Yleisperustelut

Yleistä

Suomea nyt asuttavalla metsäkauriskannalla on monta leviämishistoriaa. Metsäkauriita on istutettu menestyksellisesti Ahvenanmaalle ja maan eteläisimpiin osiin. Luontaisesti laji levisi Karjalan kannaksen kautta Kaakkois-Suomeen ja Perämeren rannikkoa kiertäen Lappiin ja Pohjois-Pohjanmaalle. Maaliskuun 50 sentin lumensyvyys rajoittaa lajin levinneisyyttä, mistä johtuen maan pohjoispuoliskon erilliset kannat löytyvät jokivarsista ja paikoilta, joilla metsäkauriita talvisin ruokitaan. Lisäksi metsäkauris on yrittänyt leviämistä Finnmarkista Utsjoelle, mutta nämä leviämisyritykset ovat luonnollisista syistä epäonnistuneet. Koska erämiehet ruokkivat monin paikoin metsäkauriita talvisin, suhtautuminen alueella viihtyviin kauriisiin on hyvin tunnepitoista.

Metsäkauris kuuluu pienehköstä koostaan huolimatta hirvieläimiin. Historiallisesti hirvieläinkantoja on hyödynnetty pyyntilupiin perustuen, koska näin on voitu ohjata verotusta määrien ohella haluttaessa toisaalta aikuisiin ja vasoihin ja toisaalta myös eri sukupuoliin. Valikoivalla metsästyksellä mahdollistettiin muun muassa maamme hirvikannan nousu 1970-luvulla. Kaatoilmoitusten perusteella voidaan seurata ihmisen aiheuttamaa poistumaa kannasta. Vaihtoehtoinen menettely olisi pelkästään pyyntiaikoihin tukeutuva passiivinen riistanhoitomalli, jota käytetään yleisesti pienriistan metsästyksen säätelyssä. Hallitus esittää nyt pyyntiluvista luopumista hirvieläimiin lukeutuvalla metsäkauriilla. Jotta tästä perinteisestä mallista poikkeavasta ratkaisusta saataisiin mahdollisimman paljon seurantatietoa, valiokunta tulee ehdottamaan täydennyksenä kaatoilmoitusmenettelyä, jossa riistanhoitopiiri olisi keskeinen tiedonvastaanottaja.

Hallituksen esityksestä käy ilmi, että metsäkauriskanta on viime vuosina kasvanut merkittävästi etenkin Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Pohjois-Hämeen riistanhoitopiirien alueilla. Metsäkauriiden määrän arvioidaan kaksinkertaistuneen viimeisten neljän vuoden aikana ja kohonneen eräiden arvioiden mukaan jo 12 000—15 000 yksilöön.

Hirven ja valkohäntäpeuran intensiivisen metsästyksen takia metsäkauriin pyynti on jäänyt toissijaiseen asemaan. Tämän vuoksi myös metsäkauriiden pyyntilupien käyttöaste on vuosittain jäänyt alle 60 prosentin. Pyyntilupien käyttöaste on laskenut vuonna 2003 peräti 31,9 prosenttiin myönnettyjen lupien kokonaismäärästä. Sen vuoksi metsäkauriskannan hallinnassa pitäminen edellyttää uusien säätelykeinojen käyttöön ottamista. Esityksessä ehdotetaankin, että metsäkauriin metsästyksen osalta luovuttaisiin pyyntiluvasta. Pyyntilupavaatimuksesta luopuminen merkitsisi samalla pyyntilupamaksuista luopumista.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että käsiteltäessä hallituksen esitystä valtioneuvostossa pöytäkirjaan merkittiin lausuma, jossa valtioneuvosto edellyttää maa- ja metsätalousministeriön seuraavan lakimuutoksen toimivuutta, erityisesti liittyen vahinkojen korvaamiseen ja metsäkauriskannan suotuisaan kehitykseen. Ongelmien ilmetessä maa- ja metsätalousministeriön tulee ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin. Lausuman mukaisesti valiokunta edellyttää, että metsäkauriin metsästyksen saalismääriä ja kannan kehitystä seurataan sen selvittämiseksi, miten metsäkauriskanta kehittyy ilman pyyntilupaa tapahtuvan metsästyksen aikana. Valiokunta katsoo, että jäljempänä selostettavat saalismäärän seurantaa koskevat säännökset tulee saattaa voimaan samanaikaisesti ehdotetun lainmuutoksen kanssa. Tärkeää on myös, että kolmen vuoden seurannan jälkeen — ja tarvittaessa aiemminkin — ryhdytään toimenpiteisiin, mikäli seurannan perusteella todetaan metsäkauriskannan kehittyvän epäsuotuisasti.

