Täysistunnon pöytäkirja 1/2006 vp

PTK 1/2006 vp

1. TORSTAINA 2. HELMIKUUTA 2006 kello 12

Ikäpuhemiehen avajaissanat

Puhemiehen paikalle asetuttuaan ikäpuhemies, kansanedustaja Kalevi Lamminen julistaa täysistunnon alkaneeksi.

Tämän jälkeen lausuu

Ikäpuhemies:

Eduskunnan työjärjestyksen 4 §:n mukaan tulee minun iältäni vanhimpana eduskunnan jäsenenä johtaa tässä täysistunnossa puhetta, kunnes eduskunta on keskuudestaan valinnut puhemiehen ja kaksi varapuhemiestä ja nämä ovat eduskunnan edessä antaneet säädetyn juhlallisen vakuutuksen.

__________

Uusi edustaja

Ikäpuhemies:

Ilmoitetaan, että Kotkasta oleva ehkäisevän päihdetyön ohjaaja Sirpa Hannele Paatero, joka varamiehenä Kymen vaalipiiristä tulee eduskunnan jäseneksi edustajantoimesta vapautuksen saaneen Sinikka Mönkäreen sijaan, on 1. päivänä helmikuuta 2006 esittänyt eduskunnan puhemiehelle samana päivänä asianmukaisesti tarkastetun ja hyväksytyn edustajan- valtakirjansa ja on siten oikeutettu ryhtymään edustajantointaan hoitamaan.

Ed. Sirpa Paatero merkitään läsnä olevaksi.

__________

Nimenhuuto

Nimenhuudossa merkitään täysistunnosta poissa oleviksi seuraavat edustajat:

  • Eva Biaudet /r
  • Merikukka Forsius /vihr
  • Liisa Jaakonsaari /sd
  • Tanja Karpela /kesk
  • Marjukka Karttunen /kok
  • Kimmo Kiljunen /sd
  • Mari Kiviniemi /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Johannes Koskinen /sd
  • Risto Kuisma /sd
  • Jere Lahti /kok
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Hannes Manninen /kesk
  • Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Mikaela Nylander /r
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Paula Risikko /kok
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Timo Seppälä /kok
  • Säde Tahvanainen /sd
  • Ulla-Maj Wideroos /r

Nimenhuudon jälkeen ilmoittautuvat seuraavat edustajat:

  • Timo Seppälä /kok
  • Mari Kiviniemi /kesk
  • Jere Lahti /kok
  • Eva Biaudet /r

__________

_______________

PÄIVÄJÄRJESTYKSEN ASIAT:

1) Puhemiehen ja kahden varapuhemiehen vaalit

Ikäpuhemies:

Nyt seuraa puhemiehen vaali, joka, kuten varapuhemiestenkin vaalit, toimitetaan noudattamalla Suomen perustuslain 34 §:n 2 momentin ja eduskunnan vaalisäännön 5 ja 6 §:n säännöksiä. Vaali toimitetaan siis umpilipuin. Edustajat panevat vaalilippunsa uurnaan nimenhuudon mukaan, joka toimitetaan aakkosjärjestyksessä.

Avustajiksi vaalissa pyydän seuraavat edustajat: Aila Paloniemi, Maija Rask, Maija Perho ja Annika Lapintie.

Äänestysliput tuodaan uurnaan, liput tarkastetaan, annetut äänet julkiluetaan ja äänet lasketaan.

__________

Ed. Timo Seppälä merkitään läsnä olevaksi.

__________

Ikäpuhemies:

Äänestyksen tulos julistetaan.

Sihteeri lukee:

Äänestyksessä ovat ääniä saaneet ed. Paavo Lipponen 156 ääntä, ed. Liisa Jaakonsaari 7 ääntä, ed. Mikko Elo 3 ääntä, ed. Arja Alho 2 ääntä sekä edustajat Matti Ahde ja Markku Koski kumpikin 1 äänen. Tämän lisäksi on annettu 11 tyhjää äänestyslippua sekä 1 äänestyslippu, joka on hylätty sen johdosta, että siinä on vaalisäännön 5 §:n säännöksen kanssa ristiriitainen merkintä.

