mukaan kasvatushakkuu on tehtävä siten, että kasvatushakkuun jälkeen käsittelyalueelle jää riittävästi kasvatuskelpoista puustoa tasaisesti jakautuneena. Valiokunta pitää tärkeänä sitä, että pykälän 2 momentin mukaan kasvatushakkuusta aiheutuu uudistamisvelvoite, jos jäljelle jäävän puuston määrä ja laatu eivät ole riittävät puuston kasvattamiseksi edelleen. Käsittelyalueen puuston arvioinnissa tulee ottaa huomioon koko käsittelyalueen puusto. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että valtioneuvoston asetuksella on tarkoitus säätää, että käsittelyalueen sisällä voi olla alle 0,3 hehtaarin yhtenäisiä alueita, joilla on vähän tai ei lainkaan kasvatuskelpoista puustoa. Tällä pinta-alarajalla on myös merkitystä arvioitaessa 5 a §:ssä uudistushakkuulle säädettyä uudistamisvelvoitetta, jota käsitellään jäljempänä.

Uudistushakkuu ja siihen liittyvä uudistamisvelvoite

Valiokunta toteaa, että uudistushakkuun osalta esityksessä (5 a §) ehdotetaan säännöksistä poistettaviksi järeys- ja ikäkriteerit säännösten selkeyttämiseksi ja metsänomistajien päätösvallan kasvattamiseksi omaisuutensa hoidossa. Esityksen perusteluissa on lisäksi tältä osin tuotu esiin, että eri-ikäisrakenteisissa metsiköissä järeys- ja ikäkriteerit ovat vaikeasti määriteltäviä, koska eri-ikäisrakenteisessa metsässä kasvaa samanaikaisesti taimia, nuoria kasvatuskelpoisia puita ja uudistuskypsiä puita. Lisäksi siirtyminen tasaikäisrakenteiseen metsänkasvatukseen uudistushakkuiden avulla voi olla esimerkiksi juurikäävän esiintymisen tai uudistumisen epäonnistumisen vuoksi metsänhoidollisesti perusteltua, vaikka eri-ikäisrakenteisessa metsänkasvatuksessa pyritään välttämään uudistushakkuita. Esityksen perustelujen mukaan ehdotetuilla säännöksillä ei pyritä vaikeuttamaan maanomistajan siirtymistä metsien käsittelyn avulla tasaikärakenteisesta metsästä eri-ikäisrakenteiseen tai päinvastoin.

Talousvaliokunnan lausuntoon viitaten valiokunta toteaa, että läpimitta- ja ikäkriteerin poistaminen voi jonkin verran lisätä nykyistä aiemmin tehtyjä uudistushakkuita ja näin jopa lisätä energiapuun saantia. Sahateollisuuden kannalta merkittävästi lisääntyvät nuorten metsien hakkuut voivat puolestaan vaarantaa riittävän järeiden sahatukkien saannin. Samoin on tuotu esille, että uusien korjuutapojen (kuten puiden yläharvennukset) käyttö voi nostaa korjuukustannuksia. Maa- ja metsätalousvaliokunta pitää tärkeänä, että erityisesti uudistushakkuisiin ehdotetun järeys- ja ikärajoitteiden poistamisen vaikutuksia seurataan. Siihen Metsäntutkimuslaitoksen valtakunnallinen metsien inventointi tarjoaa hyvät mahdollisuudet.

Talousvaliokunnan tavoin maa- ja metsätalousvaliokunta nostaa yksittäisenä kysymyksenä esille uuden sääntelyn soveltamisen mahdolliset vaikutukset metsän käyttöön vakuutena. Rahoituslaitokset katsovat, että järeys- ja ikäkriteerien poistaminen saattaa heikentää metsäomaisuuden vakuusarvoa. Valiokunta pitää tärkeänä, että tältäkin osin lain vaikutuksia seurataan.