Saaliin ilmoittamisvelvollisuus

Valiokunta toteaa, että metsästyslain 30 §:ään sisältyy asetuksenantovaltuus, jonka nojalla asetuksella voidaan säätää hirvieläimen pyyntilupaan liitettävistä ehdoista. Pyyntiluvan ehdoksi voidaan määrätä, että metsästäjän on annettava saalistiedot saamastaan saaliista. Nykyinen asetuksenantovaltuus ei kuitenkaan enää ulotu metsäkauriin pyyntiin ja sitä koskevien saalistietojen keräämiseen, jos metsäkauris vapautetaan pyyntiluvan alaisuudesta. Tämän vuoksi valiokunta tulee jäljempänä ehdottamaan, että metsästyslain 30 §:ää täydennetään säännöksellä, jonka mukaan maa- ja metsätalousministeriö voi asetuksella velvoittaa metsästäjät antamaan riistanhoitopiirille saalistietoja metsäkauriin pyynnistä, jos tiedot ovat tarpeen kannan kehityksen seuraamista varten. Valiokunta toteaa, että kyseinen ilmoittamisvelvollisuus tulee saattaaa voimaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella samanaikaisesti kuin käsiteltävänä olevan lain muutos tulee voimaan.

Valiokunta katsoo, että metsäkauriin pyynnistä kerättävistä saalistiedoista tulee käydä ilmi pyydystettyjen aikuisten metsäkauriiden ja vasojen lukumäärä, niiden sukupuoli, pyyntiajankohta sekä pyyntipaikka. Pyyntipaikka tulee ilmoittaa tilan tarkkuudella. Lisäksi tulee ilmoittaa, kuuluuko ko. tila metsästysseuran tai metsästysseurueen metsästysalueeseen vai onko kyseessä niistä erillinen tila. Samoin tulee ilmoittaa, minkä suuruinen metsästysseuran tai metsästysseurueen metsästysalueen pinta-ala on. Jos saalis on saatu alueelta, joka ei sisälly metsästysseuran tai metsästysseurueen metsästysalueeseen, tulee myös tämän alueen pinta-ala ilmoittaa. Saalistietojen kerääminen tulee asettaa riistanhoitopiirien tehtäväksi, sillä riistanhoitopiireissä on palkattuna vakituisia toimihenkilöitä.

Vähimmäispinta-ala

Valiokunta korostaa sitä, että metsäkaurissaalista koskeva ilmoitusvelvollisuus tukisi myös vähimmäispinta-alaan liittyvien seikkojen tehokasta seurantaa. Saalisilmoitusten avulla voitaisiinkin seurata, minkä suuruisilta metsästysalueilta metsäkauriita saadaan saaliiksi.

Valiokunta katsoo, että jos riistanhoitopiirien metsästyslain 38 §:n nojalla asettamat metsästysaikaa koskevat rajoitukset eivät osoittaudu riittäväksi kannan kehitykseen puuttumiseksi sellaisessa tilanteessa, jossa metsäkauriskanta kehittyy epäsuotuisasti, maa- ja metsätalousministeriön tulee ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin lainsäädännön muuttamiseksi. Tilanteessa, jossa saalisseurannan perusteella todetaan, että syynä kannan epäsuotuisaan kehitykseen on esimerkiksi liian suuri metsästyspaine alueelliseen kannan tuottoon nähden ja että pieniltä alueilta metsästäminen on saanut suhteellisen suuren merkityksen, toimenpiteinä tulisivat kysymykseen ensisijaisesti metsäkauriin metsästyksen asettaminen pyyntiluvanvaraiseksi muuttamalla metsästysasetusta metsästyslain 10 §:n 2 momentissa olevan asetuksenantovaltuuden nojalla. Tämän jälkeen riistanhoitopiiri harkitsisi tapauskohtaisesti pyyntilupia myöntäessään metsäkauriskannan tilan perusteella (tiheys/pinta-alayksikkö) sen, minkä suuruisilta alueilta metsäkauriiden metsästäminen voitaisiin sallia.

Edellä esitetyn perusteella valiokunta katsookin, ettei tässä vaiheessa, ennen riittäviä selvityksiä ja seurantaa, tule asettaa vähimmäispinta-alaa metsäkauriin metsästykseen. Tavoitteena tuleekin olla, että metsästyksen kestävyys voidaan varmistaa muilla jo voimassa olevilla säännöksillä ja niiden nojalla toteutettavilla toimenpiteillä, muun muassa metsästystä rajoittamalla (metsästyslain 38 §). Valiokunta kiinnittää myös huomiota siihen, että metsästyslaki velvoittaa riistanhoitopiirejä ja riistanhoitoyhdistyksiä seuraamaan kaikkien riistaeläinkantojen kehitystä ja ryhtymään sen perusteella tarvittaviin toimenpiteisiin. Tämä velvoite koskee myös maa- ja metsätalousministeriötä korkeimpana metsästystä johtavana ja valvovana viranomaisena. Lisäksi maa- ja metsätalousministeriön tulosohjauksen alaisen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tulee tuottaa jatkuvasti tietoa riistaeläinkannoista. Valiokunta painottaa myös sitä, että metsästysseurat ja metsästysseurueet seuraavat tehokkaasti metsäkaurissaaliiden ja metsäkauriskantojen kehittymistä alueillaan. Edellä esitetyn ohella metsästyksen ohjaamiseen voidaan vaikuttaa lakisääteisen metsästäjäorganisaation aktiivisella tiedottamisella, kouluttamisella ja neuvonnalla. Tähänkin tulee kiinnittää erityistä huomiota saatettaessa lakia voimaan