Ikäpuhemies:

Kun ed. Paavo Lipponen on saanut äänestyksessä enemmän kuin puolet annetuista hyväksytyistä äänistä, on hänet valittu eduskunnan puhemieheksi vuoden 2006 valtiopäivien ajaksi.

__________

Ikäpuhemies:

Nyt seuraa ensimmäisen varapuhemiehen vaali.

Avustajiksi vaalissa pyydän seuraavat edustajat: Kyösti Karjula, Jukka Gustafsson, Suvi Lindén ja Iivo Polvi.

Äänestysliput tuodaan uurnaan, liput tarkastetaan, annetut äänet julkiluetaan ja äänet lasketaan.

Ikäpuhemies:

Äänestyksen tulos julistetaan.

Sihteeri lukee:

Äänestyksessä ovat ääniä saaneet ed. Sirkka-Liisa Anttila 121 ääntä, ed. Markku Koski 44 ääntä sekä edustajat Ilkka Kanerva ja Seppo Lahtela kumpikin 1 äänen. Tämän lisäksi on annettu 3 tyhjää äänestyslippua sekä 9 äänestyslippua, jotka on hylätty sen johdosta, että niissä on ollut puutteellinen nimi.

Ikäpuhemies:

Kun ed. Sirkka-Liisa Anttila on saanut äänestyksessä enemmän kuin puolet annetuista hyväksytyistä äänistä, on hänet valittu eduskunnan ensimmäiseksi varapuhemieheksi vuoden 2006 valtiopäivien ajaksi.

__________

Ed. Mari Kiviniemi merkitään läsnä olevaksi.

__________

Ikäpuhemies:

Nyt seuraa toisen varapuhemiehen vaali.

Avustajiksi vaalissa pyydän seuraavat edustajat: Aulis Ranta-Muotio, Valto Koski, Kimmo Sasi ja Outi Ojala.

Äänestysliput tuodaan uurnaan, liput tarkastetaan, annetut äänet julkiluetaan ja äänet lasketaan.

Ikäpuhemies:

Äänestyksen tulos julistetaan.

Sihteeri lukee:

Äänestyksessä ovat ääniä saaneet ed. Ilkka Kanerva 141 ääntä, ed. Maija Perho 22 ääntä, ed. Liisa Jaakonsaari 2 ääntä sekä seuraavat edustajat kukin 1 äänen: Markku Koski, Pekka Kuosmanen, Esa Lahtela, Lauri Oinonen ja Matti Saarinen. Tämän lisäksi on annettu 6 tyhjää äänestyslippua.

Ikäpuhemies:

Kun ed. Ilkka Kanerva on saanut äänestyksessä enemmän kuin puolet annetuista hyväksytyistä äänistä, on hänet valittu eduskunnan toiseksi varapuhemieheksi vuoden 2006 valtiopäivien ajaksi.

__________

Edustajat Jere Lahti ja Eva Biaudet merkitään läsnä oleviksi.

__________

Puhemiehen ja varapuhemiesten juhlalliset vakuutukset

Ikäpuhemies:

Pyydän puhemiestä ja varapuhemiehiä kutakin vuorollaan antamaan eduskunnan edessä työjärjestyksen 4 §:ssä säädetyn juhlallisen vakuutuksen.

Puhujakorokkeelle asettuen lausuvat

Puhemies Paavo Lipponen :

Minä Paavo Tapio Lipponen vakuutan, että minä puhemiehenä voimieni mukaan puolustan Suomen kansan ja eduskunnan oikeutta valtiosäännön mukaan.

Jag Paavo Tapio Lipponen försäkrar att jag som talman efter all min förmåga skall försvara finska folkets och riksdagens rättigheter enligt konstitutionen.