Valiokunta on edellä kiinnittänyt erityistä huomiota metsiemme taimikoiden heikkoon tilaan. Valiokunta toteaa, että metsälain valvonta uudistamisvelvoitteen osalta perustuu nykyisin pääosin taimikon perustamistoimenpiteiden valvontaan. Nykyisin metsälaki velvoittaa toteuttamaan taimikon perustamistoimenpiteet kolmen vuoden kuluessa hakkuun päättymisestä, mitä valvotaan taimikon perustamisilmoituksella ja maastotarkastuksilla. Luontaisen uudistamisen valvonnassa taimikko katsotaan perustetuksi, kun taimilla katsotaan olevan edellytykset kehittyä kasvatuskelpoiseksi taimikoksi. Vaikka perustamistoimenpiteiden tekemisen jälkeen metsänuudistamisvelvoite on nykyisin voimassa 1,3 metrin taimikkoon asti, valvonta on kohdistettu pääasiallisesti perustamistoimenpiteisiin. Taimikon kehittymisen kannalta jälkihoidosta huolehtiminen on kuitenkin keskeistä. Valiokunta pitääkin välttämättömänä, että uudistamisvelvoitteen valvonnan lisäksi valvontaa kohdistetaan nykyistä enemmän taimikon kehittymisen valvontaan

Lakiehdotuksessa esitetään tarkennettavaksi uudistushakkuusta seuraavaa uudistamisvelvoitetta. Ehdotetun 5 a §:n 1 momentin mukaan uudistushakkuun päättymisestä seuraisi metsän uudistamisvelvoite. Uudistushakkuu katsottaisiin päättyneeksi, kun puunkorjuun seurauksena käsittelyalueelle on syntynyt yli 0,3 hehtaarin avoin alue. Uudistamisvelvoite täyttyisi, kun alueelle on saatu taimikko siten kuin lakiehdotuksen 8 §:ssä säädetään.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että lakiehdotuksessa uudistamisvelvoitetta ei muodostuisi yksittäisestä alle 0,3 hehtaarin hakkuualasta. Jos käsittelyalueella tehdään useita alle 0,3 hehtaarin hakkuita ja niiden välissä sijaitsevat alueet ovat puuston ikärakenteen osalta yhtenäisiä, toimenpiteeseen sovellettaisiin ehdotuksen 5 §:n säännöksiä, koska tällöin hakkuu ei ole luonteeltaan uudistushakkuu vaan kasvatushakkuu.

Valiokunta pitää tärkeänä 5 a §:n 2 momentissa säädettäväksi ehdotettuja poikkeuksia, joiden mukaan uudistamisvelvoite ei seuraisi uudistushakkuun päättymistä. Nämä ovat puuntuotannollisesti vähätuottoisia ojitettuja turvemaita ja ennallistettavia, alun perin avoimia tai harvapuustoisia soita taikka perinneympäristöjä. Valiokunta kiinnittää erityistä huomiota siihen, että ennallistaminen edistää usein luonnon monimuotoisuuden ohella myös riistanhoidollisia tavoitteita esimerkiksi monipuolistamalla kanalintujen elinympäristöjä. Lisäksi ennallistaminen on yksi toimi Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön toimintaohjelman 2013—2020 toteuttamisessa. Vähätuottoisella turvemaalla ehdotuksessa tarkoitetaan sellaista ojitettua suota, jolla vuosittainen runkopuuston kasvu on pienempi kuin yksi kiintokuutiometri hehtaaria kohden. Nämä ovat heikkotuottoisia kitu- tai joutomaita, joilla ei voida nykyisin toteuttaa puunkorjuuta taloudellisesti. Vaikka aluetta ei olekaan tarkoitus uudistaa metsänkasvatusta varten, valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että ehdotuksen mukaan heikkotuottoisten ojitettujen turvemaiden uudistushakkuissa käsittelyalueelle on jätettävä luonnon monimuotoisuutta edistävää puustoa. Ehdotus mahdollistaa suoluonnon palauttamisen alueille, jotka eivät ole muuttuneet metsämaaksi.

Metsänhakkaajan ja suunnittelijan vastuu

Valiokunta toteaa, että nykyisen metsälain 7 §:n 2 momenttiin sisältyvästä metsänhakkaajan määritelmään liittyvästä asiasta ei enää säädettäisi 7 §:ssä, vaan vastaava asia olisi uudessa määritelmät sisältävässä 2 a §:ssä 7 kohtana. Kohdan mukaan metsän hakkaajalla tarkoitettaisiin maanomistajaa tai, silloin kun hakkuuoikeus on luovutettu toiselle taholle, hakkuuoikeuden haltijaa. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että metsänhakkuuoikeuden haltija -käsitteellä tarkoitettaisiin edelleen samaa kuin metsäalalla on vakiintuneesti tarkoitettu käytettäessä käsitettä hakkuuoikeuden omistaja.