Metsäkauriin saattaminen tarvittaessa pyyntiluvanvaraiseksi metsästysasetuksen muutoksella

Valiokunta on edellä todennut, että maa- ja metsätalousministeriön tulee ryhtyä lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin, jos kolmen vuoden seurannan jälkeen — tai aiemminkin — havaitaan, että metsäkauriskannan kehityksessä tapahtuu hälyttäviä muutoksia lainmuutoksen seurauksena ja että voimassa oleva lainsäädäntö ja sen nojalla suoritetut toimenpiteet eivät takaa riittäviä puitteita kannan kehityksen turvaamiselle tai metsäkauriin metsästyksen tarkoituksenmukaiselle järjestämiselle. Tällaisessa tilanteessa toimenpiteenä tulee olla ensisijaisesti metsästysasetuksen muuttaminen. Mainittuun metsästyslain 10 §:n 2 momenttiin sisältyy asetuksenantovaltuus, jonka nojalla metsäkauris voidaan lisätä metsästysasetuksen 1 §:ään, jossa luetellaan riistaeläinlajit, joiden metsästämiseen riistanhoitopiiri voi myöntää pyyntiluvan. Asetusmuutoksen jälkeen pyyntiluvan hakemisen ja myöntämisen samoin kuin pyyntilupahakemukseen liitettävien selvitysten ja pyyntilupaan otettavien määräysten osalta noudatettaisiin metsästysasetuksen 2—4 §:n säännöksiä. Lisäksi pyyntiluvan saajaa velvoittaisi metsästysasetuksen 9 §, jossa on säännökset pyyntilupaan liittyvästä ilmoitusvelvollisuudesta.

Vahinkojen korvaamisesta

Valiokunta toteaa, että hallituksen esityksen mukaan metsäkauriin kuluvan vuoden aikana aiheuttamat vahingot tullaan ensi vuonna korvaamaan nyt voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti metsästäjien maksamista, hirvieläinten pyyntilupamaksuina kertyvistä varoista. Vuonna 2006 ja sen jälkeen aiheutuneita metsäkauriin aiheuttamia vahinkoja ei enää korvattaisi metsästäjien maksamista hirvieläinten pyyntilupamaksuina kertyvistä varoista.

Tällä hetkellä riistaeläinten aiheuttamina vahinkoina korvataan ainoastaan hirvieläinten ja suurpetojen aiheuttamia vahinkoja. Hallituksen esityksen mukaan metsäkauris tulisi sisältymään niiden riistaeläinlajien joukkoon, joiden aiheuttamia vahinkoja voitaisiin korvata erityisestä syystä säätämällä korvauksesta valtioneuvoston asetuksella. Valiokunta pitää tärkeänä, että erityisenä syynä voidaan pitää esimerkiksi poikkeuksellista vahinkotapahtumaa, joka ei ole ollut ennalta estettävissä ja jolla on vahingon kärsijän elinkeinon harjoittamiselle kohtuuttoman suuri merkitys.

Toisaalta valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä huomiota siihen, että riistaeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamisjärjestelmää on tarkoitus uudistaa kokonaisuutena siten, että säännökset riistaeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta sisällytetään erilliseen lakiin, johon myös otetaan perustuslain edellyttämät täsmälliset asetuksenantovaltuudet. Tällä uudistuksella toteutettaisiin siten myös metsästyslain 87 §:n 2 momenttiin sisältyvä asetuksenantovaltuuden ja säädöstason tarkistaminen, joka on mainittu hallituksen esityksessä.

Valiokunta on jo edellä todennut edellyttävänsä, että lain tultua voimaan metsäkauriin metsästyksen saalismäärien ja kannan kehitystä seurataan. Valiokunta edellyttää lisäksi, että myös metsäkauriin aiheuttamien vahinkojen korvaamiskäytäntöä seurataan (Valiokunnan lausumaehdotus).

Hallituksen esityksen ja lakialoitteen perusteluista ilmenevistä syistä samoin kuin saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä ja lakialoitetta tarpeellisina ja tarkoituksenmukaisina. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä jäljempänä esitettävin muutosehdotuksin.