Ensimmäinen varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila :

Minä Sirkka-Liisa Anttila vakuutan, että minä puhemiehenä voimieni mukaan puolustan Suomen kansan ja eduskunnan oikeutta valtiosäännön mukaan.

Jag Sirkka-Liisa Anttila försäkrar att jag som talman efter all min förmåga skall försvara finska folkets och riksdagens rättigheter enligt konstitutionen.

Toinen varapuhemies  Ilkka  Kanerva :

Minä Ilkka Armas Mikael Kanerva vakuutan, että minä puhemiehenä voimieni mukaan puolustan Suomen kansan ja eduskunnan oikeutta valtiosäännön mukaan.

Jag Ilkka Armas Mikael Kanerva försäkrar att jag som talman efter all min förmåga skall försvara finska folkets och riksdagens rättigheter enligt konstitutionen.

__________

Ikäpuhemies:

Pyydän herra puhemiestä ottamaan paikkansa eduskunnassa ja ryhtymään toimeensa.

__________

Puhemiehen puhe

Noustuaan puhemiehen paikalle lausuu puhemies Paavo Lipponen ja 

Arvoisat kansanedustajat!

Ärade riksdagsledamöter!

Kiitän osoittamastanne luottamuksesta. Teemme varapuhemiesten kanssa parhaamme, jotta eduskunta hoitaa kunnialla vaativan tehtävänsä.

Jag tackar er för visat förtroende. Vice talmännen och jag kommer att göra vårt yttersta för att riksdagen ska kunna utföra sitt krävande uppdrag med den äran.

Edellisillä valtiopäivillä eduskunta hyväksyi useita merkittäviä lakiehdotuksia, joista mainittakoon opintojen keston lyhentämiseen tähtäävät opintotukilain ja yliopistolain muutokset, työttömyyden hoidon tehostaminen julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain muutoksella, varallisuusveron poistaminen, kuntien valtionosuuslain muuttaminen sekä runsaasti keskustelua herättänyt tekijänoikeuslain muuttaminen. Lisäksi on syytä mainita myös eduskunnalle annetut ja kevätistuntokaudella palautekeskusteluun tulevat selonteot Euroopan unionin perustuslakisopimuksesta, energia- ja ilmastopolitiikasta sekä maataloudesta.

Viime valtiopäivillä eduskuntatyötä pyrittiin järjestämään sellaiseksi, että myöhään yöhön venyviä täysistuntoja ei juuri ollut. Talousarvion lähete- ja palautekeskustelu aikataulutettiin siten, että eri hallinnonaloja koskevat keskusteluosuudet olivat hyvissä ajoin ministerien ja kansanedustajien tiedossa. Hyväksi havaittua käytäntöä on syytä jatkaa vastaisuudessakin.

Traditionsenligt behandlar riksdagen genast efter riksmötets öppnande statsministerns upplysning om regeringens prioriterade projekt fram till nästa års riksdagsval. Redan nu kan jag konstatera att vi har mycket arbete framför oss. Det kräver både krafter och en god samarbetsförmåga.

Perinteeksi muodostuneeseen tapaan eduskunta saa valtiopäivien avauksen jälkeen käsiteltäväkseen pääministerin ilmoituksen hallituksen tärkeimpinä pitämistä hankkeista aina ensi vuoden eduskuntavaaleihin asti. Nyt jo voidaan sanoa, että edessä on työntäyteinen kausi. Se vaatii sekä voimia että hyvää yhteistyöhenkeä.

Näilläkin valtiopäivillä on tarkoitus eri tavoin kehittää eduskuntatyötä. Ulko-, EU- ja kansainvälisten asioiden käsittelyn ja hoidon parempi koordinaatio on osoittautunut tarpeelliseksi. Sitä varten tulee harkittavaksi erityisen, asianomaisten valiokuntien ja valtuuskuntien puheenjohtajista koostuvan kansainvälisten asioiden "puhemiesneuvoston" aika ajoin tapahtuva kokoonkutsuminen kartoittamaan Suomen kannalta kulloinkin keskeisiä asiakysymyksiä.