Valiokunta toteaa, että lakiehdotuksessa nykyistä 7 §:ää ehdotetaan täydennettäväksi. Vastuuta hakkuusta laajennettaisiin pykälään ehdotetulla 2 momentilla siten, että vastuu koskisi hakkuuoikeuden haltijan lisäksi myös leimikkosuunnitelman tekijää. Metsän hakkaajan vastuun muuttamisella otettaisiin huomioon leimikkosuunnitelman tekijän vastuu suunnitelman laillisuudesta. Esityksen perusteluissa on todettu, että myös voimassa olevan metsälain esitöissä on tuotu esiin, että vastuu voisi kohdistua myös leimikon suunnittelijaan. Tätä tulkintaa ei kuitenkaan metsälain sanamuoto ole mahdollistanut. Esityksen perustelujen mukaan ehdotettavasta muutoksesta huolimatta vastuukysymyksien perusperiaatteet säilyisivät ennallaan. Hakkuuoikeuden haltijan ja suunnittelijan vastuuta arvioitaessa olisi kyse tapauskohtaisesta kokonaisharkinnasta. Jos metsänhakkuusopimukseen on liitetty hakkuun toteutusta ohjaava leimikkosuunnitelma, joka sisältää tiedot suunnitelluista hakkuista hakkuutavoittain ja tiedossa olevat metsälain 10 §:n 2 momentissa tarkoitetut erityisen tärkeät elinympäristöt rajauksina kartalla, leimikkosuunnitelman tekijä vastaisi pykälään ehdotetun 2 momentin mukaan siitä, että leimikkosuunnitelma on metsälain mukainen. Ehdotetun säännöksen mukaan leimikkosuunnitelman tekijä ottaisi edellä selvitetyn vastuun allekirjoittamalla leimikkosuunnitelman tai muulla vahvistamismenettelyllä. Viimeksi mainitulla tarkoitettaisiin esimerkiksi suunnittelijan sähköisesti toimittamaa leimikkosuunnitelmaa. Valiokunta pitää tärkeänä, että leimikkosuunnitelman sisällöstä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että metsälailla ei jatkossakaan säänneltäisi hakkuuoikeuden haltijan ja maanomistajan välisiä sopimukseen perustuvia yksityisoikeudellisia suhteita. Toisaalta yksityisoikeudellisen sopimuksen sisältö saattaisi yksittäistapauksessa vaikuttaa arviointiin siitä, kehen metsälain mukainen vastuu tulee kohdentaa. Esityksen perusteluissa on myös todettu, että metsälailla ei ole tarkoitettu säännellä myöskään metsänhakkuuoikeuden haltijan ja hänen käyttämiensä urakoitsijoiden välisiä, sopimuksiin perustuvia, yksityisoikeudellisia suhteita. Metsänhakkuuoikeuden haltija ei luonnollisestikaan voi siirtää metsälaissa säädettyä vastuutaan eteenpäin, esimerkiksi käyttämälleen urakoitsijalle.

Uudistamisvelvoitteen täyttäminen

Valiokunta toteaa, että lakiehdotuksen 8 §:n 4 momentin mukaan taimikon aikaansaamiseksi tehtävät perustamistoimenpiteet on saatettava loppuun kolmen vuoden kuluessa velvoitteen aiheuttaneen puunkorjuun päättymisestä. Säännös vastaa voimassa olevan lain 8 §:ssä olevaa vastaavaa sääntelyä.

Valiokunta toteaa, että hallitusohjelman tavoitteena on parantaa puun saatavuutta uudistamalla metsälainsäädäntöä metsänhoidon kannattavuutta ja pitkäjänteisyyttä edistävällä tavalla. Valiokunta korostaa hallitusohjelman mukaisesti kasvatuskelpoisen taimikon aikaansaamiseksi määräaikojen ja ensiharvennuksen merkitystä.

Valiokunta pitää tärkeänä esityksen ehdotusta, jonka mukaan määräaika uudistamiselle alkaa kulua heti puunkorjuun päättymisen jälkeen. Tämä kannustaa sekä luontaisessa uudistamisessa että metsänviljelyssä perustamistoimenpiteiden välittömään toteuttamiseen. Velvoite voidaan silloin toteuttaa kustannustehokkaasti.

Valiokunta toteaa, että lakiehdotuksen 8 §:n 1 momentin mukaan uudistamisvelvoitteen täyttävän taimikon taimilta vaadittava keskipituus on 0,4. Muutoksen jälkeen kasvatuskelpoisen taimikon 1,3 metrin määritelmä ei ole enää käytössä. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että käytännössä ehdotettava muutos lyhentää ajallisesti maanomistajan velvoitetta huolehtia taimettumisen jälkihoidosta. Momentista ilmenee myös, että uudistamisvelvoite on täytetty, kun käsittelyalueelle on saatu aikaan taimikko alueen maantieteellisestä sijainnista riippuen viimeistään 10–25 vuoden kuluessa velvoitteen muodostavan puunkorjuun päättymisestä. Hyväksyttävä taimikko on syntynyt, kun se on riittävän tiheä, taimet ovat tasaisesti jakautuneina, niiden keskipituus on 0,4 metriä ja niiden kehittymistä ei uhkaa välittömästi muu kasvillisuus. Valiokunta pitää tarpeellisena, että niin luontaiseen uudistamiseen kuin metsänviljelyynkin tulee ehdotuksen mukaan sama aikaraja, jonka aikana uudistamisvelvoite on täytettävä.

Havupuuvaltaisen taimikon säilyminen havupuuvaltaisena edellyttää sitä, että vesat ja siemensyntyiset lehtipuut eivät tavoita istutustaimien keskipituutta. Valiokunnalle toimitetussa asiantuntijaselvityksessä on todettu, että kasvatuskelpoisen taimikon 0,4 metrin keskipituusvaatimus ei takaa havupuiden istutustaimikoiden säilymistä havupuuvaltaisina vaan ne muuttuvat hoitamattomina lehtipuuvaltaisiksi, joissa valtapuuna on lähes aina vesasyntyinen hieskoivu. Asiantuntijaselvityksen mukaan tämä edellyttää kuusitaimikossa kasvatuskelpoisten taimien 0,7 metrin keskipituutta. Valiokunta tulee mietinnön yksityiskohtaisissa perusteluissa ehdottamaan kyseisen säännöksen muuttamista niin, että vaadittava taimien keskipituus on 0,5 metriä. Lisäksi valiokunta edellyttää varmistamista lakia alemman tason säännöksillä, etteivät vesat ja siemensyntyiset lehtipuut tavoita havupuuvaltaisilla taimikoilla, muun muassa kuusitaimikoilla, istutustaimien keskipituutta. (Valiokunnan lausumaehdotus 1)

Edellä esitetystä käy ilmi, että uudistaminen voidaan ehdotuksen mukaan toteuttaa viljelemällä tai luontaisella uudistamisella. Mahdollisuus luontaisen uudistamisen käyttämiseen on ehdotuksessa liitetty olosuhteisiin, joiden vallitessa luontaisen uudistamisen voidaan katsoa onnistuvan. Käytäntö ei tältä osin muuttuisi nykyisestä. Valiokunta korostaa sitä, että luontaista uudistamista käytettäessä käsittelyalueella tulee olla sellaiset olosuhteet, jotka mahdollistavat taimien syntymisen. Alueella on oltava puuston, maaperän ja pintakasvillisuuden perusteella ennalta arvioiden riittävät edellytykset luontaisen taimiaineksen muodostumiseen.

Valiokunta viittaa siihen jo edellä todettuun, että uudistamisvelvoite muodostaa perustan metsien kestävyyden turvaamiselle ja ainespuun saannille tulevaisuudessa. Valiokunta painottaa uudistuksessa erityisesti perustamistoimenpiteiden merkitystä eli viljelyn lisäksi taimikon kasvua haittaavien puiden ja pensaiden raivausta, heinittymisen torjumista sekä maanpinnan käsittelyä ja vesitalouden järjestelyä. Kestävän metsätalouden rahoitusta koskevilla säännöksillä tulee osaltaan edistää taimikoiden tilan kohentumista. Metsänomistajalla on velvollisuus toimia siten, että laissa tarkoitettu taimikko saadaan aikaan.