Eduskunta viettää tänä ja ensi vuonna perustamisensa 100-vuotisjuhlia monin erilaisin muodoin. Tähän taloon kohdistuu entistä enemmän niin kansainvälistä kuin kotimaistakin mielenkiintoa. Siksi on hyvä, että saamme ehostusta työympäristöömme, muun muassa taideteoksia työhuoneisiin ja lisärakennukseen ympäristöineen.

Bästa ledamotskolleger! Jag önskar er alla krafter och uthållighet i ert uppdrag.

Hyvät kansanedustajatoverit! Toivotan teille voimaa ja kestävyyttä tehtävänne hoitamisessa.

__________

Ilmoitus puhemiehen ja varapuhemiesten vaaleista

Puhemies:

Tarkistamista varten esitellään äsken toimitettuja eduskunnan puhemiehen ja varapuhemiesten vaaleja koskeva tasavallan presidentille osoitettu kirjelmä.

Sihteeri lukee:

"Tasavallan Presidentille

  Eduskunta ilmoittaa kunnioittavasti, että eduskunta on perustuslain 34 §:n 2 momentin mukaisesti tänä päivänä toimittanut puhemiehen ja kahden varapuhemiehen vaalit vuoden 2006 valtiopäivien ajaksi ja että tällöin on valittu:

puhemieheksi kansanedustaja, valtiotieteen maisteri Paavo Lipponen,

ensimmäiseksi varapuhemieheksi kansanedustaja, hallintonotaari Sirkka-Liisa Anttila ja

toiseksi varapuhemieheksi kansanedustaja, valtiotieteen maisteri Ilkka Kanerva.

Helsingissä 2 päivänä helmikuuta 2006"

"Till Republikens President

  Riksdagen har härmed äran meddela att riksdagen enligt 34 § 2 mom. grundlagen denna dag förrättat val av talman och två vice talmän för 2006 års riksmöte och att därvid valts:

till talman riksdagsman, politices magister Paavo Lipponen,

till förste vice talman riksdagsman, förvaltningsnotarie Sirkka-Liisa Anttila och

till andre vice talman riksdagsman, politices magister Ilkka Kanerva.

Helsingfors den 2 februari 2006"

Kirjelmä hyväksytään.

__________

Kutsu valtiopäivien avajaisten juhlamenoihin

Puhemies:

Arvoisat edustajat! Kutsun teidät vuoden 2006 valtiopäivien avajaisiin, jotka pidetään huomenna perjantaina 3. päivänä helmikuuta, sekä ennen avajaisia pidettävään valtiopäiväjumalanpalvelukseen.

Juhlamenoissa noudatetaan puhemiesneuvoston 15. päivänä joulukuuta 2000 hyväksymiä ohjeita.

Ekumeeninen avajaisjumalanpalvelus alkaa Helsingin Tuomiokirkossa kello 12. Pyydän edustajia kokoontumaan ennen jumalanpalvelusta kello 11.40 Yliopiston kirjaston edustalle, josta menemme kulkueena Tuomiokirkkoon.

Jumalanpalveluksen jälkeen valtiopäivien avajaiset alkavat täällä Eduskuntatalossa, jonne kehotan edustajia siirtymään välittömästi kirkonmenojen päätyttyä. Valtiopäivien avajaisissa eduskunnan istuntosalissa Tasavallan Presidentti julistaa vuoden 2006 valtiopäivät avatuiksi.

Avajaisten päätyttyä eduskunta kokoontuu täysistuntoon kello 15.30.

__________

Puhemies:

Ilmoitan, että puhemiesneuvosto kokoontuu välittömästi tämän täysistunnon päätyttyä.

Täysistunto lopetetaan kello 14.12.

Pöytäkirjan vakuudeksi:

Seppo Tiitinen

_______________