Monimuotoisuuden säilyttäminen ja erityisen tärkeät elinympäristöt

Valiokunta toteaa, että jo voimassa olevan metsälain 10 §:n 1 momentin mukaan metsiä tulee hoitaa ja käyttää siten, että yleiset edellytykset metsien biologiselle monimuotoisuudelle ominaisten elinympäristöjen säilymiselle turvataan. Valiokunta pitää kuitenkin tarpeellisena esityksen tavoitetta selkeyttää ja tarkentaa metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteiden määrittelyä. Ehdotetussa pykälässä kohdelistaan on lisätty tunnistamisen ja erityisten luontoarvojen kannalta tärkeitä kohteiden ominaispiirteitä. Esityksessä on myös tarkistettu erityisen tärkeiden elinympäristöjen listausta sekä nostettu lain tasolle sallittuja toimenpiteitä koskevat säännökset. Ehdotuksen mukaan nykyisten kohteiden lisäksi uusiksi erityisen tärkeiksi elinympäristöiksi lakiin ehdotetaan sisällytettäviksi ruohokorpiin kuuluvia lähdekorpia sekä aitokorpiin kuuluvia metsäkorte- ja muurainkorpia. Lisäksi letot on otettu mukaan myös Lapin maakunnan alueella.

Ympäristövaliokunnan lausuntoon viitaten maa- ja metsätalousvaliokunta katsoo, että mainittujen kohteiden lisääminen metsälakiin parantaa luonnontilaisten ja luonnontilaisten kaltaisten suoelinympäristöjen säilymistä talousmetsissä. Kohteiden tunnistaminen ei ole aina käytännössä helppoa niiden mosaiikkimaisen esiintymisen takia, ja niiden rajaaminen on käytännössä usein vaikeaa. Valiokunta korostaakin riittävän koulutuksen ja ohjeistuksen merkitystä, jotta kohteet pystytään tunnistamaan oikein ja rajaamaan kohteen luontoarvojen turvaamisen kannalta asianmukaisesti.

Valiokunta toteaa, että erityisen tärkeiden elinympäristöjen säilymisen turvaamisen sekä metsän hakkaajan ja leimikkosuunnitelman tekijän oikeusturvan kannalta on keskeistä, että metsälaissa on määritelty erityisen tärkeät elinympäristöt entistä selkeämmin. Valtaosa voimassa olevan metsälain 10 §:n kohteisiin liittyvistä metsärikkomuksista on tutkimusten perusteella aiheutunut tahattomasti, joten toimijoiden oikeusturvan parantumisen lisäksi määritelmien tarkentuminen varmistaa myös arvokkaiden elinympäristöjen säilymistä. Metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä annetun valtioneuvoston asetuksen 17 §:stä siirrettäisiin lain tasolle näiden kohteiden määrittelyä koskevat asiakokonaisuudet.

Lakiehdotuksen 10 §:n 3 momentin mukaan erityisen tärkeät elinympäristöt ovat pienialaisia tai metsätaloudellisesti vähämerkityksellisiä. Pienialaisuus ja metsätaloudellinen vähämerkityksellisyys ehdotetaan kytkettäväksi 3 momentin avulla metsälain 11 §:ssä säädettyyn poikkeuslupaan.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että esityksen perustelujen mukaan elinympäristöjen määrittely 10 §:n 3 momentissa on tarkoitettu vastaamaan jo olemassa olevaa käytäntöä elinympäristöjen pinta-alamäärittelyssä. Pykälän 2 momentissa edellytetään myös, että näiden elinympäristöjen tulee olla kohteita, jotka erottuvat ympäröivästä metsäluonnosta selvästi. Laajat yhtenäiset alueet eivät näin ollen voisi olla kokonaisuudessaan lakiehdotuksen tarkoittamia taloudellisesti vähämerkityksellisiä kohteita. Myöskään lakiehdotuksen edellyttämä ympäröivästä metsäluonnosta selvästi erottuvuus ei laajojen aluekokonaisuuksien osalta täyttyisi. Nykykäytäntö ei näin ollen muuttuisi esimerkiksi vähäpuustoisten jouto- ja kitumaiden soiden osalta, kuten hallituksen esityksessäkin on todettu.

Valiokunta korostaakin voimassa olevan metsälain 10 §:n kohteiden tulkinnan jatkuvuutta. Nykykäytäntöä ei ole miltään osin tarkoitus muuttaa esimerkiksi Pohjois-Suomessa koskien muun muassa kallioita, kivikoita tai vähäpuustoisia jouto- ja kitumaiden soita. Valiokunta viittaa lakiehdotusta koskeviin hallituksen esityksen perusteluihin, joissa todetaan, että "määrittelyllä ei ole tarkoitus muuttaa nykykäytäntöä tai supistaa olemassa olevien erityisen tärkeiden elinympäristöjen määrää tai pinta-alaa".

Valiokunta toteaa, että nykyisen metsälain alkuperäisen tavoitteen toteutumiseksi ja säännösten tarkentamiseksi esityksessä ehdotetaan metsälakiin lisättäväksi uusi 10 a §, joka sisältää metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittelyn yleiset periaatteet ja kielletyt toimenpiteet. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että esityksen perustelujen mukaan lakiehdotuksella ei varsinaisesti muutettaisi nykyisten säännösten sallimia käytäntöjä, joista säädetään metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä annetun valtioneuvoston asetuksen 19 §:ssä.

Valiokunta pitää tarpeellisena sitä, että 10 a §:n mukaisia käsittelyn yleisiä periaatteita on lakiehdotuksessa lisäksi tarkennettu elinympäristökohtaisesti, jotta eri kohteilla turvattavia ominaispiirteitä ei vaarannettaisi niille soveltumattomilla toimenpiteillä. Nämä säännökset on sisällytetty lakiehdotuksen 10 b §:ään.

Poikkeuslupa

Jos erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteiden säilyttämisestä aiheutuu maanomistajalle taikka hallintaoikeuden tai muun sellaisen erityisen oikeuden haltijalle metsätuoton vähenemistä tai muuta taloudellista menetystä, mikä ei ole vähäistä, metsäkeskuksen tulee voimassa olevan metsälain 11 §:n mukaan myöntää edellä mainituille tahoille hakemuksesta lupa toteuttaa hoito- ja käyttötoimenpiteet tavalla, josta asianomaiselle aiheutuva menetys jää vähäiseksi.

Valiokunta toteaa, että esityksessä ehdotetaan edellä selostettua 11 §:n 1 momenttia muutettavaksi siten, että poikkeusluvan mahdollistavat tilanteet on kytketty 10 a ja 10 b §:ssä tarkoitettujen velvoitteiden täyttämisestä tai rajoitteiden noudattamisesta aiheutuvaan metsätuoton vähenemiseen tai muuhun taloudelliseen menetykseen taikka haittaan, joka ei ole vähäistä. Lisäksi nykyisen 2 momentin tilalle ehdotettavassa uudessa 2 momentissa määritellään vähäisen taloudellisen menetyksen raja. Menetys katsotaan vähäiseksi, kun 10 §:n mukaisten kohteiden käyttörajoitusten aiheuttama taloudellinen menetys on pienempi kuin neljä prosenttia poikkeusluvan hakijan sen metsäkiinteistön, jossa käsittelyalue sijaitsee, markkinakelpoisen puuston arvosta tai alle 4 000 euroa.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että 10 §:ään ehdotettu taloudellisesti vähäisen menetyksen määritelmä vastaisi pääpiirteittäin nykyistä tulkintaa, joka on johdettu kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain (1094/1996) mukaisen ympäristötuen edellytysten raja-arvosta. Raja-arvo määritellään maa- ja metsätalousministeriön metsätalouden ympäristötuesta annetun päätöksen (144/2000) 3 §:ssä. Ympäristötuki voidaan myöntää, jos hakemuksen kohteena olevan elinympäristön hakkuuarvo on yli 4 000 euroa tai yli neljä prosenttia hakijan saman kunnan alueella omistamien kaikkien metsien hakkuuarvosta. Näistä vaihtoehdoista käytetään nykykäytännön mukaisesti hakijalle alempaa hakkuuarvoa. Alle tämän raja-arvon menetys on katsottu vähäiseksi, joten ympäristötukea tai poikkeuslupaa ei ole voitu myöntää. Esityksen perustelujen mukaan tästä käytännöstä on välttämätöntä säätää metsälaissa, jotta perustuslain edellyttämällä tavalla säädettäisiin lailla yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä omaisuudensuojan turvaamisesta.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että poikkeuslupapäätöstä tehtäessä ja siihen liittyvän taloudellisen menetyksen arvioinnissa otettaisiin jatkossa huomioon metsäkiinteistön alueella olevien kaikkien erityisen tärkeiden elinympäristöjen käsittelyrajoitusten yhteenlasketut vaikutukset, jotta useampien pienialaisten erityisen tärkeiden elinympäristöjen kokonaisuus ei vaarantaisi kohtuuttomasti maanomistajan omaisuuden suojaa. Käsittelyalue on käytännössä usein pienempi kuin metsäkiinteistö, ja siten käsittelyalueen ulkopuolellakin olevat elinympäristöt otettaisiin tässä huomioon. Valiokunta korostaa sitä, että kaikkien erityisen tärkeiden elinympäristöjen selvittäminen ja niiden nojalla mahdollisesti tehtävien ympäristötukisopimusten solmiminen edellyttävät riittäviä resursseja alueyksiköissä.

Valiokunta toteaa, että uudessa säännöksessä taloudellista menetystä tarkasteltaisiin nykyisestä kuntakohtaisesta tarkastelusta poiketen metsäkiinteistökohtaisesti. Tarkastelualuetta koskeva muutos selkeyttäisi ja yksinkertaistaisi hallinnollisesti alueyksikön työtä poikkeuspäätöksen tekemisessä.

Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on tuotu esiin, että metsäkiinteistö on yleensä käytännössä laajempi kuin käsittelyalue. Tämä muutos alentaa poikkeusluvan kynnystä tilanteissa, joissa kynnys muodostuu neljän prosentin rajasta ja metsänomistajalla on useita metsäkiinteistöjä saman kunnan alueella. Metsäkiinteistökohtainen tarkastelu johtaisi myös siihen, että näiden metsänomistajien osalta, joilla on useita metsäkiinteistöjä saman kunnan alueella, vähäinen menetys voitaisiin joutua sietämään nykyisestä poiketen useaan otteeseen (edellyttäen, että näillä saman kunnan alueella olevilla useilla metsäkiinteistöillä olisi 10 §:n kohteita, joilla vähäisen menetyksen kynnys ylittyy). Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on todettu, että muutoksen vaikutusten tarkkaa laajuutta on vaikea arvioida, koska useamman metsäkiinteistön saman kunnan alueella omistavien osuudesta ei ole tietoa. Valiokunta edellyttääkin, että tältä osin muutoksen vaikutukset selvitetään. (Valiokunnan lausumaehdotus 2)

Edellä selostetun metsäkiinteistökohtaisen tarkastelun ohella toinen muutos nykyiseen verrattuna olisi se, että neljän prosentin kynnyksen laskemisessa käytetty hakkuuarvo muutettaisiin markkinakelpoiseksi puustoksi. Tämä nostaa poikkeusluvan kynnystä tilanteissa, joissa kynnys muodostuu neljän prosentin rajasta. Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on todettu, että käytännössä tämä johtaa siihen, että vaihtoehtoinen euromääräinen raja olisi nykyistä useammin sovellettava vähäisen menetyksen kynnys, koska metsänomistajan kannalta edullisempaa vaihtoehtoa sovelletaan. Metsälain 10 §:n kohteiden käsittelyn yksityiskohtaisempi säätely vähentää osaltaan metsänomistajan taloudellista menetystä sekä poikkeusluvan tarvetta. Nykyisin käsittelyn säännökset ovat olleet tulkinnanvaraisia, jolloin käytännössä ominaispiirteet säilyttävää käsittelyä ei ole toteutettu lainkaan.

Lopuksi

Valiokunta toteaa, että käsittelyssä oleva esitys on tuomassa merkittäviä muutoksia metsälakiin. Esityksessä ehdotettavat säännökset sisältävät muutoksia muun ohella metsänkasvatusmenetelmiin ja lisäävät uusia elinympäristöjä erityisen tärkeiden elinympäristöjen luetteloon. Valiokunta pitää välttämättömänä, että metsälain muutoksista tiedotetaan tehokkaasti ja järjestetään kattavasti koulutusta ja neuvontaa. Lisäksi lain vaikutuksia tulee seurata ja ryhtyä tarvittaessa toimiin lainsäädännön muuttamiseksi.

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.